Category Archives: sukellusfilosofia

Mitä maksaa sukeltaminen?

Posted on by
Vastaus

Otsikon kysymykseen törmää välillä, kun laitesukellusharrastusta puntaroi potentiaalinen uusi sukeltaja. Tottahan toki sukeltaja tai kouluttaja voi helpostikin kertoa paljonko kurssi maksaa ja paljonko varusteet maksavat ja tästä saadaan hyvin lineaarinen vastaus kysymykseen.

Noh, peruskurssi maksaa…. hetkinen, vihaan tuota sanaa koska ei kurssia ”osteta”, eikä kurssitodistusta ”osteta” vaan kyllä se on pikemminkin niin, että kurssilla on hintansa, jonka verran oppilas sijoittaa itseensä ja taitoihin, joita hän tarvitsee tullakseen sukeltajaksi, jotta voi itsenäisesti sukellusparinsa (tai tiimin) kanssa suunnitella ja sukeltaa suunnitellun sukelluksen turvallisesti. Näin ollen (perus)kurssin hinta on edullisimmillaan suurin piirtein 450 euroa. Varusteiden hinnat ovat luokkaa 1500 – 3000 euroa. Siihen päälle vielä oikeasti paljon euroja kaasujen ja kuluvien osien ja huoltojen muodossa.  Onhan tuo nopeasti mietittynä iso investointi, mutta kun ajattelee ettei peruskurssin ’ajokortti’ koskaan vanhene ja hyvillä varusteilla, joista pidetään hyvää huolta, sukeltaa ainakin 10-15 vuotta niin investointi per sukellus on muutaman euron luokkaa.10300510_775730342477967_1372603456680881894_n

Yleensä kerron tässä vaiheessa syyt miksi itse sukellan. Ainakin kolme pääsyytä vaikuttaa siihen – vesi elementtinä tekee minusta, aamupaino 103 kiloa, painottoman eli iso mieskin voi hyvin sukeltaa! Toiseksi sisälläni asuu pieni tutkimusmatkailija – vaikka en sukellakaan paikoissa, joissa muut eivät vielä ole käyneet, on sukellus minulle henkilökohtaisesti löytämistä niin luonnon kuin oman itseni kanssa. Usein kuulen myös tähän kriteeriin kysymyksen Suomessa sukeltaessa; eihän siellä ole mitään nähtävää? Tsek tis aut. Kolmanneksi veden alla en pysty keskittymään muuhun kuin juuri sillä hetkellä tapahtuvaan suoritukseen – itseeni ja pariini eli mitkään pinnan päällä tapahtuneet koti-työ-ihmissuhteet yms. asiat eivät ole sillä hetkellä mielessäni. Voisi sanoa, että sukeltaminen minulle on paras tapa tappaa ”stressiä”! Voiko sille laittaa hintalapun? Noh, ei voi. Jos vielä asettaisin tähän neljännen syyn niin se olisi ihmiset. Sukellusporukka tai ainakin tuntemani sukellusporukka on 99%sti aivan mielettömän hyviä tyyppejä, joiden kanssa teen mielelläni muutakin.

Olen (lyhyen) kouluttajaurani aikana kouluttanut puolen sataa sukeltajaa, mutta minusta tuntuu, että vain muutamasta heistä on tullut oikeasti harrastajia. Osa kouluttamistani oppilaistani on lähtenyt kurssille vain tekemisen vuoksi. Näinhän se yleensä menee tropiikin kohteissa – ihmiset tulevat lomallaan kurssille kuluttamaan lomapäiviä ja samalla ehkä saamaan kosketuksen tuntemattomaan. Näistä oppilaista vain 1-2 ovat jatkaneet kurssin jälkeen sukeltamista ja melkein vain ja ainoastaan lomillaan etelässä. Kotimaassa kouluttaessani kurssin jälkeen trendi on samanlainen – tullaan tekemään yksi etappi elämässä (”kolmen kympin etappi”) eikä samanlainen kipinä lajiin kuin minulla itselläni aikoinaan syty yhtä helposti tai sitten se kipinä sammuu kurssin jälkeen johonkin esim. hintavuuteen.

