Author Archives: garwa

Valoistaa asiaa

Posted on by
Vastaus

Pitkästä aikaan rustaan artikkelia tännekin ja aivoitukseni lähti pitkälti erään Facebook-kirpputoriryhmän innoittamana. Nimittäin sukelluskouluni myy myös erästä kotimaista lamppua ja sattumalta minulla oli tuossa yksi demokappale käsissä ja olen yrittänyt päästä siitä eroon. Kun sitten näin osto-ilmoituksen kyseisessä ryhmässä lähestyin ostajakandia kertomalla lampun erinomaisuudesta ja sopivuudesta juurikin meikäläisiin vesiin sekä matkoille. Ostajakandi oli vastaja-alkaja ja hänen tähtäimessään oli edullinen, piuhaton lamppu. Jep, tällaiset lamput ovat joko varavaloja tai sitten sopivat oikeasti vain tropiikin vesiin päävaloiksi.

Sukellusvalaisimen tärkein tehtävä on siis sameissa, pimeissä vesissämme valaista ympäristöä eli tuoda turvaa – me näemme ja tiimimme/parimme näkee meidät. Kun vesi on sameaa tarvitaan valo, joka penetroi partikkelihötön vedessä. Ennen vanhaan lamput olivat ns. hehkuvaloja. Sittemmin tulivat halogeenit, HID eli kaasupurkausvalot ja nyttemmin LED-valot ovat melkolailla standardia sukellusvaloissa. HID-valot ovat edelleenkin erinomainen valinta, mutta ne ovat kalliita ja melko hauraita verrattuna LED-valoihin ja energiatehokkuudessa LED-valot kuluttavat vähemmän virtaa. Päävalo on tyypillisesti kanisterimallinen, jossa kanisterissa sijaitsee akusto, josta piuha menee valopäähän, jossa sijaitsee siis joko em. HID-kaasupurkauspää tai LED-piirilevyt. Nämä pienemmät piuhattomat valot ovat perinteisen taskufikkarin mallisia ja niiden kotelon sisällä on yleensä paristopesä ja näin ollen paloaika ja teho ovat kaukana akkukanisterivaloista.

LED vs HID

Kuten jo mainitsin suurimmat erot LED vs HID mallien välillä on se, että

  • LED kuluttaa vähemmän energiaa
  • LED on kestävämpi – sukeltaessa kolhuilta ei voi välttyä ja varsinkin kun vasta-alkaja omiakin kamoja tulee tiputeltua tuon tuostakin
  • LED on edullisempi
  • HID palaa kirkkaammin ja penetroi meikäläisissä vesissä olevat partikkelit erinomaisesti
  • HID-valojen valokeilaa voidaan tarvittaessa veden alla säätää valopäästä eli fokusoida, joten valokeila voi olla joko hyvinkin voimakas ’valomiekkamainen’ penetroiden aivan kaiken ja näin valokeila yltää kauas tai sitten valokeila voidaan asettaa niin, että se valaiseen laajalti lähialueen

Näin ollen puntarissa on melkolailla kahden kriteerin kanssa tahkottava: haluanko edullisemman himmeän valon vai haluanko valaisimen joka on turvallinen ja valaisee kuin aurinko?

Kanisteri vs taskufikkari

Joku virkistyssukelluskouluttaja voisi virheellisesti väittää, että kanisterivalot ovat vain tekkisukeltamiseen tarkoitettuja. Nope. Tässä tulee taas esiin tietämättömyys ja se, että kyseinen kaiffari on viihtynyt liian kauan omalla mukavuusalueellaan eikä todellakaan ole ottanut asioista selvää. Taskufikkari on ihan oikeasti vain ja ainoastaan varavalo jos päävalo syystä tai toisesta tilttaa sukeltaessa. Kuten jo aiemmin sanoin taskufikkarit sopivat kuitenkin sinne etelän sukelluksille, joissa viikon parin aikana käydään korkeintaan pari kertaa yöllä sukeltamassa ja tehottomampikin pikkufikkarin valo yltää kymmeniä metrejä ilman ongelmia.
Suomessa sukeltaessa oli se sitten louhos, järvi tai meri, näkyvyys on aina alle 10 metrin luokkaa, joten valo on yksi tärkeimmistä turvavarusteistamme ja siksi valoon panostamisessa ei pitäisi puntaroida juurikaan rahaa valitettavasti.
Jos ajatellaan pitemmällä aikavälillä niin heti alussa hyvään valoon satsaaminen kannattaa vaikka alkuinvestointi (>500 euroa) voi tuntua tyhmältä. Kerron tässä oman tarinani: Minäkin olin se tarkan ’markan’ mies ja ajattelin, että kun perusvermeet (regut, pullot, liivit, puku) on ostettu niin ei se valo nyt niin tärkeä ole ja ihan hyvin mä voin alle satasen pikkulampulla sukeltaa. Niinpä minä ostin Underwater Kineticsin 2 C-paristolla toimivan lampun, jonka nimellinen teho oli 211 lumenia. Elettiin aikaa, jolloin HID-valot maksoivat 1500+ euroa eikä LED-valoista ollut tietoakaan. Muutama kaveri satsasi puolentoista tonnin tykkeihin, mutta silloin koin asian typeräksi – miksi pitäisi olla joku pirun teko-aurinko sukeltaessa kun pärjää ihan alla satasenkin fikkarilla. Kuinka väärässä olinkaan… Tämä väärinajattelu päättyihin siihen kun eräällä louhossukelluksella pikkufikkarini sammui 30 metrin syvyydessä pilkkopimeässä ja jäin aivan yksin pimeään ja alla vettä oli vielä ainakin 20-30 metriä. Kymmenen sekuntia pimeässä tuntui ikuisuudelta ja ensimmäisen ja ainoan kerran päässäni on liikkunut sukeltaessa ajatus, että tänne jään. Kuin jostain alitajunnasta päätin lähteä pintautumaan ainoana valonani Suunnon sukellustietokoneen näyttö, joka valaisi painettaessa nappia 10 sekuntia kerrallaan alle puoli metriä jos sitäkään. Parin minuutin epätoivoisen pintautumisen jälkeen taskufikkarini alkoi vilkkua ja palautui palamaan ja silloinkin valaisten korkeintaan metrin puolitoista eteenpäin. Sukelluksen jälkeen joka muuten oli pisin dekosukellukseni tähän asti, 27 minuuttia, päätin ostaa kunnon päävalon ja jättää pelleilyt pikkuvaloilla sikseen!

Aida Lights

Edustamani merkin, Aida Lightsin valojen historiikki menee jotakuinkin näin; Sukelluskaverini Mika on laivanrakennusinsinööri. Mika halusi tehdä oman lampun koska hänen mielestään markkinoilla olevat lamput ovat kopiota toisistaan ja suunnittelevan insinöörin näkökantilta aina voi tehdä asioita fiksusti ja lisäten joitain ihan käytännöllisiä juttuja. Syntyi siis idea työstää lamppu ja tehdä niitä muutama ja katsoa mitä mieltä yleisö on. Niinpä Mika teki kaksi kanisterivaloa, pientä, valojen lähtötehoilta melko vaatimattomia, mutta valopää heijastimien onnistunut kulma teki valokeilasta hyvin tiukan joka sopii myös ”Suomi-sukeltamiseen”. Lisäksi ensimmäinen tuotantoversio oli jo kooltaan 1,5 kg painoinen, joten se sopisi sinänsä myös matkoille kanisterivaloksi. Tuolloin akkupakettihan oli massiivinen ja valot toimivat ainakin 10 h ilman valotehon vähentymistä. Jo alusta lähtien erottuvin piirre Aida valoissa on ollut valkoinen väritys. Se tuo mieleeni erään tietokone/puhelinvalmistajan, jonka suurina teeseinä on esteettisyys.
Luonnollisen tuotekehityksen myötä valopäähän on saatettu yhden piirilevyn sijasta 5 levyä, joten lähtötehot ovat kasvaneet yli 1K lumenin (testatessa Android-applikaatiolla valoa 32k luxia), akkukanisteri pienentynyt (1,3 kg – toki tässä kohdin paloaika on pienentynyt 7-8 h, mutta edelleenkin tuolla ajalla sukeltaa yli viikonlopun reissun reippasti), kanisterin kannen kiinnityssysteemiin on hakasten sijasta tullut innovaatio, jota saa etsiä muilta sekä goodmanhandle on työstetty ja nyt ergonomisesti pyöreä kulmistaan, joten se sopii käteen kuin hanskaan mukavasti. Toki kehityskaaressa on virheistä opittu; Mika kokeili 2. versioissa piezo- eli hipaisukytkimiä ja niiden ongelmana oli herkkyys ja valot syttyivät välillä kuin itsestään kun hipaisukytkin on kanisterin yläpäässä. Nyttemin tilalla on pyöritysnuppi, joka toimii erinomaisesti. Seuraavana huhuna olen kuullut, että kanisteriin saisi myös erillisen ulostulon esim. lämmitysjärjestelmälle, mutta katsotaan mihin tie vie…

Aida Lights, versio 2, jossa vielä piezokytkin

Aida Lights -valoja voit ostaa vaikka suoraan Go Downin verkkokaupasta.

 

Varavalo

Varavalo on siis se ”piuhaton” taskulampun näköinen lamppu. Nykyisellään kaikki tällaiset valaisimet ovat tyyppiä LED. Tehoiltaan hyvä varavalo on yli 200 lumenia ja varavalon ainoa funktio sukeltaessa on toimia silloin kuin päävalo tilttaa ja sukeltajan on päästävä valaistuna takaisin pinnalle. Voisi hyvin sanoa, että varavalon tehtävä on tärkeä, mutta aliarvostettu. Itse käytän saksalaisen Heserin 4W:n valoa, joka valaisee 214 lumenin lähtötehoilla ja syö kolme C-kokoluokan paristoa. Heser on luotettavimmasta päästä markkinoilla koska se toimii vaikka valaisimeen pääsisi vettäkin. Näin on minulla käynytkin ja silti valo paloi vaikka vedet olikin tullut sisään. Sukelluksen jälkeen vedet pois, paristot pois ja sisältö kuivumaan ja kun sisältö oli kuivunut, valo oli taas käytettävissä. Toki Heser on kallis, mutta niinkuin sanoin, varavalon tehtävä on taata, että se toimii kun päävalo ei toimi syystä tai toisesta (esim. akusta virta loppu).

 

Kuitenkin pohdintona edelleenkin: Miksi onkaan ihmisten (tai pikemminkin aloittelevien sukeltajien) niin vaikea ymmärtää, että kunnollinen valo on yksi tärkeimmistä varusteista kun sukelletaan sameissa pimeissä vesissä eikä tällaiset lamput ole edullisia vaan oikeasti vasta-alkajan päänsisällä on kuvitelma, että tämä laji on edullinen eikä turvallisuudellakaan ole niin väliä?

Laitesukellus on turvallista

Posted on by
Vastaus

Pitäydyn otsikkoni mielipiteessä vaikka suomalainen ’journalisti’ on toista mieltä lietsoessaan yleisölle sensaatiomaisia otsikoita ja sensaatiohekumallisia tarinoita. Niin siis todellakin tarinoita ei enää raportointia tapahtuneesta objektiivisesti ilman värittämisiä. Kirjoitan tätä artikkelia siis Lohjan Ojamolla tapahtuneen viikonlopun (14.1.2017) tuoreimman onnettomuuden jälkimainingeissa.

Onnettomuuksien mekanismeihin laitesukelluksella on kolme yleistä syytä; koulutus, laitteet ja kokemus. Jos joku näistä kolmesta pettää, ollaan menossa kohti vaaratilannetta tai onnettomuutta. Kuulostaa älyttömän simppeliltä, mutta näin se vaan on:

Koulutus

Laitesukellusta koulutetaan, jotta sukeltajien taidot olisivat paremmat ja he voisivat paremmin vastata ongelmatilanteessa haasteisiin. Tai minimoimaan ongelmat jo lähtökohtaisesti. Koulutus on jatkuvaa – kukaan ei ole koskaan valmis vaan oppimista ja taitojen kehittämistä tapahtuu jatkuvasti ja jokaisella sukelluksella jokaisen sukeltajan tulisi treenata jotain perustaitoa tai tutustua ja muistutella miten varusteet toimivat. Koulutus lisää myös tietotaitoa siitä miten tietyissä olosuhteissa/ympäristöissä sukellus tulisi suunnitella. Peruskurssillahan opetetaan lause ”suunnittele sukelluksesi, sukella suunnitelmasi”. Koulutus lisää tietoa ja ennaltaehkäisee ennakkoluuloja varusteista eli laitteista ja omasta mielestäni lisää kokemusta ja varsinkin alentaa jokaisen kynnystä vaikkapa kieltäytyä sukelluksesta jos tuntuu siltä, ettei nyt vaan maistu tai tuleva sukellus jostain syystä aiheuttaa pelkotilaa.
Kaikille meille sattuu huonoja päiviä ja huonoja sukelluksia ja niistä huonoista kokemuksista pitää vain oppia ja jalostaa jotain, jotta oppii – ihan kuin elämässä muutoinkin. Muistan harrastukseni alkutaipaleelle jatkokurssilla kun suoritimme kuivapuvulla Hangon edustalla seinämäsukellusta 30 metriin. Kyseessä oli ns. syväsukellus. Syvimpään kohtaan päästyämme, aloitimme hitaan nousun seinämää seuraten matalemmalle. Ongelma syntyi kokemattomana ja jokseenkin tietämättömänä (varusteista), että laajeneva ilma kuivapuvun sisällä tekee sukeltajan nosteesta positiivisen tuoden sukeltajan kiihtyvällä vaudilla pintaan. Siihen päälle vielä vääränlainen asento, ilmat jaloissa ja allekirjoittanut oli pinnalla n. 18 metristä  sekunneissa. Seurauksena oli, että minä hengittelin ensiapuhappea ja tarkkailin tilaani seuraavan vuorokauden ajan mahdollisia sukeltajantaudin oireiden osalta. Mitään ei kuitenkaan käynyt. Ensimmäinen ajatukseni kuitenkin oli ”Tää on tässä nyt, lopetan tän tähän”, mutta onneksi siis todella onneksi kouluttajani ikään kuin vaati minua palaamaan ’hevosen satulaan’ treenaillen venttiilin tyhjennystä matalalla ja voittamaan potentiaalisen pelkoni. Treenaamalla ja tutustumalla laitteeseen (kuivapuku) pääsin takaisin ’satulaan’ ja täällä ollaan vieläkin. Kouluttajana voin sanoa, että itse en aina ole ollut näin hyvä ja karismaattinen vakuuttaja sillä aina joskus on ollut joku kurssilainen joka on päättänyt lopettaa kurssin kesken kun on kohdattu paljon pienempiäkin ja vähemmän vaarallisia vastoinkäymisiä. Kunnioitan kuitenkin jokaisen päätöstä määritellä mikä on itselleen parasta.

Laitteet

Jo sana ”laitesukellus” sisältää varustekokoonpanon, jotta voimme turvallisesti sukeltaa veden alla. Laitteet/varusteet tulevat olla huollettuja ja etenkin sopivia kyseiseen ympäristöön. Sukeltajan tulee tietää miten hänen käyttämänsä laitteet ja varusteet toimivat ja tämän voi saavuttaa kouluttamalla ja tutustumalla laitekokoonpanoon. Myöskin tarpeellinen määrä varusteita tulee olla mukana. Tämä tarkoittaa, että varusteita pitää olla tarpeeksi eli liian vähän, mutta ei myöskään liian paljon turhia. Selventääkseni ajatusta tästä voisin verrata esim. auton renkaita – kesärenkailla ei talvella ajeta, jos näin tekee on onnettomuusriski korkea. Näin myös laitesukelluksella – laitteita, jotka ovat huonossa kunnossa tai hengityslaitteet, jotka eivät ole kylmäsuojattua (ns. tropiikin reguja) ei voi kylmässä vedessä käyttää ilman ongelmia.
Jotta laitteita osaa käyttää kaikissa tilanteissa oikein, tulee sukeltajan luonnollisesti osata (koulutus) ja muistaa (kokemus) näiden käyttäminen. Aina kun varustekokoonpano muuttuu oleellisesti tai edes vähän, olisi syytä treenata kokoonpanomuutoksen vaikutus omaan sukeltamiseen. Tämä on itsensä kouluttamista ja oman kokemuksen hakemista omista tai lainavarusteita.

