Pitäydyn otsikkoni mielipiteessä vaikka suomalainen ’journalisti’ on toista mieltä lietsoessaan yleisölle sensaatiomaisia otsikoita ja sensaatiohekumallisia tarinoita. Niin siis todellakin tarinoita ei enää raportointia tapahtuneesta objektiivisesti ilman värittämisiä. Kirjoitan tätä artikkelia siis Lohjan Ojamolla tapahtuneen viikonlopun (14.1.2017) tuoreimman onnettomuuden jälkimainingeissa.

Onnettomuuksien mekanismeihin laitesukelluksella on kolme yleistä syytä; koulutus, laitteet ja kokemus. Jos joku näistä kolmesta pettää, ollaan menossa kohti vaaratilannetta tai onnettomuutta. Kuulostaa älyttömän simppeliltä, mutta näin se vaan on:

Koulutus

Laitesukellusta koulutetaan, jotta sukeltajien taidot olisivat paremmat ja he voisivat paremmin vastata ongelmatilanteessa haasteisiin. Tai minimoimaan ongelmat jo lähtökohtaisesti. Koulutus on jatkuvaa – kukaan ei ole koskaan valmis vaan oppimista ja taitojen kehittämistä tapahtuu jatkuvasti ja jokaisella sukelluksella jokaisen sukeltajan tulisi treenata jotain perustaitoa tai tutustua ja muistutella miten varusteet toimivat. Koulutus lisää myös tietotaitoa siitä miten tietyissä olosuhteissa/ympäristöissä sukellus tulisi suunnitella. Peruskurssillahan opetetaan lause ”suunnittele sukelluksesi, sukella suunnitelmasi”. Koulutus lisää tietoa ja ennaltaehkäisee ennakkoluuloja varusteista eli laitteista ja omasta mielestäni lisää kokemusta ja varsinkin alentaa jokaisen kynnystä vaikkapa kieltäytyä sukelluksesta jos tuntuu siltä, ettei nyt vaan maistu tai tuleva sukellus jostain syystä aiheuttaa pelkotilaa.
Kaikille meille sattuu huonoja päiviä ja huonoja sukelluksia ja niistä huonoista kokemuksista pitää vain oppia ja jalostaa jotain, jotta oppii – ihan kuin elämässä muutoinkin. Muistan harrastukseni alkutaipaleelle jatkokurssilla kun suoritimme kuivapuvulla Hangon edustalla seinämäsukellusta 30 metriin. Kyseessä oli ns. syväsukellus. Syvimpään kohtaan päästyämme, aloitimme hitaan nousun seinämää seuraten matalemmalle. Ongelma syntyi kokemattomana ja jokseenkin tietämättömänä (varusteista), että laajeneva ilma kuivapuvun sisällä tekee sukeltajan nosteesta positiivisen tuoden sukeltajan kiihtyvällä vaudilla pintaan. Siihen päälle vielä vääränlainen asento, ilmat jaloissa ja allekirjoittanut oli pinnalla n. 18 metristä  sekunneissa. Seurauksena oli, että minä hengittelin ensiapuhappea ja tarkkailin tilaani seuraavan vuorokauden ajan mahdollisia sukeltajantaudin oireiden osalta. Mitään ei kuitenkaan käynyt. Ensimmäinen ajatukseni kuitenkin oli ”Tää on tässä nyt, lopetan tän tähän”, mutta onneksi siis todella onneksi kouluttajani ikään kuin vaati minua palaamaan ’hevosen satulaan’ treenaillen venttiilin tyhjennystä matalalla ja voittamaan potentiaalisen pelkoni. Treenaamalla ja tutustumalla laitteeseen (kuivapuku) pääsin takaisin ’satulaan’ ja täällä ollaan vieläkin. Kouluttajana voin sanoa, että itse en aina ole ollut näin hyvä ja karismaattinen vakuuttaja sillä aina joskus on ollut joku kurssilainen joka on päättänyt lopettaa kurssin kesken kun on kohdattu paljon pienempiäkin ja vähemmän vaarallisia vastoinkäymisiä. Kunnioitan kuitenkin jokaisen päätöstä määritellä mikä on itselleen parasta.

Laitteet

Jo sana ”laitesukellus” sisältää varustekokoonpanon, jotta voimme turvallisesti sukeltaa veden alla. Laitteet/varusteet tulevat olla huollettuja ja etenkin sopivia kyseiseen ympäristöön. Sukeltajan tulee tietää miten hänen käyttämänsä laitteet ja varusteet toimivat ja tämän voi saavuttaa kouluttamalla ja tutustumalla laitekokoonpanoon. Myöskin tarpeellinen määrä varusteita tulee olla mukana. Tämä tarkoittaa, että varusteita pitää olla tarpeeksi eli liian vähän, mutta ei myöskään liian paljon turhia. Selventääkseni ajatusta tästä voisin verrata esim. auton renkaita – kesärenkailla ei talvella ajeta, jos näin tekee on onnettomuusriski korkea. Näin myös laitesukelluksella – laitteita, jotka ovat huonossa kunnossa tai hengityslaitteet, jotka eivät ole kylmäsuojattua (ns. tropiikin reguja) ei voi kylmässä vedessä käyttää ilman ongelmia.
Jotta laitteita osaa käyttää kaikissa tilanteissa oikein, tulee sukeltajan luonnollisesti osata (koulutus) ja muistaa (kokemus) näiden käyttäminen. Aina kun varustekokoonpano muuttuu oleellisesti tai edes vähän, olisi syytä treenata kokoonpanomuutoksen vaikutus omaan sukeltamiseen. Tämä on itsensä kouluttamista ja oman kokemuksen hakemista omista tai lainavarusteita.

