Vuosi suomenkielistä sukellusaiheista podcastia

Posted on by
Vastaus

Maaliskuun 22. päivänä vuonna 2024 otin vihdoinkin sen uskaliaan askeleen tuottaa suomenkielistä laitesukellusta käsittelevää podcast-sarjaa. Ulkomaalaisia podcasteja aiheesta löytyy hurumykke, mutta suomeksi näitä ei ollut eikä taida edelleenkään olla muita kuin tämä oma tuotokseni. Vuosi takana 45 kokopitkän jakson verran ja kuuntelukertoja tuli 16.3.2025 10 000 kpl täyteen. Siitä isoikin isompi kiitos, kummarrus ja taputukset.

Alkuun lähdin miettimään, että miten saisi audiota aikaiseksi ja millä työkaluilla kuitenkin sisältö etusijalla. Jos nyt kuuntelet niitä kahta kolmea ekaa jaksoa, niin ne on tuotettu Audacity-nimisellä ilmaisella studiosoftalla sekä Plantronics Voyager 8200 series -mikrofonikuulokkeilla. Siirtymät ja tunnarin loin Applen GarageBandillä täysin tietämättömänä musiikin tuottamisesta. Kun itse en ollut tyytyväinen tähän komboon, Audacityn monimutkaiseen käyttöliittymään ja etenkin äänen laatuun, niin päätin vähän googlettaa, mitä äänityssoftia maailmalta löytyy podcastien tekemiseen, ja muutaman kokeilun jälkeen päädyin Riverside.fm-nimisen softan käyttämiseen. Tässä Riversidessa oli helppo käyttöliittymä, se oli ilmainen ja monet podcastaajat olivat sitä myös suositelleet. Nopeasti tuli ilmaisen käytön rajat täyteen ja päätin sijoittaa muutaman kympin per kuukausi, eli tässä oli ensimmäinen sijoitus syteen tai saveen, meni miten meni. Kun sitten jaksoja olikin takana tosiaan kolme ja ensimmäinen vieraskin eli Rouvalin Severi saatu jaksoon, päätin vielä ottaa sen seuraavan askeleen eli hankkia kunnon mikrofonin.

Sisältöhän ratkaisee, ja tässä kohtaa pitikin alkaa oikeasti pohtimaan, mihin suuntaan tätä podcastia haluaisin viedä – minkälainen tulokulma olisi kiinnostava ja mihin kannattaisi kiinnittää huomiota. En missään nimessä halua tai halunnut pelkkien ’klikkausten’ perässä mennä, vaan oikeasti tehdä ajanvietettä ja jakaa tietoutta, tuottaa iloa ja tuoda laitesukellusta esille. Ja todettakoon se, että tämän podcastin tekeminen ja tuottaminen ei ole ollut pelkästään yhdensuuntaista tietouden jakamista, vaan se on ollut myös oppimista, havaintoja itsestäni ja muista ihmisistä. Omaan siviilityöhöni se on tuonut lisää esiintymisvarmuutta ihmisten edessä sekä kohdata uusia tilanteita ja ihmisiä.

Vieraita sarjan 45. jakson aikana on ollut jo monia ja he kaikki ovat olleet tämä podcastin tuottamisen ”leipä ja voi” koska olen ollut hyvin onnekas kun olen heidän aikaansa saanut viedä, tutustua heihin pintaa syvemmältä ja voisin veikata, että he ovat myös saaneet mieluisan hetken valokeilassa kertoa itsestään, sukeltamisesta, yrityksistään, seuroistaan, matkakohteistaan, varusteistaan, koulutuksestaan ja jokaisella on ollut erinomaisia mielipiteitä, mutta myös faktoja. Vaikka jakson tuottamisessa edetään haastatteluomaisesti niin aina perinteinen keskustelu on mielestäni se kaikista kiintoisin tapa edetä ja näitä ei jokaisen haastaltavan kohdalle synny koska tilannehan on osalle vieraista uusi ja vähän pelottavakin. Useasti se keskusteluyhteys ja rentous alkaa vasta kun olen sammuttanut tallennuksen, jolloin jutut ovat mielettömän mielenkiintoisia ja joskus jopa vähän huvittaviakin. Jos vaan jotain olisi olemassa niin mielelläni nappaisin talteen ne ”behind the scenes” -keskustelut koska ne olisivat tuhat kertaa mielenkiintoisia kuin ne mitä luen kysymyksinä vieraille.

Teen parhaimmillaan 3-4 jaksoa viikossa valmiiksi ja tämän jälkeen vietän ansaitut pari viikkoa tekemättä yhtään mitään podcastin hyväksi. Kuitenkin päivittäin seuraan kuuntelukertoja ja kommentteja. Kommentit ja keskustelun, sitä peräänkuulutan koko sukellusyhteisöön! Eli tarvitsen enemmänkin teidän mielipiteitä ja paljon keskustelua suuntaan tai toiseen – pelkästään kannustavat kommentit ovat lämmittävät mieltä, mutta ne kommentit, jotka oikeasti parantaisivat sisältöä ja laatua niin niitä saa olla runsaasti lisää. Varmasti keskustelu olisi toivottavaa – ehkä nykyajan pelko sanoa omat mielipiteet on hävinnyt jonnekin ajatuksella ”mitään ei enää saa sanoa” – tämä olisi se mihin haluaisin ehdottomasti taklata. Meillä kaikilla on mielipiteitä ja näkökulmia, mutta vain harva uskaltaa ne sanoa ääneen.

Miten homma jatkuu? Olen jo vähän investoinut uusiin mukana kulkeviin mini-mikrofoneihin, joilla pystyn tien päälläkin tekemään haastatteluita livenä. Ensimmäinen koitos näiden kanssa tulee eteen maaliskuun lopussa Lahden Dive Booth -messuilla. Tilanne on uusi ja vähän pelottavakin, mutta jos tämän kääntää kuten tässä sukellusharrastuksessa niin uusi sukelluskohdekin voi vähän pelottaa. Ja jos mennään ajassa vielä pidemmälle ajatuksissa on audio-podcastiin myös liikkuvan kuvan lisääminen eli ajoittain jaksoissa olisi myös kuva mukana – etenkin kun tuossa jaksossa 45 esittelen huoltokittini sisältöä niin se avautuisi tuhat kertaa paremmin videon kera. Kovasti olen miettinyt myös jonkin sortin tuotantotiimin perustamista eli mukana toimisi co-hosteja. Olisitko sinä kiinnostunut ja ennenkaikkea löytyisikö sulta suurta intohimoa tulla mukaan tuottamaan ensimmäistä suomenkielistä sukellusaiheista podcast-keskusteluohjelmaa?

Ihan loppuun haluaisin sanoa kiitos. Olen nauttinut tästä matkasta yhtä paljon kuin te, jotka viikottain olette jaksoja jaksaneet kuunneella. Kuunnelkaa jatkossakin, pistäkää podcast-sarja tilaukseen, promotkaa sitä tahoillanne, osallistukaa mukaan ehdottamalla aiheita, vieraita, tulkaa vieraaksi, ottakaa osaa keskusteluihin ja kyselyihin, kommentoikaa, antakaa palautetta mitä piditte ja mistä ette, mitä haluatte lisää, mitä haluatte vähemmän. Teen tätä teille ja te hyvät kuuntelijat ja seuraajat, ansaisette hyvää kuunneltavaa!
-> Podcast

Puuttuva palanen suomisukellus-skenessä

Posted on by
Vastaus

Auttamattoman kauan mennyt aikaa kun viimeksi kirjoitin blogiin. Niin maailma muuttuu ja kirjoitettu viestintä muuttuu some-aikakaudella tallenteiksi. Go Downin ja minun kohdallani tämä tarkoittaa podcastia laitesukelluksesta kaikille asiasta kiinnostuneille.

Olin pitkään miettinyt jatkoa blogille jossain muussa muodossa. Pidän podcasteista, mutta lähteä tekemään omaa oli aika kaukainen ajatus. Ehkä mielessäni vain odottelin, että joku jossain kohtaa alkaisi tekemään puhe-ohjelmaa eli podcastia laitesukelluksesta, mutta koska kukaan sitä ei saanut aikaiseksi niin päätin alkaa itse sellaista tekemään.

Juttuhan alkoi siitä kun päivätöissäni IT-tehtävissä keskustelin kolleegan kanssa kahvipöydässä tammikuussa 2024 podcasteista. Ne, jotka eivät tiedä mikä ”podcast” on, niin sehän on suomeksi puhe- tai keskustelu-ohjelma. Aiheita podcasteille on ääretön määrä niinkuin on keskustelun aiheita elävässä elämässä, mutta suosituimmat lienevät talous, politiikka, tekniikka ja harrastukset – kuten varmasti jos miettii mistä me ihmiset keskimäärin puhumme toisten ihmisten kanssa kahvipöydässä, lounastauolla tai muuten vaan toisen ihmisen kanssa. Podcast-ohjelman jaksot ovat tyypillisesti kestoltaan puolesta tunnista tuntiin ja yksi seuraamani sarja vetää ehkä mielestäni överiksi tehden viikottain 1,5-3h jaksoja. Se alkaa olemaan minun mielestäni jo vähän puuduttavaa läppää kun studiossa kaksi kaljupäätä puhuvat ajankohtaisista urheilujutuista – lähinnä NHLstä ja paikallisurheilijoiden saavutuksista. Noh, vertaillessa minun ja kolleegani tottumuksia, me molemmat löysimme tietenkin tekniikassa yhtymäkohtia. Minä toki lisäten politiikan ja musiikkijulkaisut, hän talouden ja kodinhoidon sekä hyvinvoinnin. Siinä samassa hetkessä sanoin ajatukseni ääneen: ”Olen ajatellut itsekin alkaa tekemään podcastia”. Johon kolleega heitti napakasti takaisin ”Niin tietty laitesukelluksesta kun se on sun iso rakkaus?” Sen enempää miettimättä oivalsin, että ainoa mistä minulla on mitään isompaa tietämystä on juurikin laitesukellus ja vielä isompaa on kiinnostus kaikkeen mikä liittyy juurikin laitesukeltamiseen, mereen, vedenalaiseen, sukellusmatkailuun, varusteisiin, koulutukseen ja olen ollut seuratoiminnassakin mukana yli 15 vuotta. Joten Hell Yes!

Päätöstä aloittaa pohdin mielessäni monta viikkoa. Lisäpuhtia sain kun vähän jututtelin tuttuja siitä, että olisiko tälle todellakin kysyntää eikä vain minun päässäni. Toki voisinhan aloittaa homman niin, että teen juttua vain itselleni ja vähät välitän siitä kuka niitä kuuntelee, vähän kuten tämä bloginkin kanssa – joku sitten lukee jos lukee. Noh, kävi kuitenkin niin, että en ollut ajatusteni kanssa yksin vaan aikalailla kaikki kenen kanssa keskustelin, olivat sitä mieltä, että meillä ei ole mitään vastaavaa suomalaisessa sukellusskenessä – suomenkielistä podcast-ohjelmaa! Juma, tämä pitää oikeasti tehdä vaikka maine menisi ja kaikki nauraisi.