Kokemus

Kokemusta voi hankkia sukeltamalla. Kokemuksen alle sijoittuu ennenkaikkea asenne, jota opitaan omasta mielestäni parhaiten hyvillä koulutuksilla, mutta loppupeleissä jokainen henkilö itse määrittelee omat rajansa, mukavuusalueensa ja fyysisen ja henkisen tilansa loppujen lopuksi ihan itse. Aloittelijat lähtevät kokemaan rajojaan, mutta taasen kokeneet eivät välttämättä näe potentiaalisia riskejä ja saattavat sivuuttaa mm. ennen sukellusta suoritettavat tarkastukset luottaen sokeasti omaan intuitioon. Meidän kouluttajien tehtävä on ensimmäisestä peruskurssista lähtien osattava takoa kurssilaistemme päähän ajatus turvallisesta sukeltamisesta, omista henkilökohtaisista rajoista, oman terveydentilan tärkeydestä ja perus-fyysisestäkunnosta sekä varusteiden käytön osaamisesta.
Myönnän ihan itse tässä, että aina minäkään en ole mennyt näin – olen joskus lähtenyt tekemään sukellusta joka on taitotasolleni vaativampi kuin oma tasoni on. Varusteetkin ovat joskus olleet alle vaatimustason – esim. ilman päävaloa sukeltaminen pimeässä louhoksessa ja luottaen kaverin valoon. Kaikki vaan pohjautuu siihen, että (kokeneemmalle) kaverille kun ei välttämättä osaa tai uskalla kieltäytyä. Joskus olen sukeltanut myös kipeänä. Miksi olen muuttunut? En enää vuosiin ole sukeltanut ikään kuin itselleni itsenäisesti vaan olen kouluttajana esimerkki niin hyvässä kuin pahassa ja se viimeistään on saanut ajattelemaan seurauksia kauemmas eli jos minä teen näin, tekevät niin myös kurssilaiseni.

summa summarum:

Toisaalta on hyvä, että onnettomuuksista raportoidaan ja onnettomuuksista puhutaan, mutta tapa jolla iltapäivälehdistö repii kaiken irti tapahtuneesta ja ajattelemattomasti (tai ehkä tiedostaenkin) mustamaalavat koko laitesukelluksen vaaralliseksi extremeharrastukseksi on totaalisesti väärin. Seurannaisvaikutuksia tällaisesta on se, että yleinen mielipide ja asenteet muuttuvat kielteiseksi. Tämä taas aiheuttaa sen, että yhä harvempi uskaltaa harrastamaan sukeltamista. Ja ne, jotka sukeltavat, ovat yleisen mielipiteen mukaan hulluja adrenaalinistejä, jotka saavat kiksinsä viemällä henkensä rajamaille uhmaten luonnon lakeja. No ei todellakaan. Tottakai laitesukeltamisessa on riskinsä, mutta niiden minimoinen onnistuu muistamalla kuinka tärkeää on koulutus, kuinka tärkeää on sukeltaa kunnon laitteilla ja kunniottaa omia ja varsinkin toisen kokemustasoa. Toivon, että se seuraavaksi sensaatiohakuista artikkelia miettivä ’journalisti’ lähtisi avoimin mielin sukelluskurssille näkemään mitä homma oikeasti on eikä antaisi mielikuvitukselleen valtaansa kirjoittaen jokaisen onnettomuusartikkelin siihen sävyyn joka valitettavalla tavalla pilaa tämän aivan ainutlaatuisen ja turvallisen harrastuksen. Ja toivon, että viikonloppuna tapahtuneen onnettomuuden syyt ja tapahtumien kulku tuodaan esille objektiivisesti ilman värittelyjä. Suomessa on valitettava tapa peittää varsinkin laitesukellusonnettomuusksien syyt kertomalla vain, että omaisten toiveena ja omaisia suojellaan eikä virallisten tutkimusten valmistuttua suuri yleisö ei saa kuulla mitä loppujen lopuksi tapahtui vaan seuraavalla kerralla kun tapahtuu fataali onnettomuus, taas kaivellaan sitä edellistä muistuttaen tehden kerta kerran jälkeen tästä harrasteesta aina vain vaarallisempi harrastus. Lopuksi toivon onnettomuuden uhrin omaisille sekä pelastusoperaatiossa mukana olleille voimia jaksaa tästä eteenpäin.

Sukelluskassi ja matkailua

Posted on by
Vastaus

Syksystä kevääseen matkailevat sukeltajat pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja matkaavat lämpimille apajille lomalle. Näin myös minä teen aika ajoin. Tänä vuonna kohteenani oli Malediivit maaliskuussa, jonne matkustin freelancer-matkanjohtajana Dive Travel Finlandin puitteissa. Voit tutustua reissuun blogissani.

Kissani, Harald, tahtoi myös reissulle, mutta ei päässyt

Kissani, Harald, tahtoi myös reissulle, mutta ei päässyt.

Monet pohtivat kannattaako reissulle ottaa mukaan omat varusteet ja mitkä niistä pakkaisin? Jokaisella on omat mielipiteensä ja syyt ottaa tai olla ottamatta omia varusteita mukaan, mutta minä itse olen päätellyt itselleni näin; lähtökohtaisesti jos lomallani sukellan enemmän kuin 5 päivää, otan omat varusteeni mukaan. Ensinnäkin taloudellisuus – jos sukellusvarusteiden vuokraaminen paikan päällä sukellusten ajaksi kustantaa enemmän kuin omien varusteiden kantaminen (lentoyhtiöiden maksut) niin mielummin raahaan omat kuin maksan lainakamoista. Toiseksi, tiedättekö varmasti millaisilla vuokrakamoilla tulette sukeltamaan? Omakohtaisena kokemuksena ne lainavarusteet ovat vähän sinne päin kooltaan ja tasoltaan sekä tiedättekö kuinka hyvin niistä on pidetty huolta? Jossakin tuolla regun annostin on käynyt tuhannen sukeltajan suuvärkissä ennenkuin se ihan kunnolla puhdistetaan. Puhumattakaan kerroista, joissa se annostin ja muut varusteet ovat pyörineet veneen lattialla. Pistäisitkö sen suhuusi ja hengittäisitkö sellaisesta regusta, joka sanoo sopimuksensa irti ollessasi parin kymmentä metriä pinnan alla?

Ensimmäiseksi kun mietit roudaamista, ota selvää paljonko varustekassi maksaisi matkakohteeseesi! Jotkut lentoyhtiöt tai matkanjärjestäjät pyytävät ”edullisimmillaan” 60 euroa suunnasta (Finnair hinnasto) tai ”kalleimmillaan” 200 euroa meno-paluu (TUI) . Esim. Thaimaassa monet keskukset vuokraavat laitepakettia 600 bahtin hintaan joka on euroissa 15 euroa. Toisaalta nämä ovat yleensä hinta/päivä, mutta kumman sinä valitsisit? Itse valitsisin kyllä omani vaikka säästö olisi vain muutaman kympin. Tämä ihan siksi, että tiedän missä kunnossa omat varusteeni ovat, ne ovat minulle sopivat eikä esim. annostimet ole käyneet muiden suussa tai lattioita kuurannut.

Jos taloudellisesti tai muusta syystä on viisaampaa ottaa paikan päältä lainakamat tai omia varusteita ei edes omista, niin ainakin ottaisin mukaani ne henkilökohtaisimmat varusteeni; maski ja tietokone. Myös snorkkelin, mutta sehän ei ole oikeasti laitesukellusväline vaan sitä voi käyttä snorkkelointiin jos vaikka lähirannasta löytyy jotain nähtävää.

Seuraavaksi pitääkin etsiä kunnon kassi varusteille. Itse omistan Tatonkan Barrel XL -kassin joka on kevyt, kestävä ja siihen mahtuu 110  litran verran varusteita ja matkatarvikkeita. Ostin harrastuksen alussa sukellukseen tarkoitetun reissulaukun, jossa on pyörät alla, sivuilla räpylätaskut, kovamuovinen pohja, irroitettava päiväreppu ja irroitettava regulaukku. Hinta moiselle tuotokselle oli 250 euroa. Puhutaan ehdottomasti laitesukellusvarusteille tarkoitetusta kassista koon ja kestävyyden puolesta, mutta ehdottomasti suurin miinus tälle nykyaikana on paino. Laukku painoi likimiten 6 kiloa tyhjänä. Jos nopsaan miettii lentolaukun raja on 23 kiloa ja siitä vähennetään laukun oma paino pois, jää jäljelle 17 kiloa varusteille. Tämä tarkoittaa, että aika tiukalle menee painorajat kun lataat laukkuun puvun, räpylät, BCD/Wingin ja regut. Ei mahdoton juttu, mutta siinä ja siinä. Itse käytän vain ja ainoastaan kumiräpylöitä, jotka painavat n. 3,5 kiloa pari. Regut – siis puhun monikossa – otan siis mukaani pääregun lisäksi varalle toiselle, joten painoa tälle setille 6 kiloa laukussa. Wingisettini alumiinilevyllä on 5 kiloa. Jäljelle jää vielä puvulle ja buutseille 2,5 kiloa.. Itselläni on todella lämpimissä (veden lämpötila 27 astetta ja enemmän) paikoissa vain rashguard ja neopreenikengät, joten silloin 2,5 kiloa on ok. Kuitenkin tiukalle menee, mutta kun varusteisiini kuuluu lamppu, spooli ja SMB ja muita dingelidangeleita niin meni kyllä 23 kilon yli. Kun sitten hankin tuon Tatonkan, joka painaa tyhjänä 1,95 kg (valmistajan ilmoittama), niin minulle jäi 4 kiloa lisää ja onnistun helposti pitämään painorajasta kiinni.

Lentoyhtiöistä

Sukeltajana on aina hauska mennä siihen laukkuhihnalle pudottamaan sitä sukellusvarustelaukkua. Jos koko hela hoito mahtuu peruspainorajoihin niin en luonnollisestikaan maksa mitään ekstraa varusteista. Lentoyhtiöden palveluihmiset toki yleensä yrittävät tietämättömyyttään pakottaa sinut maksamaan ekstraa, mutta miksi? Sinulla on laukku ja sinulla on sen sisällä tavaraa. Niin kauan kuin laukun sisällä ei ole mitään kiellettyä tai vaarallista niin tädillä ei ole mitään sanomista, että pitäisi jotain ekstroja maksaa! Piste. Nämä mistään mitään tietämättömät tyypit luulevat minun roudaavan sukellussäiliöitä laukussa. Yleensä siinä vaiheessa kysyn tädeiltä, että tietävätkö he kuinka paljon esim. 12 litran terässäiliö painaa tyhjänä tai kuinka paljon tilaa tuollainen säiliö vie? Juurikin sen verran kuin tuo laukku, joten miten sinne mahtuisi yhtään mitään tuolla painolla siis? 😀

Jos taasen olen tietoinen siitä, että painoraja tulee varmasti ylittymään niin silloin ehdottomasti maksa se ylimääräisen laukun hinta ja hoida homma etukäteen mielummin. Lentokentällä on aina mieletön hässäkkä saada maksettua ylimääräinen rahti ja joskus on käynyt niin, että joku tulkitsee asian jotenkin niin, että olisi oikeasti pitänyt jättää kamat kiltisti kotiin ja vetää niillä keskuksen kamoilla. Tästä esimerkkinä aikoinaan lentäessä sukelluslomalle Filippiineille Finnair suuressa viisaudessa siihen maailman aikaan päätti pyytää Aasian reittilennolla (kohteena Hong Kong) 30 euroa per lisäkilo eli mitään lisämatkalaukku hintaa ei ollut vaan kiloperintäinen hinta ylimääräisille tavaroille. Nyt sitten ylim. laukku painaisi 23 kiloa, joten 23 x 30 euroa = 690 euroa eli yhden lentolipun verran per suunta. Onneksi otin sukellusvarusteiden lisäksi laukkuun vain yhdet shortsit, pari t-paitaa, kalsarit ja henkilökohtaiset hygieniatuotteet enkä muuta ja kaikki mahtuivat tuohon 23 kiloon eli lisälaukkua ei tullut mukaani. Sittemmin Finnairkin on viisaudessaan lisännyt lisälaukkukategoriaan ns. muut urheiluvarusteet eli ei pelkästään golffaukseen tarkoitettuja välineitä. Tässä hinnasto linkin kautta.

Kannattaa jo matkaa suunnitellessa tarkastaa kunkin lentoyhtiö politiikkaa ja hintoja lisälaukulle ja kiloille, ettei tule yllätyksiä. Maaliskuun reissun positiivisin yllätys oli, että Turkish Airlinesilla sai ottaa 30 kiloa ruumaan ja 8 kiloa käsimatkatavaroina Malediiveille. Noille painorajoille mahtuu aivan varmasti kaikki varusteet ja mahtui jopa varavarusteetkin.

Ystäväni, kouluttajakolleegani ja entinen pomoni pakkaa aina sukereissuille mukaansa kamera-arsenaalinsa ja hänellä painojen puolesta tulee aina mukaan 60 kiloa tavaraa. Jessus.

Pakkaamisesta

Ennen pakkaamista tee lista varusteistasi. Tämä helpottaa pakkaamista ja vältät unohduksia ja harmaita hiuksia kun olet tuhansien kilometrien päässä ja pitäisi mennä sukeltamaan. Omakohtaisena kokemuksena voin sanoa, että jopa viikonlopun reissulle lähdettäessä ketuttaa aivan mielettömästi kun huomaat lauantai-aamuna varusteita kasatessa, 300 kilometrin päässä kotoa, että kas! Minulta unohtui reben keuhko kotiin sihen varaston hyllylle, joten pitääkin keskittyä seuraamaan kun muut sukeltavat. Tai kun pidät koulutusta ja huomaat vasta kohteella 70 kilometrin päässä, että kas! Minulta taisi jäädä kuivapuku varastolle…. Tee aina se pakkauslista! Käytä sitä orjallisesti, tee sitä hölmö, pikku tapasi!

Jos sinulla on kova laukku, pakkausjärjestyksellä ei ole väliä, mutta jos sinulla on pehmeä laukku kuten minulla, koita pakata siten, että saat tietyistä varusteistasi muodostettua kovan pinnan laukun alaosaan tai yläosaan tai molempiin. Minä teen siis näin: laukun alaosaan räpylät, väliin puku ja puutsit ja herkimmät varusteet eli maski ja regut sinne ihan keskelle suojaan. Sitten vielä ladataan yläosaan wingisetti metalliselkälevy ylöspäin. Näin saa helposti ’koteloitua’ kamat käyttämällä maalaisjärkeä. Räpyläthän eivät rikkoudu (siis ne kumiset rumat) ja sama pätee siihen selkälevyyn, joka on alumiinia (matkaversioni tai sitten terästä).
Varusteissa matkustamoon otan kameran (GoPro+varusteet), lampun ja tietokoneet. Aikaisemmin raahasin myös reguja käsimatkatavaroissa, mutta tiukentuneen turvallisuustilanteen mukaan reguja ei kannata yrittää käsimatkaan välttämättä pakata tai voihan sitä, mutta en takaa mitä security tekee – yhteinäistä säännöstöä ei oikein ole ja jokainen tulkitsee niitä miten tykkää ja millä päällä sattuu juuri silloinkin olemaan.

Sukelluskassit

ursuit_hl_wheel_bag_png_400x600_q95_1211_98fMarkkinoilla on paljon hyviä tuotteita, jotkut ovat spesifisesti laitesukeltajille tarkoitettua ja kuten jo aikaisemmin mainitsin minullakin oli ensimmäisenä laukkuna Ursuitin Heavy Light Wheel. Kuten on tullut jo selväksi, sen ainoa vika oli paino. Tämä on hyvin ergonominen laukku: pyörät laukun alla helpottavat liikuttamista tasaisella ja lisäksi sitä voi kantaa olkaremmistä, mutta jos painoa on tuo varusteiden verran niin +20 kiloa on paljon olkapäälle. Laukun sivussa ja päällä on myös kahvat. Sivuilla räpylätaskut ja sisätilassa irroitettava nylon-kangas ja siinä tasku. Pohja on kovamuovia ja päällyste todella kestävää PVC:tä. Mukana reilun kokoinen päiväreppu ja pehmustettu regukassi, johon sopii kahdet setit. Mutta se paino. Pyörät Wheel:ssä on aivan kuten rullaluistimissa. Muutaman vuoden ja lukunaisten reissujen jälkeen pyörien rullalaakerit alkoivat olla ruosteessa. Äkkiseltään en löytänyt mitään tapaa vaihtaa laakereita hajoittamatta koko alapohjan systeemiä. Luultavasti valmistajalla voisi olla joku niksipirkka-ohje…

Samanlaisia perässä vedettäviä isoja laukkujärjestelmiä löytyy myös Marekselta, Seacsubilta ja muilta, mutta kaikissa on sama ”vika” eli pelkän laukun paino on 5 kilosta ylöspäin. Toki sitten löytyy Seacsubilta kevyt Mate HD 2.5, joka painaa 2.8 kiloa ja Oceanicilta löytyy Roller Duffel, 3.8 kiloa painava perässä vedettävä laukku. Laukkujen hintahaitari 115-300 euroa.

Vaihtoehto näille painaville laukuille kyllä löytyy. Ne ovat yleensä repputyyppisiä, joten kantamus pitää nimensä mukaisesti reppuna selässä. Yleensä niistä puuttuu kovamuoviset alapohjat ja renkaat, joten se mikä menetetään suojauksessa ja ergonomiassa, saavutetaan keveydessä. Jos siis mietit laukkua, mieti myös itseäsi – jos selkäsi ja käsivoimasi eivät ole aivan parhaalla mahdollisella hollilla, valitse perässä vedettävä laukku mielummin kuin selässä reppuna kannettava laukku. Lentokentillä tai niiden ulkopuolella ei aina kärryjä saatavilla ja voit joutua pitkiäkin matkoja kantamaan laukkua selässäsi. Haasteeksi muodostuu hyväkuntoisellekin kaverille tällaisen setin kantaminen kun ulkolämpötila on +30 astetta.

manta-bagEnglantilainen Fourth Element on tuonut markkinoille oman vastineensa Manta Flight -nimisen varustekassin. Se on reppu-tyyppinen kassi, jota kannetaan siis olkaimista ergonomisesti selässä. Taarapainoa kassille ei ole kuin parisen kiloa ja tilavuus 115 litraa eli tuohon mahtuu varusteet aivan varmasti ja vähän ekstraakin.  Mareksella on Cruise Backpack dry, joka painaa vain 1,5 kg. Samat speksit kuin Fourthilla. Näiden reppujen hinnat ovat alle 150 euroa.
Verrokkina täytyyIMG_20160308_152225 mainita nämä muut laukut. Minulla on Tatonkan Barrel XL -reppu, jonka tilavuus on 110 litraa ja ostin sen paikallisesta partiokaupasta poistomyynnistä aikoinaan lähtiessäni Kiinaan töihin 2009 hintaan 80 euroa. Joten verroksi suosittelen toki miettimään pitääkö sukelluskassissa olla joku sukellusvalmistajan logo vai voisiko vaihtoehdoksi käydä joku muu kestävä laukku, joka voisi olla huomattavasti edullisempi kuin sukellusporukan merkit? Tätä mielipidettä ajaa myös turvallisuus – jos laukussa on iso tunnetun sukellusvarustefirman logo niin varkaille se voi olla massasukelluspaikoissa houkuttelevampi kuin sellainen missä ei ole tätä logoa. Toisaalta kun miettii, että randomirosvokaan ei helposti liikuta +20 kiloa painavaa kassiasi, mutta lentokentiltä suljetuista tiloista viedään kuitenkin paljon tavaraa ihan henkilökunnankin toimesta… Mieti siis tarkkaan valintaasi. Esimerkkinä tähän heitän verrokkina Ortliebin Big Zipin. Täysin veden pitävä, 140 litrainen reppu, jossa 5 vuoden takuu.

