Kun tuotekehittäjät kuuntelevat käyttäjää

Olen yleensä luonut näitä laitteiden, tuotteiden ja palveluiden käyttökokemuksia omaan henkilökohtaiseen blogiini, mutta koska nyt tulee asiaa sukellustietokoneista, tämä kirjoitus on syytä laittaa Sukelluskoulun blogiin.

Sukellustietokone on nykyään perusväline laitesukeltamisessa. Vanhan koulukunnan sukeltajasankarit kertoivat sukeltaneensa siten, että mentiin pohjaan, oltiin siellä kunnes hengityskaasu oli melkein loppu ja sitten tultiin ylös. Joskus oli pirun kylmä, mutta siltikin ’pohjalla’ oltiin kunnes ilma loppui ja sitten tultiin ylös ja vauhdilla. Mitään kelloja ei käytetty, syvyyksiä ei träkätty eikä siis millään sukellustaulukoilla ollut juurikaan mitään käyttöä. Minulle tämä ei kuulosta nykysukeltajalle hyvältä, ei eksoottiselta eikä ollenkaan turvalliselta koska näillä sankareilla oli monesti sukeltajantauti kotiin viemisenä ja heidän uransa sankarina päättyi muutaman kerran ’sukeltajankirppujen’ eli sukeltajantautiin ja siitä aiheutuneisiin komplikaatioihin. Sittemmin sukelluskoulutusta järjestävät organisaatiot kehittivät turvallisemman sukeltamisen takeeksi erilaisia taulukoita, joilla sukeltajat pystyivät seuraamaan typen kerääntymisestä elimistöön. Tunnetuin näistä lienee PADIn RDP eli Recretional Dive Planner eli virkistyssukelluksen suunnittelutaulukko. Yksinkertaisuudessaan sukeltaja seuraa siis sukellusaikaa ja syvyyttä ja taulukon mukaan määrittelee kudoksissa olevan typen. Jos sukeltaja tekee vielä toisen tai kolmannen sukelluksen voi hän pinta-aikojan lisäksi määritellä ja suunnitella seuraavien sukellusten maksimisyvyydet ja sukellusten kestot. Melko simppeli tapa ja ainoina välineinä tarvitaan aikaa ja syvyyttä mittaavat laitteet eli sukeltajan kello ja syvyysmittari. Kehitys kun kehittyi ja maailma muuttui, valmistajat alkoivat kehittää digitaalisia sukellustietokoneita, jotka pystyivät tekemään ajanmittauksen ja syvyyden lisäksi laskemaan typen kertymisen kehoon. Luonnollisesti taulukot eivätkä myöskään tietokoneet edelleenkään sulje sataprosenttisesti pois sukeltajantaudin mahdollisuutta koska vaikuttavia tekijöitä taudin saamiseksi on muitakin; sukeltajan fyysiset ominaisuudet (ylipaino, kunto), veden lämpötila (kylmä vesi -huonompi), sukeltajan vireystaso, alkoholi, tupakka jne. Kuitenkin voidaan sanoa, että nykyaikana sukellustietokoneet ovat tulleet jäädäkseen ja näin ollen ne ovat melkolailla perusvarusteita laitesukelluksessa.

Ensimmäisen sukellustietokoneeni Suunto Vyperin ostin kesällä vuonna 2006 kun olin juuri suorittanut jatkokurssin (PADI AOWD) ja koin, että käyttämällä tietokonetta turvallisuus ja varsinkin lokikirjan käyttö helpottuisivat huomattavasti. Suunto Vyper oli (minulle) erinomainen laite siihen aikaan ja pystyin sukeltamaan myös rikastetulla ilmalla ja pimeässäkin koska nappia painamalla Vyperin taustavalo syttyi 10 sekunniksi (vakioasetus) näyttämään tietoa mm. syvyydestä ja suoranousurajoista. Käyttöliittymä oli tahmeille kolme-nappiselle koneelle varsin askeettinen ja mukaili insinöörin ajatusta miten käyttöliittymän tulisi toimia. Sukellusdatan siirto kotitietokoneelle tapahtui erittäin kallista erikoisvalmisteista USB-kaapelia (ovh 50 €) pitkin. Windows-koneet tunnistivat portissa olleen sukellustietokoneen melko helposti, mutta ongelmia alkoi ilmetä kun myöhemmässä vaiheessa ostin iMacin kotikoneeksi ja jouduin asentamaan jos jonkinnäköisiä drivereita ja devauskikkuloita, jotta data saatiin siirtymään. Paristo sukellustietokoneessa kesti minulla sen 150 sukellusta nikottelematta, mutta paristo oli litteää mallia, melko kallis (10€) ja suosituksenakin valmistajalta oli, että paristo vaihdetaan virallisen huoltoliikkeen toimesta eli vaihtamisesta tulee myös työkustannuksia. Kaikkinensa paristovaihto töineen maksoi siis kutakuinkin 30 euroa liikkeessä.

Seuraavan tietokoneen ostin vuonna 2009. Suunto Vytec DS oli teknisempään sukeltamiseen tarkoitettu sukellustietokone koska siinä oli mahdollisuus käyttää 3 eri kaasua eli selkäkaasun lisäksi myös kahta mahdollisesti dekokaasua (nitikka 50% ja happi). Vytec oli melkein kuin samasta puusta veistetty kuin Vyper – sama muotoilu, sama käyttöliittymä, samat kolme nappia, samat toiminnot (plus nuo kaksi ylim. kaasua). Vuonna 2009 kävin TDI:n Advanced Nitrox -kurssin, joka on ikäänkuin ensimmäinen tekniikkasukelluskurssi ja siksi tietokoneelta vaadittiin myös vähän enemmän (nuo kaasuvaihdot).

Kolmas Suunto tuli lahjaksi minulle täyttäessäni 40 vuotta. Äitini väkisin halusi ostaa minulle kellon, mutta en halunnut perinteistä kelloa vaan rannekellomallisen sukellustietokoneen. Suunto D6i on kuin Vytec rannekellokoossa. Siinä on normaalien sukellustilojen lisäksi myös vapaasukellukseen tarkoittu tila sekä digitaalinen kompassi. Vapaasukellusta en harrasta ja digitaalinen kompassi ei oikeasti toimi kunnolla (kalibrointi on vaikea toimenpide eikä tarkkuutta ole koskaan saanut normikompassin kaltaiseksi), mutta D6i-tietokone oli erinomainen hankinta kun lähdin talveksi sukelluskouluttajaksi 2013-2014 Thaimaahan.

Seikat, jotka minua ovat rassanneet vuosikausia Suunnon valmistamissa koneissa on juurikin liiallinen yksinkertaisuus ja sen myötä rajoitteneisuus, paristot pitää vaihdattaa jälleenmyyjällä, kökkö käyttöliittymä, näytön valo (napista 10 sekunniksi), lokien siirtomahdollisuus/vaikeus ja Suunnot tottelevat omaa kaasulaskenta kaavaa (Suunto RGBM algoritmi) ja tämän muokkaus on lähinnä tehdasasetus (P0), konservatiivisemmat asetukset (P1) tai äärikonservatiivinen asetus (P2). Asetukset ovat manuaalin mukaan tarkoitettu vähentämään suoranousuaikaa olosuhteiden ja sukeltajan fyysisten ominaisuuksien mukaan – ihan hyvä, mutta kuitenkin puolitiehen jätetty muokkausmahdollisuus.
Myös Suunnon lokiohjelmisto on kokenut suuren muutoksen vuosien kuluessa. Aikaisemmin DiveManager -nimellä tunnettu ohjelmisto oli nimensä mukaisesti hallintatyökalu sukellusdatan jälkihallintaan eli lokikirjamainen ja tietoihin pystyi lisämään mukavasti omat varusteet, käytetyn ilman määrän, sukelluskohteen ja -parin tiedot. Sitten jossakin vaiheessa joku taho Suunnolla aivopieraisi ja yritys päätti pistää ohjelman kokonaan uusiksi – poistaa kaikki itse asetetut tiedot kotikoneversiosta, mutta tiedon pystyikin lähettämään yhteisöfoorumille omalle tilille ja tehdä siellä kaikki lisäykset mitä oli pystynyt aiemmin tekemään suoraan ohjelmassa kotikoneelle. Kuitenkin aikasemmin syötetyt tiedot hävisivät kuin pieru Saharaan ja kaikki piti alkaa syöttämään täysin alusta. En tiedä oliko tässä Suunnon puolesta ikäänkuin tarkoitus sitoa käyttäjiä oman sosiaalisenmedian käyttäjiksi vaiko mitä? Toisaalta silleen yritykseltä fiksu veto, että Suuntohan sai tässä ilmaista dataa sadoilta tuhansilta tuotteidensa käyttäjiltä vaikkapa tuotekehitykseen. Kuitenkin sivuston käyttöliittymä oli huono ja aikaisemmin kun esimerkiksi sukellusreissun kaikki sukellukset pystyi helposti muokkaamaan kaikki kerralla (esim. sukellukset Thaimaassa, määrittelin sukellukset xxx-xxx, helposti yhdellä kertaa kohdemaaksi Thaimaa) ja nyt sitten yksitellen joka ainut sukellus kerrallaan. Suunta tietyllä tapaa oikea eli tieto verkkoon, mutta ei tällä tavalla pakotetusti. Eniten koko hommassa hatutti se, että yli 300 sukelluksen ylimääräiset itsesyötetyt tiedot (kohde, sukelluskaveri, näkyvyys, painontarve, ilman kulutus, omat merkinnät yms) hävisivät yhdellä rykäyksellä. Onneksi löysin toisen vastaavan ohjelmiston Macille (siitä lisää tuonnempana) ja pystyin Suunnon backupeista pelastamaan itse syöttämäni tiedot.

Viime vuosina muut valmistajat ovat kuitenkin tuoneet markkinoille LCD ja oLED -näytöillä olevia tietokoneita, joissa on mahdollisuus vaikuttaa myös laskentakaavaan. Joissain on ladattava akku tai itse vaihdettava paristo. Sekä lokien lukeminen tapahtuu kaapelilla tai langattomasti (Bluetooth). Myös päänäyttöä voi muokata tai värimaailmaa muuttaa mieleisekseen. Tästä kokonaisasetelmasta tulee mieleeni ehdottomasti matkapuhelinbisnes. Suomalainen Nokia oli matkapuhelinbisneksen uranuurtaja ja toi puhelimet kaikkien saataville, mutta samalla kun maailma kehittyi, Nokian insinööri ja suunnittelu eivät – käyttäjiä ei kuunneltu ja luotettiin vain siihen mitä oli aina tehty eli ei osattu olla rohkeita ja innovatiivisia. Lopputuloksena oli pilkkahinnalla myynti Microsoftille, kymmeniä tuhansia menetettyjä työpaikkoja Suomessa ja lopuksi koko brändin hiipuminen totaalisesti. Samalla tavalla koen Suunnon olevan; Suomalainen uranuurtaja henkilökohtaisten sukellustietokoneiden kehityksessä maailmassa, melkolailla kaikkien ensimmäinen sukellustietokone on ollut Suunto ja maailman ja tekniikan kehittyessä Suunto on jämähtänyt kehityksessä paikalleen luottaen peruskoneiden olevan suurin tulonlähde (kuten Nokiakin teki pitkälti vain peruskapuloita ns. ”kehittyville markkinoille”) tuoden oman LCD-näyttöisen koneensa markkinoille liian myöhään, ylihinnoiteltuna ja pitäen kiinni insinöörilähtöisestä toteutuksesta – ”Näin me mietittiin sen toimivan, näin sitä käytetään”. On surullista nähdä, että jo toinen huippuluokan kansainvälinen suomalainen yritys tekee tismalleen samat virheet tuotekehityksessä kuin matkapuhelinyrityskin eikä kuunnella kuluttajia tai tutkita markkinoita tarpeeksi tai tarkkailla mitä muut tekevät. Suunnon eduksi on sanottava se, että sukellustietokoneet ovat vain yksi sen tuotekategorioista ja edelleenkin ensimmäistä sukellustietokonettaan etsivälle paras valinta. Mutta ei varmasti kauan nimittäin markkinoilla on jo edullisempia koneita, joiden ominaisuukset, innovatiivisuus ja hinta-laatusuhde voittavat Suunnon peruskoneet (mm. puolalainen Genz). Nyt olisi Suunnon viimeinen mahdollisuus tehdä jotain ennenkuin kurssi lähtee toiseen suuntaan. Aseina olisi tuotteiden karsinta kahteen tai kolmeen päätuotteeseen; yksi perus ”karvalakkimalli” tietokone, joka olisi toteutettu oLED/LCD ruudulla, yksi rannekellomalli (mieluiten myös oLED/LCD) ja sitten se ”lippulaiva” malli, jossa kaikki herkut aloittelijasta tekniikkasukeltajalle ja luonnollisesti (oLED/LCD näytöllä). Kaikkiin malleihin ehdottomasti käyttöjärjestelmä uusiksi, uusi käyttöliittymä ja kaikissa malleissa mahdollisuus muokata laskentakaavaa (oletuksena voisi olla se Suunnon oma Suunto RGBM ja optioina Bühlmann GF ja VPM-B). Sitten Bluetooth yhteydet ja päälle vaihdettava paristo tai ladattava akku. Kaikki nämä ovat jo nykyisin muissa ja tuntuu myös, että digitaalinen kompassikin olisi hyvä laittaa uusiksi. Ehkä helpoiten homma hoituisi riskillä ja jonkun kilpailijan ostaminen kokonaan pois markkinoilta.