Ajatuksista teoiksi. Kesti melkein pari kuukautta kunnes sain tehtyä ensimmäisen jakson, ”Tervetuloa”. Tein taustoitusta podcast-alustoista ja päädyin helpoimman kautta luomaan tekelettä Spotify:n alustalle, joka tarjoaa jokaiselle maksavalle tilaajalleen myös ilmaisen mahdollisuuden tehdä omaa podcastia. Joten Spotify for Podcasters – check. Sitten taustoitusta miten tehdä fyysinen tallenne keskustelusta. Internet on täynnä ohjeita miten ja millä kalustolla hommaa voisi tehdä. Päätin kuitenkin, että teen omilla laitteilla ja ilmaisilla softilla kunnes yleisöä on vähintään 50 kpl eli turhaa minun on investoida yhtään mihinkään jos minun lätinät eivät kiinnosta ketään ja jos kiinnostaa niin pistetään vähän rahaa kiinni jos se tosiaan kiinnostaa. Kolmanteen jaksoon hankin jo Riverside.fm:n kokeiluversion eli studiosoftan, jolla äänitys ja äänenlaatu oli jo täysin omaa luokkaa. Neljännen jakson jälkeen päätinkin jo panostaa maksulliseen versioon kyseisestä softasta. Tämän 4. jakson myötä lumipallo olikin lähtenyt sitä rataa pyörimään, että pelkkä kuuloke-mikrofoni -yhdistelmä tulisi jäämään historiaan ja hankkisin oikean mikrofonin. Sillähän voisi sitten parantaa vaikka kotona etäkokousten äänenlaatua jos podcastaaminen ei jatkuisikaan. Ja taas tekemään tutkimusta laitteista. Päädyin HyperX:n QuadCast -mikkiin koska se oli hinnaltaan edullinen, siinä on toimintoja taipuakseen pelkän studiomikin lisäksi haastatteluihin ja vaikka mihin. Plus, että QuadCast on aika käheen näköinen 😀

Sisältöä. Ei riitä moneksi jaksoksi jos puhun itsekseni omista mieltymyksistä vaikka aiheena olisi ihan mitä tahansa. Monissa kuuntelimissani podcast-sarjoissa mielenkiinto syntyy pitkälti mielenkiintoisista vieraista ja heidän tarinoistaan, joten jo ennen alkua pohdin ne muutamat tyypit, joilla olisi mielenkiintoiset tarinat kerrottavana ja toimivat aktiivisesti alalla. Ehdottomasti tärkein linkki oli Ismo Kuusisto, mies matkatoimisto Dive Travel Finlandin takaa. Sukellus ja matkailu kulkevat käsi kädessä koska väitän, että suurin osa suomalaisista sukeltajista myös matkustaa lomillaan ulkomaille sukeltamaan sen lisäksi, että sukeltavat Suomessa. Ei siis mitään vastaa suomisukellusta vaan päinvastoin suomisukeltamistakin on promottava tavalla tai toisella, mutta fakta on vaan, että meillä järvissä tai Itämeressä ei ole sitä faunaa ja eliöstöä, jota löytyy tropiikista, mutta meillä on kymmenen tuhatta hylkyä! Mutta jos olet lukenut tätä blogia joskus niin olen sen sanonut ääneen ja sanon sen nytkin, että minulle sukeltaminen ei ole pelkästään värikkäitä koralleja, kaloja tai edes hylkyjä. Laitesukeltaminen on minulle kokonaisvaltaista tekemistä ja kokemista, jolloin saan olla pää off-asennossa kaikesta arjen jutuista ja keskittyä hetkeen, pitämään hauskaa kavereiden kanssa, nauttia pinnan alla painottomuudesta (joka muuten satakiloiselle kaverille on aivan mielettömän mukavaa) ja sitten, ja vasta sitten kaikki värikkäät korallit, isot kalat, rautamöhkäleet joita hylyiksi kutsutaan, on se plussa, sulka hattuun, kirsikka kakun päällä. Pelkästään korallit, kalat, hylyt yms eivät ole syy sukeltaa. Kun tässä on ehtinyt hetken kelata aiheita, henkilöitä ja saanut jo kuuntelijakunnalta ehdotuksia niin sisältöä tulee riittämään ainakin vuosiksi koska laitesukeltaminen on niin paljon muuta kuin pelkästään letku suussa pinnan alla hengittämistä. Laitesukeltamiseen kuuluu jo mainittu matkailu, mielenkiintoiset persoonat, koulutus, eri koulutusorganisaatiot, seuratoiminta monissa muodoissa, varusteet, turvallisuus, lääketiede, historia, kehitys ja vaikka mitä.

Nyt takana on tätä kirjoittaessa 6 jaksoa ”Go Down” -podcastia, joista 5 on jo julkaistu. Pyrin pitämään julkaisupäivänä perjantait ja uusi jakso ulkona kerran viikossa. Katsotaan missä kohtaa tulee ähky ja pidän pienen tauon ja aloitetaan niin sanotusti uusi kausi. Mitään sponsseja en ole hakemassa – toki hyvän sponssin tullessa vastaan en tule sanomaan ”ei”. Kuten jo mainitsin studiosofta maksaa ja olen nyt tehnyt alkuinvestointia kalustoon ja jos jotain pitäisi parantaa, on tietenkin podcast-juontajan ulosanti. Ja vaikka joku lähtisi kaupalliseen yhteistyöhön niin homma on alkanut ja se jatkuu pelkästään rakkaudesta lajiin.

”Go Down” -podcast löytyy helpoiten osoitteesta https://anchor.fm/ville-karvanen kunnes jossain vaiheessa varmaan muokkaan tuon osoitteen Go Downiin osuvaksi. Podcastille löytyy RSS-feedi eli simppelisti se on jaettu myös muille alustoille, jos ei halua esim. kuunnella Spotifyn kautta. Tällä hetkellä Spotifyn lisäksi podcast löytyy Googlen, Applen ja Amazonin palveluista. Käyppä kuuntelemassa, tilaa, kommentoi, pistä ehdotuksia, kysymyksiä ja saat tulla mukaan jos itsekin tunnistat itsessäsi paloa laitesukeltamista ja pinnan alaista kohtaan.


Terv. Ville

Valoistaa asiaa

Posted on by
Vastaus

Pitkästä aikaan rustaan artikkelia tännekin ja aivoitukseni lähti pitkälti erään Facebook-kirpputoriryhmän innoittamana. Nimittäin sukelluskouluni myy myös erästä kotimaista lamppua ja sattumalta minulla oli tuossa yksi demokappale käsissä ja olen yrittänyt päästä siitä eroon. Kun sitten näin osto-ilmoituksen kyseisessä ryhmässä lähestyin ostajakandia kertomalla lampun erinomaisuudesta ja sopivuudesta juurikin meikäläisiin vesiin sekä matkoille. Ostajakandi oli vastaja-alkaja ja hänen tähtäimessään oli edullinen, piuhaton lamppu. Jep, tällaiset lamput ovat joko varavaloja tai sitten sopivat oikeasti vain tropiikin vesiin päävaloiksi.

Sukellusvalaisimen tärkein tehtävä on siis sameissa, pimeissä vesissämme valaista ympäristöä eli tuoda turvaa – me näemme ja tiimimme/parimme näkee meidät. Kun vesi on sameaa tarvitaan valo, joka penetroi partikkelihötön vedessä. Ennen vanhaan lamput olivat ns. hehkuvaloja. Sittemmin tulivat halogeenit, HID eli kaasupurkausvalot ja nyttemmin LED-valot ovat melkolailla standardia sukellusvaloissa. HID-valot ovat edelleenkin erinomainen valinta, mutta ne ovat kalliita ja melko hauraita verrattuna LED-valoihin ja energiatehokkuudessa LED-valot kuluttavat vähemmän virtaa. Päävalo on tyypillisesti kanisterimallinen, jossa kanisterissa sijaitsee akusto, josta piuha menee valopäähän, jossa sijaitsee siis joko em. HID-kaasupurkauspää tai LED-piirilevyt. Nämä pienemmät piuhattomat valot ovat perinteisen taskufikkarin mallisia ja niiden kotelon sisällä on yleensä paristopesä ja näin ollen paloaika ja teho ovat kaukana akkukanisterivaloista.

LED vs HID

Kuten jo mainitsin suurimmat erot LED vs HID mallien välillä on se, että

  • LED kuluttaa vähemmän energiaa
  • LED on kestävämpi – sukeltaessa kolhuilta ei voi välttyä ja varsinkin kun vasta-alkaja omiakin kamoja tulee tiputeltua tuon tuostakin
  • LED on edullisempi
  • HID palaa kirkkaammin ja penetroi meikäläisissä vesissä olevat partikkelit erinomaisesti
  • HID-valojen valokeilaa voidaan tarvittaessa veden alla säätää valopäästä eli fokusoida, joten valokeila voi olla joko hyvinkin voimakas ’valomiekkamainen’ penetroiden aivan kaiken ja näin valokeila yltää kauas tai sitten valokeila voidaan asettaa niin, että se valaiseen laajalti lähialueen

Näin ollen puntarissa on melkolailla kahden kriteerin kanssa tahkottava: haluanko edullisemman himmeän valon vai haluanko valaisimen joka on turvallinen ja valaisee kuin aurinko?

Kanisteri vs taskufikkari

Joku virkistyssukelluskouluttaja voisi virheellisesti väittää, että kanisterivalot ovat vain tekkisukeltamiseen tarkoitettuja. Nope. Tässä tulee taas esiin tietämättömyys ja se, että kyseinen kaiffari on viihtynyt liian kauan omalla mukavuusalueellaan eikä todellakaan ole ottanut asioista selvää. Taskufikkari on ihan oikeasti vain ja ainoastaan varavalo jos päävalo syystä tai toisesta tilttaa sukeltaessa. Kuten jo aiemmin sanoin taskufikkarit sopivat kuitenkin sinne etelän sukelluksille, joissa viikon parin aikana käydään korkeintaan pari kertaa yöllä sukeltamassa ja tehottomampikin pikkufikkarin valo yltää kymmeniä metrejä ilman ongelmia.
Suomessa sukeltaessa oli se sitten louhos, järvi tai meri, näkyvyys on aina alle 10 metrin luokkaa, joten valo on yksi tärkeimmistä turvavarusteistamme ja siksi valoon panostamisessa ei pitäisi puntaroida juurikaan rahaa valitettavasti.
Jos ajatellaan pitemmällä aikavälillä niin heti alussa hyvään valoon satsaaminen kannattaa vaikka alkuinvestointi (>500 euroa) voi tuntua tyhmältä. Kerron tässä oman tarinani: Minäkin olin se tarkan ’markan’ mies ja ajattelin, että kun perusvermeet (regut, pullot, liivit, puku) on ostettu niin ei se valo nyt niin tärkeä ole ja ihan hyvin mä voin alle satasen pikkulampulla sukeltaa. Niinpä minä ostin Underwater Kineticsin 2 C-paristolla toimivan lampun, jonka nimellinen teho oli 211 lumenia. Elettiin aikaa, jolloin HID-valot maksoivat 1500+ euroa eikä LED-valoista ollut tietoakaan. Muutama kaveri satsasi puolentoista tonnin tykkeihin, mutta silloin koin asian typeräksi – miksi pitäisi olla joku pirun teko-aurinko sukeltaessa kun pärjää ihan alla satasenkin fikkarilla. Kuinka väärässä olinkaan… Tämä väärinajattelu päättyihin siihen kun eräällä louhossukelluksella pikkufikkarini sammui 30 metrin syvyydessä pilkkopimeässä ja jäin aivan yksin pimeään ja alla vettä oli vielä ainakin 20-30 metriä. Kymmenen sekuntia pimeässä tuntui ikuisuudelta ja ensimmäisen ja ainoan kerran päässäni on liikkunut sukeltaessa ajatus, että tänne jään. Kuin jostain alitajunnasta päätin lähteä pintautumaan ainoana valonani Suunnon sukellustietokoneen näyttö, joka valaisi painettaessa nappia 10 sekuntia kerrallaan alle puoli metriä jos sitäkään. Parin minuutin epätoivoisen pintautumisen jälkeen taskufikkarini alkoi vilkkua ja palautui palamaan ja silloinkin valaisten korkeintaan metrin puolitoista eteenpäin. Sukelluksen jälkeen joka muuten oli pisin dekosukellukseni tähän asti, 27 minuuttia, päätin ostaa kunnon päävalon ja jättää pelleilyt pikkuvaloilla sikseen!