Mitä maksaa sukeltaminen?

Posted on by
Vastaus

Otsikon kysymykseen törmää välillä, kun laitesukellusharrastusta puntaroi potentiaalinen uusi sukeltaja. Tottahan toki sukeltaja tai kouluttaja voi helpostikin kertoa paljonko kurssi maksaa ja paljonko varusteet maksavat ja tästä saadaan hyvin lineaarinen vastaus kysymykseen.

Noh, peruskurssi maksaa…. hetkinen, vihaan tuota sanaa koska ei kurssia ”osteta”, eikä kurssitodistusta ”osteta” vaan kyllä se on pikemminkin niin, että kurssilla on hintansa, jonka verran oppilas sijoittaa itseensä ja taitoihin, joita hän tarvitsee tullakseen sukeltajaksi, jotta voi itsenäisesti sukellusparinsa (tai tiimin) kanssa suunnitella ja sukeltaa suunnitellun sukelluksen turvallisesti. Näin ollen (perus)kurssin hinta on edullisimmillaan suurin piirtein 450 euroa. Varusteiden hinnat ovat luokkaa 1500 – 3000 euroa. Siihen päälle vielä oikeasti paljon euroja kaasujen ja kuluvien osien ja huoltojen muodossa.  Onhan tuo nopeasti mietittynä iso investointi, mutta kun ajattelee ettei peruskurssin ’ajokortti’ koskaan vanhene ja hyvillä varusteilla, joista pidetään hyvää huolta, sukeltaa ainakin 10-15 vuotta niin investointi per sukellus on muutaman euron luokkaa.10300510_775730342477967_1372603456680881894_n

Yleensä kerron tässä vaiheessa syyt miksi itse sukellan. Ainakin kolme pääsyytä vaikuttaa siihen – vesi elementtinä tekee minusta, aamupaino 103 kiloa, painottoman eli iso mieskin voi hyvin sukeltaa! Toiseksi sisälläni asuu pieni tutkimusmatkailija – vaikka en sukellakaan paikoissa, joissa muut eivät vielä ole käyneet, on sukellus minulle henkilökohtaisesti löytämistä niin luonnon kuin oman itseni kanssa. Usein kuulen myös tähän kriteeriin kysymyksen Suomessa sukeltaessa; eihän siellä ole mitään nähtävää? Tsek tis aut. Kolmanneksi veden alla en pysty keskittymään muuhun kuin juuri sillä hetkellä tapahtuvaan suoritukseen – itseeni ja pariini eli mitkään pinnan päällä tapahtuneet koti-työ-ihmissuhteet yms. asiat eivät ole sillä hetkellä mielessäni. Voisi sanoa, että sukeltaminen minulle on paras tapa tappaa ”stressiä”! Voiko sille laittaa hintalapun? Noh, ei voi. Jos vielä asettaisin tähän neljännen syyn niin se olisi ihmiset. Sukellusporukka tai ainakin tuntemani sukellusporukka on 99%sti aivan mielettömän hyviä tyyppejä, joiden kanssa teen mielelläni muutakin.

Olen (lyhyen) kouluttajaurani aikana kouluttanut puolen sataa sukeltajaa, mutta minusta tuntuu, että vain muutamasta heistä on tullut oikeasti harrastajia. Osa kouluttamistani oppilaistani on lähtenyt kurssille vain tekemisen vuoksi. Näinhän se yleensä menee tropiikin kohteissa – ihmiset tulevat lomallaan kurssille kuluttamaan lomapäiviä ja samalla ehkä saamaan kosketuksen tuntemattomaan. Näistä oppilaista vain 1-2 ovat jatkaneet kurssin jälkeen sukeltamista ja melkein vain ja ainoastaan lomillaan etelässä. Kotimaassa kouluttaessani kurssin jälkeen trendi on samanlainen – tullaan tekemään yksi etappi elämässä (”kolmen kympin etappi”) eikä samanlainen kipinä lajiin kuin minulla itselläni aikoinaan syty yhtä helposti tai sitten se kipinä sammuu kurssin jälkeen johonkin esim. hintavuuteen.

img_20151101_112627On kuitenkin perin omituista, jos ajatellaan muita ns. hintavia harrastuksia ja esimerkkinä käytän tässä golfia. Eli ihmiset kävisivät kutakuinkin samaan hintakategoriaan kuuluvan golf-kurssin (n. 400-500 euroa) ja sen jälkeen toteaisivat: ”tämä oli hieno kokemus ja tämä on tässä nyt, ehkä mä sitten joku päivä…” Aivan käsittämätöntä? Varustepuoli on kutakuinkin samaa hintaluokka, mutta varusteiden lisäksi golffarin on maksettava esimerkiksi liittymismaksu paikalliseen seuraan (Aura Golf, aikuinen: 2000 euroa) ja tämän jälkeen vuosittainen vuosimaksu (Aura Golf, aikuinen: 323 euroa). Pelatessa muilla kuin kotikentällä pelaaja suorittaa päiväpeliluvan eli green feen, joka on esimerkiksi Kakskerran Harjattulassa 25-55 euroa/päivä. Minusta tai minulle golf on liian kallista – itse pelasin junnuna golfia, mutta lopetin juurikin harrastuksen hintavuuden vuoksi 18-vuotiaana. Tosin silloin 25 vuotta sitten muistaakseni aikuisjäsenen vuosimaksu oli luokkaa 2000 markkaa… Kuitenkin harrastuksena golf ja laitesukellus ovat melko lailla samanlaisia: kaverin tai kavereiden kanssa lähdetään viettämään aikaa, molempiin menee kerralla muutama tunti aikaa, ajatukset saa kivasti pois arkiasioista ja molemmat ovat varustelajeja. Kummassakaan ei tarvitse olla huippu-urheilijan fysiikka, molemmat sopivat niin lapsesta ikäihmisiin sukupuoleen katsomatta ja molempia voi ja on mukava harrastaa myös lomalla ulkomailla ja mitä parhainta – toisten kanssa! Ja lyön vetoa, että molempien lajien himoharrastajilla on samanlainen kokonaisvaltainen mentaliteetti harrastukseen; se ei ole vain harrastus vaan ikään kuin elämäntapa joka vie koko tyypin tekemään valintoja, että pääsisi mahdollisimman paljon tekemään juuri tuota harrastusta.

Toinen selitys, minkä olen myös kuullut tämän harrastuksen jäämiselle, on ajan puute. Hetkinen siis mitä? Kun joku aloittaa harrastuksen niin eikö olekin juuri tarkoitus raivata kalenterista aikaa harrastukselle. Tokihan on elämäntilanteita, jotka vaativat huomiota muualle, mutta miksi käydä kurssi ja todeta ”ei mulla ole aikaa eikä mulla ole varaa”? Kaiken kaikkiaan n. 450 euroa roskikseen(ko)? Aikaa tosin ei voi ostaa vaan se on raivattava muusta tekemisestä ja se saattaa maksaa jostain muusta päästä.

Kolmas selite taitaa olla sukellusparin tai seuran puute. Turun alueellakin on 3-4 sukellusseuraa ja 3-4 sukelluskeskusta, jotka kaikki omalla tavallaan aktivoivat kaikenlaisia ihmisiä osallistumaan ja sukeltamaan. Lisäksi on olemassa sosiaalinen media ja foorumit, joilla kuka tahansa voi pyytää ketä tahansa mukaansa. Kyllä itse muistan, että ensimmäisinä vuosina kävin jatkokursseja vain, jotta pääsin jonkun kanssa edes sukeltamaan – silloinen sukellusparini ei Suomessa suostunut sukeltamaan ja sukelsimme näin ollen lomamatkoilla yhdessä. Kun sitten se koulutussaturaatiopiste tuli saavutettua, liityin seuroihin (2008 Saaristomeren Sukeltajat, 2009 Sukellusjaosto). Harrastus jatkui ja kehittyi jopa parempaan suuntaan, kun pääsin toteuttamaan sukeltamista jatkuvasti ja ympäri vuoden. Seuraan kuulumalla ainakin harrastuskuluja voi hyvin alentaa harrastuksen alkuvaiheessa, sillä seuroilla voi olla varustearsenaalia lainata jäsenistölle, seuroissa on kouluttajia ja besserwissereitä ohjaamaan, seuroilla omat kaasutäyttöasemat ja (aina) löytyy porukkaa valmiina hyppäämään veteen silloin kuin sinulle sopii. Seuraan kuuluminen ei ole kallista – keskimäärin 100 euroa vuodessa ja tähän hintaan saattaakin sitten kuulua rajoittamattomat kaasutäytöt, kerhoiltoja, yhdessäoloa, varustelainauksia ja seuraa sukelluksilla yms. yms. Joten ei ole välttämättä rahasta, sukellusseurasta tai ajastakaan kiinni. Liity siis paikalliseen sukellusseuraan nyt eikä viidestoista päivä!

Miksi sitten niin moni laitesukelluskurssin käynyt jättää homman jo kurssin jälkeen tai käy vedessä hyvin hyvin harvoin (lomilla)? Pyytäisin sinua, arvoisa lukija, joka mahdollisesti olet laitesukelluskurssin tai muutaman käynyt, muttet aktiivisesti (väh. joka vuosi) sukella, vastaamaan tähän kysymykseen!
img_20160221_155307Tästä hyvänä aasinsiltana vuoden vaihteen jälkeen 2017 tammikuussa alkaa taas uusi vetämäni PADI Open Water Diver –
peruskurssi Turun NMKY:n Sukellusjaoston puitteissa. Tämä kurssi on ns. kombikurssi eli yhdistelmäkurssi; peruskurssiin sisällytetään myös rikastetun ilman kurssi, jonka lähestulkoon suurin osa kortitetuista sukeltajista suorittaa jossakin vaiheessa niin mikseipä sitten heti peruskurssin yhteydessä sitten? Jos sinä, kaverisi tai joku läheisesi voisi olla innostunut aloittamaan harrastuksen – en sano ”käymään vaan kurssi” vaan todellakin aloittamaan uusi harrastus hyvässä seurassa, niin pyydäppä potentiaalista tulevaa sukelluspariasi vierailemaan Jaoston sivulla tämän linkin takana.

Uusi vai käytetty?

Posted on by
Vastaus

Kesä on jo pitkälti takana, peruskurssit melkein hoidettu – yksi kurssilainen vielä sunnuntaina tulee tekemään viimeiset avovedet, muuten avokauden kurssit on ns. vihkossa. Peruskurssin jälkeen alkaakin uudella sukeltajalla kova tohina hankkia omia varusteita. Mietitään kannattaako rahat sijoittaa heti uusiin sukellusvarusteisiin vai pärjäisinkö aluksi vaan käytetyillä varusteilla?

Luonnollisesti ensimmäinen steppi lähestyä hankintapäätöstä on se, että onko laitesukelluksesta tulossa aktiiviharrastus vai päädynkö sukeltamaan silloin tällöin ehkä lomilla? Jokatapauksessa jo peruskurssille tullessa kouluttajat suosittelevat hankkimaan ns. ABC-välineet eli maskin, snorkkelin ja räpylät. Ehdottomastihan maski on yksi henkilökohtaisimmista välineistämme ja se 99% hankitaan uutena kasvoon sopivana. Snorkkelin kustannut on 10-30 euron luokkaa, joten sekin hankitaan samalla. Vastaavasti sitten räpylät onkin jo ehkä ”sijoitus” koska edullisimmallaan ne ovat alkaen 70 euroa.

Entäs sitten muut varusteet? Laitesukeltamiseenhan tarvitaan vielä puku, BCD-takkiliivi tai Wing selkälevyllä sekä regusetti. Lisäksi vielä muutama murkula lyijyä joko vyölle tai laitepakettiin kiinnitettynä. Suositeltavana perusvarusteena vielä sukellustietokone. Kaikenkaikkiaan aloittevan sukeltaja sijoittaa seuraavasti (hinnat ovat suuntaa-antavia ehkä vähän yläkanttiin hintoja):

Maski: 50€
Snorkkeli: 30€
Räpylät: 100€
Puku (kuivapuku + aluspuku – se oikea varuste Suomessa): 1500€
Laitepaketti (heti veteen -tyyppinen setti, jossa pullot+BCD+regut): 1800€
optiona tietokone (Suunto perusmalli): 230€

Joten helposti päästään koko varustekokonaisuudessa yo. hinnoilla 3800€ hujakoille. Kallis sijoitus, mutta kun laitekokonaisuudesta pitää huolta niin maskia ja snorkkelia lukuunottamatta (ja muita pikku dingelidangeleita) muut varusteet kestävät ainakin 10 vuotta tai tyyliin 1000 sukellusta. Jos taasen jakaa tuon alkuinvestoinnin vuositasolle tai yksittäisen sukelluksen hinnaksi niin edullista hubaa se on kun taasen vertaa vaikkapa vuokrahintoihin (vkonloppu: laitepaketti 65 € + kuivapuku 80 € + tietokone 15 € = 150€).
Omien varusteiden hankintaan ajaa myös muut seikat; Vuokratessa kysy itseltäsi: haluatko sinä pistää esim. sellaista annostinta suuhusi joka on vieraillut sitä ennen 1000 muun sukeltajan suussa ja pyörinyt veneen lattialla/hallin lattialla/maassa ja etkä voi olla aivan täysin varma onko sitä pesty ed. käytön jälkeen? En minä ainakaan. Tai haluatko vuokrata yleiskokoiset varusteet (puku + bcd) joka sinulle jotenkuten eli se on vähän suuri tai vähän jämpti, mutta ei sinulle sopiva kuin hanska käteen? En minä ainakaan.  Haluatko vuokrata tietokoneen, joka on sinulle vieras peli eli joudut joka kerta ehkä tutustumaan käyttöohjeisiin etkä voi ladata sukellusdataa omalle läppärillesi/pöytäkoneeseesi? En minä ainakaan.

Monet kurssilaiset kysyvät minulta kannattaako ostaa käytettyä varustetta? Tähän vastaus on sekavasti kyllä ja ei. Jotkut varusteistamme ovat tehdyt kestämään ja käytettynäkin tietty varuste on täysin käypä. Esim. sukeltaessa wingillä tarvitaan selkälevy. Selkälevy on valmistettu joko teräksestä tai alumiinista. Toisinsanoen se melkolailla ikuinen. Pullot/säiliöt ovat joko teräksisiä tai aluumisia ja niiden  käyttöikä on hyvinpidettynä vuosikymmeniä – toki pitää muistaa, että sukellussäliöt kuten muutkin paineastiat tulee katsastaa 10 vuoden välein Tukesin suosituksesta. Tietokoneet ovat myös kestävää sorttia ja ainoa kuluva osa niissä on näytönsuojus ja paristot.
Kaikki käytetyn tavaran järkevyys kuitenkin kilpistyy siihen mitä tavarasta pyydetään hintaa. Suomessa kirpputoritoiminnan yleistyessä on tapahtunut kummallinen perversio: käytetystä tavarasta pyydetään aivan tolkuttoman paljon. Perin merkillistä koska oma käsitykseni on, että käytetty tavara myydään tarpeettomana ja yleensä myös käytettynä, joten sen hinta ei voi olla sama kuin uutena, sen hinta ei voilla 3/4 osaa uudesta vaan kyllä käytetyn sukellusvarusteen hinta on lähtökohtaisesti puolet siitä mitä se kaupassa maksaisi oli varustetta käytetty kerran tai sata kertaa! On perin vastemielistä, että jotkut myyjät haluavat minimoida oman virheensä yrittämällä myydä käytettyä kamaa kalliilla ja sitten uusi keltanokkasukeltaja menee vielä sellaisen hinnan maksamaan! Kusettamista!
Virheellä tarkoitan ennenkaikkea sitä, että laitesukeltajan taitojen kehittyessä ja sukellusintressien muuttuessa, jotkut varusteet vaan eivät heille yksinkertaisesti toimi tai sitten kaupassa myyjä on osannut myydä sinulle (lue: huijannut ostamaan) huonon varusteen (lue: kiinalainen muovipaska). Itselläkin omalla kohdalla olen ostanut muoviräpylät (Mares) peruskurssille, ne möin heti ensimmäisen avokauden jälkeen ja ostin halvimmat kumiräpylät (Aquarius Turbo). Nämä halvimmat kumiräpylätkin möin pois kun ne olivat liian löysät mm. peruutuspotkuihin (tilalle ScubaPro Jetfin). Märkäpukukin (Mares) tuli aluksi ostettua vaan huomatakseni ettei sillä sukella Suomessa kuin kesäkauden ja halusin kuitenkin sukeltaa ympäri vuoden (tilalle DiveRite 905 kuivapuku). Eka kuivapukukin meni vaihtoon kahden vuoden jälkeen koska takavetoketjua en saa itse kiinni tai auki (tilalle Ursuit HL Cordura FZ). Sinkkupullo tuli myytyä kun hankin tilalle tuplapullot. Mareksen regu oli kiva näköinen, mutta huolto painajainen eikä siinä ollut kylmäsuojausta (tilalle Apeksin DS4set). Tietokoneitakin minulla on ollut 4 kpl, joista kahdet ensimmäiset (Suunto Vyper, Suunto Vytec DS) on myyty edelleen. Suunto Equilite takkiliivin on ensimmäinen varusteeni kurssin käytyäni ja sen ostin aivan ylihintaan käytettynä. Kävi paljon myöhemmin ilmi, että kaveri jolta sen ostin, olikin ”ostanut” sen sukelluskeskuksesta muttei koskaan ollut maksanut siitä… Kuitenkin tämäkin varuste vaihtui wingiin ja selkälevyyn myöhemmin. Näistä jäljellä vain selkälevy, hevosenkenkäwingi on vaihtunut donitsiin.