img_20151101_112627On kuitenkin perin omituista, jos ajatellaan muita ns. hintavia harrastuksia ja esimerkkinä käytän tässä golfia. Eli ihmiset kävisivät kutakuinkin samaan hintakategoriaan kuuluvan golf-kurssin (n. 400-500 euroa) ja sen jälkeen toteaisivat: ”tämä oli hieno kokemus ja tämä on tässä nyt, ehkä mä sitten joku päivä…” Aivan käsittämätöntä? Varustepuoli on kutakuinkin samaa hintaluokka, mutta varusteiden lisäksi golffarin on maksettava esimerkiksi liittymismaksu paikalliseen seuraan (Aura Golf, aikuinen: 2000 euroa) ja tämän jälkeen vuosittainen vuosimaksu (Aura Golf, aikuinen: 323 euroa). Pelatessa muilla kuin kotikentällä pelaaja suorittaa päiväpeliluvan eli green feen, joka on esimerkiksi Kakskerran Harjattulassa 25-55 euroa/päivä. Minusta tai minulle golf on liian kallista – itse pelasin junnuna golfia, mutta lopetin juurikin harrastuksen hintavuuden vuoksi 18-vuotiaana. Tosin silloin 25 vuotta sitten muistaakseni aikuisjäsenen vuosimaksu oli luokkaa 2000 markkaa… Kuitenkin harrastuksena golf ja laitesukellus ovat melko lailla samanlaisia: kaverin tai kavereiden kanssa lähdetään viettämään aikaa, molempiin menee kerralla muutama tunti aikaa, ajatukset saa kivasti pois arkiasioista ja molemmat ovat varustelajeja. Kummassakaan ei tarvitse olla huippu-urheilijan fysiikka, molemmat sopivat niin lapsesta ikäihmisiin sukupuoleen katsomatta ja molempia voi ja on mukava harrastaa myös lomalla ulkomailla ja mitä parhainta – toisten kanssa! Ja lyön vetoa, että molempien lajien himoharrastajilla on samanlainen kokonaisvaltainen mentaliteetti harrastukseen; se ei ole vain harrastus vaan ikään kuin elämäntapa joka vie koko tyypin tekemään valintoja, että pääsisi mahdollisimman paljon tekemään juuri tuota harrastusta.

Toinen selitys, minkä olen myös kuullut tämän harrastuksen jäämiselle, on ajan puute. Hetkinen siis mitä? Kun joku aloittaa harrastuksen niin eikö olekin juuri tarkoitus raivata kalenterista aikaa harrastukselle. Tokihan on elämäntilanteita, jotka vaativat huomiota muualle, mutta miksi käydä kurssi ja todeta ”ei mulla ole aikaa eikä mulla ole varaa”? Kaiken kaikkiaan n. 450 euroa roskikseen(ko)? Aikaa tosin ei voi ostaa vaan se on raivattava muusta tekemisestä ja se saattaa maksaa jostain muusta päästä.

Kolmas selite taitaa olla sukellusparin tai seuran puute. Turun alueellakin on 3-4 sukellusseuraa ja 3-4 sukelluskeskusta, jotka kaikki omalla tavallaan aktivoivat kaikenlaisia ihmisiä osallistumaan ja sukeltamaan. Lisäksi on olemassa sosiaalinen media ja foorumit, joilla kuka tahansa voi pyytää ketä tahansa mukaansa. Kyllä itse muistan, että ensimmäisinä vuosina kävin jatkokursseja vain, jotta pääsin jonkun kanssa edes sukeltamaan – silloinen sukellusparini ei Suomessa suostunut sukeltamaan ja sukelsimme näin ollen lomamatkoilla yhdessä. Kun sitten se koulutussaturaatiopiste tuli saavutettua, liityin seuroihin (2008 Saaristomeren Sukeltajat, 2009 Sukellusjaosto). Harrastus jatkui ja kehittyi jopa parempaan suuntaan, kun pääsin toteuttamaan sukeltamista jatkuvasti ja ympäri vuoden. Seuraan kuulumalla ainakin harrastuskuluja voi hyvin alentaa harrastuksen alkuvaiheessa, sillä seuroilla voi olla varustearsenaalia lainata jäsenistölle, seuroissa on kouluttajia ja besserwissereitä ohjaamaan, seuroilla omat kaasutäyttöasemat ja (aina) löytyy porukkaa valmiina hyppäämään veteen silloin kuin sinulle sopii. Seuraan kuuluminen ei ole kallista – keskimäärin 100 euroa vuodessa ja tähän hintaan saattaakin sitten kuulua rajoittamattomat kaasutäytöt, kerhoiltoja, yhdessäoloa, varustelainauksia ja seuraa sukelluksilla yms. yms. Joten ei ole välttämättä rahasta, sukellusseurasta tai ajastakaan kiinni. Liity siis paikalliseen sukellusseuraan nyt eikä viidestoista päivä!