Aida Lights

Edustamani merkin, Aida Lightsin valojen historiikki menee jotakuinkin näin; Sukelluskaverini Mika on laivanrakennusinsinööri. Mika halusi tehdä oman lampun koska hänen mielestään markkinoilla olevat lamput ovat kopiota toisistaan ja suunnittelevan insinöörin näkökantilta aina voi tehdä asioita fiksusti ja lisäten joitain ihan käytännöllisiä juttuja. Syntyi siis idea työstää lamppu ja tehdä niitä muutama ja katsoa mitä mieltä yleisö on. Niinpä Mika teki kaksi kanisterivaloa, pientä, valojen lähtötehoilta melko vaatimattomia, mutta valopää heijastimien onnistunut kulma teki valokeilasta hyvin tiukan joka sopii myös ”Suomi-sukeltamiseen”. Lisäksi ensimmäinen tuotantoversio oli jo kooltaan 1,5 kg painoinen, joten se sopisi sinänsä myös matkoille kanisterivaloksi. Tuolloin akkupakettihan oli massiivinen ja valot toimivat ainakin 10 h ilman valotehon vähentymistä. Jo alusta lähtien erottuvin piirre Aida valoissa on ollut valkoinen väritys. Se tuo mieleeni erään tietokone/puhelinvalmistajan, jonka suurina teeseinä on esteettisyys.
Luonnollisen tuotekehityksen myötä valopäähän on saatettu yhden piirilevyn sijasta 5 levyä, joten lähtötehot ovat kasvaneet yli 1K lumenin (testatessa Android-applikaatiolla valoa 32k luxia), akkukanisteri pienentynyt (1,3 kg – toki tässä kohdin paloaika on pienentynyt 7-8 h, mutta edelleenkin tuolla ajalla sukeltaa yli viikonlopun reissun reippasti), kanisterin kannen kiinnityssysteemiin on hakasten sijasta tullut innovaatio, jota saa etsiä muilta sekä goodmanhandle on työstetty ja nyt ergonomisesti pyöreä kulmistaan, joten se sopii käteen kuin hanskaan mukavasti. Toki kehityskaaressa on virheistä opittu; Mika kokeili 2. versioissa piezo- eli hipaisukytkimiä ja niiden ongelmana oli herkkyys ja valot syttyivät välillä kuin itsestään kun hipaisukytkin on kanisterin yläpäässä. Nyttemin tilalla on pyöritysnuppi, joka toimii erinomaisesti. Seuraavana huhuna olen kuullut, että kanisteriin saisi myös erillisen ulostulon esim. lämmitysjärjestelmälle, mutta katsotaan mihin tie vie…

Aida Lights, versio 2, jossa vielä piezokytkin

Aida Lights -valoja voit ostaa vaikka suoraan Go Downin verkkokaupasta.

 

Varavalo

Varavalo on siis se ”piuhaton” taskulampun näköinen lamppu. Nykyisellään kaikki tällaiset valaisimet ovat tyyppiä LED. Tehoiltaan hyvä varavalo on yli 200 lumenia ja varavalon ainoa funktio sukeltaessa on toimia silloin kuin päävalo tilttaa ja sukeltajan on päästävä valaistuna takaisin pinnalle. Voisi hyvin sanoa, että varavalon tehtävä on tärkeä, mutta aliarvostettu. Itse käytän saksalaisen Heserin 4W:n valoa, joka valaisee 214 lumenin lähtötehoilla ja syö kolme C-kokoluokan paristoa. Heser on luotettavimmasta päästä markkinoilla koska se toimii vaikka valaisimeen pääsisi vettäkin. Näin on minulla käynytkin ja silti valo paloi vaikka vedet olikin tullut sisään. Sukelluksen jälkeen vedet pois, paristot pois ja sisältö kuivumaan ja kun sisältö oli kuivunut, valo oli taas käytettävissä. Toki Heser on kallis, mutta niinkuin sanoin, varavalon tehtävä on taata, että se toimii kun päävalo ei toimi syystä tai toisesta (esim. akusta virta loppu).

 

Kuitenkin pohdintona edelleenkin: Miksi onkaan ihmisten (tai pikemminkin aloittelevien sukeltajien) niin vaikea ymmärtää, että kunnollinen valo on yksi tärkeimmistä varusteista kun sukelletaan sameissa pimeissä vesissä eikä tällaiset lamput ole edullisia vaan oikeasti vasta-alkajan päänsisällä on kuvitelma, että tämä laji on edullinen eikä turvallisuudellakaan ole niin väliä?

Laitesukellus on turvallista

Posted on by
Vastaus

Pitäydyn otsikkoni mielipiteessä vaikka suomalainen ’journalisti’ on toista mieltä lietsoessaan yleisölle sensaatiomaisia otsikoita ja sensaatiohekumallisia tarinoita. Niin siis todellakin tarinoita ei enää raportointia tapahtuneesta objektiivisesti ilman värittämisiä. Kirjoitan tätä artikkelia siis Lohjan Ojamolla tapahtuneen viikonlopun (14.1.2017) tuoreimman onnettomuuden jälkimainingeissa.

Onnettomuuksien mekanismeihin laitesukelluksella on kolme yleistä syytä; koulutus, laitteet ja kokemus. Jos joku näistä kolmesta pettää, ollaan menossa kohti vaaratilannetta tai onnettomuutta. Kuulostaa älyttömän simppeliltä, mutta näin se vaan on:

Koulutus

Laitesukellusta koulutetaan, jotta sukeltajien taidot olisivat paremmat ja he voisivat paremmin vastata ongelmatilanteessa haasteisiin. Tai minimoimaan ongelmat jo lähtökohtaisesti. Koulutus on jatkuvaa – kukaan ei ole koskaan valmis vaan oppimista ja taitojen kehittämistä tapahtuu jatkuvasti ja jokaisella sukelluksella jokaisen sukeltajan tulisi treenata jotain perustaitoa tai tutustua ja muistutella miten varusteet toimivat. Koulutus lisää myös tietotaitoa siitä miten tietyissä olosuhteissa/ympäristöissä sukellus tulisi suunnitella. Peruskurssillahan opetetaan lause ”suunnittele sukelluksesi, sukella suunnitelmasi”. Koulutus lisää tietoa ja ennaltaehkäisee ennakkoluuloja varusteista eli laitteista ja omasta mielestäni lisää kokemusta ja varsinkin alentaa jokaisen kynnystä vaikkapa kieltäytyä sukelluksesta jos tuntuu siltä, ettei nyt vaan maistu tai tuleva sukellus jostain syystä aiheuttaa pelkotilaa.
Kaikille meille sattuu huonoja päiviä ja huonoja sukelluksia ja niistä huonoista kokemuksista pitää vain oppia ja jalostaa jotain, jotta oppii – ihan kuin elämässä muutoinkin. Muistan harrastukseni alkutaipaleelle jatkokurssilla kun suoritimme kuivapuvulla Hangon edustalla seinämäsukellusta 30 metriin. Kyseessä oli ns. syväsukellus. Syvimpään kohtaan päästyämme, aloitimme hitaan nousun seinämää seuraten matalemmalle. Ongelma syntyi kokemattomana ja jokseenkin tietämättömänä (varusteista), että laajeneva ilma kuivapuvun sisällä tekee sukeltajan nosteesta positiivisen tuoden sukeltajan kiihtyvällä vaudilla pintaan. Siihen päälle vielä vääränlainen asento, ilmat jaloissa ja allekirjoittanut oli pinnalla n. 18 metristä  sekunneissa. Seurauksena oli, että minä hengittelin ensiapuhappea ja tarkkailin tilaani seuraavan vuorokauden ajan mahdollisia sukeltajantaudin oireiden osalta. Mitään ei kuitenkaan käynyt. Ensimmäinen ajatukseni kuitenkin oli ”Tää on tässä nyt, lopetan tän tähän”, mutta onneksi siis todella onneksi kouluttajani ikään kuin vaati minua palaamaan ’hevosen satulaan’ treenaillen venttiilin tyhjennystä matalalla ja voittamaan potentiaalisen pelkoni. Treenaamalla ja tutustumalla laitteeseen (kuivapuku) pääsin takaisin ’satulaan’ ja täällä ollaan vieläkin. Kouluttajana voin sanoa, että itse en aina ole ollut näin hyvä ja karismaattinen vakuuttaja sillä aina joskus on ollut joku kurssilainen joka on päättänyt lopettaa kurssin kesken kun on kohdattu paljon pienempiäkin ja vähemmän vaarallisia vastoinkäymisiä. Kunnioitan kuitenkin jokaisen päätöstä määritellä mikä on itselleen parasta.

Laitteet

Jo sana ”laitesukellus” sisältää varustekokoonpanon, jotta voimme turvallisesti sukeltaa veden alla. Laitteet/varusteet tulevat olla huollettuja ja etenkin sopivia kyseiseen ympäristöön. Sukeltajan tulee tietää miten hänen käyttämänsä laitteet ja varusteet toimivat ja tämän voi saavuttaa kouluttamalla ja tutustumalla laitekokoonpanoon. Myöskin tarpeellinen määrä varusteita tulee olla mukana. Tämä tarkoittaa, että varusteita pitää olla tarpeeksi eli liian vähän, mutta ei myöskään liian paljon turhia. Selventääkseni ajatusta tästä voisin verrata esim. auton renkaita – kesärenkailla ei talvella ajeta, jos näin tekee on onnettomuusriski korkea. Näin myös laitesukelluksella – laitteita, jotka ovat huonossa kunnossa tai hengityslaitteet, jotka eivät ole kylmäsuojattua (ns. tropiikin reguja) ei voi kylmässä vedessä käyttää ilman ongelmia.
Jotta laitteita osaa käyttää kaikissa tilanteissa oikein, tulee sukeltajan luonnollisesti osata (koulutus) ja muistaa (kokemus) näiden käyttäminen. Aina kun varustekokoonpano muuttuu oleellisesti tai edes vähän, olisi syytä treenata kokoonpanomuutoksen vaikutus omaan sukeltamiseen. Tämä on itsensä kouluttamista ja oman kokemuksen hakemista omista tai lainavarusteita.

Kokemus

Kokemusta voi hankkia sukeltamalla. Kokemuksen alle sijoittuu ennenkaikkea asenne, jota opitaan omasta mielestäni parhaiten hyvillä koulutuksilla, mutta loppupeleissä jokainen henkilö itse määrittelee omat rajansa, mukavuusalueensa ja fyysisen ja henkisen tilansa loppujen lopuksi ihan itse. Aloittelijat lähtevät kokemaan rajojaan, mutta taasen kokeneet eivät välttämättä näe potentiaalisia riskejä ja saattavat sivuuttaa mm. ennen sukellusta suoritettavat tarkastukset luottaen sokeasti omaan intuitioon. Meidän kouluttajien tehtävä on ensimmäisestä peruskurssista lähtien osattava takoa kurssilaistemme päähän ajatus turvallisesta sukeltamisesta, omista henkilökohtaisista rajoista, oman terveydentilan tärkeydestä ja perus-fyysisestäkunnosta sekä varusteiden käytön osaamisesta.
Myönnän ihan itse tässä, että aina minäkään en ole mennyt näin – olen joskus lähtenyt tekemään sukellusta joka on taitotasolleni vaativampi kuin oma tasoni on. Varusteetkin ovat joskus olleet alle vaatimustason – esim. ilman päävaloa sukeltaminen pimeässä louhoksessa ja luottaen kaverin valoon. Kaikki vaan pohjautuu siihen, että (kokeneemmalle) kaverille kun ei välttämättä osaa tai uskalla kieltäytyä. Joskus olen sukeltanut myös kipeänä. Miksi olen muuttunut? En enää vuosiin ole sukeltanut ikään kuin itselleni itsenäisesti vaan olen kouluttajana esimerkki niin hyvässä kuin pahassa ja se viimeistään on saanut ajattelemaan seurauksia kauemmas eli jos minä teen näin, tekevät niin myös kurssilaiseni.

summa summarum:

Toisaalta on hyvä, että onnettomuuksista raportoidaan ja onnettomuuksista puhutaan, mutta tapa jolla iltapäivälehdistö repii kaiken irti tapahtuneesta ja ajattelemattomasti (tai ehkä tiedostaenkin) mustamaalavat koko laitesukelluksen vaaralliseksi extremeharrastukseksi on totaalisesti väärin. Seurannaisvaikutuksia tällaisesta on se, että yleinen mielipide ja asenteet muuttuvat kielteiseksi. Tämä taas aiheuttaa sen, että yhä harvempi uskaltaa harrastamaan sukeltamista. Ja ne, jotka sukeltavat, ovat yleisen mielipiteen mukaan hulluja adrenaalinistejä, jotka saavat kiksinsä viemällä henkensä rajamaille uhmaten luonnon lakeja. No ei todellakaan. Tottakai laitesukeltamisessa on riskinsä, mutta niiden minimoinen onnistuu muistamalla kuinka tärkeää on koulutus, kuinka tärkeää on sukeltaa kunnon laitteilla ja kunniottaa omia ja varsinkin toisen kokemustasoa. Toivon, että se seuraavaksi sensaatiohakuista artikkelia miettivä ’journalisti’ lähtisi avoimin mielin sukelluskurssille näkemään mitä homma oikeasti on eikä antaisi mielikuvitukselleen valtaansa kirjoittaen jokaisen onnettomuusartikkelin siihen sävyyn joka valitettavalla tavalla pilaa tämän aivan ainutlaatuisen ja turvallisen harrastuksen. Ja toivon, että viikonloppuna tapahtuneen onnettomuuden syyt ja tapahtumien kulku tuodaan esille objektiivisesti ilman värittelyjä. Suomessa on valitettava tapa peittää varsinkin laitesukellusonnettomuusksien syyt kertomalla vain, että omaisten toiveena ja omaisia suojellaan eikä virallisten tutkimusten valmistuttua suuri yleisö ei saa kuulla mitä loppujen lopuksi tapahtui vaan seuraavalla kerralla kun tapahtuu fataali onnettomuus, taas kaivellaan sitä edellistä muistuttaen tehden kerta kerran jälkeen tästä harrasteesta aina vain vaarallisempi harrastus. Lopuksi toivon onnettomuuden uhrin omaisille sekä pelastusoperaatiossa mukana olleille voimia jaksaa tästä eteenpäin.