Joten, osta käytetty jos saat varusteen ostettua (vähintään) puoleen hintaan siitä mitä se keskimäärin kaupassa maksaa, mutta huomioi, että käytetty on aina käytetty eikä sille ole kuin ”perävalotakuu” ja jokatapauksessa esim. regut pitää aina huollattaa jos ostat käytetyt regusetin. Uutena ostetulla varusteella on kuluttajalle kuitenkin 12 kk takuu ja esim. kuivapuvuissa pidempi (jopa 3 v). Ja ostaessasi kotimaisesta kivijalasta, tuet pienillä marginaalilla elävää sukelluspuodin pitäjää! Ymmärrän toki itsekin hinta- ja varustetietoisena tilaan netistä sieltä mistä saan edullisimmin ja yleensä ulkomailta valitettavasti saat saman varusteen kotiinkannettuna paljon edullisemmin.

Mistä sitten lähteä metsästämään käytettyjä varusteita? Jos kuulut johonkin sukellusseuraan niin lähde kysymään sieltä. Saattaa hyvinkin olla, että joku seuralainen on lopettamassa harrastusta tai tekemässä päivitystä laitekokoonpanoonsa ja yleensä voisi ajatella, että ”kusettaja” ei lähde lähipiirissä siirtämään vahinkoa toisille. Hyviä kanavia ovat myös Facebookin ScubaTori ja ScubaKirppis sekä harrastusfoorumi snorkkeli.netin Scubatori. Muista kuitenkin, että uusistakin varusteista voi aina kysyä tarjousta kun ostat paketin kerralla.

Viimeiseksi haluan vielä mainita, että ostat sitten käytettyä tai uutta niin puntaroi tarkkaan tarpeesi. Älä osta ajatuksella ”ostan nyt tän alkuun tai aluksi” koska näin itsellesi valehtelemalla tulet kenties ostamaan siis kaksi varustetta ennemmin tai myöhemmin ja ostat aluksi sen käytetyn ja sitten uutena ja maksat siis vähintään puolitoista kertaisesti etkä säästä mitään vaan menetät. Joten säästät hankkimalla suoraan oikeat uudet varusteet heti. Omasta puolestani olisin toivonut jonkun kertovan minulle, että osta heti kunnon kuivapuku, osta heti wingi+selkälevy, osta heti Apeksin regu(t) ja osta sinkkupullon sijaan tuplat. Olisin säästänyt heti kärkeen varmasti 1000-2000 euroa! Jatkoa en viitsi edes laskea. Toisaalta olen kyllä ollut hyvä asiakas paikalliselle sukelluskauppiaalle kun olen sijoittanut 2-3 varustesukupolveen…

Jos sinua siis mietityttää varusteet, niiden hankinta – kysy! Varusteista minulta kysytään usein BCD:eistä wingin ja takkiliivien eroista ja olenkin pohtinut luoda asianmukaisen videopätkän jossakin vaiheessa youtube-kanavalleni. Joten käy jo nyt tutustumassa ja tilaa kanavani.

Kesäkuosit 2016

Posted on by
Vastaus

Uudet Sukelluskoulu Go Downin t-paitakuosit tulivat juuri painosta ja tällaista tuli:godown_2016
Lisää fanituotteet löydät fanikaupasta.

Iso kiitos hovitoimittajalle Tuurin Laatupainolle.

Kun tuotekehittäjät kuuntelevat käyttäjää

Posted on by
Vastaus

Olen yleensä luonut näitä laitteiden, tuotteiden ja palveluiden käyttökokemuksia omaan henkilökohtaiseen blogiini, mutta koska nyt tulee asiaa sukellustietokoneista, tämä kirjoitus on syytä laittaa Sukelluskoulun blogiin.

Sukellustietokone on nykyään perusväline laitesukeltamisessa. Vanhan koulukunnan sukeltajasankarit kertoivat sukeltaneensa siten, että mentiin pohjaan, oltiin siellä kunnes hengityskaasu oli melkein loppu ja sitten tultiin ylös. Joskus oli pirun kylmä, mutta siltikin ’pohjalla’ oltiin kunnes ilma loppui ja sitten tultiin ylös ja vauhdilla. Mitään kelloja ei käytetty, syvyyksiä ei träkätty eikä siis millään sukellustaulukoilla ollut juurikaan mitään käyttöä. Minulle tämä ei kuulosta nykysukeltajalle hyvältä, ei eksoottiselta eikä ollenkaan turvalliselta koska näillä sankareilla oli monesti sukeltajantauti kotiin viemisenä ja heidän uransa sankarina päättyi muutaman kerran ’sukeltajankirppujen’ eli sukeltajantautiin ja siitä aiheutuneisiin komplikaatioihin. Sittemmin sukelluskoulutusta järjestävät organisaatiot kehittivät turvallisemman sukeltamisen takeeksi erilaisia taulukoita, joilla sukeltajat pystyivät seuraamaan typen kerääntymisestä elimistöön. Tunnetuin näistä lienee PADIn RDP eli Recretional Dive Planner eli virkistyssukelluksen suunnittelutaulukko. Yksinkertaisuudessaan sukeltaja seuraa siis sukellusaikaa ja syvyyttä ja taulukon mukaan määrittelee kudoksissa olevan typen. Jos sukeltaja tekee vielä toisen tai kolmannen sukelluksen voi hän pinta-aikojan lisäksi määritellä ja suunnitella seuraavien sukellusten maksimisyvyydet ja sukellusten kestot. Melko simppeli tapa ja ainoina välineinä tarvitaan aikaa ja syvyyttä mittaavat laitteet eli sukeltajan kello ja syvyysmittari. Kehitys kun kehittyi ja maailma muuttui, valmistajat alkoivat kehittää digitaalisia sukellustietokoneita, jotka pystyivät tekemään ajanmittauksen ja syvyyden lisäksi laskemaan typen kertymisen kehoon. Luonnollisesti taulukot eivätkä myöskään tietokoneet edelleenkään sulje sataprosenttisesti pois sukeltajantaudin mahdollisuutta koska vaikuttavia tekijöitä taudin saamiseksi on muitakin; sukeltajan fyysiset ominaisuudet (ylipaino, kunto), veden lämpötila (kylmä vesi -huonompi), sukeltajan vireystaso, alkoholi, tupakka jne. Kuitenkin voidaan sanoa, että nykyaikana sukellustietokoneet ovat tulleet jäädäkseen ja näin ollen ne ovat melkolailla perusvarusteita laitesukelluksessa.

Ensimmäisen sukellustietokoneeni Suunto Vyperin ostin kesällä vuonna 2006 kun olin juuri suorittanut jatkokurssin (PADI AOWD) ja koin, että käyttämällä tietokonetta turvallisuus ja varsinkin lokikirjan käyttö helpottuisivat huomattavasti. Suunto Vyper oli (minulle) erinomainen laite siihen aikaan ja pystyin sukeltamaan myös rikastetulla ilmalla ja pimeässäkin koska nappia painamalla Vyperin taustavalo syttyi 10 sekunniksi (vakioasetus) näyttämään tietoa mm. syvyydestä ja suoranousurajoista. Käyttöliittymä oli tahmeille kolme-nappiselle koneelle varsin askeettinen ja mukaili insinöörin ajatusta miten käyttöliittymän tulisi toimia. Sukellusdatan siirto kotitietokoneelle tapahtui erittäin kallista erikoisvalmisteista USB-kaapelia (ovh 50 €) pitkin. Windows-koneet tunnistivat portissa olleen sukellustietokoneen melko helposti, mutta ongelmia alkoi ilmetä kun myöhemmässä vaiheessa ostin iMacin kotikoneeksi ja jouduin asentamaan jos jonkinnäköisiä drivereita ja devauskikkuloita, jotta data saatiin siirtymään. Paristo sukellustietokoneessa kesti minulla sen 150 sukellusta nikottelematta, mutta paristo oli litteää mallia, melko kallis (10€) ja suosituksenakin valmistajalta oli, että paristo vaihdetaan virallisen huoltoliikkeen toimesta eli vaihtamisesta tulee myös työkustannuksia. Kaikkinensa paristovaihto töineen maksoi siis kutakuinkin 30 euroa liikkeessä.

Seuraavan tietokoneen ostin vuonna 2009. Suunto Vytec DS oli teknisempään sukeltamiseen tarkoitettu sukellustietokone koska siinä oli mahdollisuus käyttää 3 eri kaasua eli selkäkaasun lisäksi myös kahta mahdollisesti dekokaasua (nitikka 50% ja happi). Vytec oli melkein kuin samasta puusta veistetty kuin Vyper – sama muotoilu, sama käyttöliittymä, samat kolme nappia, samat toiminnot (plus nuo kaksi ylim. kaasua). Vuonna 2009 kävin TDI:n Advanced Nitrox -kurssin, joka on ikäänkuin ensimmäinen tekniikkasukelluskurssi ja siksi tietokoneelta vaadittiin myös vähän enemmän (nuo kaasuvaihdot).

Kolmas Suunto tuli lahjaksi minulle täyttäessäni 40 vuotta. Äitini väkisin halusi ostaa minulle kellon, mutta en halunnut perinteistä kelloa vaan rannekellomallisen sukellustietokoneen. Suunto D6i on kuin Vytec rannekellokoossa. Siinä on normaalien sukellustilojen lisäksi myös vapaasukellukseen tarkoittu tila sekä digitaalinen kompassi. Vapaasukellusta en harrasta ja digitaalinen kompassi ei oikeasti toimi kunnolla (kalibrointi on vaikea toimenpide eikä tarkkuutta ole koskaan saanut normikompassin kaltaiseksi), mutta D6i-tietokone oli erinomainen hankinta kun lähdin talveksi sukelluskouluttajaksi 2013-2014 Thaimaahan.

Seikat, jotka minua ovat rassanneet vuosikausia Suunnon valmistamissa koneissa on juurikin liiallinen yksinkertaisuus ja sen myötä rajoitteneisuus, paristot pitää vaihdattaa jälleenmyyjällä, kökkö käyttöliittymä, näytön valo (napista 10 sekunniksi), lokien siirtomahdollisuus/vaikeus ja Suunnot tottelevat omaa kaasulaskenta kaavaa (Suunto RGBM algoritmi) ja tämän muokkaus on lähinnä tehdasasetus (P0), konservatiivisemmat asetukset (P1) tai äärikonservatiivinen asetus (P2). Asetukset ovat manuaalin mukaan tarkoitettu vähentämään suoranousuaikaa olosuhteiden ja sukeltajan fyysisten ominaisuuksien mukaan – ihan hyvä, mutta kuitenkin puolitiehen jätetty muokkausmahdollisuus.
Myös Suunnon lokiohjelmisto on kokenut suuren muutoksen vuosien kuluessa. Aikaisemmin DiveManager -nimellä tunnettu ohjelmisto oli nimensä mukaisesti hallintatyökalu sukellusdatan jälkihallintaan eli lokikirjamainen ja tietoihin pystyi lisämään mukavasti omat varusteet, käytetyn ilman määrän, sukelluskohteen ja -parin tiedot. Sitten jossakin vaiheessa joku taho Suunnolla aivopieraisi ja yritys päätti pistää ohjelman kokonaan uusiksi – poistaa kaikki itse asetetut tiedot kotikoneversiosta, mutta tiedon pystyikin lähettämään yhteisöfoorumille omalle tilille ja tehdä siellä kaikki lisäykset mitä oli pystynyt aiemmin tekemään suoraan ohjelmassa kotikoneelle. Kuitenkin aikasemmin syötetyt tiedot hävisivät kuin pieru Saharaan ja kaikki piti alkaa syöttämään täysin alusta. En tiedä oliko tässä Suunnon puolesta ikäänkuin tarkoitus sitoa käyttäjiä oman sosiaalisenmedian käyttäjiksi vaiko mitä? Toisaalta silleen yritykseltä fiksu veto, että Suuntohan sai tässä ilmaista dataa sadoilta tuhansilta tuotteidensa käyttäjiltä vaikkapa tuotekehitykseen. Kuitenkin sivuston käyttöliittymä oli huono ja aikaisemmin kun esimerkiksi sukellusreissun kaikki sukellukset pystyi helposti muokkaamaan kaikki kerralla (esim. sukellukset Thaimaassa, määrittelin sukellukset xxx-xxx, helposti yhdellä kertaa kohdemaaksi Thaimaa) ja nyt sitten yksitellen joka ainut sukellus kerrallaan. Suunta tietyllä tapaa oikea eli tieto verkkoon, mutta ei tällä tavalla pakotetusti. Eniten koko hommassa hatutti se, että yli 300 sukelluksen ylimääräiset itsesyötetyt tiedot (kohde, sukelluskaveri, näkyvyys, painontarve, ilman kulutus, omat merkinnät yms) hävisivät yhdellä rykäyksellä. Onneksi löysin toisen vastaavan ohjelmiston Macille (siitä lisää tuonnempana) ja pystyin Suunnon backupeista pelastamaan itse syöttämäni tiedot.

Viime vuosina muut valmistajat ovat kuitenkin tuoneet markkinoille LCD ja oLED -näytöillä olevia tietokoneita, joissa on mahdollisuus vaikuttaa myös laskentakaavaan. Joissain on ladattava akku tai itse vaihdettava paristo. Sekä lokien lukeminen tapahtuu kaapelilla tai langattomasti (Bluetooth). Myös päänäyttöä voi muokata tai värimaailmaa muuttaa mieleisekseen. Tästä kokonaisasetelmasta tulee mieleeni ehdottomasti matkapuhelinbisnes. Suomalainen Nokia oli matkapuhelinbisneksen uranuurtaja ja toi puhelimet kaikkien saataville, mutta samalla kun maailma kehittyi, Nokian insinööri ja suunnittelu eivät – käyttäjiä ei kuunneltu ja luotettiin vain siihen mitä oli aina tehty eli ei osattu olla rohkeita ja innovatiivisia. Lopputuloksena oli pilkkahinnalla myynti Microsoftille, kymmeniä tuhansia menetettyjä työpaikkoja Suomessa ja lopuksi koko brändin hiipuminen totaalisesti. Samalla tavalla koen Suunnon olevan; Suomalainen uranuurtaja henkilökohtaisten sukellustietokoneiden kehityksessä maailmassa, melkolailla kaikkien ensimmäinen sukellustietokone on ollut Suunto ja maailman ja tekniikan kehittyessä Suunto on jämähtänyt kehityksessä paikalleen luottaen peruskoneiden olevan suurin tulonlähde (kuten Nokiakin teki pitkälti vain peruskapuloita ns. ”kehittyville markkinoille”) tuoden oman LCD-näyttöisen koneensa markkinoille liian myöhään, ylihinnoiteltuna ja pitäen kiinni insinöörilähtöisestä toteutuksesta – ”Näin me mietittiin sen toimivan, näin sitä käytetään”. On surullista nähdä, että jo toinen huippuluokan kansainvälinen suomalainen yritys tekee tismalleen samat virheet tuotekehityksessä kuin matkapuhelinyrityskin eikä kuunnella kuluttajia tai tutkita markkinoita tarpeeksi tai tarkkailla mitä muut tekevät. Suunnon eduksi on sanottava se, että sukellustietokoneet ovat vain yksi sen tuotekategorioista ja edelleenkin ensimmäistä sukellustietokonettaan etsivälle paras valinta. Mutta ei varmasti kauan nimittäin markkinoilla on jo edullisempia koneita, joiden ominaisuukset, innovatiivisuus ja hinta-laatusuhde voittavat Suunnon peruskoneet (mm. puolalainen Genz). Nyt olisi Suunnon viimeinen mahdollisuus tehdä jotain ennenkuin kurssi lähtee toiseen suuntaan. Aseina olisi tuotteiden karsinta kahteen tai kolmeen päätuotteeseen; yksi perus ”karvalakkimalli” tietokone, joka olisi toteutettu oLED/LCD ruudulla, yksi rannekellomalli (mieluiten myös oLED/LCD) ja sitten se ”lippulaiva” malli, jossa kaikki herkut aloittelijasta tekniikkasukeltajalle ja luonnollisesti (oLED/LCD näytöllä). Kaikkiin malleihin ehdottomasti käyttöjärjestelmä uusiksi, uusi käyttöliittymä ja kaikissa malleissa mahdollisuus muokata laskentakaavaa (oletuksena voisi olla se Suunnon oma Suunto RGBM ja optioina Bühlmann GF ja VPM-B). Sitten Bluetooth yhteydet ja päälle vaihdettava paristo tai ladattava akku. Kaikki nämä ovat jo nykyisin muissa ja tuntuu myös, että digitaalinen kompassikin olisi hyvä laittaa uusiksi. Ehkä helpoiten homma hoituisi riskillä ja jonkun kilpailijan ostaminen kokonaan pois markkinoilta.