Miksi sitten niin moni laitesukelluskurssin käynyt jättää homman jo kurssin jälkeen tai käy vedessä hyvin hyvin harvoin (lomilla)? Pyytäisin sinua, arvoisa lukija, joka mahdollisesti olet laitesukelluskurssin tai muutaman käynyt, muttet aktiivisesti (väh. joka vuosi) sukella, vastaamaan tähän kysymykseen!
img_20160221_155307Tästä hyvänä aasinsiltana vuoden vaihteen jälkeen 2017 tammikuussa alkaa taas uusi vetämäni PADI Open Water Diver –
peruskurssi Turun NMKY:n Sukellusjaoston puitteissa. Tämä kurssi on ns. kombikurssi eli yhdistelmäkurssi; peruskurssiin sisällytetään myös rikastetun ilman kurssi, jonka lähestulkoon suurin osa kortitetuista sukeltajista suorittaa jossakin vaiheessa niin mikseipä sitten heti peruskurssin yhteydessä sitten? Jos sinä, kaverisi tai joku läheisesi voisi olla innostunut aloittamaan harrastuksen – en sano ”käymään vaan kurssi” vaan todellakin aloittamaan uusi harrastus hyvässä seurassa, niin pyydäppä potentiaalista tulevaa sukelluspariasi vierailemaan Jaoston sivulla tämän linkin takana.

Jääsukelluskausi on täällä

Posted on by
Vastaus

On sukeltajia, joiden sukelluskausi alkaa talven päätyttyä jäiden lähtiessä ja päätty jälleen kun vedet jäätyvät. Tämä ns. avokausi kestää meillä Etelä-Suomessa noin huhtikuusta joulukuuhun eli noin 4-5 kuukautta vuodesta jää peittää vedet ja nämä sukeltajat viettävät väliaikaa joko leppoisasti huoltaen varusteitaan, matkaavat etelään tai osalllistuvat seuran tai jonkun sukelluskeskuksen järjestämiin uimahallivuoroihin sukeltamaan. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla vaan jään allakin voi sukeltaa. Tällaisten sukeltajien sukelluskausi kestää melkolailla ympäri vuoden, muutamaa tosi tosi tosi kylmää viikkoa lukuunottamatta.
On muistettava, että ensinnäkin varusteet pitää olla kunnossa ja kestää kylmää vettä. Tärkeänä pidän myös koulutusta. Sukellussuunnitelmakin pitää olla konservatiivinen koska suoraa pääsyä pinnalle ei ole. Kuitenkin kaikkein tärkeintä on korvien väli. Jos oma pää sanoo, että jääsukeltaminen on epämiellyttävää, ahdistusta tuottava ajatus tai kylmä vesi tuottaa ongelmia niin silloin on kaiketi parasta unohtaa tämä leikki.  Kylmän veden ahdistuksen voi vielä kiertää hankkimalla kunnollinen kuivapuku ja erinomainen aluspuku ja/tai lämmitysjärjestelmä. Ja sen ahdistuksen voi voittaa kokeilemalla jäänalla sukeltamista ja jos sen jälkeen homma ei nappa niin ei siinä mitään – kevät ja kesä kuitenkin tulee jossakin vaiheessa ja jäätkin ajanmyötä lähtevät.