Sukelluskassi ja matkailua

Posted on by
Vastaus

Syksystä kevääseen matkailevat sukeltajat pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja matkaavat lämpimille apajille lomalle. Näin myös minä teen aika ajoin. Tänä vuonna kohteenani oli Malediivit maaliskuussa, jonne matkustin freelancer-matkanjohtajana Dive Travel Finlandin puitteissa. Voit tutustua reissuun blogissani.

Kissani, Harald, tahtoi myös reissulle, mutta ei päässyt

Kissani, Harald, tahtoi myös reissulle, mutta ei päässyt.

Monet pohtivat kannattaako reissulle ottaa mukaan omat varusteet ja mitkä niistä pakkaisin? Jokaisella on omat mielipiteensä ja syyt ottaa tai olla ottamatta omia varusteita mukaan, mutta minä itse olen päätellyt itselleni näin; lähtökohtaisesti jos lomallani sukellan enemmän kuin 5 päivää, otan omat varusteeni mukaan. Ensinnäkin taloudellisuus – jos sukellusvarusteiden vuokraaminen paikan päällä sukellusten ajaksi kustantaa enemmän kuin omien varusteiden kantaminen (lentoyhtiöiden maksut) niin mielummin raahaan omat kuin maksan lainakamoista. Toiseksi, tiedättekö varmasti millaisilla vuokrakamoilla tulette sukeltamaan? Omakohtaisena kokemuksena ne lainavarusteet ovat vähän sinne päin kooltaan ja tasoltaan sekä tiedättekö kuinka hyvin niistä on pidetty huolta? Jossakin tuolla regun annostin on käynyt tuhannen sukeltajan suuvärkissä ennenkuin se ihan kunnolla puhdistetaan. Puhumattakaan kerroista, joissa se annostin ja muut varusteet ovat pyörineet veneen lattialla. Pistäisitkö sen suhuusi ja hengittäisitkö sellaisesta regusta, joka sanoo sopimuksensa irti ollessasi parin kymmentä metriä pinnan alla?

Ensimmäiseksi kun mietit roudaamista, ota selvää paljonko varustekassi maksaisi matkakohteeseesi! Jotkut lentoyhtiöt tai matkanjärjestäjät pyytävät ”edullisimmillaan” 60 euroa suunnasta (Finnair hinnasto) tai ”kalleimmillaan” 200 euroa meno-paluu (TUI) . Esim. Thaimaassa monet keskukset vuokraavat laitepakettia 600 bahtin hintaan joka on euroissa 15 euroa. Toisaalta nämä ovat yleensä hinta/päivä, mutta kumman sinä valitsisit? Itse valitsisin kyllä omani vaikka säästö olisi vain muutaman kympin. Tämä ihan siksi, että tiedän missä kunnossa omat varusteeni ovat, ne ovat minulle sopivat eikä esim. annostimet ole käyneet muiden suussa tai lattioita kuurannut.

Jos taloudellisesti tai muusta syystä on viisaampaa ottaa paikan päältä lainakamat tai omia varusteita ei edes omista, niin ainakin ottaisin mukaani ne henkilökohtaisimmat varusteeni; maski ja tietokone. Myös snorkkelin, mutta sehän ei ole oikeasti laitesukellusväline vaan sitä voi käyttä snorkkelointiin jos vaikka lähirannasta löytyy jotain nähtävää.

Seuraavaksi pitääkin etsiä kunnon kassi varusteille. Itse omistan Tatonkan Barrel XL -kassin joka on kevyt, kestävä ja siihen mahtuu 110  litran verran varusteita ja matkatarvikkeita. Ostin harrastuksen alussa sukellukseen tarkoitetun reissulaukun, jossa on pyörät alla, sivuilla räpylätaskut, kovamuovinen pohja, irroitettava päiväreppu ja irroitettava regulaukku. Hinta moiselle tuotokselle oli 250 euroa. Puhutaan ehdottomasti laitesukellusvarusteille tarkoitetusta kassista koon ja kestävyyden puolesta, mutta ehdottomasti suurin miinus tälle nykyaikana on paino. Laukku painoi likimiten 6 kiloa tyhjänä. Jos nopsaan miettii lentolaukun raja on 23 kiloa ja siitä vähennetään laukun oma paino pois, jää jäljelle 17 kiloa varusteille. Tämä tarkoittaa, että aika tiukalle menee painorajat kun lataat laukkuun puvun, räpylät, BCD/Wingin ja regut. Ei mahdoton juttu, mutta siinä ja siinä. Itse käytän vain ja ainoastaan kumiräpylöitä, jotka painavat n. 3,5 kiloa pari. Regut – siis puhun monikossa – otan siis mukaani pääregun lisäksi varalle toiselle, joten painoa tälle setille 6 kiloa laukussa. Wingisettini alumiinilevyllä on 5 kiloa. Jäljelle jää vielä puvulle ja buutseille 2,5 kiloa.. Itselläni on todella lämpimissä (veden lämpötila 27 astetta ja enemmän) paikoissa vain rashguard ja neopreenikengät, joten silloin 2,5 kiloa on ok. Kuitenkin tiukalle menee, mutta kun varusteisiini kuuluu lamppu, spooli ja SMB ja muita dingelidangeleita niin meni kyllä 23 kilon yli. Kun sitten hankin tuon Tatonkan, joka painaa tyhjänä 1,95 kg (valmistajan ilmoittama), niin minulle jäi 4 kiloa lisää ja onnistun helposti pitämään painorajasta kiinni.

Lentoyhtiöistä

Sukeltajana on aina hauska mennä siihen laukkuhihnalle pudottamaan sitä sukellusvarustelaukkua. Jos koko hela hoito mahtuu peruspainorajoihin niin en luonnollisestikaan maksa mitään ekstraa varusteista. Lentoyhtiöden palveluihmiset toki yleensä yrittävät tietämättömyyttään pakottaa sinut maksamaan ekstraa, mutta miksi? Sinulla on laukku ja sinulla on sen sisällä tavaraa. Niin kauan kuin laukun sisällä ei ole mitään kiellettyä tai vaarallista niin tädillä ei ole mitään sanomista, että pitäisi jotain ekstroja maksaa! Piste. Nämä mistään mitään tietämättömät tyypit luulevat minun roudaavan sukellussäiliöitä laukussa. Yleensä siinä vaiheessa kysyn tädeiltä, että tietävätkö he kuinka paljon esim. 12 litran terässäiliö painaa tyhjänä tai kuinka paljon tilaa tuollainen säiliö vie? Juurikin sen verran kuin tuo laukku, joten miten sinne mahtuisi yhtään mitään tuolla painolla siis? 😀

Jos taasen olen tietoinen siitä, että painoraja tulee varmasti ylittymään niin silloin ehdottomasti maksa se ylimääräisen laukun hinta ja hoida homma etukäteen mielummin. Lentokentällä on aina mieletön hässäkkä saada maksettua ylimääräinen rahti ja joskus on käynyt niin, että joku tulkitsee asian jotenkin niin, että olisi oikeasti pitänyt jättää kamat kiltisti kotiin ja vetää niillä keskuksen kamoilla. Tästä esimerkkinä aikoinaan lentäessä sukelluslomalle Filippiineille Finnair suuressa viisaudessa siihen maailman aikaan päätti pyytää Aasian reittilennolla (kohteena Hong Kong) 30 euroa per lisäkilo eli mitään lisämatkalaukku hintaa ei ollut vaan kiloperintäinen hinta ylimääräisille tavaroille. Nyt sitten ylim. laukku painaisi 23 kiloa, joten 23 x 30 euroa = 690 euroa eli yhden lentolipun verran per suunta. Onneksi otin sukellusvarusteiden lisäksi laukkuun vain yhdet shortsit, pari t-paitaa, kalsarit ja henkilökohtaiset hygieniatuotteet enkä muuta ja kaikki mahtuivat tuohon 23 kiloon eli lisälaukkua ei tullut mukaani. Sittemmin Finnairkin on viisaudessaan lisännyt lisälaukkukategoriaan ns. muut urheiluvarusteet eli ei pelkästään golffaukseen tarkoitettuja välineitä. Tässä hinnasto linkin kautta.

Kannattaa jo matkaa suunnitellessa tarkastaa kunkin lentoyhtiö politiikkaa ja hintoja lisälaukulle ja kiloille, ettei tule yllätyksiä. Maaliskuun reissun positiivisin yllätys oli, että Turkish Airlinesilla sai ottaa 30 kiloa ruumaan ja 8 kiloa käsimatkatavaroina Malediiveille. Noille painorajoille mahtuu aivan varmasti kaikki varusteet ja mahtui jopa varavarusteetkin.

Ystäväni, kouluttajakolleegani ja entinen pomoni pakkaa aina sukereissuille mukaansa kamera-arsenaalinsa ja hänellä painojen puolesta tulee aina mukaan 60 kiloa tavaraa. Jessus.

Pakkaamisesta

Ennen pakkaamista tee lista varusteistasi. Tämä helpottaa pakkaamista ja vältät unohduksia ja harmaita hiuksia kun olet tuhansien kilometrien päässä ja pitäisi mennä sukeltamaan. Omakohtaisena kokemuksena voin sanoa, että jopa viikonlopun reissulle lähdettäessä ketuttaa aivan mielettömästi kun huomaat lauantai-aamuna varusteita kasatessa, 300 kilometrin päässä kotoa, että kas! Minulta unohtui reben keuhko kotiin sihen varaston hyllylle, joten pitääkin keskittyä seuraamaan kun muut sukeltavat. Tai kun pidät koulutusta ja huomaat vasta kohteella 70 kilometrin päässä, että kas! Minulta taisi jäädä kuivapuku varastolle…. Tee aina se pakkauslista! Käytä sitä orjallisesti, tee sitä hölmö, pikku tapasi!

Jos sinulla on kova laukku, pakkausjärjestyksellä ei ole väliä, mutta jos sinulla on pehmeä laukku kuten minulla, koita pakata siten, että saat tietyistä varusteistasi muodostettua kovan pinnan laukun alaosaan tai yläosaan tai molempiin. Minä teen siis näin: laukun alaosaan räpylät, väliin puku ja puutsit ja herkimmät varusteet eli maski ja regut sinne ihan keskelle suojaan. Sitten vielä ladataan yläosaan wingisetti metalliselkälevy ylöspäin. Näin saa helposti ’koteloitua’ kamat käyttämällä maalaisjärkeä. Räpyläthän eivät rikkoudu (siis ne kumiset rumat) ja sama pätee siihen selkälevyyn, joka on alumiinia (matkaversioni tai sitten terästä).
Varusteissa matkustamoon otan kameran (GoPro+varusteet), lampun ja tietokoneet. Aikaisemmin raahasin myös reguja käsimatkatavaroissa, mutta tiukentuneen turvallisuustilanteen mukaan reguja ei kannata yrittää käsimatkaan välttämättä pakata tai voihan sitä, mutta en takaa mitä security tekee – yhteinäistä säännöstöä ei oikein ole ja jokainen tulkitsee niitä miten tykkää ja millä päällä sattuu juuri silloinkin olemaan.