Shearwater Petrel 2

Monet tosissaan sukellusta harrastavat ystäväni hankkivat joko OSTC:n tai Shearwaterin LCD/oLED-tietokoneita kun niitä alkoi tulla markkinoille noin 2010 lähtien. Itse koin, että viime vuonna (2015) Vytec:ini alkoi vetää viimeisiään. Olihan koneella tehty yli 400 sukellusta, paristo vaihdettu pariin otteeseen ja mieli alkoi tehdä konetta, jossa kaikki oikeat ”rakennuspalikat” olivat kohdillaan. Tiesin, että tekniikkasukelluskouluttaja Paakkarisen Sami (Sampodive) on jälleenmyyjänä kanadalaiselle Shearwater Petrel 2:lle ja tiedän Samin olevan yksi maailmanluokan sukeltajista ja kouluttajista, joten päätin kysäistä häneltä mielipidettä ja sen perusteella ostaa hänen yrityksensä kautta Petrel omaksi.

Tietokone saapui joulukuun puolivälin jälkeen ja olen nyt (02/2016) päässyt sukeltamaan yli 30 kertaa Petrel:in kanssa. Olen ällistynyt; LCD-näyttö on päällä ja valaistuna koko sukelluksen ajan ja se on niin erottuva, että sukellusparinikin näkee sen muutaman metrin päästä. Päänäyttö on muokattavissa juuri sen näköiseksi kun sen itse haluan. Lokit luen Bluetoothilla suoraan Macille ja jatkossa kun softa vain valmistuu, pystyn reissussa lukemaan datan iPadille. Pariston vaihtokaan ei ole ongelma; AA-paristoja löytyy jokaisesta maailman kolkasta ja vaihdon voi tehdä alle minuutissa itse (yhden vaihdon olen jo tehnyt – Malediiveilla, aikaa meni todellakin alta minuutin…). Yksi litium AA-paristo kestää valmistajan mukaan n. 35 tuntia, joten aikalailla 20 sukellusta minulla – se on vuositasolla puolen vuoden dyykit minulla keskimäärin tai nyt kun Malediivien matkallani tuli tehtyä 28 dyykkiä, niin pariston vaihto oli edessä reissun puolivälin jälkeen. Laskentakaavaa voin itse säätää tai valinnaisesti ostaa toisen softan. Kaasuja voi olla 5 ja perinteisen nitroxin lisäksi kaasuna voi olla myös heliumpitoista miksausta. Koneessa on kaksi Piezo-näppäintä eli semisti hipaisukytkimiä, joiden operointi paksujen hanskojenkin kanssa onnistuu helposti. Miinuksena koneelle on koko ja hinta – kone ei nimittäin ole rannekellokokoa vaan tupakka-askin kokoinen palikka ja hintakin (820€) on melko korkea, mutta sukellettaessa kuivapuvulla koko ei ole liian iso ja hintakin on suhteellinen käsite koska niin paljon ominaisuuksia tästä koneesta löytyy. Ominaisuuksista mainitakseni – tilat: OC Rec – virkistyssukeltamiseen sopiva hetivalmis huoleton tila, jossa voi säätää suuntomaisesti kolmen konservatiivisuusasteen mukaisesti laskentakaavaa ja käyttää enintää kolmea kaasua. OC Tec – tekniikkasukeltamiseen sopiva tila, jossa monta kaasua (5) ja laskentakaavan (Bühlmann GF algoritmi tai optiona VPM-B maksullisena vaihtoehtona). CC INT -tila, rebesukeltajille (mallista riippuen joko integroitu tai jatkuva PO2 tarkkailu – tosin OC Tec:kin voi asettaa tarkkailemaan osapaineita – näin mulla. Sekä GAUGE tila eli mittaritila, joka näyttää sukellusaikaa ja syvyyttä eikä kone laske mitään vaan on bottomtimeri. Itse käytän siis tuota Tec -tilaa koska näyttötilan osaset voi määritellä ja säätää itse .

Koneen käyttöliittymä on varsin helppo koska kuten jo mainitsin, koneessa on kaksi kytkintä valikoissa liikkumiseen, on käyttöliittymäkin pakko olla simppeli. Varsinkin sukelluksen aikaset toiminnot esim. kaasuvaihdot ovat erinomaisen iisejä ja nopeita tehdä (Classic mode).

Tosiaan tulee olo, että joku olisi vihdoin kuunnellut sukeltajaa ja fiilis, että koneen on tehnyt sukeltaja toiselle sukeltajalle!

Odotin innolla maaliskuun matkaa Malediiveille ja sitä, miten hyvin Petrel sopii tropiikissa sukeltamiseen ja hyvin se sopi sinne. Kovaa rasitusta (3-4 sukellus per päivä) kone sai kestää, näyttö näkyi hyvin kirkkaassa vedessä päivälläkin ja eritoten nautin yösukelluksista kun ei tarvinnut erikseen valaista näyttöä, oikeastaan piti pistää näyttöä yösukelluksilla hämärämmäksi (cave), jottei se valaisisi liikaa!! 😀 Harmikseni vaan edelleenkään käyttämästäni nykyisestä lokisoftasta (MacDive) puuttuu iPadille skaalautuva versio, iPhone versio on jo, mutta mulla on Android älyluuri…. Olisi ollut mukavaa täytellä lokikirjaa reissussa kun varsinkin illalla oli luppoaikaa käydä läpi. Valmistajan oma lokisoftakin on ihan jees, mutta kärsii visuaalisuuden puutteesta eikä valmistaja ole tehnyt eikä tule tekemäänkään iOS tai Android -versioita pöytäkonesoftastaan. Edellämainitusta MacDivesta löytyy muuten sellainen muilta aloilta tuttu pilvitallennus mahdollisuus, että jos kotikoneeni (iMac) menee totaalisti solmuun, löytyvät sukellustietokanta kuitenkin DropBoxistani. Muutenkin voin vain suositella MacDivea. 20 USD sijoitus on ollut kyllä hintansa arvoinen
Käytin matkalla muuten erityisen konservatiivista asetusta GF 25/70 (OC Tec tila). Vertailun vuoksi Suunnon D6, joka käyttää Suunnon RGBM:n laskentamallia P0-asetuksella antoi suoranousuaikaa noin vartin enemmän. Montaa kertaa ei suoranousraja ylittynyt ja vain muutamilla sukelluksilla muutamalla minuutilla (1-2 min) ja ne olivat syväpysähdyksillä (deepstop) kuitattu tultaessa turvapysähdyssyvyyteen eli siinä vaiheessa kun Suunto alkoi kolmen minuutin turvapysähdyksen laskennan. Noh, yhden kerran Petrel antoi 8 minuutin dekopenaltit, mutta taisi olla kyllä pitkä altistus syvällä? Pari kertaa tuli tehtyä äkillinen parin metrin nousu kovien virtausten vuoksi. Näillä sukelluksilla Suunto kyllä antoi pahasti penaltia (katto 3 m, 1-2 minuuttia), mutta Petrel ei reagoinut näihin. Ainoa mikä jäi vähän ihmetyttämään Petrelin asetuksissa, oli se että olen asettanut 3 metriä viimeiseksi pysähdykseksi kun se tehdasasetuksissa on 6 m. Kuitenkin kerran tai pari nousin 5 metriin tekemään turvapysähdystä (Suunnon mukaisesti), kone alkoi valittamaan että missaan pysähdyksen ja pinnalla kone sitten ilmoitti, että olen rikkonut dekopysähdyksen rajan. Toisaalta Suunnon tapauksessa kone olisi mennyt tällaisesta 48 tunnin tilttiin ja ollut mittaritilassa, mutta Petrel halusi vain kuittaukseni OK? That’s it ja homma jatkuu. Näin pitää tekniikkasukellustietokoneen toimiakin! Tosiaan tulee olo, että joku olisi vihdoin kuunnellut sukeltajaa ja fiilis, että koneen on tehnyt sukeltaja toiselle sukeltajalle!

Myös jatkoa ajatellen, nyt minulla on sukellustietokone, joka sopii täysin tekniikkasukeltamiseen eli sukeltamiseen trimixillä. Heti kun löytyy sopiva väli, niin pitää suorittaa siis trimix-kurssikin.

Ainoa miiinus koko Petrelissä on sen koko. Se on järkälemäinen mötikkä ja varsinkin etelän sukelluksilla vähissä varusteissa se on aavistuksen liiankin iso. Viikko sen jälkeen kun olin Petrelini saanut, valmistaja julkisti uuden pienemmän version sukellustietokoneesta nimeltä Perdix joka on tismalleen samalla softalla ja screenillä, mutta tosiaankin huomattavasti pienempi, sulavamalla desingnilla. Pariston kestokin on valmistajan mukaan parempi kuin Petrelissä ja hinta kuitenkin sama. Jos vaan olisin tiennyt uutuuskoneesta niin olisin luultavammin hankkinut sen. Ohessa kuva vertailun vuoksi Malediiveilta:

shearwaterit

Shearwater Perdix (vas.), Shearwater Petrel 2 (oik.)

Video Malediiveilta

Posted on by
Vastaus

Heippa vaan hei ja hyvää viikonalkua. Laitanpa tässä kaikille Sukelluskoulun blogia seuraaville linkin tekemääni videoon Malediiveilta. Nyt ei puhuta mistään muutaman minuutin klipistä vaan 35 minuutin lyhyt dokkarista. Kuvamateriaali on HD-tasoista ja suosittelenkin katsomaan sen kotisohvalla isolta ruudulta.

 

Kuvasin pätkän GoPro Hero 3 Black Edition action kamerallani. Aluksi kokeilin punafilttereitä, mutta valitettavasti hankkimani halvat kiinalaiset filtterit osoittautuivat huonoiksi valinnoiksi ja edessä on aitojen GoPro filttereiden hankinta. Ehdottomasti myös tasapainoinen kamerateline on myös hankintalistalla sillä tämä on kuvattu selfie-tikun kanssa ja tikun pitäminen vakaassa asennossa on miltein mahdontonta ja videosta näkyy pahat tärinät kun kamera vispaa puolelta toiselle. Myös mahdollisesti pitäisi sijoittaa linsseihin (esim. makro) ja yövaloihin.

Editoin pätkän iMoviella, joka tulee OS X:n mukana ilmaisena softana. Tähänkin mahdollisesti parempana vaihtoehtona olisi Final Cut Pro X sekä vanha iMacini on selvästikin nuhapumppu vaikkakin varustettu 16Gt:n muistilla – ongelmana on vanhaan koneeseen asennettu uusi käyttöjärjestelmäversio (El Capitan), jonka jälkeen kone on alkanut kenkkuilemaan oikein urakalla. Editointiin meni jotakuinkin 15 tuntia ja pitkälti siksi, että kone ajoittain hyytyi ja minun piti vapautella muistia vähän väliä, jotta editoinnin pystyi viemään loppuun.

Ensi kerralla myös pitää vähän tehdä etukäteissuunnitelmaa eli miettiä storyboardia kasaan. Nyt dokkari on osittain erillisiä klippejä, joka on kronologisesti oikeassa järjestyksessä, mutta ns. punainen lanka puuttuu ja veikkaan, ettei monikaan jaksa katsoa tuota monsteria ihan loppuun asti.

Matkaraporttia Malediiveilta osa 3

Posted on by
Vastaus

Tässä kolmas ja viimeinen osa liittyen matkaani Malediiveilla. Nyt keskitymme vain ja ainoastaan itse asiaan eli sukeltamiseen ja kohteisiin.

Toimin siis Dive Travel Finlandin matkanjohtajana Malediivien liveaboardilla 8. – 20.3.2016. Safari lähti Malésta 9.3. ja palasi 19.3. takaisin lähtöpaikkaansa. Sukelluspäiviä tässä 10 päivän reissulla oli 9. Tavanomaisesti sukelluksia päivässä on 3, mutta vastuullinen operaattori Blue O Two lupailee kolmea yösukellusta per viikko ja tällaisena päivinä sukelluksia siis 4 kpl.

Malediivit

Suora lainaus wikipediasta:

Malediivit eli Malediivien tasavalta (divehiksi ދިވެހިރާއްޖޭގެ ޖުމުހޫރިއްޔާ) on noin 800 kilometriä pitkä saaristo Intian eteläkärjen lounaispuolella. Malediiveihin kuuluu kaikkiaan 1 190 saarta ja atollia, joista 200 on asuttua ja lisäksi 80 saarella on matkailijoiden majoituspalveluita.[1] Saaret ovat suosittu turistikohde.

Reitti

Matkan reittisuunnitelma on aloittaa North Male atollilta siirtyen lounaaseen Ari (Rashdoo) Atollin kautta North Arilta edeten eteläisemmälle South Arille ja siitä Meemu atollille edeten pohjoisemmaksi Vaavun ja South Malen läpi takaisin lähtöpisteeseen. Sääolojen vuoksi jouduimme skippaamaan Meemu atollin ja selityksenä operaattorilta oli myös, että olisimme joutuneet skippaamaan muutamia muita hyviä kohteitä, jotta matka-ajalla olisimme 9 päivää sukeltaa.

Copyright Blue O Two

Copyright Blue O Two

9.3.2016 Keskiviikko
Saavuimme Malen lentokentälle n. 13:30 paikallista aikaa ja odottelimme pickupia M/Y Blue Voyagerille joka tapahtui klo 16.00. Safari-aluksella teimme normaalit paperityöt: kortitusten tarkastus, lokikirjojen tarkastus, terveystarkastuslomakkeen täyttäminen sekä vastuuvapauslomakkeiden täyttäminen. Tämän jälkeen alkoi varusteiden purkaminen laukuista ja niiden virittäminen yhteyalukselle (dhoni). Lähdimme tämän jälkeen etenemään illan myöden ensimmäiselle kohteellemme. Ensimmäisenä päivänä emme vielä sukeltaneet. Minua henkilökohtaisesti jännitti seuraavan päivän ensimmäinen ns. check-up -sukellus koska helmikuun alussa alkanut flunssani oli vielä pahasti päällä, räkää tuli valtavasti, ääneni oli melkein poissa ja minua yskitti pahasti. Yritin kertoa tämän operaattorin vastuulliselle oppaalle ja pyytää josko voisin skipata ensimmäisen tai jopa toisenkin päivän ja parannella itseni. Opas oli jyrkkä ja kertoi, että jos en osallistuisi ns. tarkastussukellukselle ensimmäisenä päivänä, en sukeltaisi koko reissulla. Ajattelin, että mikä vi**upää, mutta toisaalta he turvaavat vain oman selustansa eikä siinä kouluttajakorteilla tai yli 500 sukelluksen 10 vuoden kokemuksella ollut mitään pelastettavissa… Noh, mennään sairaana sitten perkele ja heidän vastuullaan sitten on jos Karvaselle käy jotain!

Copyright Blue O Two

Copyright Blue O Two

10.3.2016 Torstai

Kurumba Reef, N.Male klo 07:16 paikallista aikaa
Tarkastussukellus. Kohteena perus-seinämäkoralliriutta, jossa paljon peruskamaa sekä ensimmäinen valkopilkkahai (whitetip reef shark) bongataan sukelluksen lopussa. Kokeilin tässä vaiheessa GoPro kameralle hankkimaani edullista punafiltteriä ja tuloksena oli pahasti ruskeamössökuvaa. Eli älkää ostako dx.comista halpoja kiinalaisia (7€) punafiltterikopiota vaan kannattaa sijoittaa aitoon GoPro-lisäosaan se 50-60 euroa. Sukelluksen kesto 62 minuuttia, maksimisyvyys 24.8 metriä.

Kuda Haa, N.Male klo 11:29
Aamupalan ja reilun tunnin jälkeen olemmekin siirtyneet uudelle riutalle, jossa myös paljon peruskamaa sekä yksi mureena möllöttää korallikolossaan äkäisesti. Valitettavasti tämänkin sukelluksen kuvamateriaali meni pilalle uuden punafiltterikokeilun vuoksi, tällä kertaa puolentoista euroa muovin pala… Tuleville sukelluksille päätin jättää filtterit pois ja vaikka kuvamateriaali olisikin valkotasapainon suhteen sinertävää matskua, niin olisi edes jotain näytettävää ja jaettavaa. Sukelluksen kesto 58 minuuttia, maksimisyvyys 26.3 metriä.

Rasdhoo Madivaru, Rashdoo Atoll klo 16:04

DCIM100GOPRO

Rashdoo Madivarun puhdistusasema, hait tulevat syvyyksistä tasanteen reunalle puhdistamaan ja sukeltajat ovat virtakoukuilla kiinni riutassa

Lounaan jälkeinen iltapäiväsukellus olikin sitten ns. ”tulikaste” tulevalle. Kohde on tunnettu puhdistusasema (cleaning station) valkopilkkahaille ja kohteella olikin kohtalaista kovempi virtaus. Pääsimme puhdistusasemalle väijymään ja ainoa tapa olla paikallaan, on käyttää ns. virtakoukkua. Virtakoukku on metallinen ongenkoukun muotoinen koukku, jossa on noin metrin mittainen naru ja päässä hakanen, joka voidaan kiinnittää liivin/hihnaston d-lenkkeihin. Lainasin koukkua suomalaiselta pariskunnalta ja koska virtakoukku oli minulle totaalisen uusi tuttavuus, meni sukellus vähän pipariksi – en missään vaiheessa koukussa riippuessani päässyt sinuiksi tähän kapistukseen ja siihen päälle kun vielä lyötiin kova virtaus (plus flunssani) niin ilmankulutukseni oli aivan rajoilla – ehkä jotain 25-30 litraa minuutissa (todella aloittelijan tasoa). Kun ilmareserviä alkoi olla vähän köllötettyäni kohteella parisen kymmentä minuuttia 20 metrissä, oli aikani näyttää sukelluspareilleni, että minä lähden pois. Pistin poijun matkaan ja pahaksi onnekseni matkassa olikin narukela, jonka narun pituun on n. 18 metriä. Tästä olikin seurauksena muutaman metrin todella nopea nousu ylöspäin ja tottakai tässä vaiheessa tietokone (Suunto D6) alkoi huutamaan hoosiannaa ja antamaan 5 minuutin penaltia. Tässä vaiheessa kaikki tuntui menevät aivan v*tuiksi; ilma alkaa olemaan vähissä, tietokone antaa penaltia, hengitysrytmini alkaa olemaan tiheä ja ajatukset tänne jäämisestä tulevat valitettavalla tavalla päähäni samalla kun virta vie minua poispäin kaikista muista sukeltajista ja maisemat vain vaihtuvat. Ei. Nyt ei ole aikana lähteä vaan kokoa nopeasti ajatukseni ja alan rauhoittelemaan ja kelaamaan itsenäni ylöspäin turvapysähdystasolle (5 m). Matka ylöspäin kestää pari kolme minuuttia ja pääsen tekemään turvapysähdystä mittarin näyttäessä, että hengityskaasua on enää jäljellä n. 20 baria saapuessani turvapysähdykseen, jossa joutuisin kökkimään 5 minuuttia, jotta

Tiedosto_000

Keskellä 21 metrin paikkeilla oli kohta, johon hait tulivat näyttäytymään

minun olisi turvallista pintautua. Pääsen pintaan kärsittyäni viisiminuuttisen ja yhteysalus poimii minut kyytiinsä ja loppujen lopuksi kaikki hyvin. Tästä pitää ottaa opiksi ja jättää enemmän reserviä jos vastaava tilanne tulee kohdalle. Sukelluksen kesto 39 minuuttia, maksimisyvyys 22.3 metriä.