Kokemus

Kokemusta voi hankkia sukeltamalla. Kokemuksen alle sijoittuu ennenkaikkea asenne, jota opitaan omasta mielestäni parhaiten hyvillä koulutuksilla, mutta loppupeleissä jokainen henkilö itse määrittelee omat rajansa, mukavuusalueensa ja fyysisen ja henkisen tilansa loppujen lopuksi ihan itse. Aloittelijat lähtevät kokemaan rajojaan, mutta taasen kokeneet eivät välttämättä näe potentiaalisia riskejä ja saattavat sivuuttaa mm. ennen sukellusta suoritettavat tarkastukset luottaen sokeasti omaan intuitioon. Meidän kouluttajien tehtävä on ensimmäisestä peruskurssista lähtien osattava takoa kurssilaistemme päähän ajatus turvallisesta sukeltamisesta, omista henkilökohtaisista rajoista, oman terveydentilan tärkeydestä ja perus-fyysisestäkunnosta sekä varusteiden käytön osaamisesta.
Myönnän ihan itse tässä, että aina minäkään en ole mennyt näin – olen joskus lähtenyt tekemään sukellusta joka on taitotasolleni vaativampi kuin oma tasoni on. Varusteetkin ovat joskus olleet alle vaatimustason – esim. ilman päävaloa sukeltaminen pimeässä louhoksessa ja luottaen kaverin valoon. Kaikki vaan pohjautuu siihen, että (kokeneemmalle) kaverille kun ei välttämättä osaa tai uskalla kieltäytyä. Joskus olen sukeltanut myös kipeänä. Miksi olen muuttunut? En enää vuosiin ole sukeltanut ikään kuin itselleni itsenäisesti vaan olen kouluttajana esimerkki niin hyvässä kuin pahassa ja se viimeistään on saanut ajattelemaan seurauksia kauemmas eli jos minä teen näin, tekevät niin myös kurssilaiseni.

summa summarum:

Toisaalta on hyvä, että onnettomuuksista raportoidaan ja onnettomuuksista puhutaan, mutta tapa jolla iltapäivälehdistö repii kaiken irti tapahtuneesta ja ajattelemattomasti (tai ehkä tiedostaenkin) mustamaalavat koko laitesukelluksen vaaralliseksi extremeharrastukseksi on totaalisesti väärin. Seurannaisvaikutuksia tällaisesta on se, että yleinen mielipide ja asenteet muuttuvat kielteiseksi. Tämä taas aiheuttaa sen, että yhä harvempi uskaltaa harrastamaan sukeltamista. Ja ne, jotka sukeltavat, ovat yleisen mielipiteen mukaan hulluja adrenaalinistejä, jotka saavat kiksinsä viemällä henkensä rajamaille uhmaten luonnon lakeja. No ei todellakaan. Tottakai laitesukeltamisessa on riskinsä, mutta niiden minimoinen onnistuu muistamalla kuinka tärkeää on koulutus, kuinka tärkeää on sukeltaa kunnon laitteilla ja kunniottaa omia ja varsinkin toisen kokemustasoa. Toivon, että se seuraavaksi sensaatiohakuista artikkelia miettivä ’journalisti’ lähtisi avoimin mielin sukelluskurssille näkemään mitä homma oikeasti on eikä antaisi mielikuvitukselleen valtaansa kirjoittaen jokaisen onnettomuusartikkelin siihen sävyyn joka valitettavalla tavalla pilaa tämän aivan ainutlaatuisen ja turvallisen harrastuksen. Ja toivon, että viikonloppuna tapahtuneen onnettomuuden syyt ja tapahtumien kulku tuodaan esille objektiivisesti ilman värittelyjä. Suomessa on valitettava tapa peittää varsinkin laitesukellusonnettomuusksien syyt kertomalla vain, että omaisten toiveena ja omaisia suojellaan eikä virallisten tutkimusten valmistuttua suuri yleisö ei saa kuulla mitä loppujen lopuksi tapahtui vaan seuraavalla kerralla kun tapahtuu fataali onnettomuus, taas kaivellaan sitä edellistä muistuttaen tehden kerta kerran jälkeen tästä harrasteesta aina vain vaarallisempi harrastus. Lopuksi toivon onnettomuuden uhrin omaisille sekä pelastusoperaatiossa mukana olleille voimia jaksaa tästä eteenpäin.