Sukelluskassit

ursuit_hl_wheel_bag_png_400x600_q95_1211_98fMarkkinoilla on paljon hyviä tuotteita, jotkut ovat spesifisesti laitesukeltajille tarkoitettua ja kuten jo aikaisemmin mainitsin minullakin oli ensimmäisenä laukkuna Ursuitin Heavy Light Wheel. Kuten on tullut jo selväksi, sen ainoa vika oli paino. Tämä on hyvin ergonominen laukku: pyörät laukun alla helpottavat liikuttamista tasaisella ja lisäksi sitä voi kantaa olkaremmistä, mutta jos painoa on tuo varusteiden verran niin +20 kiloa on paljon olkapäälle. Laukun sivussa ja päällä on myös kahvat. Sivuilla räpylätaskut ja sisätilassa irroitettava nylon-kangas ja siinä tasku. Pohja on kovamuovia ja päällyste todella kestävää PVC:tä. Mukana reilun kokoinen päiväreppu ja pehmustettu regukassi, johon sopii kahdet setit. Mutta se paino. Pyörät Wheel:ssä on aivan kuten rullaluistimissa. Muutaman vuoden ja lukunaisten reissujen jälkeen pyörien rullalaakerit alkoivat olla ruosteessa. Äkkiseltään en löytänyt mitään tapaa vaihtaa laakereita hajoittamatta koko alapohjan systeemiä. Luultavasti valmistajalla voisi olla joku niksipirkka-ohje…

Samanlaisia perässä vedettäviä isoja laukkujärjestelmiä löytyy myös Marekselta, Seacsubilta ja muilta, mutta kaikissa on sama ”vika” eli pelkän laukun paino on 5 kilosta ylöspäin. Toki sitten löytyy Seacsubilta kevyt Mate HD 2.5, joka painaa 2.8 kiloa ja Oceanicilta löytyy Roller Duffel, 3.8 kiloa painava perässä vedettävä laukku. Laukkujen hintahaitari 115-300 euroa.

Vaihtoehto näille painaville laukuille kyllä löytyy. Ne ovat yleensä repputyyppisiä, joten kantamus pitää nimensä mukaisesti reppuna selässä. Yleensä niistä puuttuu kovamuoviset alapohjat ja renkaat, joten se mikä menetetään suojauksessa ja ergonomiassa, saavutetaan keveydessä. Jos siis mietit laukkua, mieti myös itseäsi – jos selkäsi ja käsivoimasi eivät ole aivan parhaalla mahdollisella hollilla, valitse perässä vedettävä laukku mielummin kuin selässä reppuna kannettava laukku. Lentokentillä tai niiden ulkopuolella ei aina kärryjä saatavilla ja voit joutua pitkiäkin matkoja kantamaan laukkua selässäsi. Haasteeksi muodostuu hyväkuntoisellekin kaverille tällaisen setin kantaminen kun ulkolämpötila on +30 astetta.

manta-bagEnglantilainen Fourth Element on tuonut markkinoille oman vastineensa Manta Flight -nimisen varustekassin. Se on reppu-tyyppinen kassi, jota kannetaan siis olkaimista ergonomisesti selässä. Taarapainoa kassille ei ole kuin parisen kiloa ja tilavuus 115 litraa eli tuohon mahtuu varusteet aivan varmasti ja vähän ekstraakin.  Mareksella on Cruise Backpack dry, joka painaa vain 1,5 kg. Samat speksit kuin Fourthilla. Näiden reppujen hinnat ovat alle 150 euroa.
Verrokkina täytyyIMG_20160308_152225 mainita nämä muut laukut. Minulla on Tatonkan Barrel XL -reppu, jonka tilavuus on 110 litraa ja ostin sen paikallisesta partiokaupasta poistomyynnistä aikoinaan lähtiessäni Kiinaan töihin 2009 hintaan 80 euroa. Joten verroksi suosittelen toki miettimään pitääkö sukelluskassissa olla joku sukellusvalmistajan logo vai voisiko vaihtoehdoksi käydä joku muu kestävä laukku, joka voisi olla huomattavasti edullisempi kuin sukellusporukan merkit? Tätä mielipidettä ajaa myös turvallisuus – jos laukussa on iso tunnetun sukellusvarustefirman logo niin varkaille se voi olla massasukelluspaikoissa houkuttelevampi kuin sellainen missä ei ole tätä logoa. Toisaalta kun miettii, että randomirosvokaan ei helposti liikuta +20 kiloa painavaa kassiasi, mutta lentokentiltä suljetuista tiloista viedään kuitenkin paljon tavaraa ihan henkilökunnankin toimesta… Mieti siis tarkkaan valintaasi. Esimerkkinä tähän heitän verrokkina Ortliebin Big Zipin. Täysin veden pitävä, 140 litrainen reppu, jossa 5 vuoden takuu.

Mitä maksaa sukeltaminen?

Posted on by
Vastaus

Otsikon kysymykseen törmää välillä, kun laitesukellusharrastusta puntaroi potentiaalinen uusi sukeltaja. Tottahan toki sukeltaja tai kouluttaja voi helpostikin kertoa paljonko kurssi maksaa ja paljonko varusteet maksavat ja tästä saadaan hyvin lineaarinen vastaus kysymykseen.

Noh, peruskurssi maksaa…. hetkinen, vihaan tuota sanaa koska ei kurssia ”osteta”, eikä kurssitodistusta ”osteta” vaan kyllä se on pikemminkin niin, että kurssilla on hintansa, jonka verran oppilas sijoittaa itseensä ja taitoihin, joita hän tarvitsee tullakseen sukeltajaksi, jotta voi itsenäisesti sukellusparinsa (tai tiimin) kanssa suunnitella ja sukeltaa suunnitellun sukelluksen turvallisesti. Näin ollen (perus)kurssin hinta on edullisimmillaan suurin piirtein 450 euroa. Varusteiden hinnat ovat luokkaa 1500 – 3000 euroa. Siihen päälle vielä oikeasti paljon euroja kaasujen ja kuluvien osien ja huoltojen muodossa.  Onhan tuo nopeasti mietittynä iso investointi, mutta kun ajattelee ettei peruskurssin ’ajokortti’ koskaan vanhene ja hyvillä varusteilla, joista pidetään hyvää huolta, sukeltaa ainakin 10-15 vuotta niin investointi per sukellus on muutaman euron luokkaa.10300510_775730342477967_1372603456680881894_n

Yleensä kerron tässä vaiheessa syyt miksi itse sukellan. Ainakin kolme pääsyytä vaikuttaa siihen – vesi elementtinä tekee minusta, aamupaino 103 kiloa, painottoman eli iso mieskin voi hyvin sukeltaa! Toiseksi sisälläni asuu pieni tutkimusmatkailija – vaikka en sukellakaan paikoissa, joissa muut eivät vielä ole käyneet, on sukellus minulle henkilökohtaisesti löytämistä niin luonnon kuin oman itseni kanssa. Usein kuulen myös tähän kriteeriin kysymyksen Suomessa sukeltaessa; eihän siellä ole mitään nähtävää? Tsek tis aut. Kolmanneksi veden alla en pysty keskittymään muuhun kuin juuri sillä hetkellä tapahtuvaan suoritukseen – itseeni ja pariini eli mitkään pinnan päällä tapahtuneet koti-työ-ihmissuhteet yms. asiat eivät ole sillä hetkellä mielessäni. Voisi sanoa, että sukeltaminen minulle on paras tapa tappaa ”stressiä”! Voiko sille laittaa hintalapun? Noh, ei voi. Jos vielä asettaisin tähän neljännen syyn niin se olisi ihmiset. Sukellusporukka tai ainakin tuntemani sukellusporukka on 99%sti aivan mielettömän hyviä tyyppejä, joiden kanssa teen mielelläni muutakin.

Olen (lyhyen) kouluttajaurani aikana kouluttanut puolen sataa sukeltajaa, mutta minusta tuntuu, että vain muutamasta heistä on tullut oikeasti harrastajia. Osa kouluttamistani oppilaistani on lähtenyt kurssille vain tekemisen vuoksi. Näinhän se yleensä menee tropiikin kohteissa – ihmiset tulevat lomallaan kurssille kuluttamaan lomapäiviä ja samalla ehkä saamaan kosketuksen tuntemattomaan. Näistä oppilaista vain 1-2 ovat jatkaneet kurssin jälkeen sukeltamista ja melkein vain ja ainoastaan lomillaan etelässä. Kotimaassa kouluttaessani kurssin jälkeen trendi on samanlainen – tullaan tekemään yksi etappi elämässä (”kolmen kympin etappi”) eikä samanlainen kipinä lajiin kuin minulla itselläni aikoinaan syty yhtä helposti tai sitten se kipinä sammuu kurssin jälkeen johonkin esim. hintavuuteen.

img_20151101_112627On kuitenkin perin omituista, jos ajatellaan muita ns. hintavia harrastuksia ja esimerkkinä käytän tässä golfia. Eli ihmiset kävisivät kutakuinkin samaan hintakategoriaan kuuluvan golf-kurssin (n. 400-500 euroa) ja sen jälkeen toteaisivat: ”tämä oli hieno kokemus ja tämä on tässä nyt, ehkä mä sitten joku päivä…” Aivan käsittämätöntä? Varustepuoli on kutakuinkin samaa hintaluokka, mutta varusteiden lisäksi golffarin on maksettava esimerkiksi liittymismaksu paikalliseen seuraan (Aura Golf, aikuinen: 2000 euroa) ja tämän jälkeen vuosittainen vuosimaksu (Aura Golf, aikuinen: 323 euroa). Pelatessa muilla kuin kotikentällä pelaaja suorittaa päiväpeliluvan eli green feen, joka on esimerkiksi Kakskerran Harjattulassa 25-55 euroa/päivä. Minusta tai minulle golf on liian kallista – itse pelasin junnuna golfia, mutta lopetin juurikin harrastuksen hintavuuden vuoksi 18-vuotiaana. Tosin silloin 25 vuotta sitten muistaakseni aikuisjäsenen vuosimaksu oli luokkaa 2000 markkaa… Kuitenkin harrastuksena golf ja laitesukellus ovat melko lailla samanlaisia: kaverin tai kavereiden kanssa lähdetään viettämään aikaa, molempiin menee kerralla muutama tunti aikaa, ajatukset saa kivasti pois arkiasioista ja molemmat ovat varustelajeja. Kummassakaan ei tarvitse olla huippu-urheilijan fysiikka, molemmat sopivat niin lapsesta ikäihmisiin sukupuoleen katsomatta ja molempia voi ja on mukava harrastaa myös lomalla ulkomailla ja mitä parhainta – toisten kanssa! Ja lyön vetoa, että molempien lajien himoharrastajilla on samanlainen kokonaisvaltainen mentaliteetti harrastukseen; se ei ole vain harrastus vaan ikään kuin elämäntapa joka vie koko tyypin tekemään valintoja, että pääsisi mahdollisimman paljon tekemään juuri tuota harrastusta.

Toinen selitys, minkä olen myös kuullut tämän harrastuksen jäämiselle, on ajan puute. Hetkinen siis mitä? Kun joku aloittaa harrastuksen niin eikö olekin juuri tarkoitus raivata kalenterista aikaa harrastukselle. Tokihan on elämäntilanteita, jotka vaativat huomiota muualle, mutta miksi käydä kurssi ja todeta ”ei mulla ole aikaa eikä mulla ole varaa”? Kaiken kaikkiaan n. 450 euroa roskikseen(ko)? Aikaa tosin ei voi ostaa vaan se on raivattava muusta tekemisestä ja se saattaa maksaa jostain muusta päästä.

Kolmas selite taitaa olla sukellusparin tai seuran puute. Turun alueellakin on 3-4 sukellusseuraa ja 3-4 sukelluskeskusta, jotka kaikki omalla tavallaan aktivoivat kaikenlaisia ihmisiä osallistumaan ja sukeltamaan. Lisäksi on olemassa sosiaalinen media ja foorumit, joilla kuka tahansa voi pyytää ketä tahansa mukaansa. Kyllä itse muistan, että ensimmäisinä vuosina kävin jatkokursseja vain, jotta pääsin jonkun kanssa edes sukeltamaan – silloinen sukellusparini ei Suomessa suostunut sukeltamaan ja sukelsimme näin ollen lomamatkoilla yhdessä. Kun sitten se koulutussaturaatiopiste tuli saavutettua, liityin seuroihin (2008 Saaristomeren Sukeltajat, 2009 Sukellusjaosto). Harrastus jatkui ja kehittyi jopa parempaan suuntaan, kun pääsin toteuttamaan sukeltamista jatkuvasti ja ympäri vuoden. Seuraan kuulumalla ainakin harrastuskuluja voi hyvin alentaa harrastuksen alkuvaiheessa, sillä seuroilla voi olla varustearsenaalia lainata jäsenistölle, seuroissa on kouluttajia ja besserwissereitä ohjaamaan, seuroilla omat kaasutäyttöasemat ja (aina) löytyy porukkaa valmiina hyppäämään veteen silloin kuin sinulle sopii. Seuraan kuuluminen ei ole kallista – keskimäärin 100 euroa vuodessa ja tähän hintaan saattaakin sitten kuulua rajoittamattomat kaasutäytöt, kerhoiltoja, yhdessäoloa, varustelainauksia ja seuraa sukelluksilla yms. yms. Joten ei ole välttämättä rahasta, sukellusseurasta tai ajastakaan kiinni. Liity siis paikalliseen sukellusseuraan nyt eikä viidestoista päivä!

