Kesä on jo pitkälti takana, peruskurssit melkein hoidettu – yksi kurssilainen vielä sunnuntaina tulee tekemään viimeiset avovedet, muuten avokauden kurssit on ns. vihkossa. Peruskurssin jälkeen alkaakin uudella sukeltajalla kova tohina hankkia omia varusteita. Mietitään kannattaako rahat sijoittaa heti uusiin sukellusvarusteisiin vai pärjäisinkö aluksi vaan käytetyillä varusteilla?
Luonnollisesti ensimmäinen steppi lähestyä hankintapäätöstä on se, että onko laitesukelluksesta tulossa aktiiviharrastus vai päädynkö sukeltamaan silloin tällöin ehkä lomilla? Jokatapauksessa jo peruskurssille tullessa kouluttajat suosittelevat hankkimaan ns. ABC-välineet eli maskin, snorkkelin ja räpylät. Ehdottomastihan maski on yksi henkilökohtaisimmista välineistämme ja se 99% hankitaan uutena kasvoon sopivana. Snorkkelin kustannut on 10-30 euron luokkaa, joten sekin hankitaan samalla. Vastaavasti sitten räpylät onkin jo ehkä ”sijoitus” koska edullisimmallaan ne ovat alkaen 70 euroa.
Entäs sitten muut varusteet? Laitesukeltamiseenhan tarvitaan vielä puku, BCD-takkiliivi tai Wing selkälevyllä sekä regusetti. Lisäksi vielä muutama murkula lyijyä joko vyölle tai laitepakettiin kiinnitettynä. Suositeltavana perusvarusteena vielä sukellustietokone. Kaikenkaikkiaan aloittevan sukeltaja sijoittaa seuraavasti (hinnat ovat suuntaa-antavia ehkä vähän yläkanttiin hintoja):
Maski: 50€
Snorkkeli: 30€
Räpylät: 100€
Puku (kuivapuku + aluspuku – se oikea varuste Suomessa): 1500€
Laitepaketti (heti veteen -tyyppinen setti, jossa pullot+BCD+regut): 1800€
optiona tietokone (Suunto perusmalli): 230€
Joten helposti päästään koko varustekokonaisuudessa yo. hinnoilla 3800€ hujakoille. Kallis sijoitus, mutta kun laitekokonaisuudesta pitää huolta niin maskia ja snorkkelia lukuunottamatta (ja muita pikku dingelidangeleita) muut varusteet kestävät ainakin 10 vuotta tai tyyliin 1000 sukellusta. Jos taasen jakaa tuon alkuinvestoinnin vuositasolle tai yksittäisen sukelluksen hinnaksi niin edullista hubaa se on kun taasen vertaa vaikkapa vuokrahintoihin (vkonloppu: laitepaketti 65 € + kuivapuku 80 € + tietokone 15 € = 150€).
Omien varusteiden hankintaan ajaa myös muut seikat; Vuokratessa kysy itseltäsi: haluatko sinä pistää esim. sellaista annostinta suuhusi joka on vieraillut sitä ennen 1000 muun sukeltajan suussa ja pyörinyt veneen lattialla/hallin lattialla/maassa ja etkä voi olla aivan täysin varma onko sitä pesty ed. käytön jälkeen? En minä ainakaan. Tai haluatko vuokrata yleiskokoiset varusteet (puku + bcd) joka sinulle jotenkuten eli se on vähän suuri tai vähän jämpti, mutta ei sinulle sopiva kuin hanska käteen? En minä ainakaan. Haluatko vuokrata tietokoneen, joka on sinulle vieras peli eli joudut joka kerta ehkä tutustumaan käyttöohjeisiin etkä voi ladata sukellusdataa omalle läppärillesi/pöytäkoneeseesi? En minä ainakaan.
Monet kurssilaiset kysyvät minulta kannattaako ostaa käytettyä varustetta? Tähän vastaus on sekavasti kyllä ja ei. Jotkut varusteistamme ovat tehdyt kestämään ja käytettynäkin tietty varuste on täysin käypä. Esim. sukeltaessa wingillä tarvitaan selkälevy. Selkälevy on valmistettu joko teräksestä tai alumiinista. Toisinsanoen se melkolailla ikuinen. Pullot/säiliöt ovat joko teräksisiä tai aluumisia ja niiden käyttöikä on hyvinpidettynä vuosikymmeniä – toki pitää muistaa, että sukellussäliöt kuten muutkin paineastiat tulee katsastaa 10 vuoden välein Tukesin suosituksesta. Tietokoneet ovat myös kestävää sorttia ja ainoa kuluva osa niissä on näytönsuojus ja paristot.
Kaikki käytetyn tavaran järkevyys kuitenkin kilpistyy siihen mitä tavarasta pyydetään hintaa. Suomessa kirpputoritoiminnan yleistyessä on tapahtunut kummallinen perversio: käytetystä tavarasta pyydetään aivan tolkuttoman paljon. Perin merkillistä koska oma käsitykseni on, että käytetty tavara myydään tarpeettomana ja yleensä myös käytettynä, joten sen hinta ei voi olla sama kuin uutena, sen hinta ei voilla 3/4 osaa uudesta vaan kyllä käytetyn sukellusvarusteen hinta on lähtökohtaisesti puolet siitä mitä se kaupassa maksaisi oli varustetta käytetty kerran tai sata kertaa! On perin vastemielistä, että jotkut myyjät haluavat minimoida oman virheensä yrittämällä myydä käytettyä kamaa kalliilla ja sitten uusi keltanokkasukeltaja menee vielä sellaisen hinnan maksamaan! Kusettamista!
