Valoistaa asiaa

Pitkästä aikaan rustaan artikkelia tännekin ja aivoitukseni lähti pitkälti erään Facebook-kirpputoriryhmän innoittamana. Nimittäin sukelluskouluni myy myös erästä kotimaista lamppua ja sattumalta minulla oli tuossa yksi demokappale käsissä ja olen yrittänyt päästä siitä eroon. Kun sitten näin osto-ilmoituksen kyseisessä ryhmässä lähestyin ostajakandia kertomalla lampun erinomaisuudesta ja sopivuudesta juurikin meikäläisiin vesiin sekä matkoille. Ostajakandi oli vastaja-alkaja ja hänen tähtäimessään oli edullinen, piuhaton lamppu. Jep, tällaiset lamput ovat joko varavaloja tai sitten sopivat oikeasti vain tropiikin vesiin päävaloiksi.

Sukellusvalaisimen tärkein tehtävä on siis sameissa, pimeissä vesissämme valaista ympäristöä eli tuoda turvaa – me näemme ja tiimimme/parimme näkee meidät. Kun vesi on sameaa tarvitaan valo, joka penetroi partikkelihötön vedessä. Ennen vanhaan lamput olivat ns. hehkuvaloja. Sittemmin tulivat halogeenit, HID eli kaasupurkausvalot ja nyttemmin LED-valot ovat melkolailla standardia sukellusvaloissa. HID-valot ovat edelleenkin erinomainen valinta, mutta ne ovat kalliita ja melko hauraita verrattuna LED-valoihin ja energiatehokkuudessa LED-valot kuluttavat vähemmän virtaa. Päävalo on tyypillisesti kanisterimallinen, jossa kanisterissa sijaitsee akusto, josta piuha menee valopäähän, jossa sijaitsee siis joko em. HID-kaasupurkauspää tai LED-piirilevyt. Nämä pienemmät piuhattomat valot ovat perinteisen taskufikkarin mallisia ja niiden kotelon sisällä on yleensä paristopesä ja näin ollen paloaika ja teho ovat kaukana akkukanisterivaloista.

LED vs HID

Kuten jo mainitsin suurimmat erot LED vs HID mallien välillä on se, että

  • LED kuluttaa vähemmän energiaa
  • LED on kestävämpi – sukeltaessa kolhuilta ei voi välttyä ja varsinkin kun vasta-alkaja omiakin kamoja tulee tiputeltua tuon tuostakin
  • LED on edullisempi
  • HID palaa kirkkaammin ja penetroi meikäläisissä vesissä olevat partikkelit erinomaisesti
  • HID-valojen valokeilaa voidaan tarvittaessa veden alla säätää valopäästä eli fokusoida, joten valokeila voi olla joko hyvinkin voimakas ’valomiekkamainen’ penetroiden aivan kaiken ja näin valokeila yltää kauas tai sitten valokeila voidaan asettaa niin, että se valaiseen laajalti lähialueen

Näin ollen puntarissa on melkolailla kahden kriteerin kanssa tahkottava: haluanko edullisemman himmeän valon vai haluanko valaisimen joka on turvallinen ja valaisee kuin aurinko?

Kanisteri vs taskufikkari

Joku virkistyssukelluskouluttaja voisi virheellisesti väittää, että kanisterivalot ovat vain tekkisukeltamiseen tarkoitettuja. Nope. Tässä tulee taas esiin tietämättömyys ja se, että kyseinen kaiffari on viihtynyt liian kauan omalla mukavuusalueellaan eikä todellakaan ole ottanut asioista selvää. Taskufikkari on ihan oikeasti vain ja ainoastaan varavalo jos päävalo syystä tai toisesta tilttaa sukeltaessa. Kuten jo aiemmin sanoin taskufikkarit sopivat kuitenkin sinne etelän sukelluksille, joissa viikon parin aikana käydään korkeintaan pari kertaa yöllä sukeltamassa ja tehottomampikin pikkufikkarin valo yltää kymmeniä metrejä ilman ongelmia.
Suomessa sukeltaessa oli se sitten louhos, järvi tai meri, näkyvyys on aina alle 10 metrin luokkaa, joten valo on yksi tärkeimmistä turvavarusteistamme ja siksi valoon panostamisessa ei pitäisi puntaroida juurikaan rahaa valitettavasti.
Jos ajatellaan pitemmällä aikavälillä niin heti alussa hyvään valoon satsaaminen kannattaa vaikka alkuinvestointi (>500 euroa) voi tuntua tyhmältä. Kerron tässä oman tarinani: Minäkin olin se tarkan ’markan’ mies ja ajattelin, että kun perusvermeet (regut, pullot, liivit, puku) on ostettu niin ei se valo nyt niin tärkeä ole ja ihan hyvin mä voin alle satasen pikkulampulla sukeltaa. Niinpä minä ostin Underwater Kineticsin 2 C-paristolla toimivan lampun, jonka nimellinen teho oli 211 lumenia. Elettiin aikaa, jolloin HID-valot maksoivat 1500+ euroa eikä LED-valoista ollut tietoakaan. Muutama kaveri satsasi puolentoista tonnin tykkeihin, mutta silloin koin asian typeräksi – miksi pitäisi olla joku pirun teko-aurinko sukeltaessa kun pärjää ihan alla satasenkin fikkarilla. Kuinka väärässä olinkaan… Tämä väärinajattelu päättyihin siihen kun eräällä louhossukelluksella pikkufikkarini sammui 30 metrin syvyydessä pilkkopimeässä ja jäin aivan yksin pimeään ja alla vettä oli vielä ainakin 20-30 metriä. Kymmenen sekuntia pimeässä tuntui ikuisuudelta ja ensimmäisen ja ainoan kerran päässäni on liikkunut sukeltaessa ajatus, että tänne jään. Kuin jostain alitajunnasta päätin lähteä pintautumaan ainoana valonani Suunnon sukellustietokoneen näyttö, joka valaisi painettaessa nappia 10 sekuntia kerrallaan alle puoli metriä jos sitäkään. Parin minuutin epätoivoisen pintautumisen jälkeen taskufikkarini alkoi vilkkua ja palautui palamaan ja silloinkin valaisten korkeintaan metrin puolitoista eteenpäin. Sukelluksen jälkeen joka muuten oli pisin dekosukellukseni tähän asti, 27 minuuttia, päätin ostaa kunnon päävalon ja jättää pelleilyt pikkuvaloilla sikseen!

Aida Lights

Edustamani merkin, Aida Lightsin valojen historiikki menee jotakuinkin näin; Sukelluskaverini Mika on laivanrakennusinsinööri. Mika halusi tehdä oman lampun koska hänen mielestään markkinoilla olevat lamput ovat kopiota toisistaan ja suunnittelevan insinöörin näkökantilta aina voi tehdä asioita fiksusti ja lisäten joitain ihan käytännöllisiä juttuja. Syntyi siis idea työstää lamppu ja tehdä niitä muutama ja katsoa mitä mieltä yleisö on. Niinpä Mika teki kaksi kanisterivaloa, pientä, valojen lähtötehoilta melko vaatimattomia, mutta valopää heijastimien onnistunut kulma teki valokeilasta hyvin tiukan joka sopii myös ”Suomi-sukeltamiseen”. Lisäksi ensimmäinen tuotantoversio oli jo kooltaan 1,5 kg painoinen, joten se sopisi sinänsä myös matkoille kanisterivaloksi. Tuolloin akkupakettihan oli massiivinen ja valot toimivat ainakin 10 h ilman valotehon vähentymistä. Jo alusta lähtien erottuvin piirre Aida valoissa on ollut valkoinen väritys. Se tuo mieleeni erään tietokone/puhelinvalmistajan, jonka suurina teeseinä on esteettisyys.
Luonnollisen tuotekehityksen myötä valopäähän on saatettu yhden piirilevyn sijasta 5 levyä, joten lähtötehot ovat kasvaneet yli 1K lumenin (testatessa Android-applikaatiolla valoa 32k luxia), akkukanisteri pienentynyt (1,3 kg – toki tässä kohdin paloaika on pienentynyt 7-8 h, mutta edelleenkin tuolla ajalla sukeltaa yli viikonlopun reissun reippasti), kanisterin kannen kiinnityssysteemiin on hakasten sijasta tullut innovaatio, jota saa etsiä muilta sekä goodmanhandle on työstetty ja nyt ergonomisesti pyöreä kulmistaan, joten se sopii käteen kuin hanskaan mukavasti. Toki kehityskaaressa on virheistä opittu; Mika kokeili 2. versioissa piezo- eli hipaisukytkimiä ja niiden ongelmana oli herkkyys ja valot syttyivät välillä kuin itsestään kun hipaisukytkin on kanisterin yläpäässä. Nyttemin tilalla on pyöritysnuppi, joka toimii erinomaisesti. Seuraavana huhuna olen kuullut, että kanisteriin saisi myös erillisen ulostulon esim. lämmitysjärjestelmälle, mutta katsotaan mihin tie vie…

Aida Lights, versio 2, jossa vielä piezokytkin

Aida Lights -valoja voit ostaa vaikka suoraan Go Downin verkkokaupasta.

 

Varavalo

Varavalo on siis se ”piuhaton” taskulampun näköinen lamppu. Nykyisellään kaikki tällaiset valaisimet ovat tyyppiä LED. Tehoiltaan hyvä varavalo on yli 200 lumenia ja varavalon ainoa funktio sukeltaessa on toimia silloin kuin päävalo tilttaa ja sukeltajan on päästävä valaistuna takaisin pinnalle. Voisi hyvin sanoa, että varavalon tehtävä on tärkeä, mutta aliarvostettu. Itse käytän saksalaisen Heserin 4W:n valoa, joka valaisee 214 lumenin lähtötehoilla ja syö kolme C-kokoluokan paristoa. Heser on luotettavimmasta päästä markkinoilla koska se toimii vaikka valaisimeen pääsisi vettäkin. Näin on minulla käynytkin ja silti valo paloi vaikka vedet olikin tullut sisään. Sukelluksen jälkeen vedet pois, paristot pois ja sisältö kuivumaan ja kun sisältö oli kuivunut, valo oli taas käytettävissä. Toki Heser on kallis, mutta niinkuin sanoin, varavalon tehtävä on taata, että se toimii kun päävalo ei toimi syystä tai toisesta (esim. akusta virta loppu).

 

Kuitenkin pohdintona edelleenkin: Miksi onkaan ihmisten (tai pikemminkin aloittelevien sukeltajien) niin vaikea ymmärtää, että kunnollinen valo on yksi tärkeimmistä varusteista kun sukelletaan sameissa pimeissä vesissä eikä tällaiset lamput ole edullisia vaan oikeasti vasta-alkajan päänsisällä on kuvitelma, että tämä laji on edullinen eikä turvallisuudellakaan ole niin väliä?