Miksi sitten niin moni laitesukelluskurssin käynyt jättää homman jo kurssin jälkeen tai käy vedessä hyvin hyvin harvoin (lomilla)? Pyytäisin sinua, arvoisa lukija, joka mahdollisesti olet laitesukelluskurssin tai muutaman käynyt, muttet aktiivisesti (väh. joka vuosi) sukella, vastaamaan tähän kysymykseen!
img_20160221_155307Tästä hyvänä aasinsiltana vuoden vaihteen jälkeen 2017 tammikuussa alkaa taas uusi vetämäni PADI Open Water Diver –
peruskurssi Turun NMKY:n Sukellusjaoston puitteissa. Tämä kurssi on ns. kombikurssi eli yhdistelmäkurssi; peruskurssiin sisällytetään myös rikastetun ilman kurssi, jonka lähestulkoon suurin osa kortitetuista sukeltajista suorittaa jossakin vaiheessa niin mikseipä sitten heti peruskurssin yhteydessä sitten? Jos sinä, kaverisi tai joku läheisesi voisi olla innostunut aloittamaan harrastuksen – en sano ”käymään vaan kurssi” vaan todellakin aloittamaan uusi harrastus hyvässä seurassa, niin pyydäppä potentiaalista tulevaa sukelluspariasi vierailemaan Jaoston sivulla tämän linkin takana.

Uusi vai käytetty?

Posted on by
Vastaus

Kesä on jo pitkälti takana, peruskurssit melkein hoidettu – yksi kurssilainen vielä sunnuntaina tulee tekemään viimeiset avovedet, muuten avokauden kurssit on ns. vihkossa. Peruskurssin jälkeen alkaakin uudella sukeltajalla kova tohina hankkia omia varusteita. Mietitään kannattaako rahat sijoittaa heti uusiin sukellusvarusteisiin vai pärjäisinkö aluksi vaan käytetyillä varusteilla?

Luonnollisesti ensimmäinen steppi lähestyä hankintapäätöstä on se, että onko laitesukelluksesta tulossa aktiiviharrastus vai päädynkö sukeltamaan silloin tällöin ehkä lomilla? Jokatapauksessa jo peruskurssille tullessa kouluttajat suosittelevat hankkimaan ns. ABC-välineet eli maskin, snorkkelin ja räpylät. Ehdottomastihan maski on yksi henkilökohtaisimmista välineistämme ja se 99% hankitaan uutena kasvoon sopivana. Snorkkelin kustannut on 10-30 euron luokkaa, joten sekin hankitaan samalla. Vastaavasti sitten räpylät onkin jo ehkä ”sijoitus” koska edullisimmallaan ne ovat alkaen 70 euroa.

Entäs sitten muut varusteet? Laitesukeltamiseenhan tarvitaan vielä puku, BCD-takkiliivi tai Wing selkälevyllä sekä regusetti. Lisäksi vielä muutama murkula lyijyä joko vyölle tai laitepakettiin kiinnitettynä. Suositeltavana perusvarusteena vielä sukellustietokone. Kaikenkaikkiaan aloittevan sukeltaja sijoittaa seuraavasti (hinnat ovat suuntaa-antavia ehkä vähän yläkanttiin hintoja):

Maski: 50€
Snorkkeli: 30€
Räpylät: 100€
Puku (kuivapuku + aluspuku – se oikea varuste Suomessa): 1500€
Laitepaketti (heti veteen -tyyppinen setti, jossa pullot+BCD+regut): 1800€
optiona tietokone (Suunto perusmalli): 230€

Joten helposti päästään koko varustekokonaisuudessa yo. hinnoilla 3800€ hujakoille. Kallis sijoitus, mutta kun laitekokonaisuudesta pitää huolta niin maskia ja snorkkelia lukuunottamatta (ja muita pikku dingelidangeleita) muut varusteet kestävät ainakin 10 vuotta tai tyyliin 1000 sukellusta. Jos taasen jakaa tuon alkuinvestoinnin vuositasolle tai yksittäisen sukelluksen hinnaksi niin edullista hubaa se on kun taasen vertaa vaikkapa vuokrahintoihin (vkonloppu: laitepaketti 65 € + kuivapuku 80 € + tietokone 15 € = 150€).
Omien varusteiden hankintaan ajaa myös muut seikat; Vuokratessa kysy itseltäsi: haluatko sinä pistää esim. sellaista annostinta suuhusi joka on vieraillut sitä ennen 1000 muun sukeltajan suussa ja pyörinyt veneen lattialla/hallin lattialla/maassa ja etkä voi olla aivan täysin varma onko sitä pesty ed. käytön jälkeen? En minä ainakaan. Tai haluatko vuokrata yleiskokoiset varusteet (puku + bcd) joka sinulle jotenkuten eli se on vähän suuri tai vähän jämpti, mutta ei sinulle sopiva kuin hanska käteen? En minä ainakaan.  Haluatko vuokrata tietokoneen, joka on sinulle vieras peli eli joudut joka kerta ehkä tutustumaan käyttöohjeisiin etkä voi ladata sukellusdataa omalle läppärillesi/pöytäkoneeseesi? En minä ainakaan.

Monet kurssilaiset kysyvät minulta kannattaako ostaa käytettyä varustetta? Tähän vastaus on sekavasti kyllä ja ei. Jotkut varusteistamme ovat tehdyt kestämään ja käytettynäkin tietty varuste on täysin käypä. Esim. sukeltaessa wingillä tarvitaan selkälevy. Selkälevy on valmistettu joko teräksestä tai alumiinista. Toisinsanoen se melkolailla ikuinen. Pullot/säiliöt ovat joko teräksisiä tai aluumisia ja niiden  käyttöikä on hyvinpidettynä vuosikymmeniä – toki pitää muistaa, että sukellussäliöt kuten muutkin paineastiat tulee katsastaa 10 vuoden välein Tukesin suosituksesta. Tietokoneet ovat myös kestävää sorttia ja ainoa kuluva osa niissä on näytönsuojus ja paristot.
Kaikki käytetyn tavaran järkevyys kuitenkin kilpistyy siihen mitä tavarasta pyydetään hintaa. Suomessa kirpputoritoiminnan yleistyessä on tapahtunut kummallinen perversio: käytetystä tavarasta pyydetään aivan tolkuttoman paljon. Perin merkillistä koska oma käsitykseni on, että käytetty tavara myydään tarpeettomana ja yleensä myös käytettynä, joten sen hinta ei voi olla sama kuin uutena, sen hinta ei voilla 3/4 osaa uudesta vaan kyllä käytetyn sukellusvarusteen hinta on lähtökohtaisesti puolet siitä mitä se kaupassa maksaisi oli varustetta käytetty kerran tai sata kertaa! On perin vastemielistä, että jotkut myyjät haluavat minimoida oman virheensä yrittämällä myydä käytettyä kamaa kalliilla ja sitten uusi keltanokkasukeltaja menee vielä sellaisen hinnan maksamaan! Kusettamista!
Virheellä tarkoitan ennenkaikkea sitä, että laitesukeltajan taitojen kehittyessä ja sukellusintressien muuttuessa, jotkut varusteet vaan eivät heille yksinkertaisesti toimi tai sitten kaupassa myyjä on osannut myydä sinulle (lue: huijannut ostamaan) huonon varusteen (lue: kiinalainen muovipaska). Itselläkin omalla kohdalla olen ostanut muoviräpylät (Mares) peruskurssille, ne möin heti ensimmäisen avokauden jälkeen ja ostin halvimmat kumiräpylät (Aquarius Turbo). Nämä halvimmat kumiräpylätkin möin pois kun ne olivat liian löysät mm. peruutuspotkuihin (tilalle ScubaPro Jetfin). Märkäpukukin (Mares) tuli aluksi ostettua vaan huomatakseni ettei sillä sukella Suomessa kuin kesäkauden ja halusin kuitenkin sukeltaa ympäri vuoden (tilalle DiveRite 905 kuivapuku). Eka kuivapukukin meni vaihtoon kahden vuoden jälkeen koska takavetoketjua en saa itse kiinni tai auki (tilalle Ursuit HL Cordura FZ). Sinkkupullo tuli myytyä kun hankin tilalle tuplapullot. Mareksen regu oli kiva näköinen, mutta huolto painajainen eikä siinä ollut kylmäsuojausta (tilalle Apeksin DS4set). Tietokoneitakin minulla on ollut 4 kpl, joista kahdet ensimmäiset (Suunto Vyper, Suunto Vytec DS) on myyty edelleen. Suunto Equilite takkiliivin on ensimmäinen varusteeni kurssin käytyäni ja sen ostin aivan ylihintaan käytettynä. Kävi paljon myöhemmin ilmi, että kaveri jolta sen ostin, olikin ”ostanut” sen sukelluskeskuksesta muttei koskaan ollut maksanut siitä… Kuitenkin tämäkin varuste vaihtui wingiin ja selkälevyyn myöhemmin. Näistä jäljellä vain selkälevy, hevosenkenkäwingi on vaihtunut donitsiin.

Joten, osta käytetty jos saat varusteen ostettua (vähintään) puoleen hintaan siitä mitä se keskimäärin kaupassa maksaa, mutta huomioi, että käytetty on aina käytetty eikä sille ole kuin ”perävalotakuu” ja jokatapauksessa esim. regut pitää aina huollattaa jos ostat käytetyt regusetin. Uutena ostetulla varusteella on kuluttajalle kuitenkin 12 kk takuu ja esim. kuivapuvuissa pidempi (jopa 3 v). Ja ostaessasi kotimaisesta kivijalasta, tuet pienillä marginaalilla elävää sukelluspuodin pitäjää! Ymmärrän toki itsekin hinta- ja varustetietoisena tilaan netistä sieltä mistä saan edullisimmin ja yleensä ulkomailta valitettavasti saat saman varusteen kotiinkannettuna paljon edullisemmin.

Mistä sitten lähteä metsästämään käytettyjä varusteita? Jos kuulut johonkin sukellusseuraan niin lähde kysymään sieltä. Saattaa hyvinkin olla, että joku seuralainen on lopettamassa harrastusta tai tekemässä päivitystä laitekokoonpanoonsa ja yleensä voisi ajatella, että ”kusettaja” ei lähde lähipiirissä siirtämään vahinkoa toisille. Hyviä kanavia ovat myös Facebookin ScubaTori ja ScubaKirppis sekä harrastusfoorumi snorkkeli.netin Scubatori. Muista kuitenkin, että uusistakin varusteista voi aina kysyä tarjousta kun ostat paketin kerralla.

Viimeiseksi haluan vielä mainita, että ostat sitten käytettyä tai uutta niin puntaroi tarkkaan tarpeesi. Älä osta ajatuksella ”ostan nyt tän alkuun tai aluksi” koska näin itsellesi valehtelemalla tulet kenties ostamaan siis kaksi varustetta ennemmin tai myöhemmin ja ostat aluksi sen käytetyn ja sitten uutena ja maksat siis vähintään puolitoista kertaisesti etkä säästä mitään vaan menetät. Joten säästät hankkimalla suoraan oikeat uudet varusteet heti. Omasta puolestani olisin toivonut jonkun kertovan minulle, että osta heti kunnon kuivapuku, osta heti wingi+selkälevy, osta heti Apeksin regu(t) ja osta sinkkupullon sijaan tuplat. Olisin säästänyt heti kärkeen varmasti 1000-2000 euroa! Jatkoa en viitsi edes laskea. Toisaalta olen kyllä ollut hyvä asiakas paikalliselle sukelluskauppiaalle kun olen sijoittanut 2-3 varustesukupolveen…

Jos sinua siis mietityttää varusteet, niiden hankinta – kysy! Varusteista minulta kysytään usein BCD:eistä wingin ja takkiliivien eroista ja olenkin pohtinut luoda asianmukaisen videopätkän jossakin vaiheessa youtube-kanavalleni. Joten käy jo nyt tutustumassa ja tilaa kanavani.

Kesäkuosit 2016

Posted on by
Vastaus

Uudet Sukelluskoulu Go Downin t-paitakuosit tulivat juuri painosta ja tällaista tuli:godown_2016
Lisää fanituotteet löydät fanikaupasta.

