Matkaraporttia Malediiveilta osa 3

Posted on 5.4.2016 by garwa

Tässä kolmas ja viimeinen osa liittyen matkaani Malediiveilla. Nyt keskitymme vain ja ainoastaan itse asiaan eli sukeltamiseen ja kohteisiin.

Toimin siis Dive Travel Finlandin matkanjohtajana Malediivien liveaboardilla 8. – 20.3.2016. Safari lähti Malésta 9.3. ja palasi 19.3. takaisin lähtöpaikkaansa. Sukelluspäiviä tässä 10 päivän reissulla oli 9. Tavanomaisesti sukelluksia päivässä on 3, mutta vastuullinen operaattori Blue O Two lupailee kolmea yösukellusta per viikko ja tällaisena päivinä sukelluksia siis 4 kpl.

Malediivit

Suora lainaus wikipediasta:

Malediivit eli Malediivien tasavalta (divehiksi ދިވެހިރާއްޖޭގެ ޖުމުހޫރިއްޔާ) on noin 800 kilometriä pitkä saaristo Intian eteläkärjen lounaispuolella. Malediiveihin kuuluu kaikkiaan 1 190 saarta ja atollia, joista 200 on asuttua ja lisäksi 80 saarella on matkailijoiden majoituspalveluita.^[1] Saaret ovat suosittu turistikohde.

Reitti

Matkan reittisuunnitelma on aloittaa North Male atollilta siirtyen lounaaseen Ari (Rashdoo) Atollin kautta North Arilta edeten eteläisemmälle South Arille ja siitä Meemu atollille edeten pohjoisemmaksi Vaavun ja South Malen läpi takaisin lähtöpisteeseen. Sääolojen vuoksi jouduimme skippaamaan Meemu atollin ja selityksenä operaattorilta oli myös, että olisimme joutuneet skippaamaan muutamia muita hyviä kohteitä, jotta matka-ajalla olisimme 9 päivää sukeltaa.

9.3.2016 Keskiviikko
Saavuimme Malen lentokentälle n. 13:30 paikallista aikaa ja odottelimme pickupia M/Y Blue Voyagerille joka tapahtui klo 16.00. Safari-aluksella teimme normaalit paperityöt: kortitusten tarkastus, lokikirjojen tarkastus, terveystarkastuslomakkeen täyttäminen sekä vastuuvapauslomakkeiden täyttäminen. Tämän jälkeen alkoi varusteiden purkaminen laukuista ja niiden virittäminen yhteyalukselle (dhoni). Lähdimme tämän jälkeen etenemään illan myöden ensimmäiselle kohteellemme. Ensimmäisenä päivänä emme vielä sukeltaneet. Minua henkilökohtaisesti jännitti seuraavan päivän ensimmäinen ns. check-up -sukellus koska helmikuun alussa alkanut flunssani oli vielä pahasti päällä, räkää tuli valtavasti, ääneni oli melkein poissa ja minua yskitti pahasti. Yritin kertoa tämän operaattorin vastuulliselle oppaalle ja pyytää josko voisin skipata ensimmäisen tai jopa toisenkin päivän ja parannella itseni. Opas oli jyrkkä ja kertoi, että jos en osallistuisi ns. tarkastussukellukselle ensimmäisenä päivänä, en sukeltaisi koko reissulla. Ajattelin, että mikä vi**upää, mutta toisaalta he turvaavat vain oman selustansa eikä siinä kouluttajakorteilla tai yli 500 sukelluksen 10 vuoden kokemuksella ollut mitään pelastettavissa… Noh, mennään sairaana sitten perkele ja heidän vastuullaan sitten on jos Karvaselle käy jotain!

10.3.2016 Torstai

Kurumba Reef, N.Male klo 07:16 paikallista aikaa
Tarkastussukellus. Kohteena perus-seinämäkoralliriutta, jossa paljon peruskamaa sekä ensimmäinen valkopilkkahai (whitetip reef shark) bongataan sukelluksen lopussa. Kokeilin tässä vaiheessa GoPro kameralle hankkimaani edullista punafiltteriä ja tuloksena oli pahasti ruskeamössökuvaa. Eli älkää ostako dx.comista halpoja kiinalaisia (7€) punafiltterikopiota vaan kannattaa sijoittaa aitoon GoPro-lisäosaan se 50-60 euroa. Sukelluksen kesto 62 minuuttia, maksimisyvyys 24.8 metriä.

Kuda Haa, N.Male klo 11:29
Aamupalan ja reilun tunnin jälkeen olemmekin siirtyneet uudelle riutalle, jossa myös paljon peruskamaa sekä yksi mureena möllöttää korallikolossaan äkäisesti. Valitettavasti tämänkin sukelluksen kuvamateriaali meni pilalle uuden punafiltterikokeilun vuoksi, tällä kertaa puolentoista euroa muovin pala… Tuleville sukelluksille päätin jättää filtterit pois ja vaikka kuvamateriaali olisikin valkotasapainon suhteen sinertävää matskua, niin olisi edes jotain näytettävää ja jaettavaa. Sukelluksen kesto 58 minuuttia, maksimisyvyys 26.3 metriä.

Rasdhoo Madivaru, Rashdoo Atoll klo 16:04

Rashdoo Madivarun puhdistusasema, hait tulevat syvyyksistä tasanteen reunalle puhdistamaan ja sukeltajat ovat virtakoukuilla kiinni riutassa

Lounaan jälkeinen iltapäiväsukellus olikin sitten ns. ”tulikaste” tulevalle. Kohde on tunnettu puhdistusasema (cleaning station) valkopilkkahaille ja kohteella olikin kohtalaista kovempi virtaus. Pääsimme puhdistusasemalle väijymään ja ainoa tapa olla paikallaan, on käyttää ns. virtakoukkua. Virtakoukku on metallinen ongenkoukun muotoinen koukku, jossa on noin metrin mittainen naru ja päässä hakanen, joka voidaan kiinnittää liivin/hihnaston d-lenkkeihin. Lainasin koukkua suomalaiselta pariskunnalta ja koska virtakoukku oli minulle totaalisen uusi tuttavuus, meni sukellus vähän pipariksi – en missään vaiheessa koukussa riippuessani päässyt sinuiksi tähän kapistukseen ja siihen päälle kun vielä lyötiin kova virtaus (plus flunssani) niin ilmankulutukseni oli aivan rajoilla – ehkä jotain 25-30 litraa minuutissa (todella aloittelijan tasoa). Kun ilmareserviä alkoi olla vähän köllötettyäni kohteella parisen kymmentä minuuttia 20 metrissä, oli aikani näyttää sukelluspareilleni, että minä lähden pois. Pistin poijun matkaan ja pahaksi onnekseni matkassa olikin narukela, jonka narun pituun on n. 18 metriä. Tästä olikin seurauksena muutaman metrin todella nopea nousu ylöspäin ja tottakai tässä vaiheessa tietokone (Suunto D6) alkoi huutamaan hoosiannaa ja antamaan 5 minuutin penaltia. Tässä vaiheessa kaikki tuntui menevät aivan v*tuiksi; ilma alkaa olemaan vähissä, tietokone antaa penaltia, hengitysrytmini alkaa olemaan tiheä ja ajatukset tänne jäämisestä tulevat valitettavalla tavalla päähäni samalla kun virta vie minua poispäin kaikista muista sukeltajista ja maisemat vain vaihtuvat. Ei. Nyt ei ole aikana lähteä vaan kokoa nopeasti ajatukseni ja alan rauhoittelemaan ja kelaamaan itsenäni ylöspäin turvapysähdystasolle (5 m). Matka ylöspäin kestää pari kolme minuuttia ja pääsen tekemään turvapysähdystä mittarin näyttäessä, että hengityskaasua on enää jäljellä n. 20 baria saapuessani turvapysähdykseen, jossa joutuisin kökkimään 5 minuuttia, jotta

Keskellä 21 metrin paikkeilla oli kohta, johon hait tulivat näyttäytymään

minun olisi turvallista pintautua. Pääsen pintaan kärsittyäni viisiminuuttisen ja yhteysalus poimii minut kyytiinsä ja loppujen lopuksi kaikki hyvin. Tästä pitää ottaa opiksi ja jättää enemmän reserviä jos vastaava tilanne tulee kohdalle. Sukelluksen kesto 39 minuuttia, maksimisyvyys 22.3 metriä.

11.3.2016 Perjantai

Rasdhoo Madivaru, Rashdoo Atoll klo 07:07
Herätys 06:30, pari kuppia mustaa naamariin, briiffi ja takaisin samalle kohteelle aamudyykille. Eilisen päivän semisti läheltäpiti-tilanne oli päässäni vieläkin ja pohdinkin jo, että mitä tästä oikein tulee, mutta tällä kertaa virta oli minimissään ja virtakoukun käyttäminen jo paljon tutumpi juttu. Nimittäin juttuhan on, että kun virtauksessa pistää koukun kiinni on syytä laittaa ilmaa BCD:hen tai wingiin, jolloin sukeltajan noste on positiivinen ja pääsee vapaasti vain roikkumaan koukun ja narun varassa ilman, että pitää yrittää olla paikallaan eli energian kulutus tai ilman kulutus on minimissään. Tällä kertaa kohteella oli myös paljon valkopilkkahaita, mutta ikäänkuin junnuketjun vuoro koska bongatut parikymmentä yksilöä olivat pahasti alamittaisia (50-70 cm) ’sinttejä’. Sukelluksen kesto 48 minuuttia, maksimisyvyys 24.7 metriä.

Hafsa Thila, N.Ari klo 11:37
Aamupalan ja tunnin auringonoton aikana olimme siirtyneet Rashdoolta North Arille. Taas seinämää ja pirullista virtausta. Muutamassa kohdassa tunsin voimieni loppuvan, väsyväni ja alkavan hengästyä pahastikin. Ilmankulutus siis taas persillään. Peruskohde, ei oikeastaan mitään ihmeellistä tähän mennessä – yksittäinen valkopilkkahai. Sukelluksen kesto 38 minuuttia, maksimisyvyys 25.3 metriä.

Himandhoo, N.Ari klo 15:38
Iltapäivän sukelluskohteeksi oli valittu suhteellisen kuuluisa mantarauskujen puhdistusasemana toimiva matala riutta. Sukeltajia ohjeistettiin olemaan mahdollisimman kaukana itse pinnakkeelista, paikallaan koukussa, jotta mantat eivät ottaisi hernettä nenäänsä ja siirtyisi muualle. Yhteysaluksella pääsimme todella lähelle itse riuttaa eikä uintimatka ollut pitkä. Silmäräpäyksessä alkoi tapahtua ja vastaavissa kohteissa enemmän sukeltaneet siirtyivät nopeasti paikoilleen, kiinnittivät itsenä koukulla kiinni ja alkoivat kuvat paikalla liitäneitä kolmea hirmuisen kokoista ”lentävää mattoa” eli mantarauskua. Minä olin aivan pihalla aluksi – kaveri joka on vuosikymmenen nähnyt mantoja vain dokkareissa ja youtubessa oli aivan häkeltynyt ja brittiopas tulikin nopeasti luokseni viittoilemaan, että meneppäs nyt alemmas ja kiinnitä itsesi… Työn tehtyäni pääsin minäkin vihdoinkin nauttimaan ’showsta’. Harmittavasti kohteella näkyvyys oli vain muutamia metrejä ja sen näkee kuvaamastani materiaalista kuinka heikkotasoisesti mantat tallentuivat muistikortille. Ensimmäisen ja ainoa kerran minulla tuli vilu, sillä kun olet paikallaan 40 minuuttia 30 asteinen vesikin alkaa tuntua kylmältä eikä minulla ollut varusteena kuin rashguard ja shortsit… Sukelluksen kesto 78 minuuttia, maksimisyvyys 13.2 metriä. Virtaus kohteella oli kohtalainen.