Shearwater Petrel 2

Monet tosissaan sukellusta harrastavat ystäväni hankkivat joko OSTC:n tai Shearwaterin LCD/oLED-tietokoneita kun niitä alkoi tulla markkinoille noin 2010 lähtien. Itse koin, että viime vuonna (2015) Vytec:ini alkoi vetää viimeisiään. Olihan koneella tehty yli 400 sukellusta, paristo vaihdettu pariin otteeseen ja mieli alkoi tehdä konetta, jossa kaikki oikeat ”rakennuspalikat” olivat kohdillaan. Tiesin, että tekniikkasukelluskouluttaja Paakkarisen Sami (Sampodive) on jälleenmyyjänä kanadalaiselle Shearwater Petrel 2:lle ja tiedän Samin olevan yksi maailmanluokan sukeltajista ja kouluttajista, joten päätin kysäistä häneltä mielipidettä ja sen perusteella ostaa hänen yrityksensä kautta Petrel omaksi.

Tietokone saapui joulukuun puolivälin jälkeen ja olen nyt (02/2016) päässyt sukeltamaan yli 30 kertaa Petrel:in kanssa. Olen ällistynyt; LCD-näyttö on päällä ja valaistuna koko sukelluksen ajan ja se on niin erottuva, että sukellusparinikin näkee sen muutaman metrin päästä. Päänäyttö on muokattavissa juuri sen näköiseksi kun sen itse haluan. Lokit luen Bluetoothilla suoraan Macille ja jatkossa kun softa vain valmistuu, pystyn reissussa lukemaan datan iPadille. Pariston vaihtokaan ei ole ongelma; AA-paristoja löytyy jokaisesta maailman kolkasta ja vaihdon voi tehdä alle minuutissa itse (yhden vaihdon olen jo tehnyt – Malediiveilla, aikaa meni todellakin alta minuutin…). Yksi litium AA-paristo kestää valmistajan mukaan n. 35 tuntia, joten aikalailla 20 sukellusta minulla – se on vuositasolla puolen vuoden dyykit minulla keskimäärin tai nyt kun Malediivien matkallani tuli tehtyä 28 dyykkiä, niin pariston vaihto oli edessä reissun puolivälin jälkeen. Laskentakaavaa voin itse säätää tai valinnaisesti ostaa toisen softan. Kaasuja voi olla 5 ja perinteisen nitroxin lisäksi kaasuna voi olla myös heliumpitoista miksausta. Koneessa on kaksi Piezo-näppäintä eli semisti hipaisukytkimiä, joiden operointi paksujen hanskojenkin kanssa onnistuu helposti. Miinuksena koneelle on koko ja hinta – kone ei nimittäin ole rannekellokokoa vaan tupakka-askin kokoinen palikka ja hintakin (820€) on melko korkea, mutta sukellettaessa kuivapuvulla koko ei ole liian iso ja hintakin on suhteellinen käsite koska niin paljon ominaisuuksia tästä koneesta löytyy. Ominaisuuksista mainitakseni – tilat: OC Rec – virkistyssukeltamiseen sopiva hetivalmis huoleton tila, jossa voi säätää suuntomaisesti kolmen konservatiivisuusasteen mukaisesti laskentakaavaa ja käyttää enintää kolmea kaasua. OC Tec – tekniikkasukeltamiseen sopiva tila, jossa monta kaasua (5) ja laskentakaavan (Bühlmann GF algoritmi tai optiona VPM-B maksullisena vaihtoehtona). CC INT -tila, rebesukeltajille (mallista riippuen joko integroitu tai jatkuva PO2 tarkkailu – tosin OC Tec:kin voi asettaa tarkkailemaan osapaineita – näin mulla. Sekä GAUGE tila eli mittaritila, joka näyttää sukellusaikaa ja syvyyttä eikä kone laske mitään vaan on bottomtimeri. Itse käytän siis tuota Tec -tilaa koska näyttötilan osaset voi määritellä ja säätää itse .

Koneen käyttöliittymä on varsin helppo koska kuten jo mainitsin, koneessa on kaksi kytkintä valikoissa liikkumiseen, on käyttöliittymäkin pakko olla simppeli. Varsinkin sukelluksen aikaset toiminnot esim. kaasuvaihdot ovat erinomaisen iisejä ja nopeita tehdä (Classic mode).

Tosiaan tulee olo, että joku olisi vihdoin kuunnellut sukeltajaa ja fiilis, että koneen on tehnyt sukeltaja toiselle sukeltajalle!

Odotin innolla maaliskuun matkaa Malediiveille ja sitä, miten hyvin Petrel sopii tropiikissa sukeltamiseen ja hyvin se sopi sinne. Kovaa rasitusta (3-4 sukellus per päivä) kone sai kestää, näyttö näkyi hyvin kirkkaassa vedessä päivälläkin ja eritoten nautin yösukelluksista kun ei tarvinnut erikseen valaista näyttöä, oikeastaan piti pistää näyttöä yösukelluksilla hämärämmäksi (cave), jottei se valaisisi liikaa!! 😀 Harmikseni vaan edelleenkään käyttämästäni nykyisestä lokisoftasta (MacDive) puuttuu iPadille skaalautuva versio, iPhone versio on jo, mutta mulla on Android älyluuri…. Olisi ollut mukavaa täytellä lokikirjaa reissussa kun varsinkin illalla oli luppoaikaa käydä läpi. Valmistajan oma lokisoftakin on ihan jees, mutta kärsii visuaalisuuden puutteesta eikä valmistaja ole tehnyt eikä tule tekemäänkään iOS tai Android -versioita pöytäkonesoftastaan. Edellämainitusta MacDivesta löytyy muuten sellainen muilta aloilta tuttu pilvitallennus mahdollisuus, että jos kotikoneeni (iMac) menee totaalisti solmuun, löytyvät sukellustietokanta kuitenkin DropBoxistani. Muutenkin voin vain suositella MacDivea. 20 USD sijoitus on ollut kyllä hintansa arvoinen
Käytin matkalla muuten erityisen konservatiivista asetusta GF 25/70 (OC Tec tila). Vertailun vuoksi Suunnon D6, joka käyttää Suunnon RGBM:n laskentamallia P0-asetuksella antoi suoranousuaikaa noin vartin enemmän. Montaa kertaa ei suoranousraja ylittynyt ja vain muutamilla sukelluksilla muutamalla minuutilla (1-2 min) ja ne olivat syväpysähdyksillä (deepstop) kuitattu tultaessa turvapysähdyssyvyyteen eli siinä vaiheessa kun Suunto alkoi kolmen minuutin turvapysähdyksen laskennan. Noh, yhden kerran Petrel antoi 8 minuutin dekopenaltit, mutta taisi olla kyllä pitkä altistus syvällä? Pari kertaa tuli tehtyä äkillinen parin metrin nousu kovien virtausten vuoksi. Näillä sukelluksilla Suunto kyllä antoi pahasti penaltia (katto 3 m, 1-2 minuuttia), mutta Petrel ei reagoinut näihin. Ainoa mikä jäi vähän ihmetyttämään Petrelin asetuksissa, oli se että olen asettanut 3 metriä viimeiseksi pysähdykseksi kun se tehdasasetuksissa on 6 m. Kuitenkin kerran tai pari nousin 5 metriin tekemään turvapysähdystä (Suunnon mukaisesti), kone alkoi valittamaan että missaan pysähdyksen ja pinnalla kone sitten ilmoitti, että olen rikkonut dekopysähdyksen rajan. Toisaalta Suunnon tapauksessa kone olisi mennyt tällaisesta 48 tunnin tilttiin ja ollut mittaritilassa, mutta Petrel halusi vain kuittaukseni OK? That’s it ja homma jatkuu. Näin pitää tekniikkasukellustietokoneen toimiakin! Tosiaan tulee olo, että joku olisi vihdoin kuunnellut sukeltajaa ja fiilis, että koneen on tehnyt sukeltaja toiselle sukeltajalle!

Myös jatkoa ajatellen, nyt minulla on sukellustietokone, joka sopii täysin tekniikkasukeltamiseen eli sukeltamiseen trimixillä. Heti kun löytyy sopiva väli, niin pitää suorittaa siis trimix-kurssikin.

Ainoa miiinus koko Petrelissä on sen koko. Se on järkälemäinen mötikkä ja varsinkin etelän sukelluksilla vähissä varusteissa se on aavistuksen liiankin iso. Viikko sen jälkeen kun olin Petrelini saanut, valmistaja julkisti uuden pienemmän version sukellustietokoneesta nimeltä Perdix joka on tismalleen samalla softalla ja screenillä, mutta tosiaankin huomattavasti pienempi, sulavamalla desingnilla. Pariston kestokin on valmistajan mukaan parempi kuin Petrelissä ja hinta kuitenkin sama. Jos vaan olisin tiennyt uutuuskoneesta niin olisin luultavammin hankkinut sen. Ohessa kuva vertailun vuoksi Malediiveilta:

shearwaterit

Shearwater Perdix (vas.), Shearwater Petrel 2 (oik.)

Video Malediiveilta

Heippa vaan hei ja hyvää viikonalkua. Laitanpa tässä kaikille Sukelluskoulun blogia seuraaville linkin tekemääni videoon Malediiveilta. Nyt ei puhuta mistään muutaman minuutin klipistä vaan 35 minuutin lyhyt dokkarista. Kuvamateriaali on HD-tasoista ja suosittelenkin katsomaan sen kotisohvalla isolta ruudulta.

 

Kuvasin pätkän GoPro Hero 3 Black Edition action kamerallani. Aluksi kokeilin punafilttereitä, mutta valitettavasti hankkimani halvat kiinalaiset filtterit osoittautuivat huonoiksi valinnoiksi ja edessä on aitojen GoPro filttereiden hankinta. Ehdottomasti myös tasapainoinen kamerateline on myös hankintalistalla sillä tämä on kuvattu selfie-tikun kanssa ja tikun pitäminen vakaassa asennossa on miltein mahdontonta ja videosta näkyy pahat tärinät kun kamera vispaa puolelta toiselle. Myös mahdollisesti pitäisi sijoittaa linsseihin (esim. makro) ja yövaloihin.

Editoin pätkän iMoviella, joka tulee OS X:n mukana ilmaisena softana. Tähänkin mahdollisesti parempana vaihtoehtona olisi Final Cut Pro X sekä vanha iMacini on selvästikin nuhapumppu vaikkakin varustettu 16Gt:n muistilla – ongelmana on vanhaan koneeseen asennettu uusi käyttöjärjestelmäversio (El Capitan), jonka jälkeen kone on alkanut kenkkuilemaan oikein urakalla. Editointiin meni jotakuinkin 15 tuntia ja pitkälti siksi, että kone ajoittain hyytyi ja minun piti vapautella muistia vähän väliä, jotta editoinnin pystyi viemään loppuun.

Ensi kerralla myös pitää vähän tehdä etukäteissuunnitelmaa eli miettiä storyboardia kasaan. Nyt dokkari on osittain erillisiä klippejä, joka on kronologisesti oikeassa järjestyksessä, mutta ns. punainen lanka puuttuu ja veikkaan, ettei monikaan jaksa katsoa tuota monsteria ihan loppuun asti.

Matkaraporttia Malediiveilta osa 3

Tässä kolmas ja viimeinen osa liittyen matkaani Malediiveilla. Nyt keskitymme vain ja ainoastaan itse asiaan eli sukeltamiseen ja kohteisiin.

Toimin siis Dive Travel Finlandin matkanjohtajana Malediivien liveaboardilla 8. – 20.3.2016. Safari lähti Malésta 9.3. ja palasi 19.3. takaisin lähtöpaikkaansa. Sukelluspäiviä tässä 10 päivän reissulla oli 9. Tavanomaisesti sukelluksia päivässä on 3, mutta vastuullinen operaattori Blue O Two lupailee kolmea yösukellusta per viikko ja tällaisena päivinä sukelluksia siis 4 kpl.

Malediivit

Suora lainaus wikipediasta:

Malediivit eli Malediivien tasavalta (divehiksi ދިވެހިރާއްޖޭގެ ޖުމުހޫރިއްޔާ) on noin 800 kilometriä pitkä saaristo Intian eteläkärjen lounaispuolella. Malediiveihin kuuluu kaikkiaan 1 190 saarta ja atollia, joista 200 on asuttua ja lisäksi 80 saarella on matkailijoiden majoituspalveluita.[1] Saaret ovat suosittu turistikohde.

Reitti

Matkan reittisuunnitelma on aloittaa North Male atollilta siirtyen lounaaseen Ari (Rashdoo) Atollin kautta North Arilta edeten eteläisemmälle South Arille ja siitä Meemu atollille edeten pohjoisemmaksi Vaavun ja South Malen läpi takaisin lähtöpisteeseen. Sääolojen vuoksi jouduimme skippaamaan Meemu atollin ja selityksenä operaattorilta oli myös, että olisimme joutuneet skippaamaan muutamia muita hyviä kohteitä, jotta matka-ajalla olisimme 9 päivää sukeltaa.