11.3.2016 Perjantai

Rasdhoo Madivaru, Rashdoo Atoll klo 07:07
Herätys 06:30, pari kuppia mustaa naamariin, briiffi ja takaisin samalle kohteelle aamudyykille. Eilisen päivän semisti läheltäpiti-tilanne oli päässäni vieläkin ja pohdinkin jo, että mitä tästä oikein tulee, mutta tällä kertaa virta oli minimissään ja virtakoukun käyttäminen jo paljon tutumpi juttu. Nimittäin juttuhan on, että kun virtauksessa pistää koukun kiinni on syytä laittaa ilmaa BCD:hen tai wingiin, jolloin sukeltajan noste on positiivinen ja pääsee vapaasti vain roikkumaan koukun ja narun varassa ilman, että pitää yrittää olla paikallaan eli energian kulutus tai ilman kulutus on minimissään. Tällä kertaa kohteella oli myös paljon valkopilkkahaita, mutta ikäänkuin junnuketjun vuoro koska bongatut parikymmentä yksilöä olivat pahasti alamittaisia (50-70 cm) ’sinttejä’. Sukelluksen kesto 48 minuuttia, maksimisyvyys 24.7 metriä.

Hafsa Thila, N.Ari klo 11:37
Aamupalan ja tunnin auringonoton aikana olimme siirtyneet Rashdoolta North Arille. Taas seinämää ja pirullista virtausta. Muutamassa kohdassa tunsin voimieni loppuvan, väsyväni ja alkavan hengästyä pahastikin. Ilmankulutus siis taas persillään. Peruskohde, ei oikeastaan mitään ihmeellistä tähän mennessä – yksittäinen valkopilkkahai. Sukelluksen kesto 38 minuuttia, maksimisyvyys 25.3 metriä.

Himandhoo, N.Ari klo 15:38
Iltapäivän sukelluskohteeksi oli valittu suhteellisen kuuluisa mantarauskujen puhdistusasemana toimiva matala riutta. Sukeltajia ohjeistettiin olemaan mahdollisimman kaukana itse pinnakkeelista, paikallaan koukussa, jotta mantat eivät ottaisi hernettä nenäänsä ja siirtyisi muualle. Yhteysaluksella pääsimme todella lähelle itse riuttaa eikä uintimatka ollut pitkä. Silmäräpäyksessä alkoi tapahtua ja vastaavissa kohteissa enemmän sukeltaneet siirtyivät nopeasti paikoilleen, kiinnittivät itsenä koukulla kiinni ja alkoivat kuvat paikalla liitäneitä kolmea hirmuisen kokoista ”lentävää mattoa” eli mantarauskua. Minä olin aivan pihalla aluksi – kaveri joka on vuosikymmenen nähnyt mantoja vain dokkareissa ja youtubessa oli aivan häkeltynyt ja brittiopas tulikin nopeasti luokseni viittoilemaan, että meneppäs nyt alemmas ja kiinnitä itsesi… Työn tehtyäni pääsin minäkin vihdoinkin nauttimaan ’showsta’. Harmittavasti kohteella näkyvyys oli vain muutamia metrejä ja sen näkee kuvaamastani materiaalista kuinka heikkotasoisesti mantat tallentuivat muistikortille. Ensimmäisen ja ainoa kerran minulla tuli vilu, sillä kun olet paikallaan 40 minuuttia 30 asteinen vesikin alkaa tuntua kylmältä eikä minulla ollut varusteena kuin rashguard ja shortsit… Sukelluksen kesto 78 minuuttia, maksimisyvyys 13.2 metriä. Virtaus kohteella oli kohtalainen.

12.3.2016 Lauantai

Moofushi Kandy, S.Ari klo 06:58
Aamusukellus eteläisellä Ari atollilla. Perussettiä. Mieleeni tulee Thaimaan Phi Phi:n kohteet riutan muotojen ja eläinkuntansa puolesta. Syvemmällä bongasimme yhden rauskun sekä poispäin uivan valkopilkkahain. Mukava paikka joka tapauksessa aloittaa päivä. Kesto: 53 minuuttia, m.syvyys: 27.5 metriä, heikko tai olematon virtaus. Positiivista tässä aamussa oli kuitenkin se, että ääneni ei enää ollut flunssainen päätin, että jätän tässä vaiheessa Duactit pois koska tuntuu siltä ettei poskiontelot ole tukossa!

Dega Thila, S.Ari klo 11:23
Aamiaisen ja pikaisen auringonoton jälkeen kohteena seuraava South Arin riutta. Mielenkiintoisen muotoinen seinämä, jossa paljon kulmia. Hiekkapohjaa 30 metrin kohdilla alaspäin viettävästi. Päivän valo valaiseen riutan ja eliöstön niin, että paikka tuntuu värikkäältä ja elävältä. Kesto: 58 minuuttia, m. syvyys: 24.7 metriä, virtausta on hieman.

Rangali Maduvaru, S.Ari klo 15:33
Iltapäivän viimeiselle sukellukselle lähdin fiiliksin, että tämän voisi hyvin jättää väliin koska kaksi viimeistä olivat sellaista todellista peruskauraa, että jo briiffissäkin tuli sellainen fiilis, että taas olisi luvassa pitkä matka pitkin riuttaa. Sellaistahan se olikin – ainakin ensimmäisen 40 minuuttia tylsääkin tylsempää pakkopullaa, kunnes pamahdimme riutan G-pisteeseen… nimittäin cleaning station ja kolme aivan pirun isoa mantarauskua ja tällä kertaa näkyvyys on aivan mielettömän verrattua edellisen päivän Himandhoo:n sukellukseen. Manta silmin ovat silminnähden kuin teinityttöjä – keimailevat linssin edessä ikään kuin niiden tarkoitus elämässä on olla keimaleimassa keski-ikäisille karvamahoille. Aivan mieletön fiilis jäi tästä sukelluksesta ja olin jo aikeissa pitää breikkiä? Kesto: 54 min, m.syvyys: 20.3 m

Rangali Maduvarun keimailijat

Rangali Maduvarun keimailijat

Tänä iltana olikin hyvä korkata ensimmäinen Tiger-olut. Tuntui siltä kuin olisin ansainnut sen.

13.3.2016 Sunnuntai

Rangali Maduvaru, S.Ari klo 06:55
Easy like Sunday Morning – se oli fiilis herätessäni. Aistin, että tästä päivästä tulisi koko reissun parhaimpia koska kaiken jokatapauksessa kruunaisi ensimmäinen yösukellus reissulla. Taas Rangalilla – olisivatko mantat taas täällä? Noh, olivat. Tällä kertaa ei tarvinnut ’tarpoa’ yli puolta tuntia itse puhdistusasemalle vaan meidän dipattiin suoraan sinne ja heti alkoi tapahtua – kaksi isoa mantaa taas keimaili parhaansa mukaan ympäri pinaakkelia ja välillä toinen näistä laskeutui parin metrin päähän ikäänkuin pitämään huolta siitä, että sitä varmasti kuvattiin…. Aikansa kierreltyään nyppylää mantat hävisivät kuin pieru Saharaan ja ajatuksena olikin, et olikos tää tässä nyt sitten? Eipä aikaakaan kun joku suomalaisista bongasi herra Turtlen vielä köllöttelemässä kolossaan ja nopeasti kaveri olikin suomalaispaparazzien piirittämänä. Hetken verran se jaksoi seurata tunkeilijoita kunnes lähti livohkaan ja mantojen esityksen toinen osio alkoi. Kesto: 66 minuuttia, m.syvyys 23 m. Virtaus heikko, näkyvyys taas hyvä, aamun kajo vielä jätti parhaat värit harmaiksi.

Sun Island Beyry, S.Ari klo 11:10
Koko matka Rangalilta Sun Islandille näytti postikorttimaisemia Malediiveilta ja brittioppaat yltiöpositiivisena mainitsivat, että nyt nähdään valashai. Heh heh – ajattelin, mun tuurilla sitä fisua ei varmasti näkyisi. Ympärillä oli ensimmäistä kertaa muitakin safarialuksia selvästikin samoissa puuhissa eli etsimässä valashaita koska kaikkissa aluksissa oli pari kolme ukkoa tähystelemässä, jospa merenpohjassa näkyisi tummanpuhuva iso silhuetti. Osuimme kohteellemme juuri oikeaan aikaan ja siellä joku snorkkeloijia täynnä oleva paatti olikin bongannut valashain ja meille tuli kiire mennä veteen. Briiffi oli lyhyt ja ytimekäs. Meille kerrottiin olellinen kuinka käyttäytyä valashain kanssa ja ohjeistus jälleen kerran strippiklubin säännöistä: katsoa saa, muttei saa koskea!
Sun Island Beyry on isompi resort-saari, jolla on oma lentokenttänsä – muille saarille/atolleille joko lennetään pikkuvesitasoilla tai mennään veneillä, mutta tänne pystyy lentämään kunnon ATR:llä. Kohde itsessään oli nopeasti jyrkkenevä seinämä, jossa ei paljon värikästä korallia ole vaan taas jälleen kerran mieleeni tuli pohjan osalta Phi Phi. Noh, itse asiaan; koko safarialus tyhjentyi veteen aikamoista munaravilaukkaa ja kaikki heti valashain kimppuun. Tuntui surulliselta kuinka tätä kuninkaallista otusta jahdattiin kuin paparazzit megatähteä… Myös se, että ison kalan perässä piti tehdä aika kyseenalainen profiili ylös ja alas, jätti minulle kysymyksen mieleen, että onko tämä kovinkaan fiksua. Kuitenkin valashai tuli bongattua ja ehkä omituisin momentti oli se kuinka Turhalan Jorman vieressä kuvattiin kalaa ja se lähtikin tulemaan meitä kohti! Muutamaa metriä ennen Jormaa valashai avasi suunsa ja Jormahan lähti siitä nopeasti räpylöimään alta pois. Minä jatkoin kuvaamista ja valashai ui ohitseni vain puolentoista metrin päästä. Tämä yksilö oli nuori, ehkä 4-5 metriä pitkä kun aikuinen voi kasvaa jopa yli 13 metrin mittaan – siis linja-auton kokoiseksi!!
Sun Island Beyru oli kyllä paras kohde ja sieltä löytyi valashain lisäksi kilpikonna, kotkarauskujen 4-5 yksilön ryhmä ja sulkana hattuun vielä yksi mustekalakin. Aivan mieletön saitti! Oppaiden mukaan tällä kohteella valashaiden bongaaminen on viikottainen tapahtuma ja luultavasti alkuperäinen reittimmekin muuttui juuri sen vuoksi ettei valashaita oltu vielä aiemmilla päivillä bongattu ja paine sen löytämiseksi alkoi jo oppaillakin kasvaa. Ymmärrän oppaita koska ihmisillä on kuulemma yleisesti sellainen käsitys, että Malediiveilla näkee satavarmasti valashain ja monet jo tulleessaan kysyvät ”koska me nähdään valashai?” … niin minä sanoisin maltti on valttia ja valashain bongaamiseen meni minulta yli 10 vuotta ja yli 500 sukellusta – lokikirjaani en ole aina kovasti täyttänyt, mutta ne sukellukset, jotka minulla on rekisteröityinä omiksi sukelluksiksi niin tämä oli minun 430. sukellus, jolloin voin sanoa nähneeni valashain!

Maamagili Beyry, S.Ari klo 14:58
Päivän kolmas sukellus tehtiin ikäänkuin saman Sun Islandin edustalla, mutta vähän kauempana edellistä. Lounaan jälkeen väliajalla olimme tuoneet räpylät, maskit ja snorkkelit safarialukselle ja sieltä oli mahdollisuus lähteä snorkkeloimalla bongamaan valashaita joka väijyi siinä lähistöllä. Minäkin vedessä kävin, mutta en todellakaan jaksanut painaa jetareilla mitään kovaa vauhtia enkä siis valashaita toistamiseen vedessä nähnyt ja luultavasti tämä oli kuitenkin sama yksilö kuin aikaisemminkin. Maamagilin sukellus oli pienoinen pettymys – melkein sama paikka eikä mitään ihmeellistä. Kesto: 59 min, m.syvyys 19.4 m.

Dhigurah Arches, S.Ari klo 18:46
Ensimmäinen yösukellus Malediiveilla herätti mahanpohjassa mukavan tuntuista pörinää. Täydellinen fokus ja roudaamani kanisterivalo (Aida Lights) pääsisi ensikertaa tositoimiin. Ensimmäistä kertaa myös sukeltaisin muiden kuin suomalaisten kanssa – sukellusparikseni tuli kämppikseni etelä-afrikkalainen Sean, noviisipoika, mutta tarkka ja oppiva kaveri. Päätin myös kokeilla huppua koska jos tulisi kylmä niin pää olisi ainakin lämpimänä. Dhigurah Arches on mukava ja helppo kohde, jossa on pystysuora seinämä ja paljon keskikokoisia ja isoja koloja ja jossain kohdissa kaarenmuotoisia läpimenopaikka (siitä ilmeisesti nimikin ’Arches’ = kaaret). Yösukelluksella aistit ovat aina asteen verran tarkempina eikä tämä ollut yhtään normaalia ihmeellisempää menoa. Puolessa välissä bongasimme Seanin kanssa nukkuvan kilpikonnan, joka oli kokoonsa nähden isoin konna, jonka olen tähän asti ikinä nähnyt. Samaaan aikaan seuraamme liityi jamaikanenglantilainen Tony ja latvian venäläinen Konstantin sidemounteissa. Sukelluksen loppuvaiheessa Konstatin oli jo poijun laittanut pinnalle kun eteen ryntäsi valoissa pieni valkopilkkahai. Se vaikutti pikkasen agressiiviselta ja lähti minua kohti, tässä vaiheessa alkoi rakko tyhjentyä hätäpissasta kunnes elukka teki lähes 90 asteen käännöksen poispäin metrin sisällä ja hävisi pimeyteen. Noh, en mä oikeasti mitään hätää tuntenut vain tarpeen päästellä ylimääräiset pois rakosta…. Hemmetin hieno yödyykki, mutta missä olivat leijonakalat? Paineentasaus onnistui hupulla todella hienosti ja maskini pysyi täysin kuivana koska maski muuten oli jo alkanut olla sen verran suolainen reissusta, että vettä tuli muutoin hirveästi sisään ja sitä piti minuutin välein tyhjennellä. Päätin siis tässä vaiheessa käyttää Fourth Elementin 5 mm huppuani aina jatkossa päällä. Kesto: 49 min, m.syvyys 20.7 m, ei virtausta.

14.3.2016 Maanantai

Kunavaashi Thila, Vaavu Atoll klo 07:58
Saimme pitkän edellisen päivän (4 sukellusta) vuoksi nukkua puoli tuntia pidempään ja siksi aamusukellukselle päästin normaalia myöhempään. Olimme myös aamulla tehneet pikamarssin South Arilta Vaavulle. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti siirtyä Meemu atollille, mutta edelliset pari päivää sotkivat suunnitelmamme – toisaalta South Arilla näimme mantoja ja valashain, joten ei varmastikaan huono valinta. Oppaiden mukaan olimme nyt kohteella joka on Malediivien itäisin paikka ja odotettavissa olisi virtausta. Niinhän se menikin – olimme riutalla joka oli edellisten päivien puhdistusasemien kaltainen, jossa jyrkänteen reunalla tuntumassa oli hyvä bongailla otuksia virtakoukussa roikkuen. Kuitenkaan tällä sukelluksella pari valkopilkkahaita eivät olleet kohokohta vaan brittioppaan bongaama mustanauhamureena (blue ribbon eel) joka on todella pieni verrattuna näihin perusmureenoihin. Mustanauhamureena ei ole nimensä veroisesti musta kuin nuorena ja vanhemmiten värit muuttuu sinisävyisemmäksi ja naaraalle keltainen pää. Tämä yksilö oli siis Ruotsin lipun väreissä eli naaras. Koska GoProssani ei ole makrolinssi, en saanut tästä mitään järkevää otosta.

