On sukeltajia, joiden sukelluskausi alkaa talven päätyttyä jäiden lähtiessä ja päätty jälleen kun vedet jäätyvät. Tämä ns. avokausi kestää meillä Etelä-Suomessa noin huhtikuusta joulukuuhun eli noin 4-5 kuukautta vuodesta jää peittää vedet ja nämä sukeltajat viettävät väliaikaa joko leppoisasti huoltaen varusteitaan, matkaavat etelään tai osalllistuvat seuran tai jonkun sukelluskeskuksen järjestämiin uimahallivuoroihin sukeltamaan. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla vaan jään allakin voi sukeltaa. Tällaisten sukeltajien sukelluskausi kestää melkolailla ympäri vuoden, muutamaa tosi tosi tosi kylmää viikkoa lukuunottamatta.
On muistettava, että ensinnäkin varusteet pitää olla kunnossa ja kestää kylmää vettä. Tärkeänä pidän myös koulutusta. Sukellussuunnitelmakin pitää olla konservatiivinen koska suoraa pääsyä pinnalle ei ole. Kuitenkin kaikkein tärkeintä on korvien väli. Jos oma pää sanoo, että jääsukeltaminen on epämiellyttävää, ahdistusta tuottava ajatus tai kylmä vesi tuottaa ongelmia niin silloin on kaiketi parasta unohtaa tämä leikki.  Kylmän veden ahdistuksen voi vielä kiertää hankkimalla kunnollinen kuivapuku ja erinomainen aluspuku ja/tai lämmitysjärjestelmä. Ja sen ahdistuksen voi voittaa kokeilemalla jäänalla sukeltamista ja jos sen jälkeen homma ei nappa niin ei siinä mitään – kevät ja kesä kuitenkin tulee jossakin vaiheessa ja jäätkin ajanmyötä lähtevät.

PADI-koulutuksessa sekä Sukeltajanliiton koulutuksessa (CMAS) jäänalla sukelletaan vain pintaköydellä (ei parinaru, parinarussa kaksi sukeltajaa on kiinni toisissaan köydessä, jonka keskikohdassa on kelluke). Tämä tarkoittaa sitä, että sukeltaja on köytettynä pintaköyteen, jonka pituus on 30-50 metriä. Avannolla on pintamies ohjaa yhden sukeltajan köyttä ja avustaa sukeltajaa veteen, vedessä ja vedestä pois. Tämä on turvallisin tapa aloittaa sukeltaminen jään alla.  Tällä tavalla minäkin aikoinaan aloitin jääsukeltamisen, mutta koin köyden erittäin rajoittavaksi kapineeksi. Jos samassa avannossa sukeltaa muitakin sukeltajia tulee eteen sotkeutumisvaara ja jos turvallisuuden kannalta sukelletaan vuorottain voi se tarkoittaa pitkääkin odotusaikaa pinnan päällä ja tämä voi tarkoittaa paleltumista pinnalla. Ei kiva!
Toinen vaihtoehto on opetella sukeltamaan luolasääntöjen mukaisesti reelinarutusta käyttäen ilman köysikahletta.  Valmiita reittejä löytyy esimerkiksi tutusta Hilloisten louhoksesta, jossa aiempina talvina avanto on tehty opasnarun alkupäähän lähelle rantaa. Narua seuraamalla pääsee vaikka koko syvemmän puolen ympäri ja takaisin. Jos valmista opastenarua ei ole, se pitää itse laittaa sukeltaessa paikalle ja takaisin päin tullessa kerätä pois (suositus on kerätä pois eikä jättää paikalleen ellei todella tiedä mitä on tekemässä). Sukellettaessa näin, pitää kuitenkin ehdottomasti muistaa kahdennettu järjestelmä eli tuplasäiliöt sekä kahdet alentimet ja annostimet, kuivapuku (kahdennettuna nostovälineenä) sekä lamppu ja varavalo. Tämä siitä syystä, että jos joku varuste esim. toinen alennin&annostin vikaantuu, voidaan sulkea venttiili ja siirtyä vara-annostimelle. Worst case scenario – Sukellusparilta saa myös apua, narun päässä sukeltaessasi, sukellat yksi ja sinun parisi on pinnalla! Jään alle en siis lähtisi missään nimessä edes pintaköydellä sinkkusäiliöllä ilman kainalopulloa tai stagea.
Myös sukellussuunnitelmassa on käytettävä äärimmäistä konservatiivisuutta. Luolasääntönä tunnetaan ns. ”kolmannekset”. Tämä tarkoittaa sitä, että kun säiliön sisältö jaetaan kolmeen osaan yksi osista on ns. matkakaasua, yksi osa ns. paluukaasua takaisin lähtöpisteeseen sekä turvapysähdykseen ja viimeinen jäljelle jäävä osa reserviä kaiken varalle jos jotain itselle tai kaverille saattuu käymään huonosti. Matemaattisesti kalkulaatio voitaisiin tehdä näin; Täysissä säiliöissä on yhteensä 210 baria hengityskaasua. Kun tämä jaetaan kolmeen osaan niin avannolta voidaan edetä käyttäen maksimissaan 70 baria,  tämän jälkeen ehdottomasti pitää palata kun mittari näyttää 140 baria ja kun saavutaan takaisin avannolle ja palataan taas kuivalle on säiliöissä oltava jäljellä vähintään 70 baria hengityskaasua. Tietenkin konservatiisemmin voitaisiin määritellä, että matkakaasuna käytettäisiinkin vain 60 tai jopa 50 baria. Jolloin pinnalla takaisin pinnalla olisi 90 tai 100 baria. Eilen sukeltaessani lähtöpaineeni oli 210 baria. Käännös takaisin avannolle tehtiin 45 barin jälkeen ja pinnalla sukelluksen jälkeen kaasuja oli siis jäljellä 120 baria. Hyvin konservatiivinen suunnitelma ja toteus onnistunut. Sukellus kesti 62 minuuttia joka oli melkoisen pitkä sukellus 4 asteisessa vedessä, ilman lämpötilan ollessa -2 astetta. Eli olosuhteidenkin puolesta oli hyvä sää sukeltaa. Omana henkilökohtaisena rajana minulla on -10 astetta, jonka jälkeen kylmettäminen ennen sukellusta tapahtuu nopeasti ja sukelluksen jälkeen puvun riisuminen kohmeisilla sormilla on epämielyttävää, joskus jopa melkein mahdotonta sekä riisumisessa pitää olla ripeä ennenkuin venttiilit jäätyvät kiinni letkuihin tai säiliöventtiilit ovat niin jäässä, ettei niitä voi sulkea ennenkuin ne sulavat.