Copyright Blue O Two

Copyright Blue O Two

9.3.2016 Keskiviikko
Saavuimme Malen lentokentälle n. 13:30 paikallista aikaa ja odottelimme pickupia M/Y Blue Voyagerille joka tapahtui klo 16.00. Safari-aluksella teimme normaalit paperityöt: kortitusten tarkastus, lokikirjojen tarkastus, terveystarkastuslomakkeen täyttäminen sekä vastuuvapauslomakkeiden täyttäminen. Tämän jälkeen alkoi varusteiden purkaminen laukuista ja niiden virittäminen yhteyalukselle (dhoni). Lähdimme tämän jälkeen etenemään illan myöden ensimmäiselle kohteellemme. Ensimmäisenä päivänä emme vielä sukeltaneet. Minua henkilökohtaisesti jännitti seuraavan päivän ensimmäinen ns. check-up -sukellus koska helmikuun alussa alkanut flunssani oli vielä pahasti päällä, räkää tuli valtavasti, ääneni oli melkein poissa ja minua yskitti pahasti. Yritin kertoa tämän operaattorin vastuulliselle oppaalle ja pyytää josko voisin skipata ensimmäisen tai jopa toisenkin päivän ja parannella itseni. Opas oli jyrkkä ja kertoi, että jos en osallistuisi ns. tarkastussukellukselle ensimmäisenä päivänä, en sukeltaisi koko reissulla. Ajattelin, että mikä vi**upää, mutta toisaalta he turvaavat vain oman selustansa eikä siinä kouluttajakorteilla tai yli 500 sukelluksen 10 vuoden kokemuksella ollut mitään pelastettavissa… Noh, mennään sairaana sitten perkele ja heidän vastuullaan sitten on jos Karvaselle käy jotain!

Copyright Blue O Two

Copyright Blue O Two

10.3.2016 Torstai

Kurumba Reef, N.Male klo 07:16 paikallista aikaa
Tarkastussukellus. Kohteena perus-seinämäkoralliriutta, jossa paljon peruskamaa sekä ensimmäinen valkopilkkahai (whitetip reef shark) bongataan sukelluksen lopussa. Kokeilin tässä vaiheessa GoPro kameralle hankkimaani edullista punafiltteriä ja tuloksena oli pahasti ruskeamössökuvaa. Eli älkää ostako dx.comista halpoja kiinalaisia (7€) punafiltterikopiota vaan kannattaa sijoittaa aitoon GoPro-lisäosaan se 50-60 euroa. Sukelluksen kesto 62 minuuttia, maksimisyvyys 24.8 metriä.

Kuda Haa, N.Male klo 11:29
Aamupalan ja reilun tunnin jälkeen olemmekin siirtyneet uudelle riutalle, jossa myös paljon peruskamaa sekä yksi mureena möllöttää korallikolossaan äkäisesti. Valitettavasti tämänkin sukelluksen kuvamateriaali meni pilalle uuden punafiltterikokeilun vuoksi, tällä kertaa puolentoista euroa muovin pala… Tuleville sukelluksille päätin jättää filtterit pois ja vaikka kuvamateriaali olisikin valkotasapainon suhteen sinertävää matskua, niin olisi edes jotain näytettävää ja jaettavaa. Sukelluksen kesto 58 minuuttia, maksimisyvyys 26.3 metriä.

Rasdhoo Madivaru, Rashdoo Atoll klo 16:04

DCIM100GOPRO

Rashdoo Madivarun puhdistusasema, hait tulevat syvyyksistä tasanteen reunalle puhdistamaan ja sukeltajat ovat virtakoukuilla kiinni riutassa

Lounaan jälkeinen iltapäiväsukellus olikin sitten ns. ”tulikaste” tulevalle. Kohde on tunnettu puhdistusasema (cleaning station) valkopilkkahaille ja kohteella olikin kohtalaista kovempi virtaus. Pääsimme puhdistusasemalle väijymään ja ainoa tapa olla paikallaan, on käyttää ns. virtakoukkua. Virtakoukku on metallinen ongenkoukun muotoinen koukku, jossa on noin metrin mittainen naru ja päässä hakanen, joka voidaan kiinnittää liivin/hihnaston d-lenkkeihin. Lainasin koukkua suomalaiselta pariskunnalta ja koska virtakoukku oli minulle totaalisen uusi tuttavuus, meni sukellus vähän pipariksi – en missään vaiheessa koukussa riippuessani päässyt sinuiksi tähän kapistukseen ja siihen päälle kun vielä lyötiin kova virtaus (plus flunssani) niin ilmankulutukseni oli aivan rajoilla – ehkä jotain 25-30 litraa minuutissa (todella aloittelijan tasoa). Kun ilmareserviä alkoi olla vähän köllötettyäni kohteella parisen kymmentä minuuttia 20 metrissä, oli aikani näyttää sukelluspareilleni, että minä lähden pois. Pistin poijun matkaan ja pahaksi onnekseni matkassa olikin narukela, jonka narun pituun on n. 18 metriä. Tästä olikin seurauksena muutaman metrin todella nopea nousu ylöspäin ja tottakai tässä vaiheessa tietokone (Suunto D6) alkoi huutamaan hoosiannaa ja antamaan 5 minuutin penaltia. Tässä vaiheessa kaikki tuntui menevät aivan v*tuiksi; ilma alkaa olemaan vähissä, tietokone antaa penaltia, hengitysrytmini alkaa olemaan tiheä ja ajatukset tänne jäämisestä tulevat valitettavalla tavalla päähäni samalla kun virta vie minua poispäin kaikista muista sukeltajista ja maisemat vain vaihtuvat. Ei. Nyt ei ole aikana lähteä vaan kokoa nopeasti ajatukseni ja alan rauhoittelemaan ja kelaamaan itsenäni ylöspäin turvapysähdystasolle (5 m). Matka ylöspäin kestää pari kolme minuuttia ja pääsen tekemään turvapysähdystä mittarin näyttäessä, että hengityskaasua on enää jäljellä n. 20 baria saapuessani turvapysähdykseen, jossa joutuisin kökkimään 5 minuuttia, jotta

Tiedosto_000

Keskellä 21 metrin paikkeilla oli kohta, johon hait tulivat näyttäytymään

minun olisi turvallista pintautua. Pääsen pintaan kärsittyäni viisiminuuttisen ja yhteysalus poimii minut kyytiinsä ja loppujen lopuksi kaikki hyvin. Tästä pitää ottaa opiksi ja jättää enemmän reserviä jos vastaava tilanne tulee kohdalle. Sukelluksen kesto 39 minuuttia, maksimisyvyys 22.3 metriä.

11.3.2016 Perjantai

Rasdhoo Madivaru, Rashdoo Atoll klo 07:07
Herätys 06:30, pari kuppia mustaa naamariin, briiffi ja takaisin samalle kohteelle aamudyykille. Eilisen päivän semisti läheltäpiti-tilanne oli päässäni vieläkin ja pohdinkin jo, että mitä tästä oikein tulee, mutta tällä kertaa virta oli minimissään ja virtakoukun käyttäminen jo paljon tutumpi juttu. Nimittäin juttuhan on, että kun virtauksessa pistää koukun kiinni on syytä laittaa ilmaa BCD:hen tai wingiin, jolloin sukeltajan noste on positiivinen ja pääsee vapaasti vain roikkumaan koukun ja narun varassa ilman, että pitää yrittää olla paikallaan eli energian kulutus tai ilman kulutus on minimissään. Tällä kertaa kohteella oli myös paljon valkopilkkahaita, mutta ikäänkuin junnuketjun vuoro koska bongatut parikymmentä yksilöä olivat pahasti alamittaisia (50-70 cm) ’sinttejä’. Sukelluksen kesto 48 minuuttia, maksimisyvyys 24.7 metriä.

Hafsa Thila, N.Ari klo 11:37
Aamupalan ja tunnin auringonoton aikana olimme siirtyneet Rashdoolta North Arille. Taas seinämää ja pirullista virtausta. Muutamassa kohdassa tunsin voimieni loppuvan, väsyväni ja alkavan hengästyä pahastikin. Ilmankulutus siis taas persillään. Peruskohde, ei oikeastaan mitään ihmeellistä tähän mennessä – yksittäinen valkopilkkahai. Sukelluksen kesto 38 minuuttia, maksimisyvyys 25.3 metriä.

Himandhoo, N.Ari klo 15:38
Iltapäivän sukelluskohteeksi oli valittu suhteellisen kuuluisa mantarauskujen puhdistusasemana toimiva matala riutta. Sukeltajia ohjeistettiin olemaan mahdollisimman kaukana itse pinnakkeelista, paikallaan koukussa, jotta mantat eivät ottaisi hernettä nenäänsä ja siirtyisi muualle. Yhteysaluksella pääsimme todella lähelle itse riuttaa eikä uintimatka ollut pitkä. Silmäräpäyksessä alkoi tapahtua ja vastaavissa kohteissa enemmän sukeltaneet siirtyivät nopeasti paikoilleen, kiinnittivät itsenä koukulla kiinni ja alkoivat kuvat paikalla liitäneitä kolmea hirmuisen kokoista ”lentävää mattoa” eli mantarauskua. Minä olin aivan pihalla aluksi – kaveri joka on vuosikymmenen nähnyt mantoja vain dokkareissa ja youtubessa oli aivan häkeltynyt ja brittiopas tulikin nopeasti luokseni viittoilemaan, että meneppäs nyt alemmas ja kiinnitä itsesi… Työn tehtyäni pääsin minäkin vihdoinkin nauttimaan ’showsta’. Harmittavasti kohteella näkyvyys oli vain muutamia metrejä ja sen näkee kuvaamastani materiaalista kuinka heikkotasoisesti mantat tallentuivat muistikortille. Ensimmäisen ja ainoa kerran minulla tuli vilu, sillä kun olet paikallaan 40 minuuttia 30 asteinen vesikin alkaa tuntua kylmältä eikä minulla ollut varusteena kuin rashguard ja shortsit… Sukelluksen kesto 78 minuuttia, maksimisyvyys 13.2 metriä. Virtaus kohteella oli kohtalainen.

12.3.2016 Lauantai

Moofushi Kandy, S.Ari klo 06:58
Aamusukellus eteläisellä Ari atollilla. Perussettiä. Mieleeni tulee Thaimaan Phi Phi:n kohteet riutan muotojen ja eläinkuntansa puolesta. Syvemmällä bongasimme yhden rauskun sekä poispäin uivan valkopilkkahain. Mukava paikka joka tapauksessa aloittaa päivä. Kesto: 53 minuuttia, m.syvyys: 27.5 metriä, heikko tai olematon virtaus. Positiivista tässä aamussa oli kuitenkin se, että ääneni ei enää ollut flunssainen päätin, että jätän tässä vaiheessa Duactit pois koska tuntuu siltä ettei poskiontelot ole tukossa!

Dega Thila, S.Ari klo 11:23
Aamiaisen ja pikaisen auringonoton jälkeen kohteena seuraava South Arin riutta. Mielenkiintoisen muotoinen seinämä, jossa paljon kulmia. Hiekkapohjaa 30 metrin kohdilla alaspäin viettävästi. Päivän valo valaiseen riutan ja eliöstön niin, että paikka tuntuu värikkäältä ja elävältä. Kesto: 58 minuuttia, m. syvyys: 24.7 metriä, virtausta on hieman.

Rangali Maduvaru, S.Ari klo 15:33
Iltapäivän viimeiselle sukellukselle lähdin fiiliksin, että tämän voisi hyvin jättää väliin koska kaksi viimeistä olivat sellaista todellista peruskauraa, että jo briiffissäkin tuli sellainen fiilis, että taas olisi luvassa pitkä matka pitkin riuttaa. Sellaistahan se olikin – ainakin ensimmäisen 40 minuuttia tylsääkin tylsempää pakkopullaa, kunnes pamahdimme riutan G-pisteeseen… nimittäin cleaning station ja kolme aivan pirun isoa mantarauskua ja tällä kertaa näkyvyys on aivan mielettömän verrattua edellisen päivän Himandhoo:n sukellukseen. Manta silmin ovat silminnähden kuin teinityttöjä – keimailevat linssin edessä ikään kuin niiden tarkoitus elämässä on olla keimaleimassa keski-ikäisille karvamahoille. Aivan mieletön fiilis jäi tästä sukelluksesta ja olin jo aikeissa pitää breikkiä? Kesto: 54 min, m.syvyys: 20.3 m

Rangali Maduvarun keimailijat

Rangali Maduvarun keimailijat

Tänä iltana olikin hyvä korkata ensimmäinen Tiger-olut. Tuntui siltä kuin olisin ansainnut sen.

13.3.2016 Sunnuntai

Rangali Maduvaru, S.Ari klo 06:55
Easy like Sunday Morning – se oli fiilis herätessäni. Aistin, että tästä päivästä tulisi koko reissun parhaimpia koska kaiken jokatapauksessa kruunaisi ensimmäinen yösukellus reissulla. Taas Rangalilla – olisivatko mantat taas täällä? Noh, olivat. Tällä kertaa ei tarvinnut ’tarpoa’ yli puolta tuntia itse puhdistusasemalle vaan meidän dipattiin suoraan sinne ja heti alkoi tapahtua – kaksi isoa mantaa taas keimaili parhaansa mukaan ympäri pinaakkelia ja välillä toinen näistä laskeutui parin metrin päähän ikäänkuin pitämään huolta siitä, että sitä varmasti kuvattiin…. Aikansa kierreltyään nyppylää mantat hävisivät kuin pieru Saharaan ja ajatuksena olikin, et olikos tää tässä nyt sitten? Eipä aikaakaan kun joku suomalaisista bongasi herra Turtlen vielä köllöttelemässä kolossaan ja nopeasti kaveri olikin suomalaispaparazzien piirittämänä. Hetken verran se jaksoi seurata tunkeilijoita kunnes lähti livohkaan ja mantojen esityksen toinen osio alkoi. Kesto: 66 minuuttia, m.syvyys 23 m. Virtaus heikko, näkyvyys taas hyvä, aamun kajo vielä jätti parhaat värit harmaiksi.