Sukelluskassi ja matkailua

Syksystä kevääseen matkailevat sukeltajat pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja matkaavat lämpimille apajille lomalle. Näin myös minä teen aika ajoin. Tänä vuonna kohteenani oli Malediivit maaliskuussa, jonne matkustin freelancer-matkanjohtajana Dive Travel Finlandin puitteissa. Voit tutustua reissuun blogissani.

Kissani, Harald, tahtoi myös reissulle, mutta ei päässyt

Kissani, Harald, tahtoi myös reissulle, mutta ei päässyt.

Monet pohtivat kannattaako reissulle ottaa mukaan omat varusteet ja mitkä niistä pakkaisin? Jokaisella on omat mielipiteensä ja syyt ottaa tai olla ottamatta omia varusteita mukaan, mutta minä itse olen päätellyt itselleni näin; lähtökohtaisesti jos lomallani sukellan enemmän kuin 5 päivää, otan omat varusteeni mukaan. Ensinnäkin taloudellisuus – jos sukellusvarusteiden vuokraaminen paikan päällä sukellusten ajaksi kustantaa enemmän kuin omien varusteiden kantaminen (lentoyhtiöiden maksut) niin mielummin raahaan omat kuin maksan lainakamoista. Toiseksi, tiedättekö varmasti millaisilla vuokrakamoilla tulette sukeltamaan? Omakohtaisena kokemuksena ne lainavarusteet ovat vähän sinne päin kooltaan ja tasoltaan sekä tiedättekö kuinka hyvin niistä on pidetty huolta? Jossakin tuolla regun annostin on käynyt tuhannen sukeltajan suuvärkissä ennenkuin se ihan kunnolla puhdistetaan. Puhumattakaan kerroista, joissa se annostin ja muut varusteet ovat pyörineet veneen lattialla. Pistäisitkö sen suhuusi ja hengittäisitkö sellaisesta regusta, joka sanoo sopimuksensa irti ollessasi parin kymmentä metriä pinnan alla?

Ensimmäiseksi kun mietit roudaamista, ota selvää paljonko varustekassi maksaisi matkakohteeseesi! Jotkut lentoyhtiöt tai matkanjärjestäjät pyytävät ”edullisimmillaan” 60 euroa suunnasta (Finnair hinnasto) tai ”kalleimmillaan” 200 euroa meno-paluu (TUI) . Esim. Thaimaassa monet keskukset vuokraavat laitepakettia 600 bahtin hintaan joka on euroissa 15 euroa. Toisaalta nämä ovat yleensä hinta/päivä, mutta kumman sinä valitsisit? Itse valitsisin kyllä omani vaikka säästö olisi vain muutaman kympin. Tämä ihan siksi, että tiedän missä kunnossa omat varusteeni ovat, ne ovat minulle sopivat eikä esim. annostimet ole käyneet muiden suussa tai lattioita kuurannut.

Jos taloudellisesti tai muusta syystä on viisaampaa ottaa paikan päältä lainakamat tai omia varusteita ei edes omista, niin ainakin ottaisin mukaani ne henkilökohtaisimmat varusteeni; maski ja tietokone. Myös snorkkelin, mutta sehän ei ole oikeasti laitesukellusväline vaan sitä voi käyttä snorkkelointiin jos vaikka lähirannasta löytyy jotain nähtävää.

Seuraavaksi pitääkin etsiä kunnon kassi varusteille. Itse omistan Tatonkan Barrel XL -kassin joka on kevyt, kestävä ja siihen mahtuu 110  litran verran varusteita ja matkatarvikkeita. Ostin harrastuksen alussa sukellukseen tarkoitetun reissulaukun, jossa on pyörät alla, sivuilla räpylätaskut, kovamuovinen pohja, irroitettava päiväreppu ja irroitettava regulaukku. Hinta moiselle tuotokselle oli 250 euroa. Puhutaan ehdottomasti laitesukellusvarusteille tarkoitetusta kassista koon ja kestävyyden puolesta, mutta ehdottomasti suurin miinus tälle nykyaikana on paino. Laukku painoi likimiten 6 kiloa tyhjänä. Jos nopsaan miettii lentolaukun raja on 23 kiloa ja siitä vähennetään laukun oma paino pois, jää jäljelle 17 kiloa varusteille. Tämä tarkoittaa, että aika tiukalle menee painorajat kun lataat laukkuun puvun, räpylät, BCD/Wingin ja regut. Ei mahdoton juttu, mutta siinä ja siinä. Itse käytän vain ja ainoastaan kumiräpylöitä, jotka painavat n. 3,5 kiloa pari. Regut – siis puhun monikossa – otan siis mukaani pääregun lisäksi varalle toiselle, joten painoa tälle setille 6 kiloa laukussa. Wingisettini alumiinilevyllä on 5 kiloa. Jäljelle jää vielä puvulle ja buutseille 2,5 kiloa.. Itselläni on todella lämpimissä (veden lämpötila 27 astetta ja enemmän) paikoissa vain rashguard ja neopreenikengät, joten silloin 2,5 kiloa on ok. Kuitenkin tiukalle menee, mutta kun varusteisiini kuuluu lamppu, spooli ja SMB ja muita dingelidangeleita niin meni kyllä 23 kilon yli. Kun sitten hankin tuon Tatonkan, joka painaa tyhjänä 1,95 kg (valmistajan ilmoittama), niin minulle jäi 4 kiloa lisää ja onnistun helposti pitämään painorajasta kiinni.

Lentoyhtiöistä

Sukeltajana on aina hauska mennä siihen laukkuhihnalle pudottamaan sitä sukellusvarustelaukkua. Jos koko hela hoito mahtuu peruspainorajoihin niin en luonnollisestikaan maksa mitään ekstraa varusteista. Lentoyhtiöden palveluihmiset toki yleensä yrittävät tietämättömyyttään pakottaa sinut maksamaan ekstraa, mutta miksi? Sinulla on laukku ja sinulla on sen sisällä tavaraa. Niin kauan kuin laukun sisällä ei ole mitään kiellettyä tai vaarallista niin tädillä ei ole mitään sanomista, että pitäisi jotain ekstroja maksaa! Piste. Nämä mistään mitään tietämättömät tyypit luulevat minun roudaavan sukellussäiliöitä laukussa. Yleensä siinä vaiheessa kysyn tädeiltä, että tietävätkö he kuinka paljon esim. 12 litran terässäiliö painaa tyhjänä tai kuinka paljon tilaa tuollainen säiliö vie? Juurikin sen verran kuin tuo laukku, joten miten sinne mahtuisi yhtään mitään tuolla painolla siis? 😀

Jos taasen olen tietoinen siitä, että painoraja tulee varmasti ylittymään niin silloin ehdottomasti maksa se ylimääräisen laukun hinta ja hoida homma etukäteen mielummin. Lentokentällä on aina mieletön hässäkkä saada maksettua ylimääräinen rahti ja joskus on käynyt niin, että joku tulkitsee asian jotenkin niin, että olisi oikeasti pitänyt jättää kamat kiltisti kotiin ja vetää niillä keskuksen kamoilla. Tästä esimerkkinä aikoinaan lentäessä sukelluslomalle Filippiineille Finnair suuressa viisaudessa siihen maailman aikaan päätti pyytää Aasian reittilennolla (kohteena Hong Kong) 30 euroa per lisäkilo eli mitään lisämatkalaukku hintaa ei ollut vaan kiloperintäinen hinta ylimääräisille tavaroille. Nyt sitten ylim. laukku painaisi 23 kiloa, joten 23 x 30 euroa = 690 euroa eli yhden lentolipun verran per suunta. Onneksi otin sukellusvarusteiden lisäksi laukkuun vain yhdet shortsit, pari t-paitaa, kalsarit ja henkilökohtaiset hygieniatuotteet enkä muuta ja kaikki mahtuivat tuohon 23 kiloon eli lisälaukkua ei tullut mukaani. Sittemmin Finnairkin on viisaudessaan lisännyt lisälaukkukategoriaan ns. muut urheiluvarusteet eli ei pelkästään golffaukseen tarkoitettuja välineitä. Tässä hinnasto linkin kautta.

Kannattaa jo matkaa suunnitellessa tarkastaa kunkin lentoyhtiö politiikkaa ja hintoja lisälaukulle ja kiloille, ettei tule yllätyksiä. Maaliskuun reissun positiivisin yllätys oli, että Turkish Airlinesilla sai ottaa 30 kiloa ruumaan ja 8 kiloa käsimatkatavaroina Malediiveille. Noille painorajoille mahtuu aivan varmasti kaikki varusteet ja mahtui jopa varavarusteetkin.

Ystäväni, kouluttajakolleegani ja entinen pomoni pakkaa aina sukereissuille mukaansa kamera-arsenaalinsa ja hänellä painojen puolesta tulee aina mukaan 60 kiloa tavaraa. Jessus.

Pakkaamisesta

Ennen pakkaamista tee lista varusteistasi. Tämä helpottaa pakkaamista ja vältät unohduksia ja harmaita hiuksia kun olet tuhansien kilometrien päässä ja pitäisi mennä sukeltamaan. Omakohtaisena kokemuksena voin sanoa, että jopa viikonlopun reissulle lähdettäessä ketuttaa aivan mielettömästi kun huomaat lauantai-aamuna varusteita kasatessa, 300 kilometrin päässä kotoa, että kas! Minulta unohtui reben keuhko kotiin sihen varaston hyllylle, joten pitääkin keskittyä seuraamaan kun muut sukeltavat. Tai kun pidät koulutusta ja huomaat vasta kohteella 70 kilometrin päässä, että kas! Minulta taisi jäädä kuivapuku varastolle…. Tee aina se pakkauslista! Käytä sitä orjallisesti, tee sitä hölmö, pikku tapasi!

Jos sinulla on kova laukku, pakkausjärjestyksellä ei ole väliä, mutta jos sinulla on pehmeä laukku kuten minulla, koita pakata siten, että saat tietyistä varusteistasi muodostettua kovan pinnan laukun alaosaan tai yläosaan tai molempiin. Minä teen siis näin: laukun alaosaan räpylät, väliin puku ja puutsit ja herkimmät varusteet eli maski ja regut sinne ihan keskelle suojaan. Sitten vielä ladataan yläosaan wingisetti metalliselkälevy ylöspäin. Näin saa helposti ’koteloitua’ kamat käyttämällä maalaisjärkeä. Räpyläthän eivät rikkoudu (siis ne kumiset rumat) ja sama pätee siihen selkälevyyn, joka on alumiinia (matkaversioni tai sitten terästä).
Varusteissa matkustamoon otan kameran (GoPro+varusteet), lampun ja tietokoneet. Aikaisemmin raahasin myös reguja käsimatkatavaroissa, mutta tiukentuneen turvallisuustilanteen mukaan reguja ei kannata yrittää käsimatkaan välttämättä pakata tai voihan sitä, mutta en takaa mitä security tekee – yhteinäistä säännöstöä ei oikein ole ja jokainen tulkitsee niitä miten tykkää ja millä päällä sattuu juuri silloinkin olemaan.