12.3.2016 Lauantai

Moofushi Kandy, S.Ari klo 06:58
Aamusukellus eteläisellä Ari atollilla. Perussettiä. Mieleeni tulee Thaimaan Phi Phi:n kohteet riutan muotojen ja eläinkuntansa puolesta. Syvemmällä bongasimme yhden rauskun sekä poispäin uivan valkopilkkahain. Mukava paikka joka tapauksessa aloittaa päivä. Kesto: 53 minuuttia, m.syvyys: 27.5 metriä, heikko tai olematon virtaus. Positiivista tässä aamussa oli kuitenkin se, että ääneni ei enää ollut flunssainen päätin, että jätän tässä vaiheessa Duactit pois koska tuntuu siltä ettei poskiontelot ole tukossa!

Dega Thila, S.Ari klo 11:23
Aamiaisen ja pikaisen auringonoton jälkeen kohteena seuraava South Arin riutta. Mielenkiintoisen muotoinen seinämä, jossa paljon kulmia. Hiekkapohjaa 30 metrin kohdilla alaspäin viettävästi. Päivän valo valaiseen riutan ja eliöstön niin, että paikka tuntuu värikkäältä ja elävältä. Kesto: 58 minuuttia, m. syvyys: 24.7 metriä, virtausta on hieman.

Rangali Maduvaru, S.Ari klo 15:33
Iltapäivän viimeiselle sukellukselle lähdin fiiliksin, että tämän voisi hyvin jättää väliin koska kaksi viimeistä olivat sellaista todellista peruskauraa, että jo briiffissäkin tuli sellainen fiilis, että taas olisi luvassa pitkä matka pitkin riuttaa. Sellaistahan se olikin – ainakin ensimmäisen 40 minuuttia tylsääkin tylsempää pakkopullaa, kunnes pamahdimme riutan G-pisteeseen… nimittäin cleaning station ja kolme aivan pirun isoa mantarauskua ja tällä kertaa näkyvyys on aivan mielettömän verrattua edellisen päivän Himandhoo:n sukellukseen. Manta silmin ovat silminnähden kuin teinityttöjä – keimailevat linssin edessä ikään kuin niiden tarkoitus elämässä on olla keimaleimassa keski-ikäisille karvamahoille. Aivan mieletön fiilis jäi tästä sukelluksesta ja olin jo aikeissa pitää breikkiä? Kesto: 54 min, m.syvyys: 20.3 m

Rangali Maduvarun keimailijat

Tänä iltana olikin hyvä korkata ensimmäinen Tiger-olut. Tuntui siltä kuin olisin ansainnut sen.

13.3.2016 Sunnuntai

Rangali Maduvaru, S.Ari klo 06:55
Easy like Sunday Morning – se oli fiilis herätessäni. Aistin, että tästä päivästä tulisi koko reissun parhaimpia koska kaiken jokatapauksessa kruunaisi ensimmäinen yösukellus reissulla. Taas Rangalilla – olisivatko mantat taas täällä? Noh, olivat. Tällä kertaa ei tarvinnut ’tarpoa’ yli puolta tuntia itse puhdistusasemalle vaan meidän dipattiin suoraan sinne ja heti alkoi tapahtua – kaksi isoa mantaa taas keimaili parhaansa mukaan ympäri pinaakkelia ja välillä toinen näistä laskeutui parin metrin päähän ikäänkuin pitämään huolta siitä, että sitä varmasti kuvattiin…. Aikansa kierreltyään nyppylää mantat hävisivät kuin pieru Saharaan ja ajatuksena olikin, et olikos tää tässä nyt sitten? Eipä aikaakaan kun joku suomalaisista bongasi herra Turtlen vielä köllöttelemässä kolossaan ja nopeasti kaveri olikin suomalaispaparazzien piirittämänä. Hetken verran se jaksoi seurata tunkeilijoita kunnes lähti livohkaan ja mantojen esityksen toinen osio alkoi. Kesto: 66 minuuttia, m.syvyys 23 m. Virtaus heikko, näkyvyys taas hyvä, aamun kajo vielä jätti parhaat värit harmaiksi.

Sun Island Beyry, S.Ari klo 11:10
Koko matka Rangalilta Sun Islandille näytti postikorttimaisemia Malediiveilta ja brittioppaat yltiöpositiivisena mainitsivat, että nyt nähdään valashai. Heh heh – ajattelin, mun tuurilla sitä fisua ei varmasti näkyisi. Ympärillä oli ensimmäistä kertaa muitakin safarialuksia selvästikin samoissa puuhissa eli etsimässä valashaita koska kaikkissa aluksissa oli pari kolme ukkoa tähystelemässä, jospa merenpohjassa näkyisi tummanpuhuva iso silhuetti. Osuimme kohteellemme juuri oikeaan aikaan ja siellä joku snorkkeloijia täynnä oleva paatti olikin bongannut valashain ja meille tuli kiire mennä veteen. Briiffi oli lyhyt ja ytimekäs. Meille kerrottiin olellinen kuinka käyttäytyä valashain kanssa ja ohjeistus jälleen kerran strippiklubin säännöistä: katsoa saa, muttei saa koskea!
Sun Island Beyry on isompi resort-saari, jolla on oma lentokenttänsä – muille saarille/atolleille joko lennetään pikkuvesitasoilla tai mennään veneillä, mutta tänne pystyy lentämään kunnon ATR:llä. Kohde itsessään oli nopeasti jyrkkenevä seinämä, jossa ei paljon värikästä korallia ole vaan taas jälleen kerran mieleeni tuli pohjan osalta Phi Phi. Noh, itse asiaan; koko safarialus tyhjentyi veteen aikamoista munaravilaukkaa ja kaikki heti valashain kimppuun. Tuntui surulliselta kuinka tätä kuninkaallista otusta jahdattiin kuin paparazzit megatähteä… Myös se, että ison kalan perässä piti tehdä aika kyseenalainen profiili ylös ja alas, jätti minulle kysymyksen mieleen, että onko tämä kovinkaan fiksua. Kuitenkin valashai tuli bongattua ja ehkä omituisin momentti oli se kuinka Turhalan Jorman vieressä kuvattiin kalaa ja se lähtikin tulemaan meitä kohti! Muutamaa metriä ennen Jormaa valashai avasi suunsa ja Jormahan lähti siitä nopeasti räpylöimään alta pois. Minä jatkoin kuvaamista ja valashai ui ohitseni vain puolentoista metrin päästä. Tämä yksilö oli nuori, ehkä 4-5 metriä pitkä kun aikuinen voi kasvaa jopa yli 13 metrin mittaan – siis linja-auton kokoiseksi!!
Sun Island Beyru oli kyllä paras kohde ja sieltä löytyi valashain lisäksi kilpikonna, kotkarauskujen 4-5 yksilön ryhmä ja sulkana hattuun vielä yksi mustekalakin. Aivan mieletön saitti! Oppaiden mukaan tällä kohteella valashaiden bongaaminen on viikottainen tapahtuma ja luultavasti alkuperäinen reittimmekin muuttui juuri sen vuoksi ettei valashaita oltu vielä aiemmilla päivillä bongattu ja paine sen löytämiseksi alkoi jo oppaillakin kasvaa. Ymmärrän oppaita koska ihmisillä on kuulemma yleisesti sellainen käsitys, että Malediiveilla näkee satavarmasti valashain ja monet jo tulleessaan kysyvät ”koska me nähdään valashai?” … niin minä sanoisin maltti on valttia ja valashain bongaamiseen meni minulta yli 10 vuotta ja yli 500 sukellusta – lokikirjaani en ole aina kovasti täyttänyt, mutta ne sukellukset, jotka minulla on rekisteröityinä omiksi sukelluksiksi niin tämä oli minun 430. sukellus, jolloin voin sanoa nähneeni valashain!

Maamagili Beyry, S.Ari klo 14:58
Päivän kolmas sukellus tehtiin ikäänkuin saman Sun Islandin edustalla, mutta vähän kauempana edellistä. Lounaan jälkeen väliajalla olimme tuoneet räpylät, maskit ja snorkkelit safarialukselle ja sieltä oli mahdollisuus lähteä snorkkeloimalla bongamaan valashaita joka väijyi siinä lähistöllä. Minäkin vedessä kävin, mutta en todellakaan jaksanut painaa jetareilla mitään kovaa vauhtia enkä siis valashaita toistamiseen vedessä nähnyt ja luultavasti tämä oli kuitenkin sama yksilö kuin aikaisemminkin. Maamagilin sukellus oli pienoinen pettymys – melkein sama paikka eikä mitään ihmeellistä. Kesto: 59 min, m.syvyys 19.4 m.

Dhigurah Arches, S.Ari klo 18:46
Ensimmäinen yösukellus Malediiveilla herätti mahanpohjassa mukavan tuntuista pörinää. Täydellinen fokus ja roudaamani kanisterivalo (Aida Lights) pääsisi ensikertaa tositoimiin. Ensimmäistä kertaa myös sukeltaisin muiden kuin suomalaisten kanssa – sukellusparikseni tuli kämppikseni etelä-afrikkalainen Sean, noviisipoika, mutta tarkka ja oppiva kaveri. Päätin myös kokeilla huppua koska jos tulisi kylmä niin pää olisi ainakin lämpimänä. Dhigurah Arches on mukava ja helppo kohde, jossa on pystysuora seinämä ja paljon keskikokoisia ja isoja koloja ja jossain kohdissa kaarenmuotoisia läpimenopaikka (siitä ilmeisesti nimikin ’Arches’ = kaaret). Yösukelluksella aistit ovat aina asteen verran tarkempina eikä tämä ollut yhtään normaalia ihmeellisempää menoa. Puolessa välissä bongasimme Seanin kanssa nukkuvan kilpikonnan, joka oli kokoonsa nähden isoin konna, jonka olen tähän asti ikinä nähnyt. Samaaan aikaan seuraamme liityi jamaikanenglantilainen Tony ja latvian venäläinen Konstantin sidemounteissa. Sukelluksen loppuvaiheessa Konstatin oli jo poijun laittanut pinnalle kun eteen ryntäsi valoissa pieni valkopilkkahai. Se vaikutti pikkasen agressiiviselta ja lähti minua kohti, tässä vaiheessa alkoi rakko tyhjentyä hätäpissasta kunnes elukka teki lähes 90 asteen käännöksen poispäin metrin sisällä ja hävisi pimeyteen. Noh, en mä oikeasti mitään hätää tuntenut vain tarpeen päästellä ylimääräiset pois rakosta…. Hemmetin hieno yödyykki, mutta missä olivat leijonakalat? Paineentasaus onnistui hupulla todella hienosti ja maskini pysyi täysin kuivana koska maski muuten oli jo alkanut olla sen verran suolainen reissusta, että vettä tuli muutoin hirveästi sisään ja sitä piti minuutin välein tyhjennellä. Päätin siis tässä vaiheessa käyttää Fourth Elementin 5 mm huppuani aina jatkossa päällä. Kesto: 49 min, m.syvyys 20.7 m, ei virtausta.