Tässä alle viiden minuutin pätkä eilisesti (24.1.2016) sukelluksesta:

Miksi sitten sukeltaa kylmässä ja pimeässä? Tätä käsittelin jo aiemmin blogikirjoituksessani ”Ei mitään nähtävää”. Minulle tärkeintä sukeltamisessa ei ole jonkun kohteen näkeminen tai sen näkemättä jääminen. Vaan koko sukelluspäivä on jo itsessään palkitseva kokonaisuus päästä pois arjen rutiineista tilaan, jossa fokus on juuri siinä kyseisessä hetkessä eikä muita ajatuksia tai huolenaiheita juuri siinä kyseisenä hetenä ei voi olla. On vain se hetki, mitä teen seuraavaksi ja miten sukellusparini voi ja on. Myös painottomuuden tunne yli satakiloiselle jässikälle on aina taianomainen. Kaikki se mitä veden alla on tai näkyy, on toissijaista. Sukellus ei ole suorittamista vaan kokemista!
Onhan se toki hienoa bongata iso kala tai uponnut laiva eli hylky, mutta se ei ole minulle itseisarvo. Myöskään itseni voittaminen tai jonkun asian saavuttaminen (syvyys, sukellusaika tmv) ei minulle henkilökohtaisesti ole se määränpää. Toki uudella kohteella sukeltaminen tai uuden oppiminen tuo aina mukavan lisän, mutta se ei minulle ole tärkeintä.
Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin vesistö, jossa sukellat avoaikaan kesällä, on talvella (yleensä) huomattavasti kirkkaampi eli sateiden ja tuulien sekoittama vesimassa on talvella tyyni ja näin ollen parhaassa tapauksessa vesi on niin kirkasta, että vaakasuora näkyvyys voi olla huikeat 25-30 metriä. Jo sen kokeminen on huikeaa. Kun jään päällä on lunta, ei luonnollinen valo eli auringon valo juurikaan pääse pinnan alle ja vedessä on edettävä lamppua käyttäen. On kuin sukeltaisi yöllä eli tässä tapauksessa voisi sanoa, että saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla – yösukellus ja jääsukellus. Kevät-talvesta kun lumikerros on vähentynyt jään päällä, valoa toki tulee jäänalle jo paljon ja silloin näkee huikeita jääasetelmia. Kalojakin on, mutta säästääksen energiaansa kylmässä vedessä, ne pysyttelevät piiloissa tai ovat kuin hidastetusta filmistä. Eli on monta asiaa miksi myös sinunkin pitäisi edes kokeilla jääsukellusta

Jos tämä luettuasi mielesi tekee kokeilla jään alle menemistä, ota rohkeasti yhteyttä. Go Downin kurssivalikoimaan kuuluu jääsukelluskurssi, joka antaa sinulle puitteet ja lähtökohdat ja toivottavasti myös kipinän alkaa sukeltamaan jäänalla.