Sukelluskassit

ursuit_hl_wheel_bag_png_400x600_q95_1211_98fMarkkinoilla on paljon hyviä tuotteita, jotkut ovat spesifisesti laitesukeltajille tarkoitettua ja kuten jo aikaisemmin mainitsin minullakin oli ensimmäisenä laukkuna Ursuitin Heavy Light Wheel. Kuten on tullut jo selväksi, sen ainoa vika oli paino. Tämä on hyvin ergonominen laukku: pyörät laukun alla helpottavat liikuttamista tasaisella ja lisäksi sitä voi kantaa olkaremmistä, mutta jos painoa on tuo varusteiden verran niin +20 kiloa on paljon olkapäälle. Laukun sivussa ja päällä on myös kahvat. Sivuilla räpylätaskut ja sisätilassa irroitettava nylon-kangas ja siinä tasku. Pohja on kovamuovia ja päällyste todella kestävää PVC:tä. Mukana reilun kokoinen päiväreppu ja pehmustettu regukassi, johon sopii kahdet setit. Mutta se paino. Pyörät Wheel:ssä on aivan kuten rullaluistimissa. Muutaman vuoden ja lukunaisten reissujen jälkeen pyörien rullalaakerit alkoivat olla ruosteessa. Äkkiseltään en löytänyt mitään tapaa vaihtaa laakereita hajoittamatta koko alapohjan systeemiä. Luultavasti valmistajalla voisi olla joku niksipirkka-ohje…

Samanlaisia perässä vedettäviä isoja laukkujärjestelmiä löytyy myös Marekselta, Seacsubilta ja muilta, mutta kaikissa on sama ”vika” eli pelkän laukun paino on 5 kilosta ylöspäin. Toki sitten löytyy Seacsubilta kevyt Mate HD 2.5, joka painaa 2.8 kiloa ja Oceanicilta löytyy Roller Duffel, 3.8 kiloa painava perässä vedettävä laukku. Laukkujen hintahaitari 115-300 euroa.

Vaihtoehto näille painaville laukuille kyllä löytyy. Ne ovat yleensä repputyyppisiä, joten kantamus pitää nimensä mukaisesti reppuna selässä. Yleensä niistä puuttuu kovamuoviset alapohjat ja renkaat, joten se mikä menetetään suojauksessa ja ergonomiassa, saavutetaan keveydessä. Jos siis mietit laukkua, mieti myös itseäsi – jos selkäsi ja käsivoimasi eivät ole aivan parhaalla mahdollisella hollilla, valitse perässä vedettävä laukku mielummin kuin selässä reppuna kannettava laukku. Lentokentillä tai niiden ulkopuolella ei aina kärryjä saatavilla ja voit joutua pitkiäkin matkoja kantamaan laukkua selässäsi. Haasteeksi muodostuu hyväkuntoisellekin kaverille tällaisen setin kantaminen kun ulkolämpötila on +30 astetta.

manta-bagEnglantilainen Fourth Element on tuonut markkinoille oman vastineensa Manta Flight -nimisen varustekassin. Se on reppu-tyyppinen kassi, jota kannetaan siis olkaimista ergonomisesti selässä. Taarapainoa kassille ei ole kuin parisen kiloa ja tilavuus 115 litraa eli tuohon mahtuu varusteet aivan varmasti ja vähän ekstraakin.  Mareksella on Cruise Backpack dry, joka painaa vain 1,5 kg. Samat speksit kuin Fourthilla. Näiden reppujen hinnat ovat alle 150 euroa.
Verrokkina täytyyIMG_20160308_152225 mainita nämä muut laukut. Minulla on Tatonkan Barrel XL -reppu, jonka tilavuus on 110 litraa ja ostin sen paikallisesta partiokaupasta poistomyynnistä aikoinaan lähtiessäni Kiinaan töihin 2009 hintaan 80 euroa. Joten verroksi suosittelen toki miettimään pitääkö sukelluskassissa olla joku sukellusvalmistajan logo vai voisiko vaihtoehdoksi käydä joku muu kestävä laukku, joka voisi olla huomattavasti edullisempi kuin sukellusporukan merkit? Tätä mielipidettä ajaa myös turvallisuus – jos laukussa on iso tunnetun sukellusvarustefirman logo niin varkaille se voi olla massasukelluspaikoissa houkuttelevampi kuin sellainen missä ei ole tätä logoa. Toisaalta kun miettii, että randomirosvokaan ei helposti liikuta +20 kiloa painavaa kassiasi, mutta lentokentiltä suljetuista tiloista viedään kuitenkin paljon tavaraa ihan henkilökunnankin toimesta… Mieti siis tarkkaan valintaasi. Esimerkkinä tähän heitän verrokkina Ortliebin Big Zipin. Täysin veden pitävä, 140 litrainen reppu, jossa 5 vuoden takuu.

Matkaraporttia Malediiveilta osa 2

Tervetuloa lukemaan matkaraporttini osaa 2 Malediivien 10 päivän sukellussafarilta. Edellisen osan löydät täältä.

Tässä osassa keskityn kertomaan yleistä asiaa reissusta, aluksesta, sukeltajista, oppaista yms.

Keskiviikkona 9.3.2016 lähdimme matkaan North-Malén atollille ja edessämme olisi hieno kokemus, monta hienoa sukellusta ja monta uutta kertomusta sukelluskeskusteluihin. Blue o Twon moottorijahti M/Y Voyager on 37 metrinen paatti, jossa 26 sukeltajaa voivat majoittua. Alus oli aiemmin ollut Punaisella Merellä ja tuotu operaattorin Malediivien laivastoon viime vuoden puolella (?). Siinä on 3 majoituskerrosta ja vielä osittain katettu aurinkokansi porealtaineen. Täällä deck plan.
Hyttini oli alemmassa kerroksessa ja täytyy todeta, että ihan hyvävarusteinen pikku lukaali, jossa oli sopivasti tilaa vaatteille ja kaikelle tilpehöörille. Vinkkinä kaikille; ottakaa mukaan korvatulpat sillä jos naapuri kuorsaa, konehuone on seinän takana tai sitten ilmanvaihtokone on äänekäs – tulpat voivat pelastaa monen yön valvomisen eikä mitään niin veemäistä ole kuin monta päivää väsyneenä sukeltaminen ja vielä pitäis hymyilläkin? 😀 Onneks oli matkassa mukana tulppia eikä metelin takia tullut valvottua ainakaan. Toisaalta sukeltajat kyllä tietävät, että uni takuulla maistuu hyvin kun on tehnyt muutama sukellusta päivän aikana… 🙂

Sukelluksia päivässä on 3; ensimmäinen ennen aamiaista n. klo 07:00 (herätys 06:30 joka aamu), seuraava ennen lounasta 10:00 – 11:00 ja päivän virallinen viimeinen sukellus 15:00 hujakoilla. Reissulla oli mahdollisuus myös yösukelluksiin ja Blue O Two lupailee kolmea yösukellusta per viikko mikäli kohdevalinnat ja reitti natsaa. Me teimme vain kaksi mikä on harmi sillä tropiikin yösukellukset tarjoavat aina todella mielenkiintoista nähtävää; yöeläjät ovat baanalla, kilpikonnat nukkuvat koloissa, leijonakalat metsästävät pikkukaloja yms. Kokonaisuudessaan minulle kertyi 10 päivän aikana 28 sukellusta (1596 minuuttia, maksimikeskisyvyys 25.8 m), viimeisenä päivänä teimme vain 2 sukellusta koska ennen lentoa pitää olla 24 tuntia sukeltamatta ja varsinkin pitkän sukellussarjan jälkeen pidempikin aika on parempi.

Laivalla oli mahdollisuus nitroxiin lisähinnasta. Rajoittamaton paketti nitroxia 10 päivän sukelluksille maksoi 100 GBP eli noin 130 euroa. Itse koin tämä hinnan pikkasen liian korkeaksi ja päätin sukeltaa ihan perinteisellä paineilmalla vaikka nitrox toisi enemmän turvallisuutta pitkällä reissulla ja enemmän suoranousuaikaa. (Jos totta puhutaan niin onhan tuo melko edullista. 4,6 euroa per sukellus yngefär kun keskimäärin sukellusten pituus n. 57 minuuttia.) Noh, suoranousuajat paikkarilla eivät missään välissä ylittyneet (huolimatta konservatiivisista sukellustietokoneen asetuksista), mutta olisihan lisäturvallisuus ehkä ollut fiksua? Lisähintaan normikokoisten alumiinisäiliöiden (n. 12 l) olisi myös ollut saatavilla 15 litran terässäiliöt 80 GBP:n hintaan eli 105 euroa. Tämäkin olisi ollut fiksu valinta koska ei olisi tarvinnut lisätä lyijyä ja hengityskaasuakin olisi ollut 500-600 litraa enemmän ja varsinkin alussa ilmankulutukseni oli aivan tapissa huonon kuntoni ja flunssan takia ja vedin parin ekan päivän sukellukset valitettavan tappiin asti – ilmaa jäi 35 minuutin vedoilla vain noin 10-20 baria päästyäni kannelle. Kouluttajana en suosittele tällaista vaan reserviä pitää jättää kunnolla. Nyt kuitenkin selitin kaikille ja itselleni, että olen ”saita paskiainen”. Loppureissusta kulutus oli vähän palautunut normaalimmaksi – sukellusten kesto oli yli 60 minuuttia, keskisyvyys alempana ja pulloihin jäi se 50 baria. Muutakin ekstraa tottakai rahalla olisi saanut; tuplat, stage yms mutta pitää muistaa, että Malediiveilla laki määrää, että maksimi syvyys sukelluksilla on 30 metriä, sukellusaika n. 60 minuuttia, joten mitään tekniikkasukelluksia tuolla ei vedetä. Tämä kaiketi juontuu siihen ajatukseen, että maassa on paljon sukeltajia, jos homma ei olisi vahditumpaa sattuisi pönttökeikkoja hurumykke ja niitä pönttöjä ei ole kuitenkaan joka saarella vaan jos kakka niinsanotusti lävähtäisi tuulettimeen pirun kaukana Malén pöntöstä, voisi pelastusoperaatio viedä turhankin kauan aikaa – toisaalta ihan fiksua eikä kaiken kaikkiaan näkemäni perusteella siellä syvällä ollut oikein mitään nähtävääkään vaan kaikki kiva sijaitsi 20 metrin hujakoilla.
Operaattorin suureksi miinukseksi sanon, että heillä oli vain yksi happianalysaattori (Analox) ja nitikkasukeltajia yli parisen kymmentä, sukelluksia 3 päivässä. Mahtoiko tämä analysaattori näyttää oikein edes? Suomalaisella pariskunnalla, Juhalla ja Mirjamilla, oli oma analysaattori joka näytti jatkuvasti eri lukemia… Note to myself ja kaikille muille: Ota aina oma analysaattori mukaan ja tarkista ennen lähtöä, että se näyttää oikein arvoja! Jos on pienikin epäilys, että analysaattori näyttää vääriä arvoja, vaihda paristo ja happicelli!