14.3.2016 Maanantai

Kunavaashi Thila, Vaavu Atoll klo 07:58
Saimme pitkän edellisen päivän (4 sukellusta) vuoksi nukkua puoli tuntia pidempään ja siksi aamusukellukselle päästin normaalia myöhempään. Olimme myös aamulla tehneet pikamarssin South Arilta Vaavulle. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti siirtyä Meemu atollille, mutta edelliset pari päivää sotkivat suunnitelmamme – toisaalta South Arilla näimme mantoja ja valashain, joten ei varmastikaan huono valinta. Oppaiden mukaan olimme nyt kohteella joka on Malediivien itäisin paikka ja odotettavissa olisi virtausta. Niinhän se menikin – olimme riutalla joka oli edellisten päivien puhdistusasemien kaltainen, jossa jyrkänteen reunalla tuntumassa oli hyvä bongailla otuksia virtakoukussa roikkuen. Kuitenkaan tällä sukelluksella pari valkopilkkahaita eivät olleet kohokohta vaan brittioppaan bongaama mustanauhamureena (blue ribbon eel) joka on todella pieni verrattuna näihin perusmureenoihin. Mustanauhamureena ei ole nimensä veroisesti musta kuin nuorena ja vanhemmiten värit muuttuu sinisävyisemmäksi ja naaraalle keltainen pää. Tämä yksilö oli siis Ruotsin lipun väreissä eli naaras. Koska GoProssani ei ole makrolinssi, en saanut tästä mitään järkevää otosta.

Hyvä sukellus, mutta taisi tulla oltua Shearwaterin asetusten mukaan vähän liian kauan liian syvällä koska suoranousuraja paukkui 8 minuutilla eli jouduin turvapysähdyksessä olemaan viisi minuuttia kauemmin kuin normaalisti ja Shearwater oli muutenkin häivyttänyt pakollisen turvapysähdykset pois aiemmilla sukelluksilla kunhan teki tarpeeksi etappeja (15m 1 min, 12m 1 min, 9m 1min) ennen turvapysähdykseen siirtymistä. Kesto: 61 min, m.syvyys: 24.6m, virtausta melkolailla.

Kuda Kandu, Vaavu klo 11:44
Maittavan aamiaisen ja aamupäiväauringon jälkeen edessä oli Kuda Kandu, laaksomainen tai kanjonimainen kohde, jossa odotettavissa oli virtausta ja virtauksen mukaan tarkoitus driftata jommalla kummalla seinämällä. Meidät jätettiin läntiselle puolelle ja tarkoitus oli siis siirtyä siitä hiekkakentän yli itäisemmälle puolelle ja antaa virran viedä kunnes aika tuli täyteen tai ilmat kulutettu 60 bariin asti. Nappiin meni tämä ennuste – hiekkakenttä oli alkupäässä turhankin autio ja elämää alkoi näkyä seinämällä, johon pääsimme 10 minuutin potkimisen jälkeen (ei siis mikään ihan pieni kanjoni). Seinämää pitkin etenimme hyvä tovin kunnes keskellä oleva hiekkapläntti muuttui lähes unenomaiseksi täysin valkoiseksi kentäksi ja kaukaa katseltuna se näytti päättyvän kuin siniseen seinään tai harjuun. Siis todella kummallisen näköinen maisema. Itäisen seinämän lähistöllä oli pieni plänttejä, jossa oli monia garden eelejä (suomenkielistä sanaa en tarkkaan tiedä, olisiko tarhamureena?). Nämä pienet ”matomatalat” ovat arkoja otuksia ja lähestyssä vetäytyvät koloonsa eivätkä näyttäydy uudestaan kunnes ’vaara’ on ohitse. Kuvamateriaalia en saanut näistä kavereista otettua, mutta oudosta hiekkadyynistä löytyy kyllä hyvää videopätkää. Oivallinen sukellus siis kaikin puolin vaikka isompia otuksia ei juurikaan tullut bongattua. Kesto: 58 min, m.syvyys 27.4m, virtaus etelä-pohjoinen suunnassa kohtalainen.

Foheyo Muli, Vaavu klo 15:52
Päivän viimeisenä kohteena oli Foheyo Muli, jonka erikoispiirteenä on pienet luolat ja passaget, joiden läpi voi uida. Näitä olikin riutalla vaikka hurumykke ja veikkaan, että tässä joukon paatuneinkin Ojamosukeltaja oli tyytyväinen. Seinämillä ja pikkuluolissa oli paljon pehmytkorallia, joiden väriloistoa harvoin enää näkee missään. Muutama keskikokoinen iso säppikala (Titan Triggerfish) ja napoleaani tuli bongattua. Kesto: 49 min, m.syvyys 29.8m, virtausta paikoittain heikosti.

Illalla pääsimme vihdoinkin ”rannalle”. Majapaikkamme oli riutan suojassa ja vieressä kuun-muotoinen hiekkasärkkäinen luoto, jonne turisteja vietiin nauttimaan virvokkeita. Kovasti oli luvattu barbequeta rannalla, mutta ymmärrettävistä syistä tuolle pikkupätkälle oli turha roudata Webereitä tai mitään muutakaan, joten käväisimme luodolla naatiskelemassa virvokkeista ja auringonlaskusta. Mäkelän Janne jopa päätti vallata saaren Suomelle! 😀 Saimme takaisintullessamme BBQ:t takakannelta suoraan Webereistä. Sen verran tuhti oli illallinen, että nukuin erittäin huonosti yön nähden kummallisia unia, lähinnä painajaisia. DCIM100GOPRO

15.3.2016 Tiistai

Fotteyo Muli, Vaavu klo 07:19
Kesto 65 min, m.syvyys 28.2 m

Golden Wall, Vaavu klo 10:55
Nimensä mukaisesti ’kultaisella muurilla’ oli paljon keltaisen väristä pehmytkorallia. Väriloisto muutenkin oli reissun parasta antia. Paljon makronähtävää ja harmittavasti edelleenkään ei ole sitä makrolinssiä GoProhon, jolla olisin voinut napata talteen monet pikkuravut ja merietanat. Kesto: 61 min, m.syvyys 26.1 m

Miyaru Kandu klo 15:10
Resort-saaren (Alimathaa) tuntumassa oleva kohde, jossa tarjolla vähän kaikkea. Kandu tarkoittaa kanavaa ja näitä kanavia tämä saaren vieressä on monta. Jos en liveaboardille Malediiveille olisi tullut niin luultavasti tälle resortille olisi ollut fiksuinta tulla: monta kohdetta yhden saaren lähistöllä ja itse saarikin oli melkoisen postikorttimainen: IMG_20160315_141310

Miyaru kanavan sukellus oli peruskohdetta antoisampi; valkopilkkaa, triggereitä, kauniita värejä, pohjan muodot mukavan vaihtelevat. Kesto: 54 min, m.syvyys: 27.4m, hyvin vähän virtausta

Alimatha Jetty klo 18:40
Safarimme toinen ja viimeinen yösukellus. Tätä sukellusta olivat oppaat hehkuttaneet jo edellisestä illasta lähtien sanoen, että ”meillä on luvassa jättiyllätys teille huomisella yösukelluksella!”. Olin Kuusiston Ismon (DTF) videon nähnyt nimeomaan tältä kohteelta. Videolla oli niin paljon nurse sharkkeja, että siinä tuntui kuin olisi uinut 100 nursen parvessa koska jo veteen mennessä valokeilaan osui yksi, sitten toinen ja kolmaskin hai… Meitä oli ohjeistettu seuraamaan oppaita, joilla oli punaiset ja vihreät vilkkuvalot maskeissaan. Meitä ohjeistettiin taas strippiklubisäännöistä: katsoa saa, muttei koskea ja tällä kertaa myös niin rankasti, että jos joku koskisi mihinkään, oppaat lupasivat reissun sukellusten päättyvän siihen eikä asiasta keskusteltaisi. Pääsimme mukavalle 10 metriä syvälle tasanteelle ja koko sukeltajaporukan tehtävänä oli muodostaa rinki. Ringin keskelle oppaat levittivät lounaalta jääneen kala-annoksen lientä. Hetkessä paikalle pyrähti isompia tonnikaloja kuin kiimassa. Kun tonnikalat olivat loitonneet alkoi nurse sharkkien show – ne parveilivat ringin keskellä tullen sukeltajien välistä, jalkojen alta, pään päältä – aivan mieletöntä. Aina kun kalaliemi-annos oli haihtunut ja homma laantunut, oppaat kävivät lisäämässä sitä ringin keskelle ja aina sama toistui; aluksi tonnikalat, sitten nurse sharkit ja kolmannen kerran jälkeen isot rauskutkin olivat jostain heränneet. Olin kirjaimellisesti heittää löysät housuun kun tunsin kosketuksen huppuni takaraivossa ja ylitse minua koskettaen liitää puolitoista metriä leveä rausku. Taisin parahtaa videollekin jotain tyyliin ”voi helv…” jonka jälkeen armotonta naureskelua. Sama toistui myös haarojeni välistä – todella spookyä. Ekalla yösukelluksella kuvasin käyttämällä kanisterivaloani ja kaveriltani Teijolta lainassa olevalla Qudos-actionkameravaloa. Jo ekalla yödyykillä varmistui, että Qudoksen valoisuteho ja valon hajonta oli hyvä tropiikin olosuhteisiin ja kanisterivalo ’poltti’ kohteet liiallisella valoteholla ja videokuvassa valokeilakin valomiekkamainen. Nyt päätin siis olla valaisematta suoraan kanisterilla ja käyttää wide-asetusta (laaja) Qudosilla, hyvä ratkaisu sillä kohteet näkyvät videoilla kivasta eivätkä ole ’puhki palaneen’ valkoisia. Toki kuvamateriaali kaukaa kuvatuista kohteista on kohinaa täynnä, mutta 2-3 metrin päässä mainiota. Ongelma myös tuossa ringissä olemisessa oli kun kalat ja sukeltajat liikkuivat hieman niin hieno hiekko pöllysi. Kun pöllyävä hiekka iskeytyi valoon, kuva näytti kuin olisi räntäsateessa sukeltanut.