Virheellä tarkoitan ennenkaikkea sitä, että laitesukeltajan taitojen kehittyessä ja sukellusintressien muuttuessa, jotkut varusteet vaan eivät heille yksinkertaisesti toimi tai sitten kaupassa myyjä on osannut myydä sinulle (lue: huijannut ostamaan) huonon varusteen (lue: kiinalainen muovipaska). Itselläkin omalla kohdalla olen ostanut muoviräpylät (Mares) peruskurssille, ne möin heti ensimmäisen avokauden jälkeen ja ostin halvimmat kumiräpylät (Aquarius Turbo). Nämä halvimmat kumiräpylätkin möin pois kun ne olivat liian löysät mm. peruutuspotkuihin (tilalle ScubaPro Jetfin). Märkäpukukin (Mares) tuli aluksi ostettua vaan huomatakseni ettei sillä sukella Suomessa kuin kesäkauden ja halusin kuitenkin sukeltaa ympäri vuoden (tilalle DiveRite 905 kuivapuku). Eka kuivapukukin meni vaihtoon kahden vuoden jälkeen koska takavetoketjua en saa itse kiinni tai auki (tilalle Ursuit HL Cordura FZ). Sinkkupullo tuli myytyä kun hankin tilalle tuplapullot. Mareksen regu oli kiva näköinen, mutta huolto painajainen eikä siinä ollut kylmäsuojausta (tilalle Apeksin DS4set). Tietokoneitakin minulla on ollut 4 kpl, joista kahdet ensimmäiset (Suunto Vyper, Suunto Vytec DS) on myyty edelleen. Suunto Equilite takkiliivin on ensimmäinen varusteeni kurssin käytyäni ja sen ostin aivan ylihintaan käytettynä. Kävi paljon myöhemmin ilmi, että kaveri jolta sen ostin, olikin ”ostanut” sen sukelluskeskuksesta muttei koskaan ollut maksanut siitä… Kuitenkin tämäkin varuste vaihtui wingiin ja selkälevyyn myöhemmin. Näistä jäljellä vain selkälevy, hevosenkenkäwingi on vaihtunut donitsiin.
Joten, osta käytetty jos saat varusteen ostettua (vähintään) puoleen hintaan siitä mitä se keskimäärin kaupassa maksaa, mutta huomioi, että käytetty on aina käytetty eikä sille ole kuin ”perävalotakuu” ja jokatapauksessa esim. regut pitää aina huollattaa jos ostat käytetyt regusetin. Uutena ostetulla varusteella on kuluttajalle kuitenkin 12 kk takuu ja esim. kuivapuvuissa pidempi (jopa 3 v). Ja ostaessasi kotimaisesta kivijalasta, tuet pienillä marginaalilla elävää sukelluspuodin pitäjää! Ymmärrän toki itsekin hinta- ja varustetietoisena tilaan netistä sieltä mistä saan edullisimmin ja yleensä ulkomailta valitettavasti saat saman varusteen kotiinkannettuna paljon edullisemmin.
Mistä sitten lähteä metsästämään käytettyjä varusteita? Jos kuulut johonkin sukellusseuraan niin lähde kysymään sieltä. Saattaa hyvinkin olla, että joku seuralainen on lopettamassa harrastusta tai tekemässä päivitystä laitekokoonpanoonsa ja yleensä voisi ajatella, että ”kusettaja” ei lähde lähipiirissä siirtämään vahinkoa toisille. Hyviä kanavia ovat myös Facebookin ScubaTori ja ScubaKirppis sekä harrastusfoorumi snorkkeli.netin Scubatori. Muista kuitenkin, että uusistakin varusteista voi aina kysyä tarjousta kun ostat paketin kerralla.
Viimeiseksi haluan vielä mainita, että ostat sitten käytettyä tai uutta niin puntaroi tarkkaan tarpeesi. Älä osta ajatuksella ”ostan nyt tän alkuun tai aluksi” koska näin itsellesi valehtelemalla tulet kenties ostamaan siis kaksi varustetta ennemmin tai myöhemmin ja ostat aluksi sen käytetyn ja sitten uutena ja maksat siis vähintään puolitoista kertaisesti etkä säästä mitään vaan menetät. Joten säästät hankkimalla suoraan oikeat uudet varusteet heti. Omasta puolestani olisin toivonut jonkun kertovan minulle, että osta heti kunnon kuivapuku, osta heti wingi+selkälevy, osta heti Apeksin regu(t) ja osta sinkkupullon sijaan tuplat. Olisin säästänyt heti kärkeen varmasti 1000-2000 euroa! Jatkoa en viitsi edes laskea. Toisaalta olen kyllä ollut hyvä asiakas paikalliselle sukelluskauppiaalle kun olen sijoittanut 2-3 varustesukupolveen…
Jos sinua siis mietityttää varusteet, niiden hankinta – kysy! Varusteista minulta kysytään usein BCD:eistä wingin ja takkiliivien eroista ja olenkin pohtinut luoda asianmukaisen videopätkän jossakin vaiheessa youtube-kanavalleni. Joten käy jo nyt tutustumassa ja tilaa kanavani.