Ruokailut tarjottiin kannelle kaksi sisältäen yleensä länsimaalaisen ja intialaisen ja paikallisen ruokakulttuurin antimia.  Yleensä sukellusten jälkeen tarjolla oli mehua ja päivän viimeisen dyykin jälkeen kokkipojat olivat leiponeet kakkuja, piirakoita, muffineita tai munkkeja. Joten eipä ainakaan nälkää tarvinnut nähdä. Perushintaan kuului rajoittamattomasti kylmää vettä, kuumaa vettä joko murukahviin tai teehen. Sekä keksejä. Virvoitusjuomat ja alkoholi maksoivat erikseen ja esim. olut-tölkki (Tiger) maksoi 4 USD. Yläkerran baarista löytyi kyllä valko- ja punaviiniä sekä valikoima peruskaatoviinoja (vodka, gin, tequila, viskiä, rommi). Itse en juonut reissun aikana kuin muutamat oluet ja pari cokista. Olinhan ’töissä’ eikä muutkaan suomalaiset mitään kupittelijoita olleet…
Tarjolla oli myös pari banaaniköynnöstä, josta sai mielensä mukaan käydä repimässä banskuja. Kukaan ei asiasta maininnut, mutta kun kolmannen päivän paikkeilla naapurit siitä kävivät harventamassa, niin uskalsimme mekin tehdä samoin.

Harmikseni voin jo sanoa ja vinkiksi muille, että pakatkaa mukaan sukellusmatkoille oma urheilupullo, johon voitte vesiautomaatista lorauttaa vettä. Me saimme puolen litran vesipullot saapuessamme laivalle ja niiden kanssa mentiin sitten loppupäivät -olisi ollut mielenkiintoista mittauttaa bakteeriarvot viimeisenä päivänä vesipullosta joka on lojunut ties missä, ja jota ei ole pesty kertaakaan. Olin sen verran ajatellut asiaa etukäteen, että kävin hakemassa urheiluliikkeessä ennen matkaa urheilujuomajauhetta pillerin muodossa, mutta eipä iso pilleri mahtunut vesipullon suusta sisään eikä kokonsa vuoksi ollut murskattavissakaan, joten sekoitus piti tehdä pikkumukeissa. Eli ensi kerralla note for myself: ota urheilujuomapullo, jossa iso suuaukko mukaan tai urheilujuomapulveria. Sinänsä hassua ettei tämän tasoisella operaattorilla ollut tarjolla urheilujuomaa tai siis elektrolyyttejä koska ihmiset ovat 24/7 alttiina trooppiselle lämmölle ja tarjottu vesi vain puhdistettua, jossa ei todellakaan ole mitään kivennäisaineita, suoloja tai sokereita, joten elektrolyyttien (urheilujuoman) nauttiminen on must näissä olosuhteissa. Kahviaddiktina olin pakannut mukaan XXL:stä kertakäyttö suodatinkahvia pari pussia ja se pelasti reissuni kun edes kahtena päivänä sain nauttia lähes autenttista suodatinkahvia paskan murukahvin sijaan.

M/Y Blue Voyager alusta seurasi yhteysalus, dhoni. Saapuessamme kohteille dhonilla mennään itse sukelluskohteelle ja takaisin. Dhonilla on myös täyttöasema ja sukellusvarusteemme säilytettiin siellä. Sinänsä kätevää, että pääalus pysyisi kuivempana eikä tarvitsisi kuunnella jatkuvaa kompressorin hurinaa kun matkatessamme kohteelta toiselle dhoni pysytteli turvallisen matkan päässä pääaluksesta jopa iltaisin.

Laivalla oli kaksi brittiläistä opasta ja operaattorin ’managereita’, pariskunta Alan ja Becky sekä firman videokuvaaja. Loput henkilökunnastamme oli paikallisia – suomalaisryhmälle osui paikallisopas ”TT” – kaveri, joka tiesi kohteet kuin omat taskunsa. Laivan henkilökunta oli hiljaista porukkaa ja eritoten tarjoilijaksi päätynyt kaveri oli eritoten ns. ”kyrpä otsassa” aamusta iltaan päivästä toiseen – hänen kasvoillaan ei ollut hymyä tai iloa ja se valitettavasti latisti tunnelmaa pahasti kun sukeltamisen osalta matkapäivien kohokohtia oli kuitenkin syöminen ja tarjoilija on joka päivä naama ”norsun vitulla”. Dhonin, yhteysaluksen, miehistössä oli kolme kaveri, jotka selvästikin olivat hauskoja, nauravia ja avuliaita niinkuin missä tahansa sukelluskohteessa aina.

Reissulle oli luvattu saari-BBQ, mutta emme grillanneet maissa vaan takakannella yhtenä iltana. Maissa kävimme hiekkasärkkäluodoilla kahtena iltana kääntymässä ja jälkeenpäin olisi voinut sen jättää tekemättä sillä näiden hiekkaluotojen hiekan alla oli mustaa öljyä joka jäi kiinni jalkoihin ja sitä myöten siirtyi vuoteeni lakanoihin…. ei kovin siistiä puuhaa… Ihan nasta pikku saari, mutta…

10376192_10153684837227600_7813178022666087676_n

Kuten jo aiemmin mainitsin laiva vetää 26 sukeltajaa. Meitä suomalaisia oli siis 7: nuoripari Anne ja Janne, jotka olivat toimineet divemastereina Ausseissa; Jorma – Ojamon yliloordi, Jorman vaimoke Päivi, jolla on yli 30 vuoden kokemus sukeltamisesta, delfiineistä ja hän on matkannut ympäri karttapalloa; Juha ja Mirjami, joiden sukellusura on lähes yhtä pitkä kuin minulla, mutta he olivat kokeneet lähestulkoon kaikki hienoimmat kohteet maailmassa ja olivat myös sukellusseuransa kouluttajia. Meillä synkkasi porukassa hyvin ja sen tietää aina silloin kuin jossain vaiheessa matkaa porukkaan pesiytyy joku hokema, jota toistetaan vielä viimeisellä hetkellä kun erotaan ennen matkan päättymistä ja ehkä vielä silloinkin kun ollaan kotona, mutta kukaan ei sitä kuitenkaan ymmärrä. Tämä meidän hokema ”Best corals in the world, best hard corals, best soft corals” juontui siihen, että matka edetessä brittioppaamme jaksoivat kohde toisensa jälkeen kehua kuinka tällä tulevalla kohteella korallit olivat maailman kauneimpia pehmytkoralleja tai maailman kauneimpia kovia koralleja – siis joka kerta löytyi aina vaan parempia? Siitä alkoikin tämä vitsi ja kaiken kaikkiaan oppaat yrittivät pelastaa tai paikata tai peittää sen tosiasian, että kohde oli pirun tylsä (lue: ei isoja kaloja tai otuksia). Yleensä myös kun kohteesta mainitaan ”nice and easy” tarkoittaa se suomeksi tylsää kohdetta, tylsää sukellusta. Nojoo, kun näkee jotain spesiaalia (valashai, mantoja, muita rauskuja tai parven haita, kilpikonnia), niin väkisinkin kohteet joissa ei näitä isoja ole vaan on koralleja ja pikku otuksia niin ovathan ne kokeneille sukeltajille vähän pakkopullaa.
19 sukeltajaa oli siis ei-suomalaisia – 17 brittiä, yksi eteläafrikkalainen ja yksi latvian kansalainen. Minulla oli kunnia jakaa hyttini eteläafrikkalaisen Seanin kanssa. Nuori heppu joka asuu Lontoossa, sukeltanut muutaman vuoden, viimeiset pari vuotta ahkerammin. Tulimme Seanin kanssa hyvin juttuun ja viimeisenä iltana hän kyseli minulta suosituksia mm. varustekokoonpanosta ja reguista – hän oli selvästikin huomannut kuinka suomalaisilla oli wingit ja Apeksin regut ja taidot olivat muuta porukkaa aivan omalla tasollaan. Noh, mä annoin vinkkiä ja suosituksia ja myös sen vinkin, että ole aina kriittinen kun joku suosittelee jotain ja muokata vinkki tai ohje paremmin omaan sukellukseen sopivaksi, kokeile asioita, tee asioita ja sen pohjalta muodosta oma näkemys asioista, varusteita yms. Tästä aasinsiltana – brittien puolella taitotaso oli karmaisevaa katseltavaa muutamien kohdalla. Varusteihin porukalle oli hyvin myyty kaiken maailman muovikrääsää, mutta oliko kukaan heidän kouluttaja koskaan miettinyt, että hyvä sukeltaja sukeltaa melko hyvin paskoillakin kamoilla? Kaikesta päätellen Fourth Element on todella brittiläinen brändi ja monella olikin tämän valmistajan viimeisintä huutoa olevat releet. Ei siinä mitään, mullakin oli matkassa Fourthin huppu ja nepparikengät, joita muillakin näytti olevan. Kannattaa muuten merkitä omat varusteet hyvin ennen reissua!
Niin ja keski-ikä porukassa taisi olla 50 puolivälin paikkeilla… Ei sinänsä britit on hauskaa porukkaa – pidämmehän brittiläisestä huumorista Suomessa (Monty Python, Mr Bean, Little Britain yms).  Ehkä koko reissun hienoin momentti oli kun kolmantena päivänä sukellusten jälkeen pamahdin suihkun raikkaana, puhtaat vaatteet päällä hakemaan kakkosdeckin kuumavesiautomaatilta kuumaa vettä teehen ja koko porukan nestori, ehkä jotain 70 v pappa toikaisee nähdessään mun Iron Maidenin ”Piece of Mind” -bändipaidan – ”I like your shirt very much” 😀 Ei edes kommentit muilta briteiltä trimmistäni tai peruutuspotkuistani saanut tällaista reaktiota.