Kun nurse shark -esitys oli ohi, lähdin suomalaispariskunnan, Jannen ja Annen, matkaan. Löysin mukavasti kaksi leijonakalaa, joita lähdin ’ruokkimaan’. Jipossa on kyse jonkun läheisen pikkukalan valaisemisesta – leijonakalat ahdistavat kalan ahtaalle ja iskevät ryhmässä ja Youtubeen päätyvässä pätkässä sain taltioitua tämän kahdesti.
Kun tätä sukellusta miettii eettisesti niin meitä on opetettu olemaan syöttämättä kaloja suoraan tai epäsuorasti. Oppaat olivat ”kalaliemi-ruokinnasta” sitä mieltä, että se on paheksuttavaa, mutta meistä 50 m päässä oleva toinen ryhmä tekee näin ja satavarmasti kaikki muutkin ryhmät, joten miksi ei myös he? Toisaalta kyse on vain liemestä, jossa ei isoja palasia ole ruokittavaksi. Onhan se ’härnäämistä’. Oma leijonakalojen ruokkiminen toki on arveluttavaa puhaa, mutta minähän en tehnyt muuta kuin valaisin ruuan kohteen ja sanoisin sen olevan epäsuoraa ruokintaa.
Enivei, hemmetin kiva yösukellus niinkuin ne aina ovat tropiikissa! Kesto: 50 min, m.syvyys 18.6m, ei minkäänlaista virtausta.

16.3.2016 Keskiviikko

Miyaru Kandu, klo 06:54
Tällä kertaa yösukelluksen jälkeen emme saaneet nukkua pidempään vaan teimme Alimathaan ympäristössä kolmannen sukelluksen. On aina mukava nähdä yhden kohteen kaikki ’kasvot’ sillä olimmehan nähneet jo päivä- ja yötarjonnan ja nyt oli vuorossa aamuvuoron ihmeet. Riuttojen aamuvuoroissa on aina paljon nuorta eläintä bongattavana ja tällä kertaa ’aamuvuorossa’ puhdistusasemalla kanavan päässä oli iso liuta valkopilkkahaita, harmaahaita ja ennenkuin lähdimme tältä tasolta etenemään virran mukana lähemmäs Alimathaa näkyi erittäin harvinainen vieras: miekkakala! Itse näin tämä ihmeen kaukaa ja sen piirteet ihmetyttivät – millä kalalla on tuollainen pyrstö ja purjemainen harjas kuin kotoisilla ahvenilla? Virran mukana päädyimme Alimathaan asti, jonka edessä oli kumpumainen hiekkakasa ja hiekkakasassa outoja isoja kuoppia. Epärealinen fiilis lopussa – todella ihmeellinen pohjan muodostus lähellä pintaa (n. 7 m) ja sainkin näpättyä hassuja ’rantakuvia’. Kesto: 61 min, m.syvyys: 29.4m, virtaus alussa melkoinen, lähestyessä Alimathaa olematonta. Pintauduimme ihan Alimathaan rannan tuntumassa ja tämäkin kokemus oli melkoisen omituinen – toiset tulee ylös aamudyykiltä ja turistiressut alkavat ryömiä mökeistään aamiaiselle…. DCIM100GOPRO

Kantbuthila, Vaavu klo 10:52
Aamiaisen ja nopean aamuaurinkosession Jorman kanssa jälkeen luvassa oli viimeinen kohteemme Vaavulla. Pitkä riuttakanava, joka osottautui ehkä tylsimmäksi sukellukseksi reissulla. Toisaalta pidän driftaamisesta, mutta tylsä kohde ei tee driftaamisesta juurikaan nautittavaa kun parin kilometrin eteneminen oli samaa pohjaa ja samoja peruselukoita alusta loppuun. Opaskaveri Alankin taisi olla tällä rupeamalla vähän tylsistynyt koska hän antoi itsensä ajautua eteenpäin no-mounttina eli hän riisui pullonsa selästä ja piteli siitä toisella kädellä edeten pullo etunokassa. Kesto: 59 min, m.syvyys 30.9 metriä, virtaus kohtalaista kovempi.

Hathikalhu, S.Male klo 15:30
Päivän viimeinen sukellus ja ensimmäinen South Malen atollilla. Reissumme oli jo selvästi edennyt vaiheeseen, jossa parhaat kohteet oli jo nähty ja nämä viimeiset päivät tulisivat olemaan liiankin pakkopullaa kohteiden osalta. Melko keskinkertainen kohde. Pohjan ja korallien puolesta nyt oltiin jo Thaimaan kohteiden leveyksillä ja sen kyllä huomasi. Jos kohde olisi ollut vähän erilaisempi niin olisin voinut väittää olleeni halvallla Koh Haan kopiolla. Kesto: 62 min, 28.6 m.

17.3.2016 Torstai

Lhosfushi Kandu, S.Male klo 07:29
South Malen kohteet yleisesti ottaen olivat atollitarjonnan ehkä tasapaksuimmat ja kaikesta tekemisestä huokui jo kotiinpaluun odottaminen eli nämä viimeiset päivät olivat melkoista pakkopullaa sen jälkeen kun ’kaikki’ oli jo nähty. Kuitenkin rahalle piti saada vastineensa eikä kunnollinen suomalainen jätä yhtään mahdollisuutta väliin, joten tällekin sukellukselle lähdettiin ja vaikkakin veteenmeno venyikin tavallista myöhemmäksi. Aamusukellukseksi ihan mainio. Paljon pientä kivaa ja erityisesti mieleen noin 30 metrin syvyydessä nukkunut valkopilkkahai, jonka taisin käydä herättämässä… jälkikäteen mietittynä vähän turha dippaus noin syvälle (32m) loppuvaiheessa sukellusta, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Kesto: 57 min, m.syvyys 32 m

Vilivaru Giri, S.Male 11:25
Tämä ’Giri’ oli pyöreä iso töppyrä, jonka ympäri tuli uitua hitaasti 3-4 kertaa. Parhaimmat jutut 0-10 metrin syvyydessä; koralleja, anemoja, kaloja. Helppo kohde ilman suurempia virtauksia ja dhonille (yhteysalus) voi palata suoraan. Kesto: 71 min, m.syvyys 27 m.

Kandooma Thila, S.Male 15:32
Pitkulaisen muotoinen riutta, jonka matalin kohta 12 metrin kohdalla. Luvattiin kovaa virtaa ja sitä myös olikin, varmasti reissun kovinta kyytiä sai kokea tällä sukelluksella – yritin muutaman kerran kiinnittyä riuttakoukulla, mutta tarkoitus oli ilmeisesti driftata virran mukana, joten annoin vaan mennä ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen. Sen verran kova kyyti oli, että alun muutamia haukkarauskuja (eagle ray), ei muuta tullut oikein bongailtua vaan keskityin pysymään trimmissä ja olemaan koskettamatta mitään. Riutta oli nopeasti ohi enkä viitsinyt alkaa pyristelemään vastavirtaan koska riutan jälkeen alkoi syvenevä hiekkapohja eli ei muuta kuin poijua pintaan puolen tunnin kohdilla. Kesto: 36 min, m.syvyys 30.3

18.3.2016 Perjantai

Miyaru Faru, S.Male 07:02
Viimeinen sukelluspäivä ja edessä oli seuraavana aamuna aikaisemmin lentäville briteille reissun viimeinen sukellus. Parin kanavan riutta, jossa aamutuimaan oli kunnon vilinä kaikenlaista pientä. Mieleeni (ja videolle) erityisesti jäivät laatikkokaloja (box fish) ja hunajakennomureena (honey comb moray eel), jonka suun sisustakin on samaa kuviota kuin ulkopuolikin. Sukelluksen loppupuolella Päivi vinkkasi muita tulemaan kivikasan viereen signaloiden ”hai” ja siinähän pikku-valkopilkkahai veti kolossa sikeitä niin, että vain pyrstöevä näkyi. Tämäkin tallentui videolle. Lopuksi annoimme itsemme siirtyä nopeaa tahtia kanavien yläpuolella poispäin riuttojen päällä nähden vielä reissun viimeisen haukkarauskun ja kilpikonnan. Kesto: 61 min, m.syvyys 30.4 m

Kuda Giri, S.Male 10:26
Reissun viimeiselle sukellukselle oli luvassa matkan ainoa hylky, joka lojui 20-35 metrin syvyydessä pyöreän Girin edessä. Dhoni kiinnittyi lähelle riuttaa ja matka hylylle oli vain pelkkää pudottautumista alaspäin. Näkyvyys kohteella oli parisenkymmentä metriä ja hylyllä riittikin vilinää. Kyseinen paatti ei ollut mikään upotettu safarialus vaan ihan kivan kokoinen rahtialus, jonka ruumaankin pääsi penettämään – itse tein valinnan olla penettämättä, sillä aluksen kannella oli ’ruuhkaa’ ja muut paikalle rynnänneet olivat sen verran aloittelijan oloisia sukeltajia ettei efektiä ’räpylä naamalle’ voinut välttää. Ryhmästämme Jorma meni kuitenkin sisälle ja kertoi aluksen olleen hyvässä kunnossa. Itse lähdin tässä vaiheessa kiertämään aluksen perää potkurin vierestä n. 35 metrin syvyydessä. Kierrettyäni perän ruuhka keskikannella oli vähän hälvennyt ja käväisin pikaisesti kuvaamassa sisätiloja, jotka vaikuttivat olevan hyvässä kunnossa. Jospa olisi jäänyt toinenkin sukellus tälle kohteelle, olisin varmasti mennyt kunnolla sisään. Kun hylky tuli nähtyä oli aika siirtyä kiertämään Giriä, jonka teimme Jannen ja Annen kanssa kaksi kertaa. Girissä oli mukavia (autotalli)luolia, johon pääsi sisään ja kääntymäänkin. Mitään ihmeellistä näissä overheadeissa ei kuitenkaan ollut poislukien pehmytkorallia. Loppuminuutit olivatki himmailua tietäen, että tässä oli tää matka, pääsenköhän koskaan takaisin tänne… Kesto: 61 min, m.syvyys 35.4 m, ei virtausta. IMG_20160318_174332

Olen työstämässä matkasta myös videopätkää… stay tuned…

Kevätsiivous

Posted on 30.3.2016 by garwa

Talven vaihtuessa kevääksi vaihdetaan autoonkin kesägummit, kesämökit hoidetaan kesäkuntoon tai tehdään suursiivouksia; kämppä siivotaan, talvivaatteet laitetaan säilöön ja otetaan kesävaatekerrat esille säilöstä, mutta mitä tekevät sukeltajat?

Noh, nyt on hyvä aika tehdä kuntotarkastus varusteille. Jos kausi on jatkunut talvikuukauksien ajan, ovat varusteet (eritoten regut) joutuneet kovalle koetukselle ja tässä vaiheessa on hyvä huollattaa ne kuntoon koska todellisuudessa lämpimämpien kelien aikana sukelletaan enemmän ja on todella harmittavaista jos tulee taukoa hyvään ’putkeen’ ylimääräisten katkojen vuoksi. Osa sukeltajista on talvella käynyt reissulla ja ottaneet omat varusteensa tai ainakin tärkeimmät mukaansa, on fiksua hoitaa kaikki kondikseen ennen reissua, mutta viimeistään reissun jälkeen on syytä huollattaa suolaisemmassa vedessä lionneet varusteet suomisukelluksia varten. Ja ne, jotka eivät sukella talvella, ovat varmasti laittaneet varusteensa säilöntään ja nyt on aika tehdä pienet silmämääräiset kuntotarkastukset niin keväällä/kesällä ei tule ikäviä yllätyksiä – mielummin nyt on siis hyvä huollattaa varusteet ja käydä työkalut läpi.