PADI-koulutuksessa sekä Sukeltajanliiton koulutuksessa (CMAS) jäänalla sukelletaan vain pintaköydellä (ei parinaru, parinarussa kaksi sukeltajaa on kiinni toisissaan köydessä, jonka keskikohdassa on kelluke). Tämä tarkoittaa sitä, että sukeltaja on köytettynä pintaköyteen, jonka pituus on 30-50 metriä. Avannolla on pintamies ohjaa yhden sukeltajan köyttä ja avustaa sukeltajaa veteen, vedessä ja vedestä pois. Tämä on turvallisin tapa aloittaa sukeltaminen jään alla.  Tällä tavalla minäkin aikoinaan aloitin jääsukeltamisen, mutta koin köyden erittäin rajoittavaksi kapineeksi. Jos samassa avannossa sukeltaa muitakin sukeltajia tulee eteen sotkeutumisvaara ja jos turvallisuuden kannalta sukelletaan vuorottain voi se tarkoittaa pitkääkin odotusaikaa pinnan päällä ja tämä voi tarkoittaa paleltumista pinnalla. Ei kiva!
Toinen vaihtoehto on opetella sukeltamaan luolasääntöjen mukaisesti reelinarutusta käyttäen ilman köysikahletta.  Valmiita reittejä löytyy esimerkiksi tutusta Hilloisten louhoksesta, jossa aiempina talvina avanto on tehty opasnarun alkupäähän lähelle rantaa. Narua seuraamalla pääsee vaikka koko syvemmän puolen ympäri ja takaisin. Jos valmista opastenarua ei ole, se pitää itse laittaa sukeltaessa paikalle ja takaisin päin tullessa kerätä pois (suositus on kerätä pois eikä jättää paikalleen ellei todella tiedä mitä on tekemässä). Sukellettaessa näin, pitää kuitenkin ehdottomasti muistaa kahdennettu järjestelmä eli tuplasäiliöt sekä kahdet alentimet ja annostimet, kuivapuku (kahdennettuna nostovälineenä) sekä lamppu ja varavalo. Tämä siitä syystä, että jos joku varuste esim. toinen alennin&annostin vikaantuu, voidaan sulkea venttiili ja siirtyä vara-annostimelle. Worst case scenario – Sukellusparilta saa myös apua, narun päässä sukeltaessasi, sukellat yksi ja sinun parisi on pinnalla! Jään alle en siis lähtisi missään nimessä edes pintaköydellä sinkkusäiliöllä ilman kainalopulloa tai stagea.
Myös sukellussuunnitelmassa on käytettävä äärimmäistä konservatiivisuutta. Luolasääntönä tunnetaan ns. ”kolmannekset”. Tämä tarkoittaa sitä, että kun säiliön sisältö jaetaan kolmeen osaan yksi osista on ns. matkakaasua, yksi osa ns. paluukaasua takaisin lähtöpisteeseen sekä turvapysähdykseen ja viimeinen jäljelle jäävä osa reserviä kaiken varalle jos jotain itselle tai kaverille saattuu käymään huonosti. Matemaattisesti kalkulaatio voitaisiin tehdä näin; Täysissä säiliöissä on yhteensä 210 baria hengityskaasua. Kun tämä jaetaan kolmeen osaan niin avannolta voidaan edetä käyttäen maksimissaan 70 baria,  tämän jälkeen ehdottomasti pitää palata kun mittari näyttää 140 baria ja kun saavutaan takaisin avannolle ja palataan taas kuivalle on säiliöissä oltava jäljellä vähintään 70 baria hengityskaasua. Tietenkin konservatiisemmin voitaisiin määritellä, että matkakaasuna käytettäisiinkin vain 60 tai jopa 50 baria. Jolloin pinnalla takaisin pinnalla olisi 90 tai 100 baria. Eilen sukeltaessani lähtöpaineeni oli 210 baria. Käännös takaisin avannolle tehtiin 45 barin jälkeen ja pinnalla sukelluksen jälkeen kaasuja oli siis jäljellä 120 baria. Hyvin konservatiivinen suunnitelma ja toteus onnistunut. Sukellus kesti 62 minuuttia joka oli melkoisen pitkä sukellus 4 asteisessa vedessä, ilman lämpötilan ollessa -2 astetta. Eli olosuhteidenkin puolesta oli hyvä sää sukeltaa. Omana henkilökohtaisena rajana minulla on -10 astetta, jonka jälkeen kylmettäminen ennen sukellusta tapahtuu nopeasti ja sukelluksen jälkeen puvun riisuminen kohmeisilla sormilla on epämielyttävää, joskus jopa melkein mahdotonta sekä riisumisessa pitää olla ripeä ennenkuin venttiilit jäätyvät kiinni letkuihin tai säiliöventtiilit ovat niin jäässä, ettei niitä voi sulkea ennenkuin ne sulavat.