Malediiveilla vaaditaan liveaboardeilla sukeltajilta jonkin verran kokemusta. Oikeaan aikaan, oikeassa paikassa on todella kovat virtaukset ja kokemattomat ja huonokuntoiset sukeltajat voivat asettaa itsensä vaaraan. Minä, alussa huonokuntoisena, en ollut hyvä esimerkki, mutta kokeneena sukeltajana pystyin arvioimaan mitä tehdä ja mitä jättää tekemättä. Vielä huonompaa oli eräs brittipariskunta joka oli lähtenyt ihan peruskurssipohjalta ja viimeisistä sukelluksista oli jo muutama vuosi aikaa. Varusteet olivat tiptop, mutta kun näin paljonko pariskunnan nainen laittoi lyijyä vyölle, näin jo ”punaista”. En lähtenyt oikomaan tilannetta koska en ollut siinä tilassa vaan katselin vain vierestä ihmetellen. Vedessä rouva oli sukeltajan irvikuva – trimmi kuin vesijuoksijalla ja potkutekniikka vaikutti siltä, että ihan kuin rouva olisi ollut polkemassa pyörää eli siis kaikin puolin aivan hanurista. Ilmeisesti pariskunta tajusi tämän itsekkin, että ovat väärässä paikassa väärään aikaan ja epätoivoisesti heille alettiin järkkäämään jatkokurssia (PADI AOWD). Tässä kohdin :facepalm: eli ei helvetti – ennakkovaatimuksena reissulle oli kokemus keskinkertaisesta hyvään eikä mitään aloittelijatasoa.  Mietin, että mitäköhän tästä seuraa? Eipä seurannut mitään hyvää – kouluttajana heille toimi brittioppaista Becky joka kyllä hoiti tietopuolen ihan jees (sivusta seuranneena), mutta sitten kun hän ehdotti adventureita tyypeille niin heittoina oli kalantunnistus, virtasukellus, venesukellus sekä pakolliset syvä- ja navigaatiosukellus. Ei hitto jos mä olisin näiden tyyppien kouluttajana ollut niin ekaksi oltaisiin lähdetty nosteenhallinnasta ja eritoten sukellusasentoa treenailtu laivan kannella lisäten siihen sen verran potkutekniikoita ja treenattu kuivalla niitäkin ja heidänkin sukellusloman loppu olisi voinut olla jotenkin pelastettavissa, mutta ei…. kalantunnistus… VMP sanon minä…. 😦
Kouluttaja jaksoi pari sukellusta niiden kanssa uhrata, mutta kun tarkoituksena on liidata muutakin porukkaa samalla niin kaikkihan siinä kärsi. Ehkä mielenpainuvampana oli yksi seinämäsukellus, jossa rouva jo 10 minuutin kohdalla alkaa kaivamaan poijua esille ja kelaa taskusta virtauksessa, mies katsoo aivan typeränä vierestä ”tumput suorana” ja me suomalaisporukkana tarkkailemme tätä spedeilyä tarkasti etäisyyden päästä. Rouvalla kova työ pitää itseään menemästä syvemmälle, hengitys on kuitenkin jokseekin normaalia, katse maskin takaa kyllä keskittynyt muttei panikoiva. Kuitenkin hän vajoaa pikkusen syvemmälle, päätin tarkkailla ja jos homma eskaloituisi, menisin väliin – meistä suomalaisista tilanteen koki erittäin vakavaksi divemaster-pariskunnan toinen osapuoli ja lähtikin auttamaan rouvaa ja lisäämään ilmaa rouvan bcd:hen, jolloin poijuhomma vähän helpottui. Homman jälkipyykkinä oli kuitenkin – rouva jätti sukeltamisen vähemmälle, lähti vain niille ”nice and easy” -sukelluksille ja herra suoritti kurssinsa loppuun jotenkuten – ehkä. Vähän jälkikäteen mietitytti, että olisiko aiheellista ollut ihan alussa pistää sillä ensimmäisellä ns. tarkastussukelluksella jokainen tyyppi sellaiseen syyniin, että pystyvät todistamaan nosteenhallintansa ja poijutaidot, jotta ”läheltäpiti”-tapausta ei olisi tarvinnut todistaa omin silmin. Ihan aikuisten oikeesti…. Toiseksi, että kun aletaan vetämään kurssia melkeinpä hatusta ja puskista ja sukeltajia on 26 kpl, oppaita 3 kpl – oppaista paikalliskaveri ”TT” joutui jo neljäntenä päivänä lopettamaan koska hänen korvansa oli muurautunut umpeen (erittäin paha tulehdus) ja Alanilla oli selkä ongelmia eikä siksi pysty sukeltamaan kaikkia sukelluksia edes heti ensimmäisinä päivinä – niin kannattiko kurssia edes miehistövajeen takia aloittaa vaan olisi sanonut nätisti, että no can do koska olishan toi tädille olisi voinut sattua pahemminkin ja silloin kaikki reissu olisi ellei sitten täysi over niin ainakin menttaalitasolla over kun matkassa on yksi raato tullut. Money talks ja bullshit walks…
Eipä meille (omasta mielestäni) osunut mitään ihan vallan mahdottomia virtauksia kohdalle – pari sellaista oikein kovaa ja yhden kerran havaittavissa oli virtaukset, jotka tulivat ylhäältä ja veivät alaspäin. Hetken päästä virtaus muuttikin suuntaa ja vietti ylöspäin. Mutkan jälkeen olitkin vastavirrassa kun sitten hetken päästä olitkin samaan suuntaan mentäessä matkustajana… Hassua… olin kyllä odottanut jotain kauheampaa.

Omista varusteista vielä; Mukana matkassa oli alumiinen selkälevy (Agir) + OMS:n wingi ja sinkkuadapteri, Apeksin pitkäletkulla varustettu sinkkusetti, kanisterivalo, Ursuitin jet finit, 4 elementin neppari bootsit, SeacSubin rashguard ja kolmet uikkarit. Siihen päälle vielä parit maskit ja poijut. Snorkkelikin oli valashai-snorkkelointia varten messissä – yhtenä päivänä käytössä kuitenkin. Lämpötilat eivät tuottaneet ongelmia – vedessä lämpötilat vaihtelivat 29-30 välillä, joten märkäpuku mulle olisi ollut tukala kapistus. 5 mm:n huppua aloitin käyttämään puolen reissun kohdalla kun huomasin kuinka paljon helpommin paineentasaaminen onnistui, korvat olivat paremmassa kunnossa ja maskiinkin tuli vähemmän vettä sisälle kun muutaman päivän jälkeen kamat alkoivat olla aika suolassa. Eli huppua en käyttänyt lämpöisyyden vuoksi vaan käytännöllisyyden ja paremman tasaamisen vuoksi. Kylmä tuli ainoastaan toisen päivän viimeisellä dyykillä jossa kökittiin 40 minuuttia paikallaan mantarauskuja bongailen.
Kyllä tuo lämmönsieto on henkilökohtainen juttu – jos olet vilulle altis, ota 3 mm:n kokopuku ja huppu, jos taasen olet kuten minä, vuorattu traanilla – ehkäpä rashguard ja shortsit ovat tarpeeksi…? Vähemmän kiloja matkaan, mutta monta sukellusta päivässä tropiikissakin voi olla ikävä kokemus jos on kylmä tai kylmä tulee helposti… Toisaalta Malediiveille saa viedä ainakin Turkish Airlinesilla 30 kiloa ruumassa ja 8 kiloa käsimatkatavaroissa. Dive Travel Finlandin asiakkaat saavat tänä vuonna (2016) viedä tuplaten ilman lisäkustannuksia, joten isommat kamerasetitkin tulee varmasti poimittua mukaan eikä tarvitse olla jättämättä ylimääräisiä varavarusteita – kunhan vaan jaksaa itse roudata omat kamat. Ai niin pieni muistutus omien varusteiden omistajille – vaikka M/Y Blue Voyagerinkin miehistö oli kovin avulias ja sukellusten päätteeksi lupasi pestä varusteet niin minun reguni oli pesty myös sisältä eli regun sisälle oli päässyt vettä 😦 Regu on nyt huoltokunnossa eikä sitä voi käyttää kunnes se on täysin huollettu. Eli älä koskaan anna ulkopuolisten pestä regujasi, hoida niiden peseminen itse!

Lopuksi Malediivien säästä yleisesti; Itse mukamas kokeneena matkailijana olin varautunut paahteeseen aurinkovoiteella, jossa suojakerroin oli 20. Paha virhearvionti – vaikka olen tumma heppu ja enkä pigmenttivikainen albiino, niin SK 20 oli liian pehmeää kamaa ja jo puolen tunnin altistuksen seurauksena nahka oli kivasti (epämiellyttävästi) punainen. Note to myself osa 2: kun lähdet päiväntasaajan tuntumaan, ota mukaan aurinkorasvaa, jonka suojakerroin 30!

Tässäpä tätä, seuraavassa numerossa päästään itse reittiin, kohteisiin, sukeltamaan – hope so….

Jääsukelluskausi on täällä

On sukeltajia, joiden sukelluskausi alkaa talven päätyttyä jäiden lähtiessä ja päätty jälleen kun vedet jäätyvät. Tämä ns. avokausi kestää meillä Etelä-Suomessa noin huhtikuusta joulukuuhun eli noin 4-5 kuukautta vuodesta jää peittää vedet ja nämä sukeltajat viettävät väliaikaa joko leppoisasti huoltaen varusteitaan, matkaavat etelään tai osalllistuvat seuran tai jonkun sukelluskeskuksen järjestämiin uimahallivuoroihin sukeltamaan. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla vaan jään allakin voi sukeltaa. Tällaisten sukeltajien sukelluskausi kestää melkolailla ympäri vuoden, muutamaa tosi tosi tosi kylmää viikkoa lukuunottamatta.
On muistettava, että ensinnäkin varusteet pitää olla kunnossa ja kestää kylmää vettä. Tärkeänä pidän myös koulutusta. Sukellussuunnitelmakin pitää olla konservatiivinen koska suoraa pääsyä pinnalle ei ole. Kuitenkin kaikkein tärkeintä on korvien väli. Jos oma pää sanoo, että jääsukeltaminen on epämiellyttävää, ahdistusta tuottava ajatus tai kylmä vesi tuottaa ongelmia niin silloin on kaiketi parasta unohtaa tämä leikki.  Kylmän veden ahdistuksen voi vielä kiertää hankkimalla kunnollinen kuivapuku ja erinomainen aluspuku ja/tai lämmitysjärjestelmä. Ja sen ahdistuksen voi voittaa kokeilemalla jäänalla sukeltamista ja jos sen jälkeen homma ei nappa niin ei siinä mitään – kevät ja kesä kuitenkin tulee jossakin vaiheessa ja jäätkin ajanmyötä lähtevät.