Sama pätee myös matkaaviin sukeltajiin eli huoltotoimet kannattaa suorittaa varusteille hyvissä ajoin ennen reissulle lähtöä!

Miksi?

Turvallisuus. Useimmat sukellusvarusteet kuuluvat kategoriaan LSS eli Life Support System eli elämää ylläpitävä järjestelmiä. Eli kun toimimme ympäristössä nimeltä vesi, jossa ihminen tarvitsee laitteita selviytyäkseen hengissä, on varusteiden oltava kunnossa, jotta turvallisuus säilyy ja harrastus on mukavaakin.
Jatkuvuus. Ei ole mukavaa ajaa autolla ja/tai veneellä kohteelle huomatakseen ettei joku varusteista olekaan kunnossa. Vielä ikävämpää on lentää toiselle puolelle karttapalloa ja huomata, että varusteet eivät toimikaan kunnolla.
Raha. Laitepaketit ja varusteet maksavat tuhansia euroja. Sijoitetun paketin elinikä pitenee kun niistä varusteista pitää huolen ja vältytään lisäkuluilta. Tai noh ainakin ennen aikaiselta kulutukselta.

Säiliöt

Laki ei määrittele Suomessa säiliöiden tarkastusta, mutta jo peruskurssilla (PADI OWD) opetetaan, että säiliöt tulee silmämääräisesti tarkastaa vuosittain. Suomessa Tukes suosittaa, että paineastiat (säiliöt) katsastetaan 10 vuoden välein. Säiliön ”olkapäästä” löytyy stanssattuna vuosiluku joka kertoo koska säiliö pitää seuraavan kerran katsastaa.
Säiliön silmämääräinen katsastaminen on helppo tehdä itsekin.

Tyhjennä säiliö kaasuista avaamalla venttiili. Paineilma on kylmää, joten säiliön venttiili voi hyvinkin jäätyä ja siksi operaatiolle on annettava aikaa, avaa säiliö venttiili vain osaksi ja ’liruta’ kaasua ulos hiljalleen.
Kun säiliö on aivan tyhjä, ruuvaa säiliöventtiili pois. Kun säiliössä ei ole painetta pitäisi venttiilin lähteä käsivoimillakin irti.
Kun venttiili on säiliöstä on irti, valaise säiliön sisältö taskulampulla. Jos säiliösi on pidempää sorttia voit kenties joutua sitomaan pikkufikkarisi naruun ja taitelemaan lampulla niin, että pohjakin näkyy.
Jos säiliön sisällä ei ole ruostetta tai mitään muutakaan sinne kuulumatonta on kaikki ok. Mikäli pohjalla näkyy ruostetta tai muuta höttöä, syöpymiä jne pitää säiliö pestä ja kuivata ennenkuin voit ruuvata venttiilin takaisin. Kysy lisää pesusta.
Nyt tarkista venttiili ja eritoten tiiveyden takaava o-rengas ja mahdollisesti puhdista o-rengas. Jos o-rengas on kulunut vaihda se. Kun asetat o-renkaan takaisin muista rasvata o-rengas happiyhteensopivalla rasvalla kevyesti (todella kevyesti, älä jätä kökkäreitä).
Jos kaikki on kunnossa (säiliö ok, venttiili ok), ruuvaa venttiili säiliöön takaisin. Muista kiristää se, mutta ei tyyliin ”naama punaisena” kiinni tai liikaa apuvälineitä käyttäen

Jos epäröit silmämääräisestä tarkastuksesta, tuo säiliösi/pullosi Go Downille niin tehdään tarkastus.

Regulaattori

Regulaattorisetti tulisi huoltaa kerran vuodessa asiantuntevassa ja sertifioidussa liikkeessä, jolloin saat huollolle takuun ja oikeat varaosat ja lubrikantit (voiteluaineet o-rengaille) käyttötarpeesi mukaan. Huollot maksavat 50 eurosta ylöspäin riippuen settisi kokoonpanosta. Voin suositella ainakin SukellusLuolaa huoltava yrityksenä, Go Down ei huolla regulaattoreita (ainakin tällä hetkellä).
Silmämääräisesti kannattaa tarkistaa alentimen o-rengas, suukappaleen ja kaikkien letkujen kunto, eritoten alentimen lähdöt koska näissä kohdin letkut joutuvat suurimmalle kulutukselle ja kierteelle, jolloin se aiheuttaa rasitusta. Letkuja markkinoilla on kumipäällisteisiä sekä punottua (Miflex). Punottuja löytyy eri värisinä ja ainakin matalapaineletkut kestävät kierteitä hieman paremmin. Kumipäällisteisiä voit tilata Sukellusluolasta tai Deepstopista vaikka mittojen mukaan. Suukappaleen regun annostimeen voit vaihtaa itsekin. Kumituttihan on kiinnitettynä nippusiteellä ja suukappaleen vaihtamisen ei tarvita kovastikaan taitoja. Suukappaleena suosittelen Apeksin Comfybitea tai sinkkusetteihin Mareksen Jaxia.
O-rengas alentimen päässä kantsii vaihtaa ja ostaa reilu pikkusetti o-renkaita.

Puku

Kuivapuvun kallein osa on vetoketju ja mansetit. Pidä siis vetoketjusta aina hyvää huolta rasvaamalla se valmistajan ohjeiden mukaisesti useasti. Näin säästät vetoketjua kun pukua pukiessa ja vetskaria sulkiessa ei tarvitse kovastikaan käyttää ylimääräistä voimaa. Tämä toimenpide tulisi tehdä ainakin kerran kuukaudessa (riippuen tietenkin käytöstä).Mikäli kuivapuvussa on korjattavaa, suosittelen Ursuitin (Ursuk) kuivapukujen osalta (korjaavat, modaavat kaikki merkit paitsi Santi-merkin pukuja).
Tarkista myös, että puku on tiivis eli tarkista kaikkien mansettien kunto. Pistä kumisiin tai silikonisiin mansetteihin talkkia kevyesti. Mikäli mansettikumeissa on kulumia tai jopa repeytymiä, vie puku ehdottomasti huoltoon. Kaulamansettina minulla oli vuosia neopreenimansetti, joka on toki mielettömän mukava ja istuva, mutta varsinkin kaulan partakarvoitus ikävästi kuluttaa neopreenimansettia siihen kuntoon, että neopreenimansetti on kestänyt minulla max 2 vuotta. Nyt vaihdatutin Ursukilla Sitechin pikaliitos-silikonimansetin ja täytyy todeta etten ole sukeltanut näin kuivana vuosiin!
Aluspuku; pese valmistajan ohjeiden mukaisesti ja anna kuivua, älä käytä kuivausrumpua. Paikkaa ja parsi tarvittaessa.

Märkäpukua käyttävät voivat pestä pukunsa. Ulkomailta voi tilata mm. Dettol-nimistä desinfioivaa pesuliuosta tai useammista sukellusliikkeistä voit toki ostaa ylihinnoilteltua pesuliuosta ja pestä ohjeen mukaisesti. Mikäli märkäpuvussa on repeytymiä voit paikata niitä itse: neopreeniliimaa ja paikkoja voi ostaa sukellusliikkeestä tai viemällä puvun huoltoon.

Maski

Peruskurssillakin ohjeistetaan, että jokaisen sukelluskerran jälkeen maski tulisi huuhdella makealla vedellä. Vuosihuoltona maskin voisi pestä perusteellisemmin laittamalla vaikka se likoamaan astianpesuaine-vesiliuokseen (Fairy) yön yli ja huuhtomalla saippuajämät sitten huolellisesti pois. Itse olen joskus laittanut maskini astianpesukoneeseen (ilman astioita), mutta siitä on tullut tietenkin sanomisia muiden koneen käyttäjien kesken. Enivei käytä maalaisjärkeä.
Maskin remmi ja kiinnitysmekanismi ovat varusteen heikoin lenkki, joten tarkista nämä ja hanki mahdollisesti uusi kumilenkki, neopreeninen suojus lenkille. Jos kiinnitysmekanismissa on vikoja, joudut ostamaan uuden maskin. Hyvän maskin saat jopa alle 50 eurolla.

Räpylät

Hyviä räpylöitä ei tarvitse juurikaan huoltaa. Tarkista silmämääräisesti kunto ja jos käytät kantajousia, tarkista kiinnitysruuvit. Pese tarvittaessa. Jos käytät kantajousien sijasta kumilenkkiä ja kiinnitysklipsejä, tarkista kunto ja hanki työkalupakkiin pari ylimääräistä kantakumilenkkiä ja klipsit.

BCD / Wing+selkälevy+hihnasto

BCD eli takkiliivin ja Wing kannattaa silmämääräisesti ulkopäin tarkistaa sekä puhaltamalla ilmaa ilmarakkoon (pidä poistonappia samalla pohjassa), jotta määrittele pitääkö ilmarakko ilmaa ja nosteesi. Ilmarakon sisään on varmasti ajan kuluessa kertynyt kosteutta ja sisälle pesiytynyt pöpöjä ja suosittelen lämpimästi ainakin kerran vuodessa pesemään rakko desinfiovalla aineella. Virkon S -nimistä ainetta saat apteekista ilman reseptiä joko jauheena tai tabletteina. Kaada ohjeiden mukaisesti desinfiontiliuosta rakkoon ja anna vaikuttaa 10 minuuttia tai niin kauan kuin ohjeissa lukee. Tämän jälkeen huuhtele reilusti vedellä, irroita kaikki venttiilit ja anna sisällön kuivua.
Selkälevyt ovat metallia eikä niitä tarvitse juurikaan sen enempää hoitaa.
Hihnastoista kannattaa tarkistaa, ettei suurempia kulumia löydy tai D-lenkkejä pitävät stopparit ole murtuneita tai vääntyneitä. Vaihda tarpeen mukaan.

Puukko

Puhdista tarvittaessa ruosteet karhunkielellä kevyesti ja anna kuivua ja muista antaa kuivua. Puukkoa ei tarvitse teroittaa – hyvässä puukossa on sahalaita ja teroittaminen rikkoisi sahalaidan. Muutenkin uusi tech-tyylinen pikkupuukko maksaa 15-20 euroa. Jos päädyt uuteen, vältä näitä retrosukeltajien jalkaan kiinnitettäviä remmiviritteisiä rambo-puukkoja – ne eivät toimi ja kun niitä tilanteessa tarvitaan on sinun taivuttava trimmistä luonnottomaan joogaa saadaksesi puukon kantapäästäsi.
Leikkureihin mm. Eezycut voi tarpeen mukaan vaihtaa terän. Eezycutin mukana tulee 2-3 ylimääräistä terää mallia ”retropartakoneen terä”.