Iso kiitos hovitoimittajalle Tuurin Laatupainolle.

Kun tuotekehittäjät kuuntelevat käyttäjää

Posted on by
Vastaus

Olen yleensä luonut näitä laitteiden, tuotteiden ja palveluiden käyttökokemuksia omaan henkilökohtaiseen blogiini, mutta koska nyt tulee asiaa sukellustietokoneista, tämä kirjoitus on syytä laittaa Sukelluskoulun blogiin.

Sukellustietokone on nykyään perusväline laitesukeltamisessa. Vanhan koulukunnan sukeltajasankarit kertoivat sukeltaneensa siten, että mentiin pohjaan, oltiin siellä kunnes hengityskaasu oli melkein loppu ja sitten tultiin ylös. Joskus oli pirun kylmä, mutta siltikin ’pohjalla’ oltiin kunnes ilma loppui ja sitten tultiin ylös ja vauhdilla. Mitään kelloja ei käytetty, syvyyksiä ei träkätty eikä siis millään sukellustaulukoilla ollut juurikaan mitään käyttöä. Minulle tämä ei kuulosta nykysukeltajalle hyvältä, ei eksoottiselta eikä ollenkaan turvalliselta koska näillä sankareilla oli monesti sukeltajantauti kotiin viemisenä ja heidän uransa sankarina päättyi muutaman kerran ’sukeltajankirppujen’ eli sukeltajantautiin ja siitä aiheutuneisiin komplikaatioihin. Sittemmin sukelluskoulutusta järjestävät organisaatiot kehittivät turvallisemman sukeltamisen takeeksi erilaisia taulukoita, joilla sukeltajat pystyivät seuraamaan typen kerääntymisestä elimistöön. Tunnetuin näistä lienee PADIn RDP eli Recretional Dive Planner eli virkistyssukelluksen suunnittelutaulukko. Yksinkertaisuudessaan sukeltaja seuraa siis sukellusaikaa ja syvyyttä ja taulukon mukaan määrittelee kudoksissa olevan typen. Jos sukeltaja tekee vielä toisen tai kolmannen sukelluksen voi hän pinta-aikojan lisäksi määritellä ja suunnitella seuraavien sukellusten maksimisyvyydet ja sukellusten kestot. Melko simppeli tapa ja ainoina välineinä tarvitaan aikaa ja syvyyttä mittaavat laitteet eli sukeltajan kello ja syvyysmittari. Kehitys kun kehittyi ja maailma muuttui, valmistajat alkoivat kehittää digitaalisia sukellustietokoneita, jotka pystyivät tekemään ajanmittauksen ja syvyyden lisäksi laskemaan typen kertymisen kehoon. Luonnollisesti taulukot eivätkä myöskään tietokoneet edelleenkään sulje sataprosenttisesti pois sukeltajantaudin mahdollisuutta koska vaikuttavia tekijöitä taudin saamiseksi on muitakin; sukeltajan fyysiset ominaisuudet (ylipaino, kunto), veden lämpötila (kylmä vesi -huonompi), sukeltajan vireystaso, alkoholi, tupakka jne. Kuitenkin voidaan sanoa, että nykyaikana sukellustietokoneet ovat tulleet jäädäkseen ja näin ollen ne ovat melkolailla perusvarusteita laitesukelluksessa.

Ensimmäisen sukellustietokoneeni Suunto Vyperin ostin kesällä vuonna 2006 kun olin juuri suorittanut jatkokurssin (PADI AOWD) ja koin, että käyttämällä tietokonetta turvallisuus ja varsinkin lokikirjan käyttö helpottuisivat huomattavasti. Suunto Vyper oli (minulle) erinomainen laite siihen aikaan ja pystyin sukeltamaan myös rikastetulla ilmalla ja pimeässäkin koska nappia painamalla Vyperin taustavalo syttyi 10 sekunniksi (vakioasetus) näyttämään tietoa mm. syvyydestä ja suoranousurajoista. Käyttöliittymä oli tahmeille kolme-nappiselle koneelle varsin askeettinen ja mukaili insinöörin ajatusta miten käyttöliittymän tulisi toimia. Sukellusdatan siirto kotitietokoneelle tapahtui erittäin kallista erikoisvalmisteista USB-kaapelia (ovh 50 €) pitkin. Windows-koneet tunnistivat portissa olleen sukellustietokoneen melko helposti, mutta ongelmia alkoi ilmetä kun myöhemmässä vaiheessa ostin iMacin kotikoneeksi ja jouduin asentamaan jos jonkinnäköisiä drivereita ja devauskikkuloita, jotta data saatiin siirtymään. Paristo sukellustietokoneessa kesti minulla sen 150 sukellusta nikottelematta, mutta paristo oli litteää mallia, melko kallis (10€) ja suosituksenakin valmistajalta oli, että paristo vaihdetaan virallisen huoltoliikkeen toimesta eli vaihtamisesta tulee myös työkustannuksia. Kaikkinensa paristovaihto töineen maksoi siis kutakuinkin 30 euroa liikkeessä.

Seuraavan tietokoneen ostin vuonna 2009. Suunto Vytec DS oli teknisempään sukeltamiseen tarkoitettu sukellustietokone koska siinä oli mahdollisuus käyttää 3 eri kaasua eli selkäkaasun lisäksi myös kahta mahdollisesti dekokaasua (nitikka 50% ja happi). Vytec oli melkein kuin samasta puusta veistetty kuin Vyper – sama muotoilu, sama käyttöliittymä, samat kolme nappia, samat toiminnot (plus nuo kaksi ylim. kaasua). Vuonna 2009 kävin TDI:n Advanced Nitrox -kurssin, joka on ikäänkuin ensimmäinen tekniikkasukelluskurssi ja siksi tietokoneelta vaadittiin myös vähän enemmän (nuo kaasuvaihdot).

Kolmas Suunto tuli lahjaksi minulle täyttäessäni 40 vuotta. Äitini väkisin halusi ostaa minulle kellon, mutta en halunnut perinteistä kelloa vaan rannekellomallisen sukellustietokoneen. Suunto D6i on kuin Vytec rannekellokoossa. Siinä on normaalien sukellustilojen lisäksi myös vapaasukellukseen tarkoittu tila sekä digitaalinen kompassi. Vapaasukellusta en harrasta ja digitaalinen kompassi ei oikeasti toimi kunnolla (kalibrointi on vaikea toimenpide eikä tarkkuutta ole koskaan saanut normikompassin kaltaiseksi), mutta D6i-tietokone oli erinomainen hankinta kun lähdin talveksi sukelluskouluttajaksi 2013-2014 Thaimaahan.

Seikat, jotka minua ovat rassanneet vuosikausia Suunnon valmistamissa koneissa on juurikin liiallinen yksinkertaisuus ja sen myötä rajoitteneisuus, paristot pitää vaihdattaa jälleenmyyjällä, kökkö käyttöliittymä, näytön valo (napista 10 sekunniksi), lokien siirtomahdollisuus/vaikeus ja Suunnot tottelevat omaa kaasulaskenta kaavaa (Suunto RGBM algoritmi) ja tämän muokkaus on lähinnä tehdasasetus (P0), konservatiivisemmat asetukset (P1) tai äärikonservatiivinen asetus (P2). Asetukset ovat manuaalin mukaan tarkoitettu vähentämään suoranousuaikaa olosuhteiden ja sukeltajan fyysisten ominaisuuksien mukaan – ihan hyvä, mutta kuitenkin puolitiehen jätetty muokkausmahdollisuus.
Myös Suunnon lokiohjelmisto on kokenut suuren muutoksen vuosien kuluessa. Aikaisemmin DiveManager -nimellä tunnettu ohjelmisto oli nimensä mukaisesti hallintatyökalu sukellusdatan jälkihallintaan eli lokikirjamainen ja tietoihin pystyi lisämään mukavasti omat varusteet, käytetyn ilman määrän, sukelluskohteen ja -parin tiedot. Sitten jossakin vaiheessa joku taho Suunnolla aivopieraisi ja yritys päätti pistää ohjelman kokonaan uusiksi – poistaa kaikki itse asetetut tiedot kotikoneversiosta, mutta tiedon pystyikin lähettämään yhteisöfoorumille omalle tilille ja tehdä siellä kaikki lisäykset mitä oli pystynyt aiemmin tekemään suoraan ohjelmassa kotikoneelle. Kuitenkin aikasemmin syötetyt tiedot hävisivät kuin pieru Saharaan ja kaikki piti alkaa syöttämään täysin alusta. En tiedä oliko tässä Suunnon puolesta ikäänkuin tarkoitus sitoa käyttäjiä oman sosiaalisenmedian käyttäjiksi vaiko mitä? Toisaalta silleen yritykseltä fiksu veto, että Suuntohan sai tässä ilmaista dataa sadoilta tuhansilta tuotteidensa käyttäjiltä vaikkapa tuotekehitykseen. Kuitenkin sivuston käyttöliittymä oli huono ja aikaisemmin kun esimerkiksi sukellusreissun kaikki sukellukset pystyi helposti muokkaamaan kaikki kerralla (esim. sukellukset Thaimaassa, määrittelin sukellukset xxx-xxx, helposti yhdellä kertaa kohdemaaksi Thaimaa) ja nyt sitten yksitellen joka ainut sukellus kerrallaan. Suunta tietyllä tapaa oikea eli tieto verkkoon, mutta ei tällä tavalla pakotetusti. Eniten koko hommassa hatutti se, että yli 300 sukelluksen ylimääräiset itsesyötetyt tiedot (kohde, sukelluskaveri, näkyvyys, painontarve, ilman kulutus, omat merkinnät yms) hävisivät yhdellä rykäyksellä. Onneksi löysin toisen vastaavan ohjelmiston Macille (siitä lisää tuonnempana) ja pystyin Suunnon backupeista pelastamaan itse syöttämäni tiedot.

Viime vuosina muut valmistajat ovat kuitenkin tuoneet markkinoille LCD ja oLED -näytöillä olevia tietokoneita, joissa on mahdollisuus vaikuttaa myös laskentakaavaan. Joissain on ladattava akku tai itse vaihdettava paristo. Sekä lokien lukeminen tapahtuu kaapelilla tai langattomasti (Bluetooth). Myös päänäyttöä voi muokata tai värimaailmaa muuttaa mieleisekseen. Tästä kokonaisasetelmasta tulee mieleeni ehdottomasti matkapuhelinbisnes. Suomalainen Nokia oli matkapuhelinbisneksen uranuurtaja ja toi puhelimet kaikkien saataville, mutta samalla kun maailma kehittyi, Nokian insinööri ja suunnittelu eivät – käyttäjiä ei kuunneltu ja luotettiin vain siihen mitä oli aina tehty eli ei osattu olla rohkeita ja innovatiivisia. Lopputuloksena oli pilkkahinnalla myynti Microsoftille, kymmeniä tuhansia menetettyjä työpaikkoja Suomessa ja lopuksi koko brändin hiipuminen totaalisesti. Samalla tavalla koen Suunnon olevan; Suomalainen uranuurtaja henkilökohtaisten sukellustietokoneiden kehityksessä maailmassa, melkolailla kaikkien ensimmäinen sukellustietokone on ollut Suunto ja maailman ja tekniikan kehittyessä Suunto on jämähtänyt kehityksessä paikalleen luottaen peruskoneiden olevan suurin tulonlähde (kuten Nokiakin teki pitkälti vain peruskapuloita ns. ”kehittyville markkinoille”) tuoden oman LCD-näyttöisen koneensa markkinoille liian myöhään, ylihinnoiteltuna ja pitäen kiinni insinöörilähtöisestä toteutuksesta – ”Näin me mietittiin sen toimivan, näin sitä käytetään”. On surullista nähdä, että jo toinen huippuluokan kansainvälinen suomalainen yritys tekee tismalleen samat virheet tuotekehityksessä kuin matkapuhelinyrityskin eikä kuunnella kuluttajia tai tutkita markkinoita tarpeeksi tai tarkkailla mitä muut tekevät. Suunnon eduksi on sanottava se, että sukellustietokoneet ovat vain yksi sen tuotekategorioista ja edelleenkin ensimmäistä sukellustietokonettaan etsivälle paras valinta. Mutta ei varmasti kauan nimittäin markkinoilla on jo edullisempia koneita, joiden ominaisuukset, innovatiivisuus ja hinta-laatusuhde voittavat Suunnon peruskoneet (mm. puolalainen Genz). Nyt olisi Suunnon viimeinen mahdollisuus tehdä jotain ennenkuin kurssi lähtee toiseen suuntaan. Aseina olisi tuotteiden karsinta kahteen tai kolmeen päätuotteeseen; yksi perus ”karvalakkimalli” tietokone, joka olisi toteutettu oLED/LCD ruudulla, yksi rannekellomalli (mieluiten myös oLED/LCD) ja sitten se ”lippulaiva” malli, jossa kaikki herkut aloittelijasta tekniikkasukeltajalle ja luonnollisesti (oLED/LCD näytöllä). Kaikkiin malleihin ehdottomasti käyttöjärjestelmä uusiksi, uusi käyttöliittymä ja kaikissa malleissa mahdollisuus muokata laskentakaavaa (oletuksena voisi olla se Suunnon oma Suunto RGBM ja optioina Bühlmann GF ja VPM-B). Sitten Bluetooth yhteydet ja päälle vaihdettava paristo tai ladattava akku. Kaikki nämä ovat jo nykyisin muissa ja tuntuu myös, että digitaalinen kompassikin olisi hyvä laittaa uusiksi. Ehkä helpoiten homma hoituisi riskillä ja jonkun kilpailijan ostaminen kokonaan pois markkinoilta.