PADI-koulutuksessa sekä Sukeltajanliiton koulutuksessa (CMAS) jäänalla sukelletaan vain pintaköydellä (ei parinaru, parinarussa kaksi sukeltajaa on kiinni toisissaan köydessä, jonka keskikohdassa on kelluke). Tämä tarkoittaa sitä, että sukeltaja on köytettynä pintaköyteen, jonka pituus on 30-50 metriä. Avannolla on pintamies ohjaa yhden sukeltajan köyttä ja avustaa sukeltajaa veteen, vedessä ja vedestä pois. Tämä on turvallisin tapa aloittaa sukeltaminen jään alla.  Tällä tavalla minäkin aikoinaan aloitin jääsukeltamisen, mutta koin köyden erittäin rajoittavaksi kapineeksi. Jos samassa avannossa sukeltaa muitakin sukeltajia tulee eteen sotkeutumisvaara ja jos turvallisuuden kannalta sukelletaan vuorottain voi se tarkoittaa pitkääkin odotusaikaa pinnan päällä ja tämä voi tarkoittaa paleltumista pinnalla. Ei kiva!
Toinen vaihtoehto on opetella sukeltamaan luolasääntöjen mukaisesti reelinarutusta käyttäen ilman köysikahletta.  Valmiita reittejä löytyy esimerkiksi tutusta Hilloisten louhoksesta, jossa aiempina talvina avanto on tehty opasnarun alkupäähän lähelle rantaa. Narua seuraamalla pääsee vaikka koko syvemmän puolen ympäri ja takaisin. Jos valmista opastenarua ei ole, se pitää itse laittaa sukeltaessa paikalle ja takaisin päin tullessa kerätä pois (suositus on kerätä pois eikä jättää paikalleen ellei todella tiedä mitä on tekemässä). Sukellettaessa näin, pitää kuitenkin ehdottomasti muistaa kahdennettu järjestelmä eli tuplasäiliöt sekä kahdet alentimet ja annostimet, kuivapuku (kahdennettuna nostovälineenä) sekä lamppu ja varavalo. Tämä siitä syystä, että jos joku varuste esim. toinen alennin&annostin vikaantuu, voidaan sulkea venttiili ja siirtyä vara-annostimelle. Worst case scenario – Sukellusparilta saa myös apua, narun päässä sukeltaessasi, sukellat yksi ja sinun parisi on pinnalla! Jään alle en siis lähtisi missään nimessä edes pintaköydellä sinkkusäiliöllä ilman kainalopulloa tai stagea.
Myös sukellussuunnitelmassa on käytettävä äärimmäistä konservatiivisuutta. Luolasääntönä tunnetaan ns. ”kolmannekset”. Tämä tarkoittaa sitä, että kun säiliön sisältö jaetaan kolmeen osaan yksi osista on ns. matkakaasua, yksi osa ns. paluukaasua takaisin lähtöpisteeseen sekä turvapysähdykseen ja viimeinen jäljelle jäävä osa reserviä kaiken varalle jos jotain itselle tai kaverille saattuu käymään huonosti. Matemaattisesti kalkulaatio voitaisiin tehdä näin; Täysissä säiliöissä on yhteensä 210 baria hengityskaasua. Kun tämä jaetaan kolmeen osaan niin avannolta voidaan edetä käyttäen maksimissaan 70 baria,  tämän jälkeen ehdottomasti pitää palata kun mittari näyttää 140 baria ja kun saavutaan takaisin avannolle ja palataan taas kuivalle on säiliöissä oltava jäljellä vähintään 70 baria hengityskaasua. Tietenkin konservatiisemmin voitaisiin määritellä, että matkakaasuna käytettäisiinkin vain 60 tai jopa 50 baria. Jolloin pinnalla takaisin pinnalla olisi 90 tai 100 baria. Eilen sukeltaessani lähtöpaineeni oli 210 baria. Käännös takaisin avannolle tehtiin 45 barin jälkeen ja pinnalla sukelluksen jälkeen kaasuja oli siis jäljellä 120 baria. Hyvin konservatiivinen suunnitelma ja toteus onnistunut. Sukellus kesti 62 minuuttia joka oli melkoisen pitkä sukellus 4 asteisessa vedessä, ilman lämpötilan ollessa -2 astetta. Eli olosuhteidenkin puolesta oli hyvä sää sukeltaa. Omana henkilökohtaisena rajana minulla on -10 astetta, jonka jälkeen kylmettäminen ennen sukellusta tapahtuu nopeasti ja sukelluksen jälkeen puvun riisuminen kohmeisilla sormilla on epämielyttävää, joskus jopa melkein mahdotonta sekä riisumisessa pitää olla ripeä ennenkuin venttiilit jäätyvät kiinni letkuihin tai säiliöventtiilit ovat niin jäässä, ettei niitä voi sulkea ennenkuin ne sulavat.

Tässä alle viiden minuutin pätkä eilisesti (24.1.2016) sukelluksesta:

Miksi sitten sukeltaa kylmässä ja pimeässä? Tätä käsittelin jo aiemmin blogikirjoituksessani ”Ei mitään nähtävää”. Minulle tärkeintä sukeltamisessa ei ole jonkun kohteen näkeminen tai sen näkemättä jääminen. Vaan koko sukelluspäivä on jo itsessään palkitseva kokonaisuus päästä pois arjen rutiineista tilaan, jossa fokus on juuri siinä kyseisessä hetkessä eikä muita ajatuksia tai huolenaiheita juuri siinä kyseisenä hetenä ei voi olla. On vain se hetki, mitä teen seuraavaksi ja miten sukellusparini voi ja on. Myös painottomuuden tunne yli satakiloiselle jässikälle on aina taianomainen. Kaikki se mitä veden alla on tai näkyy, on toissijaista. Sukellus ei ole suorittamista vaan kokemista!
Onhan se toki hienoa bongata iso kala tai uponnut laiva eli hylky, mutta se ei ole minulle itseisarvo. Myöskään itseni voittaminen tai jonkun asian saavuttaminen (syvyys, sukellusaika tmv) ei minulle henkilökohtaisesti ole se määränpää. Toki uudella kohteella sukeltaminen tai uuden oppiminen tuo aina mukavan lisän, mutta se ei minulle ole tärkeintä.
Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin vesistö, jossa sukellat avoaikaan kesällä, on talvella (yleensä) huomattavasti kirkkaampi eli sateiden ja tuulien sekoittama vesimassa on talvella tyyni ja näin ollen parhaassa tapauksessa vesi on niin kirkasta, että vaakasuora näkyvyys voi olla huikeat 25-30 metriä. Jo sen kokeminen on huikeaa. Kun jään päällä on lunta, ei luonnollinen valo eli auringon valo juurikaan pääse pinnan alle ja vedessä on edettävä lamppua käyttäen. On kuin sukeltaisi yöllä eli tässä tapauksessa voisi sanoa, että saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla – yösukellus ja jääsukellus. Kevät-talvesta kun lumikerros on vähentynyt jään päällä, valoa toki tulee jäänalle jo paljon ja silloin näkee huikeita jääasetelmia. Kalojakin on, mutta säästääksen energiaansa kylmässä vedessä, ne pysyttelevät piiloissa tai ovat kuin hidastetusta filmistä. Eli on monta asiaa miksi myös sinunkin pitäisi edes kokeilla jääsukellusta

Jos tämä luettuasi mielesi tekee kokeilla jään alle menemistä, ota rohkeasti yhteyttä. Go Downin kurssivalikoimaan kuuluu jääsukelluskurssi, joka antaa sinulle puitteet ja lähtökohdat ja toivottavasti myös kipinän alkaa sukeltamaan jäänalla.

Järjetön määrä turhia varusteita osa 2

Kävinpä tässä sosiaalisessa mediassa pientä keskustelua tai pikemminkin kommentointia. Jälkikäteen tuli hieman huono omatunto kun kohdistin ”someraivoni” erästä sukeltajaa ja erästä liikkeenomistajaa kohtaan, jotka puolustivat italialaisen virkistyssukellusmerkin wing-tyyppistä nosteenhallintavälinettä.

Näin se meni: Liikkeenomistaja X oli someen postannut kuvan ko. italialaisen valmistajan järjestämästä huoltosertifikaatistaan. Hienoa, itsekin olen miettinyt lähteä suorittamaan huoltosertifikaatteja tulevaisuudessa. Sukeltaja A oli tähän kommentoinut ja kiittänyt saman tien, että hyvä kun löytyy huoltoliike hänen juuri ostamalleen liiville. Sehän on hyvä, että huoltoliike löytyy, mutta ”juuri ostamalleen liiville” – se herätti ’raivon’, että miksi ihmiset ostavat liivejä, joihin jo lähtökohtaisesti tarvitsee miettiä huoltoa. Oma kommenttini asiaan oli juurikin minulle tyypilliseen tapaa suora ja mitään kiertämätön. En nimittäin ymmärrä miksi myydään tai ostetaan jo valmiiksi sellaisia varusteita, joissa on ostajankin mietteissä huollon tarvetta. Nyt en siis puhu regulaattoreista, jotka tulee aika ajoin huoltaa virallisella sertifioidulla huoltajalla vaan puhun liivistä, jonka tulisi kestää noin 500-1000 sukellusta ilman suurempia huoltoja. Tämä siis kun liivistä pitää hyvää huolta ja liivi itsessään on laadukas. Kun kyseessä on virkistyssukellukseen tarkoitettu paljon muoviosia sisältävä kapistus, on ilmeistä, että rikkoutuvia muoviosia on paljon; on muovisia D-lenkkejä, muovisolkia, tarranauhaa, integroituja painotaskuja, bungee-naruja säkin ympäri yms. turhaa.