Copyright Becky Westley

Copyright Becky Westley

Hyvä sukellus, mutta taisi tulla oltua Shearwaterin asetusten mukaan vähän liian kauan liian syvällä koska suoranousuraja paukkui 8 minuutilla eli jouduin turvapysähdyksessä olemaan viisi minuuttia kauemmin kuin normaalisti ja Shearwater oli muutenkin häivyttänyt pakollisen turvapysähdykset pois aiemmilla sukelluksilla kunhan teki tarpeeksi etappeja (15m 1 min, 12m 1 min, 9m 1min) ennen turvapysähdykseen siirtymistä. Kesto: 61 min, m.syvyys: 24.6m, virtausta melkolailla.

Kuda Kandu, Vaavu klo 11:44
Maittavan aamiaisen ja aamupäiväauringon jälkeen edessä oli Kuda Kandu, laaksomainen tai kanjonimainen kohde, jossa odotettavissa oli virtausta ja virtauksen mukaan tarkoitus driftata jommalla kummalla seinämällä. Meidät jätettiin läntiselle puolelle ja tarkoitus oli siis siirtyä siitä hiekkakentän yli itäisemmälle puolelle ja antaa virran viedä kunnes aika tuli täyteen tai ilmat kulutettu 60 bariin asti. Nappiin meni tämä ennuste – hiekkakenttä oli alkupäässä turhankin autio ja elämää alkoi näkyä seinämällä, johon pääsimme 10 minuutin potkimisen jälkeen (ei siis mikään ihan pieni kanjoni). Seinämää pitkin etenimme hyvä tovin kunnes keskellä oleva hiekkapläntti muuttui lähes unenomaiseksi täysin valkoiseksi kentäksi ja kaukaa katseltuna se näytti päättyvän kuin siniseen seinään tai harjuun. Siis todella kummallisen näköinen maisema. Itäisen seinämän lähistöllä oli pieni plänttejä, jossa oli monia garden eelejä (suomenkielistä sanaa en tarkkaan tiedä, olisiko tarhamureena?). Nämä pienet ”matomatalat” ovat arkoja otuksia ja lähestyssä vetäytyvät koloonsa eivätkä näyttäydy uudestaan kunnes ’vaara’ on ohitse. Kuvamateriaalia en saanut näistä kavereista otettua, mutta oudosta hiekkadyynistä löytyy kyllä hyvää videopätkää. Oivallinen sukellus siis kaikin puolin vaikka isompia otuksia ei juurikaan tullut bongattua. Kesto: 58 min, m.syvyys 27.4m, virtaus etelä-pohjoinen suunnassa kohtalainen.

Foheyo Muli, Vaavu klo 15:52
Päivän viimeisenä kohteena oli Foheyo Muli, jonka erikoispiirteenä on pienet luolat ja passaget, joiden läpi voi uida. Näitä olikin riutalla vaikka hurumykke ja veikkaan, että tässä joukon paatuneinkin Ojamosukeltaja oli tyytyväinen. Seinämillä ja pikkuluolissa oli paljon pehmytkorallia, joiden väriloistoa harvoin enää näkee missään. Muutama keskikokoinen iso säppikala (Titan Triggerfish) ja napoleaani tuli bongattua. Kesto: 49 min, m.syvyys 29.8m, virtausta paikoittain heikosti.

Illalla pääsimme vihdoinkin ”rannalle”. Majapaikkamme oli riutan suojassa ja vieressä kuun-muotoinen hiekkasärkkäinen luoto, jonne turisteja vietiin nauttimaan virvokkeita. Kovasti oli luvattu barbequeta rannalla, mutta ymmärrettävistä syistä tuolle pikkupätkälle oli turha roudata Webereitä tai mitään muutakaan, joten käväisimme luodolla naatiskelemassa virvokkeista ja auringonlaskusta. Mäkelän Janne jopa päätti vallata saaren Suomelle! 😀 Saimme takaisintullessamme BBQ:t takakannelta suoraan Webereistä. Sen verran tuhti oli illallinen, että nukuin erittäin huonosti yön nähden kummallisia unia, lähinnä painajaisia. DCIM100GOPRO

15.3.2016 Tiistai

Fotteyo Muli, Vaavu klo 07:19
Kesto 65 min, m.syvyys 28.2 m

Golden Wall, Vaavu klo 10:55
Nimensä mukaisesti ’kultaisella muurilla’ oli paljon keltaisen väristä pehmytkorallia. Väriloisto muutenkin oli reissun parasta antia. Paljon makronähtävää ja harmittavasti edelleenkään ei ole sitä makrolinssiä GoProhon, jolla olisin voinut napata talteen monet pikkuravut ja merietanat. Kesto: 61 min, m.syvyys 26.1 m

Miyaru Kandu klo 15:10
Resort-saaren (Alimathaa) tuntumassa oleva kohde, jossa tarjolla vähän kaikkea.  Kandu tarkoittaa kanavaa ja näitä kanavia tämä saaren vieressä on monta. Jos en liveaboardille Malediiveille olisi tullut niin luultavasti tälle resortille olisi ollut fiksuinta tulla: monta kohdetta yhden saaren lähistöllä ja itse saarikin oli melkoisen postikorttimainen:IMG_20160315_141310

Miyaru kanavan sukellus oli peruskohdetta antoisampi; valkopilkkaa, triggereitä, kauniita värejä, pohjan muodot mukavan vaihtelevat. Kesto: 54 min, m.syvyys: 27.4m, hyvin vähän virtausta

Alimatha Jetty klo 18:40
Safarimme toinen ja viimeinen yösukellus. Tätä sukellusta olivat oppaat hehkuttaneet jo edellisestä illasta lähtien sanoen, että ”meillä on luvassa jättiyllätys teille huomisella yösukelluksella!”. Olin Kuusiston Ismon (DTF) videon nähnyt nimeomaan tältä kohteelta. Videolla oli niin paljon nurse sharkkeja, että siinä tuntui kuin olisi uinut 100 nursen parvessa koska jo veteen mennessä valokeilaan osui yksi, sitten toinen ja kolmaskin hai… Meitä oli ohjeistettu seuraamaan oppaita, joilla oli punaiset ja vihreät vilkkuvalot maskeissaan. Meitä ohjeistettiin taas strippiklubisäännöistä: katsoa saa, muttei koskea ja tällä kertaa myös niin rankasti, että jos joku koskisi mihinkään, oppaat lupasivat reissun sukellusten päättyvän siihen eikä asiasta keskusteltaisi. Pääsimme mukavalle 10 metriä syvälle tasanteelle ja koko sukeltajaporukan tehtävänä oli muodostaa rinki. Ringin keskelle oppaat levittivät lounaalta jääneen kala-annoksen lientä. Hetkessä paikalle pyrähti isompia tonnikaloja kuin kiimassa. Kun tonnikalat olivat loitonneet alkoi nurse sharkkien show – ne parveilivat ringin keskellä tullen sukeltajien välistä, jalkojen alta, pään päältä – aivan mieletöntä. Aina kun kalaliemi-annos oli haihtunut ja homma laantunut, oppaat kävivät lisäämässä sitä ringin keskelle ja aina sama toistui; aluksi tonnikalat, sitten nurse sharkit ja kolmannen kerran jälkeen isot rauskutkin olivat jostain heränneet. Olin kirjaimellisesti heittää löysät housuun kun tunsin kosketuksen huppuni takaraivossa ja ylitse minua koskettaen liitää puolitoista metriä leveä rausku. Taisin parahtaa videollekin jotain tyyliin ”voi helv…” jonka jälkeen armotonta naureskelua. Sama toistui myös haarojeni välistä – todella spookyä. Ekalla yösukelluksella kuvasin käyttämällä kanisterivaloani ja kaveriltani Teijolta lainassa olevalla Qudos-actionkameravaloa. Jo ekalla yödyykillä varmistui, että Qudoksen valoisuteho ja valon hajonta oli hyvä tropiikin olosuhteisiin ja kanisterivalo ’poltti’ kohteet liiallisella valoteholla ja videokuvassa valokeilakin valomiekkamainen. Nyt päätin siis olla valaisematta suoraan kanisterilla ja käyttää wide-asetusta (laaja) Qudosilla, hyvä ratkaisu sillä kohteet näkyvät videoilla kivasta eivätkä ole ’puhki palaneen’ valkoisia. Toki kuvamateriaali kaukaa kuvatuista kohteista on kohinaa täynnä, mutta 2-3 metrin päässä mainiota. Ongelma myös tuossa ringissä olemisessa oli kun kalat ja sukeltajat liikkuivat hieman niin hieno hiekko pöllysi. Kun pöllyävä hiekka iskeytyi valoon, kuva näytti kuin olisi räntäsateessa sukeltanut.

Kun nurse shark -esitys oli ohi, lähdin suomalaispariskunnan, Jannen ja Annen, matkaan. Löysin mukavasti kaksi leijonakalaa, joita lähdin ’ruokkimaan’. Jipossa on kyse jonkun läheisen pikkukalan valaisemisesta – leijonakalat ahdistavat kalan ahtaalle ja iskevät ryhmässä ja Youtubeen päätyvässä pätkässä sain taltioitua tämän kahdesti.
Kun tätä sukellusta miettii eettisesti niin meitä on opetettu olemaan syöttämättä kaloja suoraan tai epäsuorasti. Oppaat olivat ”kalaliemi-ruokinnasta” sitä mieltä, että se on paheksuttavaa, mutta meistä 50 m päässä oleva toinen ryhmä tekee näin ja satavarmasti kaikki muutkin ryhmät, joten miksi ei myös he? Toisaalta kyse on vain liemestä, jossa ei isoja palasia ole ruokittavaksi. Onhan se ’härnäämistä’. Oma leijonakalojen ruokkiminen toki on arveluttavaa puhaa, mutta minähän en tehnyt muuta kuin valaisin ruuan kohteen ja sanoisin sen olevan epäsuoraa ruokintaa.
Enivei, hemmetin kiva yösukellus niinkuin ne aina ovat tropiikissa! Kesto: 50 min, m.syvyys 18.6m, ei minkäänlaista virtausta.

16.3.2016 Keskiviikko

Miyaru Kandu, klo 06:54
Tällä kertaa yösukelluksen jälkeen emme saaneet nukkua pidempään vaan teimme Alimathaan ympäristössä kolmannen sukelluksen. On aina mukava nähdä yhden kohteen kaikki ’kasvot’ sillä olimmehan nähneet jo päivä- ja yötarjonnan ja nyt oli vuorossa aamuvuoron ihmeet. Riuttojen aamuvuoroissa on aina paljon nuorta eläintä bongattavana ja tällä kertaa ’aamuvuorossa’ puhdistusasemalla kanavan päässä oli iso liuta valkopilkkahaita, harmaahaita ja ennenkuin lähdimme tältä tasolta etenemään virran mukana lähemmäs Alimathaa näkyi erittäin harvinainen vieras: miekkakala! Itse näin tämä ihmeen kaukaa ja sen piirteet ihmetyttivät – millä kalalla on tuollainen pyrstö ja purjemainen harjas kuin kotoisilla ahvenilla? Virran mukana päädyimme Alimathaan asti, jonka edessä oli kumpumainen hiekkakasa ja hiekkakasassa outoja isoja kuoppia. Epärealinen fiilis lopussa – todella ihmeellinen pohjan muodostus lähellä pintaa (n. 7 m) ja sainkin näpättyä hassuja ’rantakuvia’. Kesto: 61 min, m.syvyys: 29.4m, virtaus alussa melkoinen, lähestyessä Alimathaa olematonta. Pintauduimme ihan Alimathaan rannan tuntumassa ja tämäkin kokemus oli melkoisen omituinen – toiset tulee ylös aamudyykiltä ja turistiressut alkavat ryömiä mökeistään aamiaiselle….DCIM100GOPRO

Kantbuthila, Vaavu klo 10:52
Aamiaisen ja nopean aamuaurinkosession Jorman kanssa jälkeen luvassa oli viimeinen kohteemme Vaavulla. Pitkä riuttakanava, joka osottautui ehkä tylsimmäksi sukellukseksi reissulla. Toisaalta pidän driftaamisesta, mutta tylsä kohde ei tee driftaamisesta juurikaan nautittavaa kun parin kilometrin eteneminen oli samaa pohjaa ja samoja peruselukoita alusta loppuun. Opaskaveri Alankin taisi olla tällä rupeamalla vähän tylsistynyt koska hän antoi itsensä ajautua eteenpäin no-mounttina eli hän riisui pullonsa selästä ja piteli siitä toisella kädellä edeten pullo etunokassa. Kesto: 59 min, m.syvyys 30.9 metriä, virtaus kohtalaista kovempi.

Hathikalhu, S.Male klo 15:30
Päivän viimeinen sukellus ja ensimmäinen South Malen atollilla. Reissumme oli jo selvästi edennyt vaiheeseen, jossa parhaat kohteet oli jo nähty ja nämä viimeiset päivät tulisivat olemaan liiankin pakkopullaa kohteiden osalta. Melko keskinkertainen kohde. Pohjan ja korallien puolesta nyt oltiin jo Thaimaan kohteiden leveyksillä ja sen kyllä huomasi. Jos kohde olisi ollut vähän erilaisempi niin olisin voinut väittää olleeni halvallla Koh Haan kopiolla. Kesto: 62 min, 28.6 m.

17.3.2016 Torstai

Lhosfushi Kandu, S.Male klo 07:29
South Malen kohteet yleisesti ottaen olivat atollitarjonnan ehkä tasapaksuimmat ja kaikesta tekemisestä huokui jo kotiinpaluun odottaminen eli nämä viimeiset päivät olivat melkoista pakkopullaa sen jälkeen kun ’kaikki’ oli jo nähty. Kuitenkin rahalle piti saada vastineensa eikä kunnollinen suomalainen jätä yhtään mahdollisuutta väliin, joten tällekin sukellukselle lähdettiin ja vaikkakin veteenmeno venyikin tavallista myöhemmäksi. Aamusukellukseksi ihan mainio. Paljon pientä kivaa ja erityisesti mieleen noin 30 metrin syvyydessä nukkunut valkopilkkahai, jonka taisin käydä herättämässä… jälkikäteen mietittynä vähän turha dippaus noin syvälle (32m) loppuvaiheessa sukellusta, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Kesto: 57 min, m.syvyys 32 m

Vilivaru Giri, S.Male 11:25
Tämä ’Giri’ oli pyöreä iso töppyrä, jonka ympäri tuli uitua hitaasti 3-4 kertaa. Parhaimmat jutut 0-10 metrin syvyydessä; koralleja, anemoja, kaloja. Helppo kohde ilman suurempia virtauksia ja dhonille (yhteysalus) voi palata suoraan. Kesto: 71 min, m.syvyys 27 m.

Kandooma Thila, S.Male 15:32
Pitkulaisen muotoinen riutta, jonka matalin kohta 12 metrin kohdalla. Luvattiin kovaa virtaa ja sitä myös olikin, varmasti reissun kovinta kyytiä sai kokea tällä sukelluksella – yritin muutaman kerran kiinnittyä riuttakoukulla, mutta tarkoitus oli ilmeisesti driftata virran mukana, joten annoin vaan mennä ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen. Sen verran kova kyyti oli, että alun muutamia haukkarauskuja (eagle ray), ei muuta tullut oikein bongailtua vaan keskityin pysymään trimmissä ja olemaan koskettamatta mitään. Riutta oli nopeasti ohi enkä viitsinyt alkaa pyristelemään vastavirtaan koska riutan jälkeen alkoi syvenevä hiekkapohja eli ei muuta kuin poijua pintaan puolen tunnin kohdilla. Kesto: 36 min, m.syvyys 30.3

18.3.2016 Perjantai

Miyaru Faru, S.Male 07:02
Viimeinen sukelluspäivä ja edessä oli seuraavana aamuna aikaisemmin lentäville briteille reissun viimeinen sukellus. Parin kanavan riutta, jossa aamutuimaan oli kunnon vilinä kaikenlaista pientä. Mieleeni (ja videolle) erityisesti jäivät laatikkokaloja (box fish) ja hunajakennomureena (honey comb moray eel), jonka suun sisustakin on samaa kuviota kuin ulkopuolikin. Sukelluksen loppupuolella Päivi vinkkasi muita tulemaan kivikasan viereen signaloiden ”hai” ja siinähän pikku-valkopilkkahai veti kolossa sikeitä niin, että vain pyrstöevä näkyi. Tämäkin tallentui videolle. Lopuksi annoimme itsemme siirtyä nopeaa tahtia kanavien yläpuolella poispäin riuttojen päällä nähden vielä reissun viimeisen haukkarauskun ja kilpikonnan. Kesto: 61 min, m.syvyys 30.4 m

Kuda Giri, S.Male 10:26
Reissun viimeiselle sukellukselle oli luvassa matkan ainoa hylky, joka lojui 20-35 metrin syvyydessä pyöreän Girin edessä. Dhoni kiinnittyi lähelle riuttaa ja matka hylylle oli vain pelkkää pudottautumista alaspäin. Näkyvyys kohteella oli parisenkymmentä metriä ja hylyllä riittikin vilinää. Kyseinen paatti ei ollut mikään upotettu safarialus vaan ihan kivan kokoinen rahtialus, jonka ruumaankin pääsi penettämään – itse tein valinnan olla penettämättä, sillä aluksen kannella oli ’ruuhkaa’ ja muut paikalle rynnänneet olivat sen verran aloittelijan oloisia sukeltajia ettei efektiä ’räpylä naamalle’ voinut välttää. Ryhmästämme Jorma meni kuitenkin sisälle ja kertoi aluksen olleen hyvässä kunnossa. Itse lähdin tässä vaiheessa kiertämään aluksen perää potkurin vierestä n. 35 metrin syvyydessä. Kierrettyäni perän ruuhka keskikannella oli vähän hälvennyt ja käväisin pikaisesti kuvaamassa sisätiloja, jotka vaikuttivat olevan hyvässä kunnossa. Jospa olisi jäänyt toinenkin sukellus tälle kohteelle, olisin varmasti mennyt kunnolla sisään. Kun hylky tuli nähtyä oli aika siirtyä kiertämään Giriä, jonka teimme Jannen ja Annen kanssa kaksi kertaa. Girissä oli mukavia (autotalli)luolia, johon pääsi sisään ja kääntymäänkin. Mitään ihmeellistä näissä overheadeissa ei kuitenkaan ollut poislukien pehmytkorallia. Loppuminuutit olivatki himmailua tietäen, että tässä oli tää matka, pääsenköhän koskaan takaisin tänne… Kesto: 61 min, m.syvyys 35.4 m, ei virtausta.IMG_20160318_174332

Olen työstämässä matkasta myös videopätkää… stay tuned…

Kevätsiivous

Posted on by

Talven vaihtuessa kevääksi vaihdetaan autoonkin kesägummit, kesämökit hoidetaan kesäkuntoon tai tehdään suursiivouksia; kämppä siivotaan, talvivaatteet laitetaan säilöön ja otetaan kesävaatekerrat esille säilöstä, mutta mitä tekevät sukeltajat?