Shearwater Petrel 2

Monet tosissaan sukellusta harrastavat ystäväni hankkivat joko OSTC:n tai Shearwaterin LCD/oLED-tietokoneita kun niitä alkoi tulla markkinoille noin 2010 lähtien. Itse koin, että viime vuonna (2015) Vytec:ini alkoi vetää viimeisiään. Olihan koneella tehty yli 400 sukellusta, paristo vaihdettu pariin otteeseen ja mieli alkoi tehdä konetta, jossa kaikki oikeat ”rakennuspalikat” olivat kohdillaan. Tiesin, että tekniikkasukelluskouluttaja Paakkarisen Sami (Sampodive) on jälleenmyyjänä kanadalaiselle Shearwater Petrel 2:lle ja tiedän Samin olevan yksi maailmanluokan sukeltajista ja kouluttajista, joten päätin kysäistä häneltä mielipidettä ja sen perusteella ostaa hänen yrityksensä kautta Petrel omaksi.

Tietokone saapui joulukuun puolivälin jälkeen ja olen nyt (02/2016) päässyt sukeltamaan yli 30 kertaa Petrel:in kanssa. Olen ällistynyt; LCD-näyttö on päällä ja valaistuna koko sukelluksen ajan ja se on niin erottuva, että sukellusparinikin näkee sen muutaman metrin päästä. Päänäyttö on muokattavissa juuri sen näköiseksi kun sen itse haluan. Lokit luen Bluetoothilla suoraan Macille ja jatkossa kun softa vain valmistuu, pystyn reissussa lukemaan datan iPadille. Pariston vaihtokaan ei ole ongelma; AA-paristoja löytyy jokaisesta maailman kolkasta ja vaihdon voi tehdä alle minuutissa itse (yhden vaihdon olen jo tehnyt – Malediiveilla, aikaa meni todellakin alta minuutin…). Yksi litium AA-paristo kestää valmistajan mukaan n. 35 tuntia, joten aikalailla 20 sukellusta minulla – se on vuositasolla puolen vuoden dyykit minulla keskimäärin tai nyt kun Malediivien matkallani tuli tehtyä 28 dyykkiä, niin pariston vaihto oli edessä reissun puolivälin jälkeen. Laskentakaavaa voin itse säätää tai valinnaisesti ostaa toisen softan. Kaasuja voi olla 5 ja perinteisen nitroxin lisäksi kaasuna voi olla myös heliumpitoista miksausta. Koneessa on kaksi Piezo-näppäintä eli semisti hipaisukytkimiä, joiden operointi paksujen hanskojenkin kanssa onnistuu helposti. Miinuksena koneelle on koko ja hinta – kone ei nimittäin ole rannekellokokoa vaan tupakka-askin kokoinen palikka ja hintakin (820€) on melko korkea, mutta sukellettaessa kuivapuvulla koko ei ole liian iso ja hintakin on suhteellinen käsite koska niin paljon ominaisuuksia tästä koneesta löytyy. Ominaisuuksista mainitakseni – tilat: OC Rec – virkistyssukeltamiseen sopiva hetivalmis huoleton tila, jossa voi säätää suuntomaisesti kolmen konservatiivisuusasteen mukaisesti laskentakaavaa ja käyttää enintää kolmea kaasua. OC Tec – tekniikkasukeltamiseen sopiva tila, jossa monta kaasua (5) ja laskentakaavan (Bühlmann GF algoritmi tai optiona VPM-B maksullisena vaihtoehtona). CC INT -tila, rebesukeltajille (mallista riippuen joko integroitu tai jatkuva PO2 tarkkailu – tosin OC Tec:kin voi asettaa tarkkailemaan osapaineita – näin mulla. Sekä GAUGE tila eli mittaritila, joka näyttää sukellusaikaa ja syvyyttä eikä kone laske mitään vaan on bottomtimeri. Itse käytän siis tuota Tec -tilaa koska näyttötilan osaset voi määritellä ja säätää itse .

Koneen käyttöliittymä on varsin helppo koska kuten jo mainitsin, koneessa on kaksi kytkintä valikoissa liikkumiseen, on käyttöliittymäkin pakko olla simppeli. Varsinkin sukelluksen aikaset toiminnot esim. kaasuvaihdot ovat erinomaisen iisejä ja nopeita tehdä (Classic mode).

Tosiaan tulee olo, että joku olisi vihdoin kuunnellut sukeltajaa ja fiilis, että koneen on tehnyt sukeltaja toiselle sukeltajalle!

Odotin innolla maaliskuun matkaa Malediiveille ja sitä, miten hyvin Petrel sopii tropiikissa sukeltamiseen ja hyvin se sopi sinne. Kovaa rasitusta (3-4 sukellus per päivä) kone sai kestää, näyttö näkyi hyvin kirkkaassa vedessä päivälläkin ja eritoten nautin yösukelluksista kun ei tarvinnut erikseen valaista näyttöä, oikeastaan piti pistää näyttöä yösukelluksilla hämärämmäksi (cave), jottei se valaisisi liikaa!! 😀 Harmikseni vaan edelleenkään käyttämästäni nykyisestä lokisoftasta (MacDive) puuttuu iPadille skaalautuva versio, iPhone versio on jo, mutta mulla on Android älyluuri…. Olisi ollut mukavaa täytellä lokikirjaa reissussa kun varsinkin illalla oli luppoaikaa käydä läpi. Valmistajan oma lokisoftakin on ihan jees, mutta kärsii visuaalisuuden puutteesta eikä valmistaja ole tehnyt eikä tule tekemäänkään iOS tai Android -versioita pöytäkonesoftastaan. Edellämainitusta MacDivesta löytyy muuten sellainen muilta aloilta tuttu pilvitallennus mahdollisuus, että jos kotikoneeni (iMac) menee totaalisti solmuun, löytyvät sukellustietokanta kuitenkin DropBoxistani. Muutenkin voin vain suositella MacDivea. 20 USD sijoitus on ollut kyllä hintansa arvoinen
Käytin matkalla muuten erityisen konservatiivista asetusta GF 25/70 (OC Tec tila). Vertailun vuoksi Suunnon D6, joka käyttää Suunnon RGBM:n laskentamallia P0-asetuksella antoi suoranousuaikaa noin vartin enemmän. Montaa kertaa ei suoranousraja ylittynyt ja vain muutamilla sukelluksilla muutamalla minuutilla (1-2 min) ja ne olivat syväpysähdyksillä (deepstop) kuitattu tultaessa turvapysähdyssyvyyteen eli siinä vaiheessa kun Suunto alkoi kolmen minuutin turvapysähdyksen laskennan. Noh, yhden kerran Petrel antoi 8 minuutin dekopenaltit, mutta taisi olla kyllä pitkä altistus syvällä? Pari kertaa tuli tehtyä äkillinen parin metrin nousu kovien virtausten vuoksi. Näillä sukelluksilla Suunto kyllä antoi pahasti penaltia (katto 3 m, 1-2 minuuttia), mutta Petrel ei reagoinut näihin. Ainoa mikä jäi vähän ihmetyttämään Petrelin asetuksissa, oli se että olen asettanut 3 metriä viimeiseksi pysähdykseksi kun se tehdasasetuksissa on 6 m. Kuitenkin kerran tai pari nousin 5 metriin tekemään turvapysähdystä (Suunnon mukaisesti), kone alkoi valittamaan että missaan pysähdyksen ja pinnalla kone sitten ilmoitti, että olen rikkonut dekopysähdyksen rajan. Toisaalta Suunnon tapauksessa kone olisi mennyt tällaisesta 48 tunnin tilttiin ja ollut mittaritilassa, mutta Petrel halusi vain kuittaukseni OK? That’s it ja homma jatkuu. Näin pitää tekniikkasukellustietokoneen toimiakin! Tosiaan tulee olo, että joku olisi vihdoin kuunnellut sukeltajaa ja fiilis, että koneen on tehnyt sukeltaja toiselle sukeltajalle!

Myös jatkoa ajatellen, nyt minulla on sukellustietokone, joka sopii täysin tekniikkasukeltamiseen eli sukeltamiseen trimixillä. Heti kun löytyy sopiva väli, niin pitää suorittaa siis trimix-kurssikin.

Ainoa miiinus koko Petrelissä on sen koko. Se on järkälemäinen mötikkä ja varsinkin etelän sukelluksilla vähissä varusteissa se on aavistuksen liiankin iso. Viikko sen jälkeen kun olin Petrelini saanut, valmistaja julkisti uuden pienemmän version sukellustietokoneesta nimeltä Perdix joka on tismalleen samalla softalla ja screenillä, mutta tosiaankin huomattavasti pienempi, sulavamalla desingnilla. Pariston kestokin on valmistajan mukaan parempi kuin Petrelissä ja hinta kuitenkin sama. Jos vaan olisin tiennyt uutuuskoneesta niin olisin luultavammin hankkinut sen. Ohessa kuva vertailun vuoksi Malediiveilta:

shearwaterit

Shearwater Perdix (vas.), Shearwater Petrel 2 (oik.)

Video Malediiveilta

Posted on by
Vastaus

Heippa vaan hei ja hyvää viikonalkua. Laitanpa tässä kaikille Sukelluskoulun blogia seuraaville linkin tekemääni videoon Malediiveilta. Nyt ei puhuta mistään muutaman minuutin klipistä vaan 35 minuutin lyhyt dokkarista. Kuvamateriaali on HD-tasoista ja suosittelenkin katsomaan sen kotisohvalla isolta ruudulta.

 

Kuvasin pätkän GoPro Hero 3 Black Edition action kamerallani. Aluksi kokeilin punafilttereitä, mutta valitettavasti hankkimani halvat kiinalaiset filtterit osoittautuivat huonoiksi valinnoiksi ja edessä on aitojen GoPro filttereiden hankinta. Ehdottomasti myös tasapainoinen kamerateline on myös hankintalistalla sillä tämä on kuvattu selfie-tikun kanssa ja tikun pitäminen vakaassa asennossa on miltein mahdontonta ja videosta näkyy pahat tärinät kun kamera vispaa puolelta toiselle. Myös mahdollisesti pitäisi sijoittaa linsseihin (esim. makro) ja yövaloihin.

Editoin pätkän iMoviella, joka tulee OS X:n mukana ilmaisena softana. Tähänkin mahdollisesti parempana vaihtoehtona olisi Final Cut Pro X sekä vanha iMacini on selvästikin nuhapumppu vaikkakin varustettu 16Gt:n muistilla – ongelmana on vanhaan koneeseen asennettu uusi käyttöjärjestelmäversio (El Capitan), jonka jälkeen kone on alkanut kenkkuilemaan oikein urakalla. Editointiin meni jotakuinkin 15 tuntia ja pitkälti siksi, että kone ajoittain hyytyi ja minun piti vapautella muistia vähän väliä, jotta editoinnin pystyi viemään loppuun.

Ensi kerralla myös pitää vähän tehdä etukäteissuunnitelmaa eli miettiä storyboardia kasaan. Nyt dokkari on osittain erillisiä klippejä, joka on kronologisesti oikeassa järjestyksessä, mutta ns. punainen lanka puuttuu ja veikkaan, ettei monikaan jaksa katsoa tuota monsteria ihan loppuun asti.