Sun Island Beyry, S.Ari klo 11:10
Koko matka Rangalilta Sun Islandille näytti postikorttimaisemia Malediiveilta ja brittioppaat yltiöpositiivisena mainitsivat, että nyt nähdään valashai. Heh heh – ajattelin, mun tuurilla sitä fisua ei varmasti näkyisi. Ympärillä oli ensimmäistä kertaa muitakin safarialuksia selvästikin samoissa puuhissa eli etsimässä valashaita koska kaikkissa aluksissa oli pari kolme ukkoa tähystelemässä, jospa merenpohjassa näkyisi tummanpuhuva iso silhuetti. Osuimme kohteellemme juuri oikeaan aikaan ja siellä joku snorkkeloijia täynnä oleva paatti olikin bongannut valashain ja meille tuli kiire mennä veteen. Briiffi oli lyhyt ja ytimekäs. Meille kerrottiin olellinen kuinka käyttäytyä valashain kanssa ja ohjeistus jälleen kerran strippiklubin säännöistä: katsoa saa, muttei saa koskea!
Sun Island Beyry on isompi resort-saari, jolla on oma lentokenttänsä – muille saarille/atolleille joko lennetään pikkuvesitasoilla tai mennään veneillä, mutta tänne pystyy lentämään kunnon ATR:llä. Kohde itsessään oli nopeasti jyrkkenevä seinämä, jossa ei paljon värikästä korallia ole vaan taas jälleen kerran mieleeni tuli pohjan osalta Phi Phi. Noh, itse asiaan; koko safarialus tyhjentyi veteen aikamoista munaravilaukkaa ja kaikki heti valashain kimppuun. Tuntui surulliselta kuinka tätä kuninkaallista otusta jahdattiin kuin paparazzit megatähteä… Myös se, että ison kalan perässä piti tehdä aika kyseenalainen profiili ylös ja alas, jätti minulle kysymyksen mieleen, että onko tämä kovinkaan fiksua. Kuitenkin valashai tuli bongattua ja ehkä omituisin momentti oli se kuinka Turhalan Jorman vieressä kuvattiin kalaa ja se lähtikin tulemaan meitä kohti! Muutamaa metriä ennen Jormaa valashai avasi suunsa ja Jormahan lähti siitä nopeasti räpylöimään alta pois. Minä jatkoin kuvaamista ja valashai ui ohitseni vain puolentoista metrin päästä. Tämä yksilö oli nuori, ehkä 4-5 metriä pitkä kun aikuinen voi kasvaa jopa yli 13 metrin mittaan – siis linja-auton kokoiseksi!!
Sun Island Beyru oli kyllä paras kohde ja sieltä löytyi valashain lisäksi kilpikonna, kotkarauskujen 4-5 yksilön ryhmä ja sulkana hattuun vielä yksi mustekalakin. Aivan mieletön saitti! Oppaiden mukaan tällä kohteella valashaiden bongaaminen on viikottainen tapahtuma ja luultavasti alkuperäinen reittimmekin muuttui juuri sen vuoksi ettei valashaita oltu vielä aiemmilla päivillä bongattu ja paine sen löytämiseksi alkoi jo oppaillakin kasvaa. Ymmärrän oppaita koska ihmisillä on kuulemma yleisesti sellainen käsitys, että Malediiveilla näkee satavarmasti valashain ja monet jo tulleessaan kysyvät ”koska me nähdään valashai?” … niin minä sanoisin maltti on valttia ja valashain bongaamiseen meni minulta yli 10 vuotta ja yli 500 sukellusta – lokikirjaani en ole aina kovasti täyttänyt, mutta ne sukellukset, jotka minulla on rekisteröityinä omiksi sukelluksiksi niin tämä oli minun 430. sukellus, jolloin voin sanoa nähneeni valashain!

Maamagili Beyry, S.Ari klo 14:58
Päivän kolmas sukellus tehtiin ikäänkuin saman Sun Islandin edustalla, mutta vähän kauempana edellistä. Lounaan jälkeen väliajalla olimme tuoneet räpylät, maskit ja snorkkelit safarialukselle ja sieltä oli mahdollisuus lähteä snorkkeloimalla bongamaan valashaita joka väijyi siinä lähistöllä. Minäkin vedessä kävin, mutta en todellakaan jaksanut painaa jetareilla mitään kovaa vauhtia enkä siis valashaita toistamiseen vedessä nähnyt ja luultavasti tämä oli kuitenkin sama yksilö kuin aikaisemminkin. Maamagilin sukellus oli pienoinen pettymys – melkein sama paikka eikä mitään ihmeellistä. Kesto: 59 min, m.syvyys 19.4 m.

Dhigurah Arches, S.Ari klo 18:46
Ensimmäinen yösukellus Malediiveilla herätti mahanpohjassa mukavan tuntuista pörinää. Täydellinen fokus ja roudaamani kanisterivalo (Aida Lights) pääsisi ensikertaa tositoimiin. Ensimmäistä kertaa myös sukeltaisin muiden kuin suomalaisten kanssa – sukellusparikseni tuli kämppikseni etelä-afrikkalainen Sean, noviisipoika, mutta tarkka ja oppiva kaveri. Päätin myös kokeilla huppua koska jos tulisi kylmä niin pää olisi ainakin lämpimänä. Dhigurah Arches on mukava ja helppo kohde, jossa on pystysuora seinämä ja paljon keskikokoisia ja isoja koloja ja jossain kohdissa kaarenmuotoisia läpimenopaikka (siitä ilmeisesti nimikin ’Arches’ = kaaret). Yösukelluksella aistit ovat aina asteen verran tarkempina eikä tämä ollut yhtään normaalia ihmeellisempää menoa. Puolessa välissä bongasimme Seanin kanssa nukkuvan kilpikonnan, joka oli kokoonsa nähden isoin konna, jonka olen tähän asti ikinä nähnyt. Samaaan aikaan seuraamme liityi jamaikanenglantilainen Tony ja latvian venäläinen Konstantin sidemounteissa. Sukelluksen loppuvaiheessa Konstatin oli jo poijun laittanut pinnalle kun eteen ryntäsi valoissa pieni valkopilkkahai. Se vaikutti pikkasen agressiiviselta ja lähti minua kohti, tässä vaiheessa alkoi rakko tyhjentyä hätäpissasta kunnes elukka teki lähes 90 asteen käännöksen poispäin metrin sisällä ja hävisi pimeyteen. Noh, en mä oikeasti mitään hätää tuntenut vain tarpeen päästellä ylimääräiset pois rakosta…. Hemmetin hieno yödyykki, mutta missä olivat leijonakalat? Paineentasaus onnistui hupulla todella hienosti ja maskini pysyi täysin kuivana koska maski muuten oli jo alkanut olla sen verran suolainen reissusta, että vettä tuli muutoin hirveästi sisään ja sitä piti minuutin välein tyhjennellä. Päätin siis tässä vaiheessa käyttää Fourth Elementin 5 mm huppuani aina jatkossa päällä. Kesto: 49 min, m.syvyys 20.7 m, ei virtausta.

14.3.2016 Maanantai

Kunavaashi Thila, Vaavu Atoll klo 07:58
Saimme pitkän edellisen päivän (4 sukellusta) vuoksi nukkua puoli tuntia pidempään ja siksi aamusukellukselle päästin normaalia myöhempään. Olimme myös aamulla tehneet pikamarssin South Arilta Vaavulle. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti siirtyä Meemu atollille, mutta edelliset pari päivää sotkivat suunnitelmamme – toisaalta South Arilla näimme mantoja ja valashain, joten ei varmastikaan huono valinta. Oppaiden mukaan olimme nyt kohteella joka on Malediivien itäisin paikka ja odotettavissa olisi virtausta. Niinhän se menikin – olimme riutalla joka oli edellisten päivien puhdistusasemien kaltainen, jossa jyrkänteen reunalla tuntumassa oli hyvä bongailla otuksia virtakoukussa roikkuen. Kuitenkaan tällä sukelluksella pari valkopilkkahaita eivät olleet kohokohta vaan brittioppaan bongaama mustanauhamureena (blue ribbon eel) joka on todella pieni verrattuna näihin perusmureenoihin. Mustanauhamureena ei ole nimensä veroisesti musta kuin nuorena ja vanhemmiten värit muuttuu sinisävyisemmäksi ja naaraalle keltainen pää. Tämä yksilö oli siis Ruotsin lipun väreissä eli naaras. Koska GoProssani ei ole makrolinssi, en saanut tästä mitään järkevää otosta.

Copyright Becky Westley

Copyright Becky Westley

Hyvä sukellus, mutta taisi tulla oltua Shearwaterin asetusten mukaan vähän liian kauan liian syvällä koska suoranousuraja paukkui 8 minuutilla eli jouduin turvapysähdyksessä olemaan viisi minuuttia kauemmin kuin normaalisti ja Shearwater oli muutenkin häivyttänyt pakollisen turvapysähdykset pois aiemmilla sukelluksilla kunhan teki tarpeeksi etappeja (15m 1 min, 12m 1 min, 9m 1min) ennen turvapysähdykseen siirtymistä. Kesto: 61 min, m.syvyys: 24.6m, virtausta melkolailla.

Kuda Kandu, Vaavu klo 11:44
Maittavan aamiaisen ja aamupäiväauringon jälkeen edessä oli Kuda Kandu, laaksomainen tai kanjonimainen kohde, jossa odotettavissa oli virtausta ja virtauksen mukaan tarkoitus driftata jommalla kummalla seinämällä. Meidät jätettiin läntiselle puolelle ja tarkoitus oli siis siirtyä siitä hiekkakentän yli itäisemmälle puolelle ja antaa virran viedä kunnes aika tuli täyteen tai ilmat kulutettu 60 bariin asti. Nappiin meni tämä ennuste – hiekkakenttä oli alkupäässä turhankin autio ja elämää alkoi näkyä seinämällä, johon pääsimme 10 minuutin potkimisen jälkeen (ei siis mikään ihan pieni kanjoni). Seinämää pitkin etenimme hyvä tovin kunnes keskellä oleva hiekkapläntti muuttui lähes unenomaiseksi täysin valkoiseksi kentäksi ja kaukaa katseltuna se näytti päättyvän kuin siniseen seinään tai harjuun. Siis todella kummallisen näköinen maisema. Itäisen seinämän lähistöllä oli pieni plänttejä, jossa oli monia garden eelejä (suomenkielistä sanaa en tarkkaan tiedä, olisiko tarhamureena?). Nämä pienet ”matomatalat” ovat arkoja otuksia ja lähestyssä vetäytyvät koloonsa eivätkä näyttäydy uudestaan kunnes ’vaara’ on ohitse. Kuvamateriaalia en saanut näistä kavereista otettua, mutta oudosta hiekkadyynistä löytyy kyllä hyvää videopätkää. Oivallinen sukellus siis kaikin puolin vaikka isompia otuksia ei juurikaan tullut bongattua. Kesto: 58 min, m.syvyys 27.4m, virtaus etelä-pohjoinen suunnassa kohtalainen.

Foheyo Muli, Vaavu klo 15:52
Päivän viimeisenä kohteena oli Foheyo Muli, jonka erikoispiirteenä on pienet luolat ja passaget, joiden läpi voi uida. Näitä olikin riutalla vaikka hurumykke ja veikkaan, että tässä joukon paatuneinkin Ojamosukeltaja oli tyytyväinen. Seinämillä ja pikkuluolissa oli paljon pehmytkorallia, joiden väriloistoa harvoin enää näkee missään. Muutama keskikokoinen iso säppikala (Titan Triggerfish) ja napoleaani tuli bongattua. Kesto: 49 min, m.syvyys 29.8m, virtausta paikoittain heikosti.