Se, että liivi on wing-tyyppinen, ei tee siitä vielä ylivoimaista kapistusta. Nosteenhallinnan ja sukellusasennon puolesta tietenkin parempi kuin takkiliivi, mutta tämä järjetön määrä muovia ja liikkuvia osia, on se joka pistää miettimään ’miksi?’.  Se, että kyseistä liiviä ko. liikkeenomistaja vielä mainostaa hyvänä matkavarusteena painonsa vuoksi on tietenkin tietyllä tapaa hyvä juttu, mutta tässä päästään taas otsikkooni ”turhia varusteita”.  Tällainen kulutushysterian hekumoiminen on toisaalta ristiriidassa sukelluskoulutusorganisaation ympäristöystävällisen imagon kanssa pahasti. Nimittäin kun pyritään retail-liikkeen liikevaihtoa ajatellen myymään kuluttajille yhdet varusteet lähisukeltamiseen omassa ympäristössä ja toiset erilliset varusteet tropiikin olosuhteisiin. Tietyllä tapaa loogista (kaupankäynnin näkökannasta), mutta tietyllä tapaa turhaa (luonto). Miksi?
No siksi, että mikäli hankittaisiin modulaarisimmat varusteet, niin sukeltaminen itsessään jo sukellusasennon puolestakin pysyisi lähes samana lisäten nautintoa (vähentäen hämmennystä varusteita vaihtaessa), alkukustannuksetkin olisivat hieman edulliset ja pelkistetyssä mallissa on vähemmän kalliita rikkoutuvia osia ja kaiken voi itsekin vaihdattaa (vähemmän tarvetta itse ”huollolle”). Miten sitten? Itse olen ratkaissut ongelman näin:

Käytän itse pelkistettyä ns. hogarthialaista nosteenhallintasettiä (DIR, Doing It Right) niin tuplasäiliöillä kuin sinkkusetillä sukeltaessa tai kouluttaessa. Kun kyseessä on sinkkupullosetti virkistyssukeltamiseen niin tarvitaan vain yksi wingi, sinkkuadapteri sekä selkälevy hihnastoineen. Tai kaksi selkälevyä; kylmiin vesiin teräksinen levy, jonka paino on 3 KG tai enemmän ja sitten matkoille alumiininen kevyt n. 700 g painava levy. Ei siis tarvita kahta erillistä kokosettiä vaan vain kaksi eripainoista selkälevyä! Hinnan puolesta hogarthialainen off-the-rack -osien hinta on huomattavasti edullisempi vaihtoehto, mutta jos haluaa valmiin setin niin hinta asettuu samoille viivoille.Koh Haa Lagoon, parasta Etelä-Thaimaassa

Painovertailussa alumiininen selkälevy painaa hihnastoineen 1,2 KG, adapteri 800 g, säkki 1,5 KG. Italialaisvalmiste 2,9 KG, joten tässä kohdin muovinen valmiste vie voiton 600 grammalla. Pitää kuitenkin muistaa, että esimerkin alumiinilevy on se isoin ja erityisesti matkakäyttöön varten tehdyt levyt voivat olla vieläkin kevyempiä.

Sukeltaminen; kaksi täysin erilaista välinettä – kaksi erilaista sukellusasentoa. Homma hoituu kokeneelta sukeltajalta, mutta yleensä paljon matkaavat sukeltajat ovat juurikin niitä, jotka sukeltavat meikäläisissä vesissä pari kolme kertaa kesäkaudella ja sitten lähtevät kerran pari vuodessa reissuun. Joten suurin osa sukeltamisesta tapahtuu matkoilla. Miksei sitten panostaisi yhteen tai edes saman tyyppiseen varusteeseen, ettei tule suurta gäppiä?

Kestävyys: metallinen selkälevy – ei kulu. Hihnasto, sen vetolujuus on useita tonneja, se ei kulu ja jos nyt kuluukin, niin uuden hihnan metrihinta on 5 euroa ja sitä on yleensä 3 metriä hihnastossa. D-lenkit ja stopparit voivat vääntyä, mutta näiden hinta on muutamia euroja. Itsellä on yksi ja sama hihnasto kestänyt kohta 10 vuotta satoja sukelluksia. Selkälevyissä ei ole edes naarmuja.
Muovi – kyllä kuluu ja haurastuu.  Muovivärkissä on monta dumppivenaa, painotaskut yms.
Kurttuputki + täyttöpää molemmissa on kutakuinkin samaa tekoa.

Mukavuus: Ei hihnasto ole sen enempää tai vähempää epämukavempi kuin pehmustettu kantolaite. Myös hihnastoon on saatavilla pehmusteet.

Helppous: Hihnasto on yksi yhtenäinen 3 metrin pätkä remmiä jonka päässä on yksi solki. Kun hihnasto kerran säädetään oikean mittaiseksi, sitä ei tarvitse säätää tai muutenkaan hiplata. Voisiko olla helpompaa? Toki jos haluaa 4-5 muovisoljella olevat kantolaitteen, tarranauhaa yms niin saahan sitä säätää joka kerta kun sukeltamaan lähtee.
Riisuminen vedessä toki hihnastolla on aavistuksen verran haastavampaa, mutta sitä varten tutustutaan omaan varusteeseen niin, että treenin kautta haaste muuttuu lihasmuistiksi.

Huolto: Selkälevysetti: huuhtelu käytön jälkeen sekä säkin desinfiointi. Huollettavat osat ovat lähinnä dumppivena ja täyttöpää

Sitten vielä jutun kyseinen italialaisvalmisteinen ’wingi’ – miksi sitä en suosittele:

  • paljon muovia. Muovi haurastuu kuluessaan ja varaosia ei välttämättä ole tai ne ovat kalliita mm. painotaskuja katoaa (vierestä nähneenä) etelänmatkoilla ja jatkossa näistä syntyy mahdollisia lisäkustannuksia
  • wingisäkki on kiristyskuminauhoilla (bungee) kiristetty. Tässä kohdin tulee vastaa turvallisuusaspekti; mahdollinen takertuminen sekä kiristävä kuminauha luo poimuja jolloin varsinkin ylöspäin tultaessa säkin sisällön laajentuessa saattaa kaasua jäädä träppiin kun ylimääräistä kaasua poistatetaan sisältä ja turvallista  ei siis voida suorittaa

Samassa someketjussa eräs tuttu kommentoi minulle, että pitäisihän minun myydä monet varusteet, paljon kursseja, paljon matkoja.  Vastasin tuohon, etten olekaan myyjä vaan pääasiallisesti vastuullinen kouluttaja. Tätä pohtiessani, asia ei muuttuisi mitenkään jos omistaisin oman liikkeen ja möisin myös kurssien lisäksi varusteita. En missään nimessä lähtisi myymään mitään millä en itse sukeltaisi enkä haluaisi asiakkaille myydä yhtään enempää turhia varusteita – itse olen kokenut sen ja ostanut läjäpäin ”paskaa”. En näe sitä kovin kauaskantoisena asiakassuhdemallina, että yrittäisin myydä asiakkaille heille huonoja vaihtoehtoja. Tulisivatko he sitten vielä ostamaan, kävisivätkö kursseille tai osallistuisivatko matkoille kun olen pari kolme kertaa myynyt heille sikaa säkissä dollarinkuvat silmissäni? Tuskin.

Nyt kun sinä arvoisa lukija olet päässyt tähän asti – ole ystävällinen ja kommentoi WordPressiin tai Facebook-sivuille omia kokemuksiasi sukellusvarusteistasi!

terveisin,
Vastuullinen itsepäinen ”sometrolli” -kouluttaja

Järjetön määrä turhia varusteita

Monesti minulta ammattilaisena ja kouluttajana kysytään varusteista tai useasti törmään sukeltajiin, jotka ovat ostaneet suoraan sanoen paskaa siloteltuna hyvillä myyntipuheilla. Hetken sukellettuaan he tajuavat kenties itsekin, että ”ne halvat muoviräpylät, joita se sukekeskuksen kaveri möi mulle” on pelkkää skeidaa eikä ne todellakaan toimi toivotulla tavalla kovissa olosuhteissa.
Sukellusammattilainen eli kouluttaja on myös myyjä ja mannekiini, esikuva ja sukelluskouluttajien koulutuksessahan panostetaan myös varustelisämyyntiin ja markkinointiin aika tavalla.
Ymmärrän toki toisaalta sukellusyrittäjää joka myös myy retail-kamaa, että lisämyynnin kurssien lisäksi on saatava ja lisämyynnistä rapsahtaa mukava lisä liikevaihdolle, mutta onko oikea tapa myydä mitääntietämättömille vasta-alkajille, jotka ovat harrastuksensa alkutaipaleella kiinalaista muovihärpäkkeitä, jotka vain näyttävät hyvältä, mutta eivät aja asiaa tai kestävät sen yhden tai kaksi kautta vaikka kyse on isoista summista, asiakassuhteen kestävyydestä yms?
Tällaiset yrittäjät siis kusevat pahasti omille nilkoilleen lyhyt voitontavoittelu mielessään eivätkä ymmärrä, että vaikeana aikoina on sidottava entistä pidempiä asiakassuhteita erikoisharrastusalalla, jotta esim. liikevaihto tulevaisuudessakin olisi taattua.
Itse kuulun myös niihin, jotka ovat ostaneet peruskurssin jälkeen järjettömän määrän aivan turhia varusteita ja varusteita, jotka suoraan sanottuna on ala-arvoista krääsää. Enkä varmasti ole ainoa joka on joutunut pääsemään eroon näistä tuotteista huutokauppafoorumeilla tappiolla. Ainoa nappivalinta, jonka tein peruskurssille mennessä oli Mareksen X-Vision maski. Kyseinen peruskurssimaski on jo rikki, mutta malli oli todella hyvä, hinta-laatu -suhde kohdallaan ja saman mallin maski toimii edelleen varamaskina ja edelleen annan sen kokeiltavaksi peruskurssilla, jos oppilaan oma maski ei syystä tai toisesta istu naamalle tai höyrystyy.

Sukelluskauden alkaessa aloittelijan on hyvä miettiä seuraavia peruslaitehankintojaan toden teolla:

Räpylät. Oh Boy. Olen nähnyt niin monien valitsevan niitä kivanvärisiä muoviräpylöitä, joissa on kivat muovisolkikiinnitykset. Noh, kivasta väristä ei ole koskaan haittaa, mutta materiaalina muoviseos ei anna sellaista vastusta, että esimerkiksi sammakkopotkut tai peruutus onnistuisi kunnolla. Hyvä puoli muovisissa on se, että ne ovat kevyet ja sopivat matkustukseen. Sitten ne muovikiinnitykset – takuu varmasti rikkimenevät osat. Ei tarvitse kuin parille sukereissuille mennä niin ne soljet hajoavat käsiin. Näin kävi itselläkin aikoinaan. Ja sitten uudet soljet toki saa ostettua sukeliikkeestä parilla kympillä. Ja taas hetken päästä uudet kun edelliset räjähtävät käteen. Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan kumiräpylöitä, jotka ovat kyllä painavat ja ”rumatkin”, mutta ajavat asiansa ja ovat ns. atomipommin kestävät. Niillä sammakkopotkuja ja peruutus onnistuvat. Aidoista Scubapron jetfineistä eli jetareista saa maksaa yli sata euroa ja nykyään oletusarvoisesti niissä on myös metalliset kantajouset, joten pukeminen ja riisuminen onnistuu sekunnissa yhdelläkin kädellä vaikkapa seisaalteen. Muistan kun eräs opiskeluaikainen toverini (nimeä en mainitse, jos hän tämän lukee niin hävetköön) kyseli räpylöistä ja ehdotin kumiräpylöitä, mutta hän sitten kauhukseen näki linkin päästä kuvan ja totesti ”onpa rumat” ja osti 150 €:n muoviset paskat. Good luck to you my friend ja älä kysele enää neuvoja, jooko?