Tässä alle viiden minuutin pätkä eilisesti (24.1.2016) sukelluksesta:

Miksi sitten sukeltaa kylmässä ja pimeässä? Tätä käsittelin jo aiemmin blogikirjoituksessani ”Ei mitään nähtävää”. Minulle tärkeintä sukeltamisessa ei ole jonkun kohteen näkeminen tai sen näkemättä jääminen. Vaan koko sukelluspäivä on jo itsessään palkitseva kokonaisuus päästä pois arjen rutiineista tilaan, jossa fokus on juuri siinä kyseisessä hetkessä eikä muita ajatuksia tai huolenaiheita juuri siinä kyseisenä hetenä ei voi olla. On vain se hetki, mitä teen seuraavaksi ja miten sukellusparini voi ja on. Myös painottomuuden tunne yli satakiloiselle jässikälle on aina taianomainen. Kaikki se mitä veden alla on tai näkyy, on toissijaista. Sukellus ei ole suorittamista vaan kokemista!
Onhan se toki hienoa bongata iso kala tai uponnut laiva eli hylky, mutta se ei ole minulle itseisarvo. Myöskään itseni voittaminen tai jonkun asian saavuttaminen (syvyys, sukellusaika tmv) ei minulle henkilökohtaisesti ole se määränpää. Toki uudella kohteella sukeltaminen tai uuden oppiminen tuo aina mukavan lisän, mutta se ei minulle ole tärkeintä.
Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin vesistö, jossa sukellat avoaikaan kesällä, on talvella (yleensä) huomattavasti kirkkaampi eli sateiden ja tuulien sekoittama vesimassa on talvella tyyni ja näin ollen parhaassa tapauksessa vesi on niin kirkasta, että vaakasuora näkyvyys voi olla huikeat 25-30 metriä. Jo sen kokeminen on huikeaa. Kun jään päällä on lunta, ei luonnollinen valo eli auringon valo juurikaan pääse pinnan alle ja vedessä on edettävä lamppua käyttäen. On kuin sukeltaisi yöllä eli tässä tapauksessa voisi sanoa, että saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla – yösukellus ja jääsukellus. Kevät-talvesta kun lumikerros on vähentynyt jään päällä, valoa toki tulee jäänalle jo paljon ja silloin näkee huikeita jääasetelmia. Kalojakin on, mutta säästääksen energiaansa kylmässä vedessä, ne pysyttelevät piiloissa tai ovat kuin hidastetusta filmistä. Eli on monta asiaa miksi myös sinunkin pitäisi edes kokeilla jääsukellusta

Jos tämä luettuasi mielesi tekee kokeilla jään alle menemistä, ota rohkeasti yhteyttä. Go Downin kurssivalikoimaan kuuluu jääsukelluskurssi, joka antaa sinulle puitteet ja lähtökohdat ja toivottavasti myös kipinän alkaa sukeltamaan jäänalla.

”Ei mitään nähtävää.”

Posted on by

Niin, otsikon mukaisesti törmään tähän väitteeseen tuon tuostakin keskustellessani sukeltamisesta Suomen leveyspiireillä. Yleensä henkilö, joka tällaisen väitteen heittää ei ole koskaan sukeltanut täällä tai maksimissaan suorittanut kurssin täällä ja sitten sukeltanut suurimman osan ajastaan jossakin etelän vesissä eli henkilö ei ole oikeasti sukeltanut näissä vesissä vaan suorittanut sen kurssin ja keskittynyt kurssin avovesi-osuuksien fun and exploration osilla melko pitkälti omaan suoritukseensa ja nosteenhallintaan. Tässä vaiheessa kolleegani yleensä pudottavat hanskansa ja sanovat ’tämä keskustelu oli tässä.’ Näin se pitäisi ollakin jos ei halua jatkaa turhaa väittelyä juupaseipäs -tyyliin.