Noh, nyt on hyvä aika tehdä kuntotarkastus varusteille. Jos kausi on jatkunut talvikuukauksien ajan, ovat varusteet (eritoten regut) joutuneet kovalle koetukselle ja tässä vaiheessa on hyvä huollattaa ne kuntoon koska todellisuudessa lämpimämpien kelien aikana sukelletaan enemmän ja on todella harmittavaista jos tulee taukoa hyvään ’putkeen’ ylimääräisten katkojen vuoksi. Osa sukeltajista on talvella käynyt reissulla ja ottaneet omat varusteensa tai ainakin tärkeimmät mukaansa, on fiksua hoitaa kaikki kondikseen ennen reissua, mutta viimeistään reissun jälkeen on syytä huollattaa suolaisemmassa vedessä lionneet varusteet suomisukelluksia varten. Ja ne, jotka eivät sukella talvella, ovat varmasti laittaneet varusteensa säilöntään ja nyt on aika tehdä pienet silmämääräiset kuntotarkastukset niin keväällä/kesällä ei tule ikäviä yllätyksiä – mielummin nyt on siis hyvä huollattaa varusteet ja käydä työkalut läpi.

Sama pätee myös matkaaviin sukeltajiin eli huoltotoimet kannattaa suorittaa varusteille hyvissä ajoin ennen reissulle lähtöä!

Miksi?
  1. Turvallisuus. Useimmat sukellusvarusteet kuuluvat kategoriaan LSS eli Life Support System eli elämää ylläpitävä järjestelmiä. Eli kun toimimme ympäristössä nimeltä vesi, jossa ihminen tarvitsee laitteita selviytyäkseen hengissä, on varusteiden oltava kunnossa, jotta turvallisuus säilyy ja harrastus on mukavaakin.
  2. Jatkuvuus. Ei ole mukavaa ajaa autolla ja/tai veneellä kohteelle huomatakseen ettei joku varusteista olekaan kunnossa. Vielä ikävämpää on lentää toiselle puolelle karttapalloa ja huomata, että varusteet eivät toimikaan kunnolla.
  3. Raha. Laitepaketit ja varusteet maksavat tuhansia euroja. Sijoitetun paketin elinikä pitenee kun niistä varusteista pitää huolen ja vältytään lisäkuluilta. Tai noh ainakin ennen aikaiselta kulutukselta.
Säiliöt

Laki ei määrittele Suomessa säiliöiden tarkastusta, mutta jo peruskurssilla (PADI OWD) opetetaan, että säiliöt tulee silmämääräisesti tarkastaa vuosittain. Suomessa Tukes suosittaa, että paineastiat (säiliöt) katsastetaan 10 vuoden välein. Säiliön ”olkapäästä” löytyy stanssattuna vuosiluku joka kertoo koska säiliö  pitää seuraavan kerran katsastaa.
Säiliön silmämääräinen katsastaminen on helppo tehdä itsekin.

  1. Tyhjennä säiliö kaasuista avaamalla venttiili. Paineilma on kylmää, joten säiliön venttiili voi hyvinkin jäätyä ja siksi operaatiolle on annettava aikaa, avaa säiliö venttiili vain osaksi ja ’liruta’ kaasua ulos hiljalleen.
  2. Kun säiliö on aivan tyhjä, ruuvaa säiliöventtiili pois. Kun säiliössä ei ole painetta pitäisi venttiilin lähteä käsivoimillakin irti.
  3. Kun venttiili on säiliöstä on irti, valaise säiliön sisältö taskulampulla. Jos säiliösi on pidempää sorttia voit kenties joutua sitomaan pikkufikkarisi naruun ja taitelemaan lampulla niin, että pohjakin näkyy.
  4. Jos säiliön sisällä ei ole ruostetta tai mitään muutakaan sinne kuulumatonta on kaikki ok. Mikäli pohjalla näkyy ruostetta tai muuta höttöä, syöpymiä jne pitää säiliö pestä ja kuivata ennenkuin voit ruuvata venttiilin takaisin. Kysy lisää pesusta.
  5. Nyt tarkista venttiili ja eritoten tiiveyden takaava o-rengas ja mahdollisesti puhdista o-rengas. Jos o-rengas on kulunut vaihda se. Kun asetat o-renkaan takaisin muista rasvata o-rengas happiyhteensopivalla rasvalla kevyesti (todella kevyesti, älä jätä kökkäreitä).
  6. Jos kaikki on kunnossa (säiliö ok, venttiili ok), ruuvaa venttiili säiliöön takaisin. Muista kiristää se, mutta ei tyyliin ”naama punaisena” kiinni tai liikaa apuvälineitä käyttäen

Jos epäröit silmämääräisestä tarkastuksesta, tuo säiliösi/pullosi Go Downille niin tehdään tarkastus.

 Regulaattori

Regulaattorisetti tulisi huoltaa kerran vuodessa asiantuntevassa ja sertifioidussa liikkeessä, jolloin saat huollolle takuun ja oikeat varaosat ja lubrikantit (voiteluaineet o-rengaille) käyttötarpeesi mukaan. Huollot maksavat 50 eurosta ylöspäin riippuen settisi kokoonpanosta. Voin suositella ainakin SukellusLuolaa huoltava yrityksenä, Go Down ei huolla regulaattoreita (ainakin tällä hetkellä).
Silmämääräisesti kannattaa tarkistaa alentimen o-rengas, suukappaleen ja kaikkien letkujen kunto, eritoten alentimen lähdöt koska näissä kohdin letkut joutuvat suurimmalle kulutukselle ja kierteelle, jolloin se aiheuttaa rasitusta. Letkuja markkinoilla on kumipäällisteisiä sekä punottua (Miflex). Punottuja löytyy eri värisinä ja ainakin matalapaineletkut kestävät kierteitä hieman paremmin. Kumipäällisteisiä voit tilata Sukellusluolasta tai Deepstopista vaikka mittojen mukaan. Suukappaleen regun annostimeen voit vaihtaa itsekin. Kumituttihan on kiinnitettynä nippusiteellä ja suukappaleen vaihtamisen ei tarvita kovastikaan taitoja. Suukappaleena suosittelen Apeksin Comfybitea tai sinkkusetteihin Mareksen Jaxia.
O-rengas alentimen päässä kantsii vaihtaa ja ostaa reilu pikkusetti o-renkaita.

Puku
Copyright Fabrizio Tosoni

Copyright Fabrizio Tosoni

Kuivapuvun kallein osa on vetoketju ja mansetit. Pidä siis vetoketjusta aina hyvää huolta rasvaamalla se valmistajan ohjeiden mukaisesti useasti. Näin säästät vetoketjua kun pukua pukiessa ja vetskaria sulkiessa ei tarvitse kovastikaan käyttää ylimääräistä voimaa. Tämä toimenpide tulisi tehdä ainakin kerran kuukaudessa (riippuen tietenkin käytöstä).Mikäli kuivapuvussa on korjattavaa, suosittelen Ursuitin (Ursuk) kuivapukujen osalta (korjaavat, modaavat kaikki merkit paitsi Santi-merkin pukuja).
Tarkista myös, että puku on tiivis eli tarkista kaikkien mansettien kunto. Pistä kumisiin tai silikonisiin mansetteihin talkkia kevyesti. Mikäli mansettikumeissa on kulumia tai jopa repeytymiä, vie puku ehdottomasti huoltoon. Kaulamansettina minulla oli vuosia neopreenimansetti, joka on toki mielettömän mukava ja istuva, mutta varsinkin kaulan partakarvoitus ikävästi kuluttaa neopreenimansettia siihen kuntoon, että neopreenimansetti on kestänyt minulla max 2 vuotta. Nyt vaihdatutin Ursukilla Sitechin pikaliitos-silikonimansetin ja täytyy todeta etten ole sukeltanut näin kuivana vuosiin!
Aluspuku; pese valmistajan ohjeiden mukaisesti ja anna kuivua, älä käytä kuivausrumpua. Paikkaa ja parsi tarvittaessa.

Märkäpukua käyttävät voivat pestä pukunsa. Ulkomailta voi tilata mm. Dettol-nimistä desinfioivaa pesuliuosta tai  useammista sukellusliikkeistä voit toki ostaa ylihinnoilteltua pesuliuosta ja pestä ohjeen mukaisesti. Mikäli märkäpuvussa on repeytymiä voit paikata niitä itse: neopreeniliimaa ja paikkoja voi ostaa sukellusliikkeestä tai viemällä puvun huoltoon.

Maski

Peruskurssillakin ohjeistetaan, että jokaisen sukelluskerran jälkeen maski tulisi huuhdella makealla vedellä. Vuosihuoltona maskin voisi pestä perusteellisemmin laittamalla vaikka se likoamaan astianpesuaine-vesiliuokseen (Fairy) yön yli ja huuhtomalla saippuajämät sitten huolellisesti pois. Itse olen joskus laittanut maskini astianpesukoneeseen (ilman astioita), mutta siitä on tullut tietenkin sanomisia muiden koneen käyttäjien kesken. Enivei käytä maalaisjärkeä.
Maskin remmi ja kiinnitysmekanismi ovat varusteen heikoin lenkki, joten tarkista nämä ja hanki mahdollisesti uusi kumilenkki, neopreeninen suojus lenkille. Jos kiinnitysmekanismissa on vikoja, joudut ostamaan uuden maskin. Hyvän maskin saat jopa alle 50 eurolla.

Räpylät

Hyviä räpylöitä ei tarvitse juurikaan huoltaa. Tarkista silmämääräisesti kunto ja jos käytät kantajousia, tarkista kiinnitysruuvit. Pese tarvittaessa. Jos käytät kantajousien sijasta kumilenkkiä ja kiinnitysklipsejä, tarkista kunto ja hanki työkalupakkiin pari ylimääräistä kantakumilenkkiä ja klipsit.

BCD / Wing+selkälevy+hihnasto

10300510_775730342477967_1372603456680881894_nBCD eli takkiliivin ja Wing kannattaa silmämääräisesti ulkopäin tarkistaa sekä puhaltamalla ilmaa ilmarakkoon (pidä poistonappia samalla pohjassa), jotta määrittele pitääkö ilmarakko ilmaa ja nosteesi. Ilmarakon sisään on varmasti ajan kuluessa kertynyt kosteutta ja sisälle pesiytynyt pöpöjä ja suosittelen lämpimästi ainakin kerran vuodessa pesemään rakko desinfiovalla aineella. Virkon S -nimistä ainetta saat apteekista ilman reseptiä joko jauheena tai tabletteina. Kaada ohjeiden mukaisesti desinfiontiliuosta rakkoon ja anna vaikuttaa 10 minuuttia tai niin kauan kuin ohjeissa lukee. Tämän jälkeen huuhtele reilusti vedellä, irroita kaikki venttiilit ja anna sisällön kuivua.
Selkälevyt ovat metallia eikä niitä tarvitse juurikaan sen enempää hoitaa.
Hihnastoista kannattaa tarkistaa, ettei suurempia kulumia löydy tai D-lenkkejä pitävät stopparit ole murtuneita tai vääntyneitä. Vaihda tarpeen mukaan.

Puukko

Puhdista tarvittaessa ruosteet karhunkielellä kevyesti ja anna kuivua ja muista antaa kuivua. Puukkoa ei tarvitse teroittaa – hyvässä puukossa on sahalaita ja teroittaminen rikkoisi sahalaidan. Muutenkin uusi tech-tyylinen pikkupuukko maksaa 15-20 euroa. Jos päädyt uuteen, vältä näitä retrosukeltajien jalkaan kiinnitettäviä remmiviritteisiä rambo-puukkoja – ne eivät toimi ja kun niitä tilanteessa tarvitaan on sinun taivuttava trimmistä luonnottomaan joogaa saadaksesi puukon kantapäästäsi.
Leikkureihin mm. Eezycut voi tarpeen mukaan vaihtaa terän. Eezycutin mukana tulee 2-3 ylimääräistä terää mallia ”retropartakoneen terä”.

Tietokone

Mikäli käytät tietokonetta, jossa on paristot, tarkista paristojen varaus, yleiskunto, rannekeremmin kunto, suojalasi ja kellonaika/pvm (jos koneessa talviaika tai muun aikavyöhykkeen aika päällä). Sekä siirrä tarvittaessa sukellusdata talteen tietokoneellesi. Suunto-merkkiset sukellustietokoneet tallettavat siirtovalmiuden vain 50 viimeisestä sukelluksesta, tämän  jälkeen tiedot sukelluksista ovat selattavissa vain manuaalisesti.

Muut

Reelistä tarkista narun kunto, narumerkinnät (6 m, 9m, 12m, 15m, 21m jne) ja että laini (köysi) on kelassa solmuitta/sotkuitta suorassa. Tee sama spooleille. Jos köysi on kulunut, vaihda tilalle uusi naru. Muista narun paksuus ja eritoten pituus!
Bolt snapit, double-enderit – tarkista kunto, hanki huonokuntoisimpien tilalle uudet – uudet eivät maksa montaa euroa ja vanhemmat huonokuntoisimmet voi jättää varustelaatikkoon ripustimiksi.
ilot-7-of-68-e1402901144420Valot – backup valoihin kannattaa uusia paristot tai ainakin tarkistaa paristojen kunto. Kannuvaloja kannattaa silmämääräisesti tarkistaa sekä ladata akku kunnolla.
Laukku – silmämääräinen tarkistus ja puhdistus.
Työkalupakki – kaikki vanhaksi menneet dingelidangelit ja bungeen pätkät kannattaa siivota pois ja järjestellä sisältö siistiksi oman tarpeen mukaiseksi. Osta myös tulevaa kautta varten uusia o-renkaita, paristoja sekä muita (save-a-dive) tarvikkeita. Seuraavassa blogissa tulenkin esittelemään oman työkalupakkini sisällön.

Muista myös merkitä varusteesi koska jos sukellat isommassa porukassa, saattaa hyvinkin olla, että toisillakin on samoja varusteita ja erotat omasi helpommin kun varusteesi on merkitty. Sama pätee jos sukelluksellasi hävität jonkun varusteesi mm. lamppu, painotasku tmv. on helpompi jälkeenpäin selvittää löytäjän kanssa, että kadonnut varuste on todellakin sinun kun varusteessa on vaikkapa puhelinnumerosi tai edes nimikirjaimesi.

Ensiapulaukku

Monet eivät tule ajatelleeksi, että EA-laukku olisi varuste. Kyllä se on, tarvikkeet ovat varusteita ensiavun varalle! Tarkista siis laukun sisältö ja vaihda tarvittaessa vanhaksi menneet tarvikkeet, lääkkeet. puhdistusaineet uusiin ja lisää tarvittaessa yleisimmin käytettäviä tarvikkeita kuten laastareita ja haavan desinfiontiin käytettäviä suihkeita. Apteekeissa on yleisesti kaikki mitä laukustakin löytyy, mutta kysy tarvittaessa Go Downilta lisää ensiapulaukun sisällöstä tai jopa EA-kurssista jos omasta kurssista on jo kulunut tovi (2 vuotta tai kauemmin).

 

Lopuksi: Suosittelen jokaiselle sukeltajalle Equipment Specialist -erikoiskurssia, jossa opitaan ne  perustiedot/-taidot, jota tarvitaan omien varusteiden ylläpitämisessä hyvässä kunnossa tai määräaikaseksi perushuoltamiseksi – auktorisoitua varustehuoltajaa tai regujen huoltajaa tuolla kurssilla ei kuitenkaan kenestäkään tule vaan opitaan niksejä vaikkapa fiksata puhaltava regu.  Tämä erikoiskurssi on yksi askel lähemmäs virkistyssukelluksen mustaa vyötä eli Master Scuba Diver -luokitusta!
Ja muista merkitä kaikki omat varusteesi – jos sukellat porukassa, saattaa kavereilla olla samoja varusteita ja kun liikutaan esim. merellä pienellä veneellä niin mikään ei ole niin turhauttavaa kuin, että kaikkien kamat menevät sekaisin. Myös katoamistapauksissa on hyvä jos varusteissasi on puumerkkisi ja vaikkapa puhelinumerosi tai sähköpostiosoitteesi – sukeltajat ovat jokseekin tunnollista porukkaa ja jos joku löytää toisen omaa kohteelta tai pohjasta, niin yleensä ne kadonneet tavarat löytävät tiensä takaisin omistajalleen jos niissä on omistajan merkinnät tai tunnisteet. Eli käyppä hakemassa maalitussi ja merkitse varusteesi!

 

Ja lopuksi, hyvää kevättä ja hyviä tulevia sukelluksia avokaudella hyvin huolletuilla varusteillasi!