Tietokone

Mikäli käytät tietokonetta, jossa on paristot, tarkista paristojen varaus, yleiskunto, rannekeremmin kunto, suojalasi ja kellonaika/pvm (jos koneessa talviaika tai muun aikavyöhykkeen aika päällä). Sekä siirrä tarvittaessa sukellusdata talteen tietokoneellesi. Suunto-merkkiset sukellustietokoneet tallettavat siirtovalmiuden vain 50 viimeisestä sukelluksesta, tämän jälkeen tiedot sukelluksista ovat selattavissa vain manuaalisesti.

Muut

Reelistä tarkista narun kunto, narumerkinnät (6 m, 9m, 12m, 15m, 21m jne) ja että laini (köysi) on kelassa solmuitta/sotkuitta suorassa. Tee sama spooleille. Jos köysi on kulunut, vaihda tilalle uusi naru. Muista narun paksuus ja eritoten pituus!
Bolt snapit, double-enderit – tarkista kunto, hanki huonokuntoisimpien tilalle uudet – uudet eivät maksa montaa euroa ja vanhemmat huonokuntoisimmet voi jättää varustelaatikkoon ripustimiksi.
Valot – backup valoihin kannattaa uusia paristot tai ainakin tarkistaa paristojen kunto. Kannuvaloja kannattaa silmämääräisesti tarkistaa sekä ladata akku kunnolla.
Laukku – silmämääräinen tarkistus ja puhdistus.
Työkalupakki – kaikki vanhaksi menneet dingelidangelit ja bungeen pätkät kannattaa siivota pois ja järjestellä sisältö siistiksi oman tarpeen mukaiseksi. Osta myös tulevaa kautta varten uusia o-renkaita, paristoja sekä muita (save-a-dive) tarvikkeita. Seuraavassa blogissa tulenkin esittelemään oman työkalupakkini sisällön.

Muista myös merkitä varusteesi koska jos sukellat isommassa porukassa, saattaa hyvinkin olla, että toisillakin on samoja varusteita ja erotat omasi helpommin kun varusteesi on merkitty. Sama pätee jos sukelluksellasi hävität jonkun varusteesi mm. lamppu, painotasku tmv. on helpompi jälkeenpäin selvittää löytäjän kanssa, että kadonnut varuste on todellakin sinun kun varusteessa on vaikkapa puhelinnumerosi tai edes nimikirjaimesi.

Ensiapulaukku

Monet eivät tule ajatelleeksi, että EA-laukku olisi varuste. Kyllä se on, tarvikkeet ovat varusteita ensiavun varalle! Tarkista siis laukun sisältö ja vaihda tarvittaessa vanhaksi menneet tarvikkeet, lääkkeet. puhdistusaineet uusiin ja lisää tarvittaessa yleisimmin käytettäviä tarvikkeita kuten laastareita ja haavan desinfiontiin käytettäviä suihkeita. Apteekeissa on yleisesti kaikki mitä laukustakin löytyy, mutta kysy tarvittaessa Go Downilta lisää ensiapulaukun sisällöstä tai jopa EA-kurssista jos omasta kurssista on jo kulunut tovi (2 vuotta tai kauemmin).

Lopuksi: Suosittelen jokaiselle sukeltajalle Equipment Specialist -erikoiskurssia, jossa opitaan ne perustiedot/-taidot, jota tarvitaan omien varusteiden ylläpitämisessä hyvässä kunnossa tai määräaikaseksi perushuoltamiseksi – auktorisoitua varustehuoltajaa tai regujen huoltajaa tuolla kurssilla ei kuitenkaan kenestäkään tule vaan opitaan niksejä vaikkapa fiksata puhaltava regu. Tämä erikoiskurssi on yksi askel lähemmäs virkistyssukelluksen mustaa vyötä eli Master Scuba Diver -luokitusta!
Ja muista merkitä kaikki omat varusteesi – jos sukellat porukassa, saattaa kavereilla olla samoja varusteita ja kun liikutaan esim. merellä pienellä veneellä niin mikään ei ole niin turhauttavaa kuin, että kaikkien kamat menevät sekaisin. Myös katoamistapauksissa on hyvä jos varusteissasi on puumerkkisi ja vaikkapa puhelinumerosi tai sähköpostiosoitteesi – sukeltajat ovat jokseekin tunnollista porukkaa ja jos joku löytää toisen omaa kohteelta tai pohjasta, niin yleensä ne kadonneet tavarat löytävät tiensä takaisin omistajalleen jos niissä on omistajan merkinnät tai tunnisteet. Eli käyppä hakemassa maalitussi ja merkitse varusteesi!

Ja lopuksi, hyvää kevättä ja hyviä tulevia sukelluksia avokaudella hyvin huolletuilla varusteillasi!

Matkaraporttia Malediiveilta osa 2

Posted on 29.3.2016 by garwa

Vastaus

Tervetuloa lukemaan matkaraporttini osaa 2 Malediivien 10 päivän sukellussafarilta. Edellisen osan löydät täältä.

Tässä osassa keskityn kertomaan yleistä asiaa reissusta, aluksesta, sukeltajista, oppaista yms.

Keskiviikkona 9.3.2016 lähdimme matkaan North-Malén atollille ja edessämme olisi hieno kokemus, monta hienoa sukellusta ja monta uutta kertomusta sukelluskeskusteluihin. Blue o Twon moottorijahti M/Y Voyager on 37 metrinen paatti, jossa 26 sukeltajaa voivat majoittua. Alus oli aiemmin ollut Punaisella Merellä ja tuotu operaattorin Malediivien laivastoon viime vuoden puolella (?). Siinä on 3 majoituskerrosta ja vielä osittain katettu aurinkokansi porealtaineen. Täällä deck plan.
Hyttini oli alemmassa kerroksessa ja täytyy todeta, että ihan hyvävarusteinen pikku lukaali, jossa oli sopivasti tilaa vaatteille ja kaikelle tilpehöörille. Vinkkinä kaikille; ottakaa mukaan korvatulpat sillä jos naapuri kuorsaa, konehuone on seinän takana tai sitten ilmanvaihtokone on äänekäs – tulpat voivat pelastaa monen yön valvomisen eikä mitään niin veemäistä ole kuin monta päivää väsyneenä sukeltaminen ja vielä pitäis hymyilläkin? 😀 Onneks oli matkassa mukana tulppia eikä metelin takia tullut valvottua ainakaan. Toisaalta sukeltajat kyllä tietävät, että uni takuulla maistuu hyvin kun on tehnyt muutama sukellusta päivän aikana… 🙂

Sukelluksia päivässä on 3; ensimmäinen ennen aamiaista n. klo 07:00 (herätys 06:30 joka aamu), seuraava ennen lounasta 10:00 – 11:00 ja päivän virallinen viimeinen sukellus 15:00 hujakoilla. Reissulla oli mahdollisuus myös yösukelluksiin ja Blue O Two lupailee kolmea yösukellusta per viikko mikäli kohdevalinnat ja reitti natsaa. Me teimme vain kaksi mikä on harmi sillä tropiikin yösukellukset tarjoavat aina todella mielenkiintoista nähtävää; yöeläjät ovat baanalla, kilpikonnat nukkuvat koloissa, leijonakalat metsästävät pikkukaloja yms. Kokonaisuudessaan minulle kertyi 10 päivän aikana 28 sukellusta (1596 minuuttia, maksimikeskisyvyys 25.8 m), viimeisenä päivänä teimme vain 2 sukellusta koska ennen lentoa pitää olla 24 tuntia sukeltamatta ja varsinkin pitkän sukellussarjan jälkeen pidempikin aika on parempi.

Laivalla oli mahdollisuus nitroxiin lisähinnasta. Rajoittamaton paketti nitroxia 10 päivän sukelluksille maksoi 100 GBP eli noin 130 euroa. Itse koin tämä hinnan pikkasen liian korkeaksi ja päätin sukeltaa ihan perinteisellä paineilmalla vaikka nitrox toisi enemmän turvallisuutta pitkällä reissulla ja enemmän suoranousuaikaa. (Jos totta puhutaan niin onhan tuo melko edullista. 4,6 euroa per sukellus yngefär kun keskimäärin sukellusten pituus n. 57 minuuttia.) Noh, suoranousuajat paikkarilla eivät missään välissä ylittyneet (huolimatta konservatiivisista sukellustietokoneen asetuksista), mutta olisihan lisäturvallisuus ehkä ollut fiksua? Lisähintaan normikokoisten alumiinisäiliöiden (n. 12 l) olisi myös ollut saatavilla 15 litran terässäiliöt 80 GBP:n hintaan eli 105 euroa. Tämäkin olisi ollut fiksu valinta koska ei olisi tarvinnut lisätä lyijyä ja hengityskaasuakin olisi ollut 500-600 litraa enemmän ja varsinkin alussa ilmankulutukseni oli aivan tapissa huonon kuntoni ja flunssan takia ja vedin parin ekan päivän sukellukset valitettavan tappiin asti – ilmaa jäi 35 minuutin vedoilla vain noin 10-20 baria päästyäni kannelle. Kouluttajana en suosittele tällaista vaan reserviä pitää jättää kunnolla. Nyt kuitenkin selitin kaikille ja itselleni, että olen ”saita paskiainen”. Loppureissusta kulutus oli vähän palautunut normaalimmaksi – sukellusten kesto oli yli 60 minuuttia, keskisyvyys alempana ja pulloihin jäi se 50 baria. Muutakin ekstraa tottakai rahalla olisi saanut; tuplat, stage yms mutta pitää muistaa, että Malediiveilla laki määrää, että maksimi syvyys sukelluksilla on 30 metriä, sukellusaika n. 60 minuuttia, joten mitään tekniikkasukelluksia tuolla ei vedetä. Tämä kaiketi juontuu siihen ajatukseen, että maassa on paljon sukeltajia, jos homma ei olisi vahditumpaa sattuisi pönttökeikkoja hurumykke ja niitä pönttöjä ei ole kuitenkaan joka saarella vaan jos kakka niinsanotusti lävähtäisi tuulettimeen pirun kaukana Malén pöntöstä, voisi pelastusoperaatio viedä turhankin kauan aikaa – toisaalta ihan fiksua eikä kaiken kaikkiaan näkemäni perusteella siellä syvällä ollut oikein mitään nähtävääkään vaan kaikki kiva sijaitsi 20 metrin hujakoilla.
Operaattorin suureksi miinukseksi sanon, että heillä oli vain yksi happianalysaattori (Analox) ja nitikkasukeltajia yli parisen kymmentä, sukelluksia 3 päivässä. Mahtoiko tämä analysaattori näyttää oikein edes? Suomalaisella pariskunnalla, Juhalla ja Mirjamilla, oli oma analysaattori joka näytti jatkuvasti eri lukemia… Note to myself ja kaikille muille: Ota aina oma analysaattori mukaan ja tarkista ennen lähtöä, että se näyttää oikein arvoja! Jos on pienikin epäilys, että analysaattori näyttää vääriä arvoja, vaihda paristo ja happicelli!