Sukeltaminen minulle tarkoittaa elementtiä vesi. Se on määrittelevin osa tätä harrastusta ja työtä. Vedessä yritän päästä sellaiseen zen-tilaan, jossa nautin olla painottomana keskittyen vain itseeni ja sukellupariini tai tiimiini. Se mitä siellä vedessä on nähtävää tai koettavaa tulevat vasta tämän jälkeen. Eli ”nähtävä” – kalat, korallit, hylyt yms tilpehöörit eivät ole itsestäänselvyys tai syy sukeltaa tai olla sukeltamatta. Ympäristö, olosuhteet ja varusteet voivat olla täysin erilaisia, mutta siltikin se on parasta mitä ihminen voi tehdä ns. vaatteet päällä vedessä. Ainakin minun mielestäni. Joten minä en tunne käsitettä ’ei ole mitään nähtävää’.

Tottahan se on, että Itämeressä ei ole värikkäitä kaloja ja lajien kirjo ei ole niin rikas kuin trooppisella vyöhykkeellä, mutta se ei tarkoita sitä etteikö kaloja olisi, mutta pääasiallinen kohdehaku Suomessa sukeltaessa ei ole kalojen bongailu. Sama pätee koralleihin. Meillä on kuitenkin kymmeniä tuhansia hylkyjä ja osa niistä on niin vanhoja, ettei niin vanhoja löydy muualta. Toisen maailmansodan ajoilta vesissä lymyileen paljon hylkyjä. Osin toki sellaisissa syvyyksissä, että erikoiskoulutus, -varustus ja oikeat kaasuseokset pitää olla. Eli ei mikään este vaan pikemmin haaste, henkilökohtainen sellainen.

IMG_4870Jos sukeltaminen todellakin on pelkästään kalojen/korallien bongailemista niin kannattaisiko sitten ostaa akvaario? Ei tarvitsisi matkustaa toiselle puolelle maapalloa eikä edes mennä varusteissa veden allevaan niitä värikkäitä kaloja tai koralleja voisi napittaa kotosalla 24/7?

Toinen väkevä väite joka tulee vastaa on tietenkin kylmyys. Totta, meidän leveyspiireillä vesi ei ole +28 asteista pinnasta pohjaan vaan kesällä syvemmälläkin veden lämpötila on ja voi olla jopa +4 asteista eli todella kylmää. Se miten tällaisessa vedessä voi sukeltaa on varustekysymys; kuivapuku. Seuraava heitto eteläsukeltajalta on, että ”äh se on niin ahdistava ja vaikea hallita”. Ahdistavaa ehkä on liian kireä mansetti kaulalla, mutta vaihtoehtona on puvussa neopreenimansetti tai kuivahupullinen puku, jossa ei ole kaulumansetti lainkaan. Vaikea hallita – varmasti on alussa, mutta eipä meistä kukaan ole oppinut juoksemaan ennenkuin on ensiksi ryöminyt ja sitten kävellyt. Joten siinä se harjoitusta vaatii kuivapuvun käyttäminenkin ja kovinkin kaveri tarvitsee välillä treeniä pitkän tauon jälkeen.

Tästä aasinsiltana – olin ensimmäistä kertaa vedessä kahteen kuukauteen. Tällä kertaa altaassa kuivapuvussa. Oli mielettömän hauskaa huomata kuinka paljon nosteenhallinta oli kärsinyt alussa, mutta kuinka helposti kaikki taas palautui lihasmuistista reilun tunnin jälkeen. Lisäsin vielä treeniin GUE Basic 5 perusharjoitukset ja peruutuspotkuja kaksilla eri räpylöillä. Tuo peruuttaminen oli niin hakusessa, että siitä suivaantuneena päätin, että menen kahden viikon päästä uudelleen altaalle treenaten kaksi tuntia peruuttamista. Koska se vaan on niin ’vaikeaa hallita’!