Illalla pääsimme vihdoinkin ”rannalle”. Majapaikkamme oli riutan suojassa ja vieressä kuun-muotoinen hiekkasärkkäinen luoto, jonne turisteja vietiin nauttimaan virvokkeita. Kovasti oli luvattu barbequeta rannalla, mutta ymmärrettävistä syistä tuolle pikkupätkälle oli turha roudata Webereitä tai mitään muutakaan, joten käväisimme luodolla naatiskelemassa virvokkeista ja auringonlaskusta. Mäkelän Janne jopa päätti vallata saaren Suomelle! 😀 Saimme takaisintullessamme BBQ:t takakannelta suoraan Webereistä. Sen verran tuhti oli illallinen, että nukuin erittäin huonosti yön nähden kummallisia unia, lähinnä painajaisia. DCIM100GOPRO

15.3.2016 Tiistai

Fotteyo Muli, Vaavu klo 07:19
Kesto 65 min, m.syvyys 28.2 m

Golden Wall, Vaavu klo 10:55
Nimensä mukaisesti ’kultaisella muurilla’ oli paljon keltaisen väristä pehmytkorallia. Väriloisto muutenkin oli reissun parasta antia. Paljon makronähtävää ja harmittavasti edelleenkään ei ole sitä makrolinssiä GoProhon, jolla olisin voinut napata talteen monet pikkuravut ja merietanat. Kesto: 61 min, m.syvyys 26.1 m

Miyaru Kandu klo 15:10
Resort-saaren (Alimathaa) tuntumassa oleva kohde, jossa tarjolla vähän kaikkea.  Kandu tarkoittaa kanavaa ja näitä kanavia tämä saaren vieressä on monta. Jos en liveaboardille Malediiveille olisi tullut niin luultavasti tälle resortille olisi ollut fiksuinta tulla: monta kohdetta yhden saaren lähistöllä ja itse saarikin oli melkoisen postikorttimainen:IMG_20160315_141310

Miyaru kanavan sukellus oli peruskohdetta antoisampi; valkopilkkaa, triggereitä, kauniita värejä, pohjan muodot mukavan vaihtelevat. Kesto: 54 min, m.syvyys: 27.4m, hyvin vähän virtausta

Alimatha Jetty klo 18:40
Safarimme toinen ja viimeinen yösukellus. Tätä sukellusta olivat oppaat hehkuttaneet jo edellisestä illasta lähtien sanoen, että ”meillä on luvassa jättiyllätys teille huomisella yösukelluksella!”. Olin Kuusiston Ismon (DTF) videon nähnyt nimeomaan tältä kohteelta. Videolla oli niin paljon nurse sharkkeja, että siinä tuntui kuin olisi uinut 100 nursen parvessa koska jo veteen mennessä valokeilaan osui yksi, sitten toinen ja kolmaskin hai… Meitä oli ohjeistettu seuraamaan oppaita, joilla oli punaiset ja vihreät vilkkuvalot maskeissaan. Meitä ohjeistettiin taas strippiklubisäännöistä: katsoa saa, muttei koskea ja tällä kertaa myös niin rankasti, että jos joku koskisi mihinkään, oppaat lupasivat reissun sukellusten päättyvän siihen eikä asiasta keskusteltaisi. Pääsimme mukavalle 10 metriä syvälle tasanteelle ja koko sukeltajaporukan tehtävänä oli muodostaa rinki. Ringin keskelle oppaat levittivät lounaalta jääneen kala-annoksen lientä. Hetkessä paikalle pyrähti isompia tonnikaloja kuin kiimassa. Kun tonnikalat olivat loitonneet alkoi nurse sharkkien show – ne parveilivat ringin keskellä tullen sukeltajien välistä, jalkojen alta, pään päältä – aivan mieletöntä. Aina kun kalaliemi-annos oli haihtunut ja homma laantunut, oppaat kävivät lisäämässä sitä ringin keskelle ja aina sama toistui; aluksi tonnikalat, sitten nurse sharkit ja kolmannen kerran jälkeen isot rauskutkin olivat jostain heränneet. Olin kirjaimellisesti heittää löysät housuun kun tunsin kosketuksen huppuni takaraivossa ja ylitse minua koskettaen liitää puolitoista metriä leveä rausku. Taisin parahtaa videollekin jotain tyyliin ”voi helv…” jonka jälkeen armotonta naureskelua. Sama toistui myös haarojeni välistä – todella spookyä. Ekalla yösukelluksella kuvasin käyttämällä kanisterivaloani ja kaveriltani Teijolta lainassa olevalla Qudos-actionkameravaloa. Jo ekalla yödyykillä varmistui, että Qudoksen valoisuteho ja valon hajonta oli hyvä tropiikin olosuhteisiin ja kanisterivalo ’poltti’ kohteet liiallisella valoteholla ja videokuvassa valokeilakin valomiekkamainen. Nyt päätin siis olla valaisematta suoraan kanisterilla ja käyttää wide-asetusta (laaja) Qudosilla, hyvä ratkaisu sillä kohteet näkyvät videoilla kivasta eivätkä ole ’puhki palaneen’ valkoisia. Toki kuvamateriaali kaukaa kuvatuista kohteista on kohinaa täynnä, mutta 2-3 metrin päässä mainiota. Ongelma myös tuossa ringissä olemisessa oli kun kalat ja sukeltajat liikkuivat hieman niin hieno hiekko pöllysi. Kun pöllyävä hiekka iskeytyi valoon, kuva näytti kuin olisi räntäsateessa sukeltanut.

Kun nurse shark -esitys oli ohi, lähdin suomalaispariskunnan, Jannen ja Annen, matkaan. Löysin mukavasti kaksi leijonakalaa, joita lähdin ’ruokkimaan’. Jipossa on kyse jonkun läheisen pikkukalan valaisemisesta – leijonakalat ahdistavat kalan ahtaalle ja iskevät ryhmässä ja Youtubeen päätyvässä pätkässä sain taltioitua tämän kahdesti.
Kun tätä sukellusta miettii eettisesti niin meitä on opetettu olemaan syöttämättä kaloja suoraan tai epäsuorasti. Oppaat olivat ”kalaliemi-ruokinnasta” sitä mieltä, että se on paheksuttavaa, mutta meistä 50 m päässä oleva toinen ryhmä tekee näin ja satavarmasti kaikki muutkin ryhmät, joten miksi ei myös he? Toisaalta kyse on vain liemestä, jossa ei isoja palasia ole ruokittavaksi. Onhan se ’härnäämistä’. Oma leijonakalojen ruokkiminen toki on arveluttavaa puhaa, mutta minähän en tehnyt muuta kuin valaisin ruuan kohteen ja sanoisin sen olevan epäsuoraa ruokintaa.
Enivei, hemmetin kiva yösukellus niinkuin ne aina ovat tropiikissa! Kesto: 50 min, m.syvyys 18.6m, ei minkäänlaista virtausta.

16.3.2016 Keskiviikko

Miyaru Kandu, klo 06:54
Tällä kertaa yösukelluksen jälkeen emme saaneet nukkua pidempään vaan teimme Alimathaan ympäristössä kolmannen sukelluksen. On aina mukava nähdä yhden kohteen kaikki ’kasvot’ sillä olimmehan nähneet jo päivä- ja yötarjonnan ja nyt oli vuorossa aamuvuoron ihmeet. Riuttojen aamuvuoroissa on aina paljon nuorta eläintä bongattavana ja tällä kertaa ’aamuvuorossa’ puhdistusasemalla kanavan päässä oli iso liuta valkopilkkahaita, harmaahaita ja ennenkuin lähdimme tältä tasolta etenemään virran mukana lähemmäs Alimathaa näkyi erittäin harvinainen vieras: miekkakala! Itse näin tämä ihmeen kaukaa ja sen piirteet ihmetyttivät – millä kalalla on tuollainen pyrstö ja purjemainen harjas kuin kotoisilla ahvenilla? Virran mukana päädyimme Alimathaan asti, jonka edessä oli kumpumainen hiekkakasa ja hiekkakasassa outoja isoja kuoppia. Epärealinen fiilis lopussa – todella ihmeellinen pohjan muodostus lähellä pintaa (n. 7 m) ja sainkin näpättyä hassuja ’rantakuvia’. Kesto: 61 min, m.syvyys: 29.4m, virtaus alussa melkoinen, lähestyessä Alimathaa olematonta. Pintauduimme ihan Alimathaan rannan tuntumassa ja tämäkin kokemus oli melkoisen omituinen – toiset tulee ylös aamudyykiltä ja turistiressut alkavat ryömiä mökeistään aamiaiselle….DCIM100GOPRO

Kantbuthila, Vaavu klo 10:52
Aamiaisen ja nopean aamuaurinkosession Jorman kanssa jälkeen luvassa oli viimeinen kohteemme Vaavulla. Pitkä riuttakanava, joka osottautui ehkä tylsimmäksi sukellukseksi reissulla. Toisaalta pidän driftaamisesta, mutta tylsä kohde ei tee driftaamisesta juurikaan nautittavaa kun parin kilometrin eteneminen oli samaa pohjaa ja samoja peruselukoita alusta loppuun. Opaskaveri Alankin taisi olla tällä rupeamalla vähän tylsistynyt koska hän antoi itsensä ajautua eteenpäin no-mounttina eli hän riisui pullonsa selästä ja piteli siitä toisella kädellä edeten pullo etunokassa. Kesto: 59 min, m.syvyys 30.9 metriä, virtaus kohtalaista kovempi.

Hathikalhu, S.Male klo 15:30
Päivän viimeinen sukellus ja ensimmäinen South Malen atollilla. Reissumme oli jo selvästi edennyt vaiheeseen, jossa parhaat kohteet oli jo nähty ja nämä viimeiset päivät tulisivat olemaan liiankin pakkopullaa kohteiden osalta. Melko keskinkertainen kohde. Pohjan ja korallien puolesta nyt oltiin jo Thaimaan kohteiden leveyksillä ja sen kyllä huomasi. Jos kohde olisi ollut vähän erilaisempi niin olisin voinut väittää olleeni halvallla Koh Haan kopiolla. Kesto: 62 min, 28.6 m.

17.3.2016 Torstai

Lhosfushi Kandu, S.Male klo 07:29
South Malen kohteet yleisesti ottaen olivat atollitarjonnan ehkä tasapaksuimmat ja kaikesta tekemisestä huokui jo kotiinpaluun odottaminen eli nämä viimeiset päivät olivat melkoista pakkopullaa sen jälkeen kun ’kaikki’ oli jo nähty. Kuitenkin rahalle piti saada vastineensa eikä kunnollinen suomalainen jätä yhtään mahdollisuutta väliin, joten tällekin sukellukselle lähdettiin ja vaikkakin veteenmeno venyikin tavallista myöhemmäksi. Aamusukellukseksi ihan mainio. Paljon pientä kivaa ja erityisesti mieleen noin 30 metrin syvyydessä nukkunut valkopilkkahai, jonka taisin käydä herättämässä… jälkikäteen mietittynä vähän turha dippaus noin syvälle (32m) loppuvaiheessa sukellusta, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Kesto: 57 min, m.syvyys 32 m

Vilivaru Giri, S.Male 11:25
Tämä ’Giri’ oli pyöreä iso töppyrä, jonka ympäri tuli uitua hitaasti 3-4 kertaa. Parhaimmat jutut 0-10 metrin syvyydessä; koralleja, anemoja, kaloja. Helppo kohde ilman suurempia virtauksia ja dhonille (yhteysalus) voi palata suoraan. Kesto: 71 min, m.syvyys 27 m.

Kandooma Thila, S.Male 15:32
Pitkulaisen muotoinen riutta, jonka matalin kohta 12 metrin kohdalla. Luvattiin kovaa virtaa ja sitä myös olikin, varmasti reissun kovinta kyytiä sai kokea tällä sukelluksella – yritin muutaman kerran kiinnittyä riuttakoukulla, mutta tarkoitus oli ilmeisesti driftata virran mukana, joten annoin vaan mennä ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen. Sen verran kova kyyti oli, että alun muutamia haukkarauskuja (eagle ray), ei muuta tullut oikein bongailtua vaan keskityin pysymään trimmissä ja olemaan koskettamatta mitään. Riutta oli nopeasti ohi enkä viitsinyt alkaa pyristelemään vastavirtaan koska riutan jälkeen alkoi syvenevä hiekkapohja eli ei muuta kuin poijua pintaan puolen tunnin kohdilla. Kesto: 36 min, m.syvyys 30.3

18.3.2016 Perjantai

Miyaru Faru, S.Male 07:02
Viimeinen sukelluspäivä ja edessä oli seuraavana aamuna aikaisemmin lentäville briteille reissun viimeinen sukellus. Parin kanavan riutta, jossa aamutuimaan oli kunnon vilinä kaikenlaista pientä. Mieleeni (ja videolle) erityisesti jäivät laatikkokaloja (box fish) ja hunajakennomureena (honey comb moray eel), jonka suun sisustakin on samaa kuviota kuin ulkopuolikin. Sukelluksen loppupuolella Päivi vinkkasi muita tulemaan kivikasan viereen signaloiden ”hai” ja siinähän pikku-valkopilkkahai veti kolossa sikeitä niin, että vain pyrstöevä näkyi. Tämäkin tallentui videolle. Lopuksi annoimme itsemme siirtyä nopeaa tahtia kanavien yläpuolella poispäin riuttojen päällä nähden vielä reissun viimeisen haukkarauskun ja kilpikonnan. Kesto: 61 min, m.syvyys 30.4 m

Kuda Giri, S.Male 10:26
Reissun viimeiselle sukellukselle oli luvassa matkan ainoa hylky, joka lojui 20-35 metrin syvyydessä pyöreän Girin edessä. Dhoni kiinnittyi lähelle riuttaa ja matka hylylle oli vain pelkkää pudottautumista alaspäin. Näkyvyys kohteella oli parisenkymmentä metriä ja hylyllä riittikin vilinää. Kyseinen paatti ei ollut mikään upotettu safarialus vaan ihan kivan kokoinen rahtialus, jonka ruumaankin pääsi penettämään – itse tein valinnan olla penettämättä, sillä aluksen kannella oli ’ruuhkaa’ ja muut paikalle rynnänneet olivat sen verran aloittelijan oloisia sukeltajia ettei efektiä ’räpylä naamalle’ voinut välttää. Ryhmästämme Jorma meni kuitenkin sisälle ja kertoi aluksen olleen hyvässä kunnossa. Itse lähdin tässä vaiheessa kiertämään aluksen perää potkurin vierestä n. 35 metrin syvyydessä. Kierrettyäni perän ruuhka keskikannella oli vähän hälvennyt ja käväisin pikaisesti kuvaamassa sisätiloja, jotka vaikuttivat olevan hyvässä kunnossa. Jospa olisi jäänyt toinenkin sukellus tälle kohteelle, olisin varmasti mennyt kunnolla sisään. Kun hylky tuli nähtyä oli aika siirtyä kiertämään Giriä, jonka teimme Jannen ja Annen kanssa kaksi kertaa. Girissä oli mukavia (autotalli)luolia, johon pääsi sisään ja kääntymäänkin. Mitään ihmeellistä näissä overheadeissa ei kuitenkaan ollut poislukien pehmytkorallia. Loppuminuutit olivatki himmailua tietäen, että tässä oli tää matka, pääsenköhän koskaan takaisin tänne… Kesto: 61 min, m.syvyys 35.4 m, ei virtausta.IMG_20160318_174332

Olen työstämässä matkasta myös videopätkää… stay tuned…

Matkaraporttia Malediiveilta osa 2

Tervetuloa lukemaan matkaraporttini osaa 2 Malediivien 10 päivän sukellussafarilta. Edellisen osan löydät täältä.