Ruokailut tarjottiin kannelle kaksi sisältäen yleensä länsimaalaisen ja intialaisen ja paikallisen ruokakulttuurin antimia. Yleensä sukellusten jälkeen tarjolla oli mehua ja päivän viimeisen dyykin jälkeen kokkipojat olivat leiponeet kakkuja, piirakoita, muffineita tai munkkeja. Joten eipä ainakaan nälkää tarvinnut nähdä. Perushintaan kuului rajoittamattomasti kylmää vettä, kuumaa vettä joko murukahviin tai teehen. Sekä keksejä. Virvoitusjuomat ja alkoholi maksoivat erikseen ja esim. olut-tölkki (Tiger) maksoi 4 USD. Yläkerran baarista löytyi kyllä valko- ja punaviiniä sekä valikoima peruskaatoviinoja (vodka, gin, tequila, viskiä, rommi). Itse en juonut reissun aikana kuin muutamat oluet ja pari cokista. Olinhan ’töissä’ eikä muutkaan suomalaiset mitään kupittelijoita olleet…
Tarjolla oli myös pari banaaniköynnöstä, josta sai mielensä mukaan käydä repimässä banskuja. Kukaan ei asiasta maininnut, mutta kun kolmannen päivän paikkeilla naapurit siitä kävivät harventamassa, niin uskalsimme mekin tehdä samoin.

Harmikseni voin jo sanoa ja vinkiksi muille, että pakatkaa mukaan sukellusmatkoille oma urheilupullo, johon voitte vesiautomaatista lorauttaa vettä. Me saimme puolen litran vesipullot saapuessamme laivalle ja niiden kanssa mentiin sitten loppupäivät -olisi ollut mielenkiintoista mittauttaa bakteeriarvot viimeisenä päivänä vesipullosta joka on lojunut ties missä, ja jota ei ole pesty kertaakaan. Olin sen verran ajatellut asiaa etukäteen, että kävin hakemassa urheiluliikkeessä ennen matkaa urheilujuomajauhetta pillerin muodossa, mutta eipä iso pilleri mahtunut vesipullon suusta sisään eikä kokonsa vuoksi ollut murskattavissakaan, joten sekoitus piti tehdä pikkumukeissa. Eli ensi kerralla note for myself: ota urheilujuomapullo, jossa iso suuaukko mukaan tai urheilujuomapulveria. Sinänsä hassua ettei tämän tasoisella operaattorilla ollut tarjolla urheilujuomaa tai siis elektrolyyttejä koska ihmiset ovat 24/7 alttiina trooppiselle lämmölle ja tarjottu vesi vain puhdistettua, jossa ei todellakaan ole mitään kivennäisaineita, suoloja tai sokereita, joten elektrolyyttien (urheilujuoman) nauttiminen on must näissä olosuhteissa. Kahviaddiktina olin pakannut mukaan XXL:stä kertakäyttö suodatinkahvia pari pussia ja se pelasti reissuni kun edes kahtena päivänä sain nauttia lähes autenttista suodatinkahvia paskan murukahvin sijaan.

M/Y Blue Voyager alusta seurasi yhteysalus, dhoni. Saapuessamme kohteille dhonilla mennään itse sukelluskohteelle ja takaisin. Dhonilla on myös täyttöasema ja sukellusvarusteemme säilytettiin siellä. Sinänsä kätevää, että pääalus pysyisi kuivempana eikä tarvitsisi kuunnella jatkuvaa kompressorin hurinaa kun matkatessamme kohteelta toiselle dhoni pysytteli turvallisen matkan päässä pääaluksesta jopa iltaisin.

Laivalla oli kaksi brittiläistä opasta ja operaattorin ’managereita’, pariskunta Alan ja Becky sekä firman videokuvaaja. Loput henkilökunnastamme oli paikallisia – suomalaisryhmälle osui paikallisopas ”TT” – kaveri, joka tiesi kohteet kuin omat taskunsa. Laivan henkilökunta oli hiljaista porukkaa ja eritoten tarjoilijaksi päätynyt kaveri oli eritoten ns. ”kyrpä otsassa” aamusta iltaan päivästä toiseen – hänen kasvoillaan ei ollut hymyä tai iloa ja se valitettavasti latisti tunnelmaa pahasti kun sukeltamisen osalta matkapäivien kohokohtia oli kuitenkin syöminen ja tarjoilija on joka päivä naama ”norsun vitulla”. Dhonin, yhteysaluksen, miehistössä oli kolme kaveri, jotka selvästikin olivat hauskoja, nauravia ja avuliaita niinkuin missä tahansa sukelluskohteessa aina.

Reissulle oli luvattu saari-BBQ, mutta emme grillanneet maissa vaan takakannella yhtenä iltana. Maissa kävimme hiekkasärkkäluodoilla kahtena iltana kääntymässä ja jälkeenpäin olisi voinut sen jättää tekemättä sillä näiden hiekkaluotojen hiekan alla oli mustaa öljyä joka jäi kiinni jalkoihin ja sitä myöten siirtyi vuoteeni lakanoihin…. ei kovin siistiä puuhaa… Ihan nasta pikku saari, mutta…

Kuten jo aiemmin mainitsin laiva vetää 26 sukeltajaa. Meitä suomalaisia oli siis 7: nuoripari Anne ja Janne, jotka olivat toimineet divemastereina Ausseissa; Jorma – Ojamon yliloordi, Jorman vaimoke Päivi, jolla on yli 30 vuoden kokemus sukeltamisesta, delfiineistä ja hän on matkannut ympäri karttapalloa; Juha ja Mirjami, joiden sukellusura on lähes yhtä pitkä kuin minulla, mutta he olivat kokeneet lähestulkoon kaikki hienoimmat kohteet maailmassa ja olivat myös sukellusseuransa kouluttajia. Meillä synkkasi porukassa hyvin ja sen tietää aina silloin kuin jossain vaiheessa matkaa porukkaan pesiytyy joku hokema, jota toistetaan vielä viimeisellä hetkellä kun erotaan ennen matkan päättymistä ja ehkä vielä silloinkin kun ollaan kotona, mutta kukaan ei sitä kuitenkaan ymmärrä. Tämä meidän hokema ”Best corals in the world, best hard corals, best soft corals” juontui siihen, että matka edetessä brittioppaamme jaksoivat kohde toisensa jälkeen kehua kuinka tällä tulevalla kohteella korallit olivat maailman kauneimpia pehmytkoralleja tai maailman kauneimpia kovia koralleja – siis joka kerta löytyi aina vaan parempia? Siitä alkoikin tämä vitsi ja kaiken kaikkiaan oppaat yrittivät pelastaa tai paikata tai peittää sen tosiasian, että kohde oli pirun tylsä (lue: ei isoja kaloja tai otuksia). Yleensä myös kun kohteesta mainitaan ”nice and easy” tarkoittaa se suomeksi tylsää kohdetta, tylsää sukellusta. Nojoo, kun näkee jotain spesiaalia (valashai, mantoja, muita rauskuja tai parven haita, kilpikonnia), niin väkisinkin kohteet joissa ei näitä isoja ole vaan on koralleja ja pikku otuksia niin ovathan ne kokeneille sukeltajille vähän pakkopullaa.
19 sukeltajaa oli siis ei-suomalaisia – 17 brittiä, yksi eteläafrikkalainen ja yksi latvian kansalainen. Minulla oli kunnia jakaa hyttini eteläafrikkalaisen Seanin kanssa. Nuori heppu joka asuu Lontoossa, sukeltanut muutaman vuoden, viimeiset pari vuotta ahkerammin. Tulimme Seanin kanssa hyvin juttuun ja viimeisenä iltana hän kyseli minulta suosituksia mm. varustekokoonpanosta ja reguista – hän oli selvästikin huomannut kuinka suomalaisilla oli wingit ja Apeksin regut ja taidot olivat muuta porukkaa aivan omalla tasollaan. Noh, mä annoin vinkkiä ja suosituksia ja myös sen vinkin, että ole aina kriittinen kun joku suosittelee jotain ja muokata vinkki tai ohje paremmin omaan sukellukseen sopivaksi, kokeile asioita, tee asioita ja sen pohjalta muodosta oma näkemys asioista, varusteita yms. Tästä aasinsiltana – brittien puolella taitotaso oli karmaisevaa katseltavaa muutamien kohdalla. Varusteihin porukalle oli hyvin myyty kaiken maailman muovikrääsää, mutta oliko kukaan heidän kouluttaja koskaan miettinyt, että hyvä sukeltaja sukeltaa melko hyvin paskoillakin kamoilla? Kaikesta päätellen Fourth Element on todella brittiläinen brändi ja monella olikin tämän valmistajan viimeisintä huutoa olevat releet. Ei siinä mitään, mullakin oli matkassa Fourthin huppu ja nepparikengät, joita muillakin näytti olevan. Kannattaa muuten merkitä omat varusteet hyvin ennen reissua!
Niin ja keski-ikä porukassa taisi olla 50 puolivälin paikkeilla… Ei sinänsä britit on hauskaa porukkaa – pidämmehän brittiläisestä huumorista Suomessa (Monty Python, Mr Bean, Little Britain yms). Ehkä koko reissun hienoin momentti oli kun kolmantena päivänä sukellusten jälkeen pamahdin suihkun raikkaana, puhtaat vaatteet päällä hakemaan kakkosdeckin kuumavesiautomaatilta kuumaa vettä teehen ja koko porukan nestori, ehkä jotain 70 v pappa toikaisee nähdessään mun Iron Maidenin ”Piece of Mind” -bändipaidan – ”I like your shirt very much” 😀 Ei edes kommentit muilta briteiltä trimmistäni tai peruutuspotkuistani saanut tällaista reaktiota.