Maski. Tärkein ominaisuus on istuvuus omalle naamalla! Väri, merkki, hinta ovat irrelevantteja ominaisuuksia. Halvallakin voi saada hyvää. Jopa neljänkympin XScuba toimii. Itse käytän vain mustia maskeja koska hajavalo ympäriltä häiritsee ja toiseksi, että läpinäkyvä silikoni maskeissa värjääntyy ajankuluessa ruskeaksi eikä sitä oikein saa takaisin läpinäkyväksi ja siistiksi kuin joillain myrkyillä. Ei siis hyvä, käytä siis mustaa.

Regut. Taas jälleen ollaan henkimaailman puolella kun pitäisi valita yksi sukellussetin kalleimmista osasista. Minä suosittelen Apeksia. Englantilaisen valmistajan tuotteet ovat valmistettu kylmiin vesiin ensisijaisesti, mutta luonnollisesti toimivat myös lämpimissä vesissä. Regusettejä pitää myös huoltaa vuosittain ja Apeksia huoltavia liikkeitä ja henkilöitä löytyy täältä timbuktuun asti. Huoltokitit maksavat parisen kymppiä ja perusfiksauksen voi tehdä kohteella itsekin jos vaikka ykkösvaihe puhaltaa. Hinta – miksi ostaisit kalliin kun saat edullisemman Apeksin. Taas plussa brittiregulle. Markkinoilla on monia muitakin hyviä merkkejä eikä nekään huonoja ole, mutta kun mietit regua itsellesi mieti, että se on kuitenkin tärkein välineesi, jolla hengität veden alla! Se on kyettävä myös aika ajoin huoltamaan. Omistan yhden ScubaPro-merkkisen regulaattorin. Se on todella hyvä, mutta maastamme löytyy vain yksi liike, joka huoltaa niitä ja sekin on pääkaupungissa.

Tasapainotusväline. Joo ikuinen ”kumpi ja kampi” -tappelu. Minä käytän wingiä eli siipeä. Siihen lisäksi hihnasto ja metallinen selkälevy joko teräksestä tai alumiinista reissuja varten. Kun taas joku kysyy miksi käyttää sinkkusukeltamisessa pitäisi käyttää wingiä kun takkiliivi ajaa asian ihan hyvin ja siinä on taskut ja pikalukkoa ja sitä sun tätä. Niin, eipä meidän vauvakaan tarvinnut kenkiä ennenkuin oppi kävelemään ja kun oppii kävelemään niin tarvitsee aloittelijakengät ja sitten vähän vanhempana oikeat kengät. Sama juttu, mitäs jos se harrastus oikeasti etenesi siihen, että sukellatkin joskus tuplilla? Ei tarvitse ostaa siinä vaiheessa kuin uusi wingi, selkälevy ja siinä hihnasto jo meillä onkin. Myös sama juttu kuin aikaisemmin esitin muovisten räpyläsolkien suhteen – takkiliiveissä on paljon muovisia osia, jotka menevät jossakin vaiheessa rikki. Wingissä niitä ei ole. Hihnasto maksaa muutaman euron per metri ja valmiiksi säädettynä hihnaa ei tarvitse joka kerta säätää. Jos homma on taskuista kiinni niin irtotaskuja voi ostaa varamaskille, poijulle ja elvytysmaskille ja laittaa taskut lanteelle hihnastoon, josta niihin ylettää paremmin kuin takkiliivin taskuihin, jotka ovat logistisesti sellaisessa paikassa, ettei monikaan sulkeltaja yllä laittamaan mitään takaisin taskuihinsa veden alla. Niin ja sitten sukellusasento ja mukavuus; takkiliivissä pallean kohdalla taskujen alla on ilmatila, joka täyttyessään puristaa sukeltajan hengityslihaksistoa aiheuttaen tukalan ja vaivalloisen hengittämisen. Ilmatila wingissä on takana siellä missä se vaikuttaa oikeanlaisesti myös nosteeseen ja sukellusasento on horisontaalisempi (ei siis automaattisesti) vedessä. Pinnalla tottakai vasta-alkajalla selän takana oleva ilmatila on haasteellisempi ja painojen paikoista ja määrästä riippuen voi heittää sukeltajan pää alaspäin.

Puku. Märkä- vai kuivapuku? Suomeen ehdottomasti kuivapuku. Jokaisen meillä Suomessa toimivan keskuksen pitäisi kouluttaa peruskurssinsa aina kuivapuvussa koska meikäläiset vedet ovat kylmiä. Piste. Luonnollisestihan mennään asiakkaan ehdoilla, mutta hyppäys kuivapuvusta märkäpuvun käyttöön on pienempi riesa kun opetellaan nosteenhallinta sekä kuivapuvulla ja nosteenhallintavälineellä. Hintatietoisesti sukelluskeskus voi myydä homman märkäpuvussa ja taas kurssin jälkeen myydä edullisen märkäpuvun vasta-alkajalle.
Suomessa vain kesällä pintavesi on hetken aikaa sen verran lämmintä, että märkäpuvussa oikeasti pärjää korkeintaan yhden alle tunnin sukelluksen. Ja sitten siihen vielä lisäksi painojen määrä: Jos Suomen kylmissä sukeltaa märkäpuvussa, joka on paksu (5+5mm tai 7 mm) on lyijypainoja oltava yli 10 kiloa ja se tekee jos liikkumisen ja painojen liikkuttamisen ikäväksi selälle. Ihmettelinkin aloittaessani sukeltamista, että hitto kun on ikävä harrastus kun selkä kipeytyy aina joka kerta kun olen käynyt sukeltamassa. Sitten hankin haarniskan nimeltä kuivapuku. Tuli lämpimämpää, sukellusajat pidentyivät, pystyin sukeltamaan monta sukellusta päivässä eikä selkään enää sattunut koska lyijyä ei samaa määrää tarvittu. Taloudellisestihan ihmiset ostavat sen märkäpuvun ensiksi koska paksu märkkäri on noin 300 euroa ja kuivapuvusta pitää pulittaa aluspuvun kanssa ainakin 1000. Ero on kuitenkin kuin päivällä ja yöllä. Sijoita vähän enemmän nyt kuin, että ostat 300 euron märkäpuvun, josta saat kesäkauden päättyessä 100 euroa ja ostat sen kuivapuvun jolloin olet jo ”menettänyt” 200 euroa.

Puukko. Aina naurahdan kun näen näitä ”jamesbondeja”, jotka laittavat sen rambopuukon kokoluokkaa olevan sapelin remmeillä jalkaansa. Ne pitäisi lailla kieltää. Sukelluspuukko, kuten peruskurssillakin opetaan on työväline, jolla leikataan, mitataan, kolkutetaan ei siis mikään taisteluväline. Pieni tekkipuukko (n. 10 cm, terä 3-4 cm) wingin lannevyössä on riittävä työväline leikata jos sotkeutuu verkkoon eikä siihen tarvita sadan euron titaanista valmistettua diibadaaba-puukkoa. Lisävarusteena vielä Z-leikkuri vaikkapa tietokoneen remmiin. Kuinka moni rambopuukkoilija edes yltää siihen puukkoonsa?

Valo. Kanisterivalo ehdottomasti Suomen olosuhteissa ja mielellään säädettävällä valokeilalla oleva HID tai voimakas LED-lamppu. Käsivalot ovat varalamppuja ja ainoastaan hätätilanteisiin tarkoitettuja fikkareita Suomessa. Troopiikissa pimeän sukelluksia tai sukelluksia huonossa näkyvyydessä ei tehdä, joten sinne sopii hyväkin käsivalo. Käsivalossa on myös se huono puoli, että kun käsivalo on käytössä on toinen käsistä poissa pelistä. Kanisterivaloissa on yleennsä ns. goodman handle eli vaikka valopää onkin kädessä, voi kädellä vielä tehdä jotain.

Sukellustietokone. Maailman kehittyessä sukellustietokoneista on tullut jokaisen sukeltajan perusvälineistöä. Kotimainen valmistaja Suunto myy perinteikkäitä tuotteita, jotka elävät harrastuksen kanssa pitkään. Kuitenkin tekniikan kehittyessä pistäisin euroni aloittelijana mielummin tuotteeseen, jossa on taustavalo, ladattava akku ja jonka voi päivittää harrastuksen kehittyessä ilman, että ostan monta eri laitetta muutaman vuoden välein. Puolalaisvalmisteinen xDeep BT on ehkä tällä hetkellä paras valinta. xDeepissä on oLED tausta ja ostat BT. Samaan laitteeseen voit jatkossa päivittää softan, jolloin laskentakaava laskee sukellusprofiilin mukaisesti myös turvapysähdyksen ja pohja-ajan. Pidemmälle mennessä saman laitteen voi vielä päivittää trimix-koneeksi mikäli sukeltaminen kaasuseoksilla kiinnostaa. Siis kaikin puolin hyvin ajateltu tuote vasta-alkajista tekkisukeltajille.

Kaiken kaikkiaan kun oikeat varusteet tai mielumminkin käyttäisin sanaa sopivammat varusteet hankittaisiin heti niin säästö voisi olla parin tuhannen euron luokkaa. Luultavasti kuitenkin sekin pari tuhat euroa tulee jossakin vaiheessa kulumaan juuri sen myyjän tuotevalikoimaan joka on myynyt kamat, mutta ei sen yrittäjän joka tyhmyydessään myy aloittelijalle paskaa. Mikä sitten on minulle paras valinta? Sepä se kysymys juurikin on. Kauppias haluaa sinun ostavan montaa turhaa tuotetta, kaverisi neuvoo käyttämiänsä kamoja parhaina ikinä, minä taas saatav neuvon ihan toista. Parasta olisi kuitenkin päästä aina kokeilemaan eri tuotteita, mutta se ei ole aina mahdollista. Sukelluskoulu Go Downin kautta voit päästä kokeilemaan yllämainittuja varustekokoonpanoja joko kursseilla tai/ja hupisukelluksilla ja tehdä itse päätöksesi varusteista ennenkuin pistät euroja liikoon vääriin tuotteisiin ja myöhemmin myyt niitä huutokauppafoorumeilla tappiolla. Peruskurssillamme käymme myös läpi varusteita ja pidän huolen siitä, että turhien mainospuheiden sijasta saat ohjauksen sellaisiin varusteihin, jotka ovat laadukkaita ja joita oikeasti tarvitset nyt ja tulevaisuudessa ja jotka kestävät hetken pidempään kuin ne kiinalaiset muovihärpäkkeet, jotka myydään sinulle ”ainoaina oikeina valintoina”.

-Ville