Tässä osassa keskityn kertomaan yleistä asiaa reissusta, aluksesta, sukeltajista, oppaista yms.

Keskiviikkona 9.3.2016 lähdimme matkaan North-Malén atollille ja edessämme olisi hieno kokemus, monta hienoa sukellusta ja monta uutta kertomusta sukelluskeskusteluihin. Blue o Twon moottorijahti M/Y Voyager on 37 metrinen paatti, jossa 26 sukeltajaa voivat majoittua. Alus oli aiemmin ollut Punaisella Merellä ja tuotu operaattorin Malediivien laivastoon viime vuoden puolella (?). Siinä on 3 majoituskerrosta ja vielä osittain katettu aurinkokansi porealtaineen. Täällä deck plan.
Hyttini oli alemmassa kerroksessa ja täytyy todeta, että ihan hyvävarusteinen pikku lukaali, jossa oli sopivasti tilaa vaatteille ja kaikelle tilpehöörille. Vinkkinä kaikille; ottakaa mukaan korvatulpat sillä jos naapuri kuorsaa, konehuone on seinän takana tai sitten ilmanvaihtokone on äänekäs – tulpat voivat pelastaa monen yön valvomisen eikä mitään niin veemäistä ole kuin monta päivää väsyneenä sukeltaminen ja vielä pitäis hymyilläkin? 😀 Onneks oli matkassa mukana tulppia eikä metelin takia tullut valvottua ainakaan. Toisaalta sukeltajat kyllä tietävät, että uni takuulla maistuu hyvin kun on tehnyt muutama sukellusta päivän aikana… 🙂

Sukelluksia päivässä on 3; ensimmäinen ennen aamiaista n. klo 07:00 (herätys 06:30 joka aamu), seuraava ennen lounasta 10:00 – 11:00 ja päivän virallinen viimeinen sukellus 15:00 hujakoilla. Reissulla oli mahdollisuus myös yösukelluksiin ja Blue O Two lupailee kolmea yösukellusta per viikko mikäli kohdevalinnat ja reitti natsaa. Me teimme vain kaksi mikä on harmi sillä tropiikin yösukellukset tarjoavat aina todella mielenkiintoista nähtävää; yöeläjät ovat baanalla, kilpikonnat nukkuvat koloissa, leijonakalat metsästävät pikkukaloja yms. Kokonaisuudessaan minulle kertyi 10 päivän aikana 28 sukellusta (1596 minuuttia, maksimikeskisyvyys 25.8 m), viimeisenä päivänä teimme vain 2 sukellusta koska ennen lentoa pitää olla 24 tuntia sukeltamatta ja varsinkin pitkän sukellussarjan jälkeen pidempikin aika on parempi.

Laivalla oli mahdollisuus nitroxiin lisähinnasta. Rajoittamaton paketti nitroxia 10 päivän sukelluksille maksoi 100 GBP eli noin 130 euroa. Itse koin tämä hinnan pikkasen liian korkeaksi ja päätin sukeltaa ihan perinteisellä paineilmalla vaikka nitrox toisi enemmän turvallisuutta pitkällä reissulla ja enemmän suoranousuaikaa. (Jos totta puhutaan niin onhan tuo melko edullista. 4,6 euroa per sukellus yngefär kun keskimäärin sukellusten pituus n. 57 minuuttia.) Noh, suoranousuajat paikkarilla eivät missään välissä ylittyneet (huolimatta konservatiivisista sukellustietokoneen asetuksista), mutta olisihan lisäturvallisuus ehkä ollut fiksua? Lisähintaan normikokoisten alumiinisäiliöiden (n. 12 l) olisi myös ollut saatavilla 15 litran terässäiliöt 80 GBP:n hintaan eli 105 euroa. Tämäkin olisi ollut fiksu valinta koska ei olisi tarvinnut lisätä lyijyä ja hengityskaasuakin olisi ollut 500-600 litraa enemmän ja varsinkin alussa ilmankulutukseni oli aivan tapissa huonon kuntoni ja flunssan takia ja vedin parin ekan päivän sukellukset valitettavan tappiin asti – ilmaa jäi 35 minuutin vedoilla vain noin 10-20 baria päästyäni kannelle. Kouluttajana en suosittele tällaista vaan reserviä pitää jättää kunnolla. Nyt kuitenkin selitin kaikille ja itselleni, että olen ”saita paskiainen”. Loppureissusta kulutus oli vähän palautunut normaalimmaksi – sukellusten kesto oli yli 60 minuuttia, keskisyvyys alempana ja pulloihin jäi se 50 baria. Muutakin ekstraa tottakai rahalla olisi saanut; tuplat, stage yms mutta pitää muistaa, että Malediiveilla laki määrää, että maksimi syvyys sukelluksilla on 30 metriä, sukellusaika n. 60 minuuttia, joten mitään tekniikkasukelluksia tuolla ei vedetä. Tämä kaiketi juontuu siihen ajatukseen, että maassa on paljon sukeltajia, jos homma ei olisi vahditumpaa sattuisi pönttökeikkoja hurumykke ja niitä pönttöjä ei ole kuitenkaan joka saarella vaan jos kakka niinsanotusti lävähtäisi tuulettimeen pirun kaukana Malén pöntöstä, voisi pelastusoperaatio viedä turhankin kauan aikaa – toisaalta ihan fiksua eikä kaiken kaikkiaan näkemäni perusteella siellä syvällä ollut oikein mitään nähtävääkään vaan kaikki kiva sijaitsi 20 metrin hujakoilla.
Operaattorin suureksi miinukseksi sanon, että heillä oli vain yksi happianalysaattori (Analox) ja nitikkasukeltajia yli parisen kymmentä, sukelluksia 3 päivässä. Mahtoiko tämä analysaattori näyttää oikein edes? Suomalaisella pariskunnalla, Juhalla ja Mirjamilla, oli oma analysaattori joka näytti jatkuvasti eri lukemia… Note to myself ja kaikille muille: Ota aina oma analysaattori mukaan ja tarkista ennen lähtöä, että se näyttää oikein arvoja! Jos on pienikin epäilys, että analysaattori näyttää vääriä arvoja, vaihda paristo ja happicelli!

Ruokailut tarjottiin kannelle kaksi sisältäen yleensä länsimaalaisen ja intialaisen ja paikallisen ruokakulttuurin antimia.  Yleensä sukellusten jälkeen tarjolla oli mehua ja päivän viimeisen dyykin jälkeen kokkipojat olivat leiponeet kakkuja, piirakoita, muffineita tai munkkeja. Joten eipä ainakaan nälkää tarvinnut nähdä. Perushintaan kuului rajoittamattomasti kylmää vettä, kuumaa vettä joko murukahviin tai teehen. Sekä keksejä. Virvoitusjuomat ja alkoholi maksoivat erikseen ja esim. olut-tölkki (Tiger) maksoi 4 USD. Yläkerran baarista löytyi kyllä valko- ja punaviiniä sekä valikoima peruskaatoviinoja (vodka, gin, tequila, viskiä, rommi). Itse en juonut reissun aikana kuin muutamat oluet ja pari cokista. Olinhan ’töissä’ eikä muutkaan suomalaiset mitään kupittelijoita olleet…
Tarjolla oli myös pari banaaniköynnöstä, josta sai mielensä mukaan käydä repimässä banskuja. Kukaan ei asiasta maininnut, mutta kun kolmannen päivän paikkeilla naapurit siitä kävivät harventamassa, niin uskalsimme mekin tehdä samoin.

Harmikseni voin jo sanoa ja vinkiksi muille, että pakatkaa mukaan sukellusmatkoille oma urheilupullo, johon voitte vesiautomaatista lorauttaa vettä. Me saimme puolen litran vesipullot saapuessamme laivalle ja niiden kanssa mentiin sitten loppupäivät -olisi ollut mielenkiintoista mittauttaa bakteeriarvot viimeisenä päivänä vesipullosta joka on lojunut ties missä, ja jota ei ole pesty kertaakaan. Olin sen verran ajatellut asiaa etukäteen, että kävin hakemassa urheiluliikkeessä ennen matkaa urheilujuomajauhetta pillerin muodossa, mutta eipä iso pilleri mahtunut vesipullon suusta sisään eikä kokonsa vuoksi ollut murskattavissakaan, joten sekoitus piti tehdä pikkumukeissa. Eli ensi kerralla note for myself: ota urheilujuomapullo, jossa iso suuaukko mukaan tai urheilujuomapulveria. Sinänsä hassua ettei tämän tasoisella operaattorilla ollut tarjolla urheilujuomaa tai siis elektrolyyttejä koska ihmiset ovat 24/7 alttiina trooppiselle lämmölle ja tarjottu vesi vain puhdistettua, jossa ei todellakaan ole mitään kivennäisaineita, suoloja tai sokereita, joten elektrolyyttien (urheilujuoman) nauttiminen on must näissä olosuhteissa. Kahviaddiktina olin pakannut mukaan XXL:stä kertakäyttö suodatinkahvia pari pussia ja se pelasti reissuni kun edes kahtena päivänä sain nauttia lähes autenttista suodatinkahvia paskan murukahvin sijaan.

M/Y Blue Voyager alusta seurasi yhteysalus, dhoni. Saapuessamme kohteille dhonilla mennään itse sukelluskohteelle ja takaisin. Dhonilla on myös täyttöasema ja sukellusvarusteemme säilytettiin siellä. Sinänsä kätevää, että pääalus pysyisi kuivempana eikä tarvitsisi kuunnella jatkuvaa kompressorin hurinaa kun matkatessamme kohteelta toiselle dhoni pysytteli turvallisen matkan päässä pääaluksesta jopa iltaisin.

Laivalla oli kaksi brittiläistä opasta ja operaattorin ’managereita’, pariskunta Alan ja Becky sekä firman videokuvaaja. Loput henkilökunnastamme oli paikallisia – suomalaisryhmälle osui paikallisopas ”TT” – kaveri, joka tiesi kohteet kuin omat taskunsa. Laivan henkilökunta oli hiljaista porukkaa ja eritoten tarjoilijaksi päätynyt kaveri oli eritoten ns. ”kyrpä otsassa” aamusta iltaan päivästä toiseen – hänen kasvoillaan ei ollut hymyä tai iloa ja se valitettavasti latisti tunnelmaa pahasti kun sukeltamisen osalta matkapäivien kohokohtia oli kuitenkin syöminen ja tarjoilija on joka päivä naama ”norsun vitulla”. Dhonin, yhteysaluksen, miehistössä oli kolme kaveri, jotka selvästikin olivat hauskoja, nauravia ja avuliaita niinkuin missä tahansa sukelluskohteessa aina.

Reissulle oli luvattu saari-BBQ, mutta emme grillanneet maissa vaan takakannella yhtenä iltana. Maissa kävimme hiekkasärkkäluodoilla kahtena iltana kääntymässä ja jälkeenpäin olisi voinut sen jättää tekemättä sillä näiden hiekkaluotojen hiekan alla oli mustaa öljyä joka jäi kiinni jalkoihin ja sitä myöten siirtyi vuoteeni lakanoihin…. ei kovin siistiä puuhaa… Ihan nasta pikku saari, mutta…

10376192_10153684837227600_7813178022666087676_n

Kuten jo aiemmin mainitsin laiva vetää 26 sukeltajaa. Meitä suomalaisia oli siis 7: nuoripari Anne ja Janne, jotka olivat toimineet divemastereina Ausseissa; Jorma – Ojamon yliloordi, Jorman vaimoke Päivi, jolla on yli 30 vuoden kokemus sukeltamisesta, delfiineistä ja hän on matkannut ympäri karttapalloa; Juha ja Mirjami, joiden sukellusura on lähes yhtä pitkä kuin minulla, mutta he olivat kokeneet lähestulkoon kaikki hienoimmat kohteet maailmassa ja olivat myös sukellusseuransa kouluttajia. Meillä synkkasi porukassa hyvin ja sen tietää aina silloin kuin jossain vaiheessa matkaa porukkaan pesiytyy joku hokema, jota toistetaan vielä viimeisellä hetkellä kun erotaan ennen matkan päättymistä ja ehkä vielä silloinkin kun ollaan kotona, mutta kukaan ei sitä kuitenkaan ymmärrä. Tämä meidän hokema ”Best corals in the world, best hard corals, best soft corals” juontui siihen, että matka edetessä brittioppaamme jaksoivat kohde toisensa jälkeen kehua kuinka tällä tulevalla kohteella korallit olivat maailman kauneimpia pehmytkoralleja tai maailman kauneimpia kovia koralleja – siis joka kerta löytyi aina vaan parempia? Siitä alkoikin tämä vitsi ja kaiken kaikkiaan oppaat yrittivät pelastaa tai paikata tai peittää sen tosiasian, että kohde oli pirun tylsä (lue: ei isoja kaloja tai otuksia). Yleensä myös kun kohteesta mainitaan ”nice and easy” tarkoittaa se suomeksi tylsää kohdetta, tylsää sukellusta. Nojoo, kun näkee jotain spesiaalia (valashai, mantoja, muita rauskuja tai parven haita, kilpikonnia), niin väkisinkin kohteet joissa ei näitä isoja ole vaan on koralleja ja pikku otuksia niin ovathan ne kokeneille sukeltajille vähän pakkopullaa.
19 sukeltajaa oli siis ei-suomalaisia – 17 brittiä, yksi eteläafrikkalainen ja yksi latvian kansalainen. Minulla oli kunnia jakaa hyttini eteläafrikkalaisen Seanin kanssa. Nuori heppu joka asuu Lontoossa, sukeltanut muutaman vuoden, viimeiset pari vuotta ahkerammin. Tulimme Seanin kanssa hyvin juttuun ja viimeisenä iltana hän kyseli minulta suosituksia mm. varustekokoonpanosta ja reguista – hän oli selvästikin huomannut kuinka suomalaisilla oli wingit ja Apeksin regut ja taidot olivat muuta porukkaa aivan omalla tasollaan. Noh, mä annoin vinkkiä ja suosituksia ja myös sen vinkin, että ole aina kriittinen kun joku suosittelee jotain ja muokata vinkki tai ohje paremmin omaan sukellukseen sopivaksi, kokeile asioita, tee asioita ja sen pohjalta muodosta oma näkemys asioista, varusteita yms. Tästä aasinsiltana – brittien puolella taitotaso oli karmaisevaa katseltavaa muutamien kohdalla. Varusteihin porukalle oli hyvin myyty kaiken maailman muovikrääsää, mutta oliko kukaan heidän kouluttaja koskaan miettinyt, että hyvä sukeltaja sukeltaa melko hyvin paskoillakin kamoilla? Kaikesta päätellen Fourth Element on todella brittiläinen brändi ja monella olikin tämän valmistajan viimeisintä huutoa olevat releet. Ei siinä mitään, mullakin oli matkassa Fourthin huppu ja nepparikengät, joita muillakin näytti olevan. Kannattaa muuten merkitä omat varusteet hyvin ennen reissua!
Niin ja keski-ikä porukassa taisi olla 50 puolivälin paikkeilla… Ei sinänsä britit on hauskaa porukkaa – pidämmehän brittiläisestä huumorista Suomessa (Monty Python, Mr Bean, Little Britain yms).  Ehkä koko reissun hienoin momentti oli kun kolmantena päivänä sukellusten jälkeen pamahdin suihkun raikkaana, puhtaat vaatteet päällä hakemaan kakkosdeckin kuumavesiautomaatilta kuumaa vettä teehen ja koko porukan nestori, ehkä jotain 70 v pappa toikaisee nähdessään mun Iron Maidenin ”Piece of Mind” -bändipaidan – ”I like your shirt very much” 😀 Ei edes kommentit muilta briteiltä trimmistäni tai peruutuspotkuistani saanut tällaista reaktiota.

Malediiveilla vaaditaan liveaboardeilla sukeltajilta jonkin verran kokemusta. Oikeaan aikaan, oikeassa paikassa on todella kovat virtaukset ja kokemattomat ja huonokuntoiset sukeltajat voivat asettaa itsensä vaaraan. Minä, alussa huonokuntoisena, en ollut hyvä esimerkki, mutta kokeneena sukeltajana pystyin arvioimaan mitä tehdä ja mitä jättää tekemättä. Vielä huonompaa oli eräs brittipariskunta joka oli lähtenyt ihan peruskurssipohjalta ja viimeisistä sukelluksista oli jo muutama vuosi aikaa. Varusteet olivat tiptop, mutta kun näin paljonko pariskunnan nainen laittoi lyijyä vyölle, näin jo ”punaista”. En lähtenyt oikomaan tilannetta koska en ollut siinä tilassa vaan katselin vain vierestä ihmetellen. Vedessä rouva oli sukeltajan irvikuva – trimmi kuin vesijuoksijalla ja potkutekniikka vaikutti siltä, että ihan kuin rouva olisi ollut polkemassa pyörää eli siis kaikin puolin aivan hanurista. Ilmeisesti pariskunta tajusi tämän itsekkin, että ovat väärässä paikassa väärään aikaan ja epätoivoisesti heille alettiin järkkäämään jatkokurssia (PADI AOWD). Tässä kohdin :facepalm: eli ei helvetti – ennakkovaatimuksena reissulle oli kokemus keskinkertaisesta hyvään eikä mitään aloittelijatasoa.  Mietin, että mitäköhän tästä seuraa? Eipä seurannut mitään hyvää – kouluttajana heille toimi brittioppaista Becky joka kyllä hoiti tietopuolen ihan jees (sivusta seuranneena), mutta sitten kun hän ehdotti adventureita tyypeille niin heittoina oli kalantunnistus, virtasukellus, venesukellus sekä pakolliset syvä- ja navigaatiosukellus. Ei hitto jos mä olisin näiden tyyppien kouluttajana ollut niin ekaksi oltaisiin lähdetty nosteenhallinnasta ja eritoten sukellusasentoa treenailtu laivan kannella lisäten siihen sen verran potkutekniikoita ja treenattu kuivalla niitäkin ja heidänkin sukellusloman loppu olisi voinut olla jotenkin pelastettavissa, mutta ei…. kalantunnistus… VMP sanon minä…. 😦
Kouluttaja jaksoi pari sukellusta niiden kanssa uhrata, mutta kun tarkoituksena on liidata muutakin porukkaa samalla niin kaikkihan siinä kärsi. Ehkä mielenpainuvampana oli yksi seinämäsukellus, jossa rouva jo 10 minuutin kohdalla alkaa kaivamaan poijua esille ja kelaa taskusta virtauksessa, mies katsoo aivan typeränä vierestä ”tumput suorana” ja me suomalaisporukkana tarkkailemme tätä spedeilyä tarkasti etäisyyden päästä. Rouvalla kova työ pitää itseään menemästä syvemmälle, hengitys on kuitenkin jokseekin normaalia, katse maskin takaa kyllä keskittynyt muttei panikoiva. Kuitenkin hän vajoaa pikkusen syvemmälle, päätin tarkkailla ja jos homma eskaloituisi, menisin väliin – meistä suomalaisista tilanteen koki erittäin vakavaksi divemaster-pariskunnan toinen osapuoli ja lähtikin auttamaan rouvaa ja lisäämään ilmaa rouvan bcd:hen, jolloin poijuhomma vähän helpottui. Homman jälkipyykkinä oli kuitenkin – rouva jätti sukeltamisen vähemmälle, lähti vain niille ”nice and easy” -sukelluksille ja herra suoritti kurssinsa loppuun jotenkuten – ehkä. Vähän jälkikäteen mietitytti, että olisiko aiheellista ollut ihan alussa pistää sillä ensimmäisellä ns. tarkastussukelluksella jokainen tyyppi sellaiseen syyniin, että pystyvät todistamaan nosteenhallintansa ja poijutaidot, jotta ”läheltäpiti”-tapausta ei olisi tarvinnut todistaa omin silmin. Ihan aikuisten oikeesti…. Toiseksi, että kun aletaan vetämään kurssia melkeinpä hatusta ja puskista ja sukeltajia on 26 kpl, oppaita 3 kpl – oppaista paikalliskaveri ”TT” joutui jo neljäntenä päivänä lopettamaan koska hänen korvansa oli muurautunut umpeen (erittäin paha tulehdus) ja Alanilla oli selkä ongelmia eikä siksi pysty sukeltamaan kaikkia sukelluksia edes heti ensimmäisinä päivinä – niin kannattiko kurssia edes miehistövajeen takia aloittaa vaan olisi sanonut nätisti, että no can do koska olishan toi tädille olisi voinut sattua pahemminkin ja silloin kaikki reissu olisi ellei sitten täysi over niin ainakin menttaalitasolla over kun matkassa on yksi raato tullut. Money talks ja bullshit walks…
Eipä meille (omasta mielestäni) osunut mitään ihan vallan mahdottomia virtauksia kohdalle – pari sellaista oikein kovaa ja yhden kerran havaittavissa oli virtaukset, jotka tulivat ylhäältä ja veivät alaspäin. Hetken päästä virtaus muuttikin suuntaa ja vietti ylöspäin. Mutkan jälkeen olitkin vastavirrassa kun sitten hetken päästä olitkin samaan suuntaan mentäessä matkustajana… Hassua… olin kyllä odottanut jotain kauheampaa.

Omista varusteista vielä; Mukana matkassa oli alumiinen selkälevy (Agir) + OMS:n wingi ja sinkkuadapteri, Apeksin pitkäletkulla varustettu sinkkusetti, kanisterivalo, Ursuitin jet finit, 4 elementin neppari bootsit, SeacSubin rashguard ja kolmet uikkarit. Siihen päälle vielä parit maskit ja poijut. Snorkkelikin oli valashai-snorkkelointia varten messissä – yhtenä päivänä käytössä kuitenkin. Lämpötilat eivät tuottaneet ongelmia – vedessä lämpötilat vaihtelivat 29-30 välillä, joten märkäpuku mulle olisi ollut tukala kapistus. 5 mm:n huppua aloitin käyttämään puolen reissun kohdalla kun huomasin kuinka paljon helpommin paineentasaaminen onnistui, korvat olivat paremmassa kunnossa ja maskiinkin tuli vähemmän vettä sisälle kun muutaman päivän jälkeen kamat alkoivat olla aika suolassa. Eli huppua en käyttänyt lämpöisyyden vuoksi vaan käytännöllisyyden ja paremman tasaamisen vuoksi. Kylmä tuli ainoastaan toisen päivän viimeisellä dyykillä jossa kökittiin 40 minuuttia paikallaan mantarauskuja bongailen.
Kyllä tuo lämmönsieto on henkilökohtainen juttu – jos olet vilulle altis, ota 3 mm:n kokopuku ja huppu, jos taasen olet kuten minä, vuorattu traanilla – ehkäpä rashguard ja shortsit ovat tarpeeksi…? Vähemmän kiloja matkaan, mutta monta sukellusta päivässä tropiikissakin voi olla ikävä kokemus jos on kylmä tai kylmä tulee helposti… Toisaalta Malediiveille saa viedä ainakin Turkish Airlinesilla 30 kiloa ruumassa ja 8 kiloa käsimatkatavaroissa. Dive Travel Finlandin asiakkaat saavat tänä vuonna (2016) viedä tuplaten ilman lisäkustannuksia, joten isommat kamerasetitkin tulee varmasti poimittua mukaan eikä tarvitse olla jättämättä ylimääräisiä varavarusteita – kunhan vaan jaksaa itse roudata omat kamat. Ai niin pieni muistutus omien varusteiden omistajille – vaikka M/Y Blue Voyagerinkin miehistö oli kovin avulias ja sukellusten päätteeksi lupasi pestä varusteet niin minun reguni oli pesty myös sisältä eli regun sisälle oli päässyt vettä 😦 Regu on nyt huoltokunnossa eikä sitä voi käyttää kunnes se on täysin huollettu. Eli älä koskaan anna ulkopuolisten pestä regujasi, hoida niiden peseminen itse!

Lopuksi Malediivien säästä yleisesti; Itse mukamas kokeneena matkailijana olin varautunut paahteeseen aurinkovoiteella, jossa suojakerroin oli 20. Paha virhearvionti – vaikka olen tumma heppu ja enkä pigmenttivikainen albiino, niin SK 20 oli liian pehmeää kamaa ja jo puolen tunnin altistuksen seurauksena nahka oli kivasti (epämiellyttävästi) punainen. Note to myself osa 2: kun lähdet päiväntasaajan tuntumaan, ota mukaan aurinkorasvaa, jonka suojakerroin 30!

Tässäpä tätä, seuraavassa numerossa päästään itse reittiin, kohteisiin, sukeltamaan – hope so….

Matkaraporttia Malediiveilta osa 1

Näin joulun tienoilla pari todella hienoa videopätkää Dive Travel Finlandin Facebook -ryhmässä Malediivien matkoilta. Molemmat olivat yösukelluksia – toisessa oli pohjaan asetettu sukellusvaloja ja Manta-rauskut villisti viilettivät valokeilojen ohitse napaten pikkusälää ja toisessa vesi kirjaimellisesti kuhisi nurse sharkkeja. Olin täysin myyty ja heitinkin ”Kummisetämäisen” kommentin Kuusisto Ismolle, joka DTF:n omistaa, että ”nyt teet mulle Ismo tarjouksen, josta en voi kieltäytyä”. Muutamaa viikkoa myöhemmin Ismo laittoikin mulle viestiä, että tässä tulisi tarjous, josta ei todellakaan voisi kieltäytyä; 10 pv:n Malediivien liveaboard maaliskuussa matkanjohtajan ominaisuudessa. Tämän seurauksena lähdin samantien selvittämään voinko leipätyöstäni palontorjuntavälinefirmasta saada pari viikkoa palkatonta sekä lupa reissuun lasteni äidiltä. Yllättävää kyllä, molemmat tahot näyttivät vihreää valoa ja seuraavaksi vain rahat reissuun oli seuraava haaste. Niin siis, kukaan tällä alalla ei ilmaiseksi ulkomaanmatkoja saa tai palkkaa – lennot maksavat ison mällin sekä myös itse sukellussafarit maksavat, joten kysehän ei ollut että olisin ilmaiseksi päässyt Malediivien safarille tai saanut siitä palkkaa vaan itse maksoin lentoliput sekä osan safarista. Sinänsä iisi-keikka liiderinä – 6 sukeltajaa, kaikki pariskuntia, kaikki todella kokeneita sukeltajia ja mun hommani siis oli pitää homma kasassa ja vastata jos eteen lävähtäisi, jotain ihmeellistä. Ja tietty sukeltaa.

Henkilökohtainen vastoinkäyminen alkoi jo helmikuussa kun ilmeisesti lapseni päiväkodista tarttunut super-flunssa-virus iski minuunkin. Aluksi kuume, sitten yskä, sitten korvatulehdus ja lopuksi lähti ääni ja kun olin toipumaisillaan kaikesta, iski vielä paha nuha, joka tukkeutti limakalvojani siinä määrin, että päätin konsultoida sukellusseurani korvalääkäriä Jaakkoa kirjoittamaan Duact-kuurin kaiken varalta. Mutta edessä olisi flunssainen matka ja kävin kovaa sisäistä kamppailua viimeisinä päivinä ennen reissua olenko sukelluskelpoinen, mitä jos jotain tapahtuu ja pystynkö sukeltamaan kaikki sukellukset…
Matka Turusta alkoi tiistaina 8.3. puolen päivän jälkeen. Express-bussi on edelleenkin kätevin vaihtoehto saavuttaa valtakunnan ykköslentokenttä. Aikataulullisesti valitsin bussikyydin, joka ilman vaihtoja meni Helsinki-Vantaalle.  Edessä kuitenkin olisi 21 tuntia matkaa ennenkuin olisin Malen kentällä.

Olen matkustanut paljon harrastuksen puitteissa niin lähelle kuin pirun kauaskin. Aina silloin tällöin on valitettavasti jäänyt jotain tärkeää kotiin (regut, maski, reben keuhkot, aluspuku yms) ja kun tällä kertaa toimisin matkanjohtajan ominaisuudessa päätin noudattaa absoluuttisen tarkkaa linjaa ja tehdä kun tarkistuslistan varusteille ja pakkaamiselle. Noudattaa listaa piirun tarkasti ja heittää mukaan vielä jotain ekstraa kaiken varalle (varamaski, vararegu, kameraan varamuistikortti ja -akku yms). Se kyllä kannatti koska mitään ei unohtunut kotiin ja kaikki tuli tällä kertaa messiin. Kaikki varusteeni mahtuivat Tatonkan kassiini.

IMG_20160308_152225

Ensimmäistä kertaa edessä oli matkustaminen Turkish Airlinesilla ja lentokentällä olikin hieman säätöä löytää kyseisen yhtiön check-in counter. Eipä siinä kauan mennyt tottuneelta matkailijalta löytää oikea tiski ja edessä oli semisti pitkä jono. Edessä lymyili parisen kymmentä palautettavaa turvapaikanhakijaa ilman passeja ja jonottaminen tiskeille kestikin loppujen lopuksi tunnin verran. Turkishin eduksi pitää sanoa, että kaikki sujui hienosti ja matkatavoitakin saa ottaa 30 kiloa Maléen asti, joten yhdessä kassissa olivat sekä sukekamat, että vaatteet ja muut tilpehöörit.

Turvatarkastus sujui nopeasti ja olin jo varautunut kovaan syyniin sillä käsimatkatavaroissani oli kanisterilamppu. Aikaisemmin olen raijjannut reguja ja isoa kamerasettiä käsimatkatavaroissani, mutta ilmeisesti regujen ottaminen käsiveskaan on kielletty ja omalta kohdalta still-kamera on vaihtunut pieneen GoPro -actionkameraan. En siis joutunut mihinkään syyniin vaan reppu läpivalaistiin ja virkailijan ilmeestä päätellen oli aika siirtyä nopeasti eteenpäin.

Parisen tuntia kentällä kului mukavasti kahvitellen – en ole edelleenkään löytänyt sisäistä kaljanlipittäjää ja hei, olinhan ’töissä’ – ei töissä kaljoitella. 😉
Portilla tapasinkin ensimmäiset ’asiakkaani’ Mirjamin ja Juhan. Heti kättelyssä meillä synkkasi ja tiesin, että tästä tulisi hyvä reissu.
Pääsimme kaikki sisään Istanbulin koneeseen ja henkilökunnan kuulutettua ”boarding completed” päätin ottaa esiin reissukirjaksi ostetun teoksen ”Täältä Pohjoiseen – Sentencedin tarina” kun alkoi tapahtua… Nimittäin yksi koneessa ollut vierasmaalainen henkilö eli ilmeisesti maasta väkisin poistettu lähi-idän kansalainen alkoi silmittömästi riehua. Häntä saattamassa olleet virkavallan edustajat yrittivät aluksi rauhoitella ja kun 10 minuutin raivokkaan piehtaroinnin ja huutamisen jälkeen mitään rauhoittumisen merkkejä ei ilmaantunut, virkavalta nippusiteillä kiinnitti kaverin ja lähti viemään häntä pois koneesta. Epätietoisuus ja rauhattomuus valtasi koneen matkustajakunnan. Seuraavaksi kuulutettiinkin kaikki matkustajia tarkistamaan käsimatkatavaransa ettei mukana ollut mitään sinne kuulumatonta. Pelottavaa. Tämän jälkeen lentoemännät pyysivät jokaista näyttämään oman laukkunsa ja sen sisällön suurpiirteisesti. Todella pelottavaa.
Kone lähti matkaan melkein tunnin myöhässä tämän incidentin vuoksi, mutta pelkoni siirtyi vain takaisin oman fyysisestä kunnostani huolehtimiseen. Tällä lennolla tarjoiltiin hyvä illallinen, mutta jalkatila oli aivan oleton ja 185 cm varteni joutui olemaan melkolailla kippurassa ja ajattelinkin tässä vaiheessa, että mitä hemmettiä on edessä jos Istanbul-Malé koneen jalkatila olisi samanlainen?

Istanbulin kentälle saavuimme siis tunnin myöhässä ja edessä olisi noin 4 tunnin stop-over. Mirjamin ja Juhan kanssa kävimme läpi kentän ostosmahdollisuuksia sekä kävimme nappaamassa virvokkeita. Istanbulin kentän eduksi täytyy sanoa, että kenttä on auki 24/7 sekä myös kaikki ravintolat ja kaikki kaupat ovat kellon ympäri auki. Kenttä on kyllä tietyllä tapaa sekasortoisen oloinen – keskushalli on, josta lähtee kahteen suuntaan ravintolat, joita on kahdessa kerroksessa ja suuntaan toiseen kaupat ja kojut. Kolmanteen suuntaan jakautuen portit. Istanbulin kenttä on todella suuri koska kenttä on solmukohtakenttä Euroopan ja Aasian välillä. Tässä vaiheessa täytyy mainita, että Istanbulin kentällä kaikki on hemmetin kallista: voileipä, kahvi ja vesi 15€. Elektroniikkahintoja tsekkasin sen verran, että esim. Beatsin kuulokkeet olivat vähintään 30 euroa kalliimmat kuin Suomessa tai nettikaupoissa. Alkoholihintoja en tässä vaiheessa syynännyt sillä Malediiveille ei saa viedä alkoholia – maa on islamilainen valtio ja viinapullot olisi takavarikoitu ja maahantulossakin olisi voinut olla jotain säätämistä. Karkkien hintojan tsekkasin koska lapsillehan pitäisi takaisin tullessa viedä pääsiäiseksi esim. Kinder-munia ja 4 kpl pakkaus maksoi ruhtinaallisesti 6 euroa – näitähän saa lähi K-kaupasta alle euron kipale!!!

Kone Istanbulista Maléen lähti 03:05 yöllä (Suomen/Turkin aikaa). Siinä vaiheessa matkanjohtajakin alkoi olla melkolailla väsynyt ja kun yhtälöön nakataan vielä flunssa ja yksi ravintolassa nautittu perinteistä paikallista ohralientä nimeltä Efes, ensimmäinen muistikuva koneessa oli, että simahdin jo ennen kuin kone oli päässyt ilmaan. Lentomatka sujuikin unen rajamailla välillä katsoen entertainment systeemistä uusimpia blockbuster -elokuvia (Star Wars The Force Awakens yms.) Turkishilla on muuten hyvät sapuskat eivätkä mitkään virvoikkeet maksa mitään – tätä eivät olleet virolaiset Volvon työntekijät (n. 100) tajunneet vaan lipittivät taskulämmintä Vana Tallinnaa ja ajoittain kavereilla oli melkoisen kova vauhti päällä. Ilmeisesti nämä volvolaiset olivat palkintomatkalla ja kohteena Sri Lanka Colombo, johon kone Malén jälkeen jatkoi matkaansa. Aikaisemmassa koneessa oli huonosti jalkatilaa, mutta tässäpä sitä oli runsaasti eikä tarvinnut olla ns. ’jalat suussa’ siksi kaiketi pystyin nukkumaan edes muutaman tunnin…

Malén kentälle saavuimme aikataulussa n. 13:30 paikallista aikaa (+3 tuntia Suomeen). Näkymät lentokoneen ikkuinoista ennen laskeutumista olivat satumaisia – atolleja siellä täällä ja turkoosin sinistä vettä – vähän kuin saapuessa Egyptin Hurghadaan, mutta potenssiin kolme. Malen lentokenttä on melko pieni vaikka matkailijoita sen läpi kulkee vuositasolla varmasti miljoonia ellei jopa kymmeniä miljoonia. Kun passitarkastus ja matkatavarat oli noukittu, oli aika ryynätä pois. Se, hetki jolloin poistut ulkoilmaan on aina vaikuttava – kuin kuumalla märällä rätillä olisi lyöty päin näköä ja pikainen hikoilu valtaa melkolailla kahdessa minuutissa – olihan päällä vielä pitkä housut, villasukat sekä huppari ja ulkona lämpötila ihan valehtelematta +34 C varjossa…
Kentällä tapaamispisteeksi oli sovittu Burger King, jossa meitä odotti Jorma, Päivi, Anne ja Janne eli loput asiakkaani. Ainoastaan Jorman tiesin/tunsin ennaltaan ja muut olivat minulle uusia tuttavuuksia. Jälleen kerran hetken keskusteltuani huomasin, että koko porukan kesken meillä synkkasi vallan mainiosti.
Edessä oli puolentoista tunnin odottelu sillä safariveneeltä oli etukäteen ilmoitettu, että noutoaikoja päivässä oli kaksi klo 12 ja klo 16. Kentällä olleet matkalaiset olivat saapuneet jo 3 päivää aiemmin ja majoittuivat lähisaarella. He joutuivat tässä odottelemaan pisimpään koska olivat saaneet kyydin majoitussaarelta huoneiden luovuttamisen jälkeen (klo 12.00) ja olivat jo meitä tuntia aiemmin saapuneet kentälle odottelemaan… No tulipa testattua paikallinen BK ja täytyy todeta, että double whopper ilman pekonia (islamilainen maa – ei possua) on perseestä.
IMG_20160309_160246IMG_20160309_160316
Venematka dhonilla (yhteysalus) safaripaatille, seuraavien 10 päivän ”kämpälle” (Blue O Two:n M/Y Blue Voyager), kesti parisenkymmentä minuuttia. Safarialuksella heti aluksi tehtiin korttien tarkastus, terveystarkaslomakkeiden täyttäminen ja sukelluskokemuksen tarkistaminen. Paperitöiden  jälkeen varusteiden kasaaminen ja omaan hyttiin tutustumista. Korttien tarkastus oli rutiininomainen toimenpide, terveystarkastuslomake oli suora kopio PADI:n vastaavista ja kokemuksen tarkistaminen oli yhtäkuin ”kunka monta sukellusta sulla on lokikirjassa ja koska viimeinen merkintä” eli aika peruskauraa. Tosin terveydentarkastamislomake flunssaiselle koitui kimurantiksi – olin parhaillaan Duact-kuurilla ja omasta mielestä en niin fit for diving ja seuraavaksi aamuksi luvassa tarkastussukellus. Koitin sanoa, että en olisi ihan kondiksessa huomenna, mutta ehkä sitten myöhemmin – aluksen toinen brittiopas oli tyly ja kertoi, että jos en menisi seuraavana päivänä tarkastussukellukselle, voisin unohtaa 10 pv:n sukellukset kokonaan. Tämä rasitti ja stressasi mieltäni ja ajattelin, että huomenna olisin varmaan paljon paremmassa terässä kuin nyt väsyneenä, yksivänä, ääni flunssaisena ja nenä räästä juoksevana.

Jatkan seuraavassa osassa sukelluspäivien osalta kohde kohteelta kertomusta, joten stay tuned there’s much more to come…