Malediiveilla vaaditaan liveaboardeilla sukeltajilta jonkin verran kokemusta. Oikeaan aikaan, oikeassa paikassa on todella kovat virtaukset ja kokemattomat ja huonokuntoiset sukeltajat voivat asettaa itsensä vaaraan. Minä, alussa huonokuntoisena, en ollut hyvä esimerkki, mutta kokeneena sukeltajana pystyin arvioimaan mitä tehdä ja mitä jättää tekemättä. Vielä huonompaa oli eräs brittipariskunta joka oli lähtenyt ihan peruskurssipohjalta ja viimeisistä sukelluksista oli jo muutama vuosi aikaa. Varusteet olivat tiptop, mutta kun näin paljonko pariskunnan nainen laittoi lyijyä vyölle, näin jo ”punaista”. En lähtenyt oikomaan tilannetta koska en ollut siinä tilassa vaan katselin vain vierestä ihmetellen. Vedessä rouva oli sukeltajan irvikuva – trimmi kuin vesijuoksijalla ja potkutekniikka vaikutti siltä, että ihan kuin rouva olisi ollut polkemassa pyörää eli siis kaikin puolin aivan hanurista. Ilmeisesti pariskunta tajusi tämän itsekkin, että ovat väärässä paikassa väärään aikaan ja epätoivoisesti heille alettiin järkkäämään jatkokurssia (PADI AOWD). Tässä kohdin eli ei helvetti – ennakkovaatimuksena reissulle oli kokemus keskinkertaisesta hyvään eikä mitään aloittelijatasoa. Mietin, että mitäköhän tästä seuraa? Eipä seurannut mitään hyvää – kouluttajana heille toimi brittioppaista Becky joka kyllä hoiti tietopuolen ihan jees (sivusta seuranneena), mutta sitten kun hän ehdotti adventureita tyypeille niin heittoina oli kalantunnistus, virtasukellus, venesukellus sekä pakolliset syvä- ja navigaatiosukellus. Ei hitto jos mä olisin näiden tyyppien kouluttajana ollut niin ekaksi oltaisiin lähdetty nosteenhallinnasta ja eritoten sukellusasentoa treenailtu laivan kannella lisäten siihen sen verran potkutekniikoita ja treenattu kuivalla niitäkin ja heidänkin sukellusloman loppu olisi voinut olla jotenkin pelastettavissa, mutta ei…. kalantunnistus… VMP sanon minä…. 😦
Kouluttaja jaksoi pari sukellusta niiden kanssa uhrata, mutta kun tarkoituksena on liidata muutakin porukkaa samalla niin kaikkihan siinä kärsi. Ehkä mielenpainuvampana oli yksi seinämäsukellus, jossa rouva jo 10 minuutin kohdalla alkaa kaivamaan poijua esille ja kelaa taskusta virtauksessa, mies katsoo aivan typeränä vierestä ”tumput suorana” ja me suomalaisporukkana tarkkailemme tätä spedeilyä tarkasti etäisyyden päästä. Rouvalla kova työ pitää itseään menemästä syvemmälle, hengitys on kuitenkin jokseekin normaalia, katse maskin takaa kyllä keskittynyt muttei panikoiva. Kuitenkin hän vajoaa pikkusen syvemmälle, päätin tarkkailla ja jos homma eskaloituisi, menisin väliin – meistä suomalaisista tilanteen koki erittäin vakavaksi divemaster-pariskunnan toinen osapuoli ja lähtikin auttamaan rouvaa ja lisäämään ilmaa rouvan bcd:hen, jolloin poijuhomma vähän helpottui. Homman jälkipyykkinä oli kuitenkin – rouva jätti sukeltamisen vähemmälle, lähti vain niille ”nice and easy” -sukelluksille ja herra suoritti kurssinsa loppuun jotenkuten – ehkä. Vähän jälkikäteen mietitytti, että olisiko aiheellista ollut ihan alussa pistää sillä ensimmäisellä ns. tarkastussukelluksella jokainen tyyppi sellaiseen syyniin, että pystyvät todistamaan nosteenhallintansa ja poijutaidot, jotta ”läheltäpiti”-tapausta ei olisi tarvinnut todistaa omin silmin. Ihan aikuisten oikeesti…. Toiseksi, että kun aletaan vetämään kurssia melkeinpä hatusta ja puskista ja sukeltajia on 26 kpl, oppaita 3 kpl – oppaista paikalliskaveri ”TT” joutui jo neljäntenä päivänä lopettamaan koska hänen korvansa oli muurautunut umpeen (erittäin paha tulehdus) ja Alanilla oli selkä ongelmia eikä siksi pysty sukeltamaan kaikkia sukelluksia edes heti ensimmäisinä päivinä – niin kannattiko kurssia edes miehistövajeen takia aloittaa vaan olisi sanonut nätisti, että no can do koska olishan toi tädille olisi voinut sattua pahemminkin ja silloin kaikki reissu olisi ellei sitten täysi over niin ainakin menttaalitasolla over kun matkassa on yksi raato tullut. Money talks ja bullshit walks…
Eipä meille (omasta mielestäni) osunut mitään ihan vallan mahdottomia virtauksia kohdalle – pari sellaista oikein kovaa ja yhden kerran havaittavissa oli virtaukset, jotka tulivat ylhäältä ja veivät alaspäin. Hetken päästä virtaus muuttikin suuntaa ja vietti ylöspäin. Mutkan jälkeen olitkin vastavirrassa kun sitten hetken päästä olitkin samaan suuntaan mentäessä matkustajana… Hassua… olin kyllä odottanut jotain kauheampaa.

Omista varusteista vielä; Mukana matkassa oli alumiinen selkälevy (Agir) + OMS:n wingi ja sinkkuadapteri, Apeksin pitkäletkulla varustettu sinkkusetti, kanisterivalo, Ursuitin jet finit, 4 elementin neppari bootsit, SeacSubin rashguard ja kolmet uikkarit. Siihen päälle vielä parit maskit ja poijut. Snorkkelikin oli valashai-snorkkelointia varten messissä – yhtenä päivänä käytössä kuitenkin. Lämpötilat eivät tuottaneet ongelmia – vedessä lämpötilat vaihtelivat 29-30 välillä, joten märkäpuku mulle olisi ollut tukala kapistus. 5 mm:n huppua aloitin käyttämään puolen reissun kohdalla kun huomasin kuinka paljon helpommin paineentasaaminen onnistui, korvat olivat paremmassa kunnossa ja maskiinkin tuli vähemmän vettä sisälle kun muutaman päivän jälkeen kamat alkoivat olla aika suolassa. Eli huppua en käyttänyt lämpöisyyden vuoksi vaan käytännöllisyyden ja paremman tasaamisen vuoksi. Kylmä tuli ainoastaan toisen päivän viimeisellä dyykillä jossa kökittiin 40 minuuttia paikallaan mantarauskuja bongailen.
Kyllä tuo lämmönsieto on henkilökohtainen juttu – jos olet vilulle altis, ota 3 mm:n kokopuku ja huppu, jos taasen olet kuten minä, vuorattu traanilla – ehkäpä rashguard ja shortsit ovat tarpeeksi…? Vähemmän kiloja matkaan, mutta monta sukellusta päivässä tropiikissakin voi olla ikävä kokemus jos on kylmä tai kylmä tulee helposti… Toisaalta Malediiveille saa viedä ainakin Turkish Airlinesilla 30 kiloa ruumassa ja 8 kiloa käsimatkatavaroissa. Dive Travel Finlandin asiakkaat saavat tänä vuonna (2016) viedä tuplaten ilman lisäkustannuksia, joten isommat kamerasetitkin tulee varmasti poimittua mukaan eikä tarvitse olla jättämättä ylimääräisiä varavarusteita – kunhan vaan jaksaa itse roudata omat kamat. Ai niin pieni muistutus omien varusteiden omistajille – vaikka M/Y Blue Voyagerinkin miehistö oli kovin avulias ja sukellusten päätteeksi lupasi pestä varusteet niin minun reguni oli pesty myös sisältä eli regun sisälle oli päässyt vettä 😦 Regu on nyt huoltokunnossa eikä sitä voi käyttää kunnes se on täysin huollettu. Eli älä koskaan anna ulkopuolisten pestä regujasi, hoida niiden peseminen itse!

Lopuksi Malediivien säästä yleisesti; Itse mukamas kokeneena matkailijana olin varautunut paahteeseen aurinkovoiteella, jossa suojakerroin oli 20. Paha virhearvionti – vaikka olen tumma heppu ja enkä pigmenttivikainen albiino, niin SK 20 oli liian pehmeää kamaa ja jo puolen tunnin altistuksen seurauksena nahka oli kivasti (epämiellyttävästi) punainen. Note to myself osa 2: kun lähdet päiväntasaajan tuntumaan, ota mukaan aurinkorasvaa, jonka suojakerroin 30!

Tässäpä tätä, seuraavassa numerossa päästään itse reittiin, kohteisiin, sukeltamaan – hope so….

Matkaraporttia Malediiveilta osa 1

Posted on 24.3.2016 by garwa

Vastaus

Näin joulun tienoilla pari todella hienoa videopätkää Dive Travel Finlandin Facebook -ryhmässä Malediivien matkoilta. Molemmat olivat yösukelluksia – toisessa oli pohjaan asetettu sukellusvaloja ja Manta-rauskut villisti viilettivät valokeilojen ohitse napaten pikkusälää ja toisessa vesi kirjaimellisesti kuhisi nurse sharkkeja. Olin täysin myyty ja heitinkin ”Kummisetämäisen” kommentin Kuusisto Ismolle, joka DTF:n omistaa, että ”nyt teet mulle Ismo tarjouksen, josta en voi kieltäytyä”. Muutamaa viikkoa myöhemmin Ismo laittoikin mulle viestiä, että tässä tulisi tarjous, josta ei todellakaan voisi kieltäytyä; 10 pv:n Malediivien liveaboard maaliskuussa matkanjohtajan ominaisuudessa. Tämän seurauksena lähdin samantien selvittämään voinko leipätyöstäni palontorjuntavälinefirmasta saada pari viikkoa palkatonta sekä lupa reissuun lasteni äidiltä. Yllättävää kyllä, molemmat tahot näyttivät vihreää valoa ja seuraavaksi vain rahat reissuun oli seuraava haaste. Niin siis, kukaan tällä alalla ei ilmaiseksi ulkomaanmatkoja saa tai palkkaa – lennot maksavat ison mällin sekä myös itse sukellussafarit maksavat, joten kysehän ei ollut että olisin ilmaiseksi päässyt Malediivien safarille tai saanut siitä palkkaa vaan itse maksoin lentoliput sekä osan safarista. Sinänsä iisi-keikka liiderinä – 6 sukeltajaa, kaikki pariskuntia, kaikki todella kokeneita sukeltajia ja mun hommani siis oli pitää homma kasassa ja vastata jos eteen lävähtäisi, jotain ihmeellistä. Ja tietty sukeltaa.

Henkilökohtainen vastoinkäyminen alkoi jo helmikuussa kun ilmeisesti lapseni päiväkodista tarttunut super-flunssa-virus iski minuunkin. Aluksi kuume, sitten yskä, sitten korvatulehdus ja lopuksi lähti ääni ja kun olin toipumaisillaan kaikesta, iski vielä paha nuha, joka tukkeutti limakalvojani siinä määrin, että päätin konsultoida sukellusseurani korvalääkäriä Jaakkoa kirjoittamaan Duact-kuurin kaiken varalta. Mutta edessä olisi flunssainen matka ja kävin kovaa sisäistä kamppailua viimeisinä päivinä ennen reissua olenko sukelluskelpoinen, mitä jos jotain tapahtuu ja pystynkö sukeltamaan kaikki sukellukset…
Matka Turusta alkoi tiistaina 8.3. puolen päivän jälkeen. Express-bussi on edelleenkin kätevin vaihtoehto saavuttaa valtakunnan ykköslentokenttä. Aikataulullisesti valitsin bussikyydin, joka ilman vaihtoja meni Helsinki-Vantaalle. Edessä kuitenkin olisi 21 tuntia matkaa ennenkuin olisin Malen kentällä.

Olen matkustanut paljon harrastuksen puitteissa niin lähelle kuin pirun kauaskin. Aina silloin tällöin on valitettavasti jäänyt jotain tärkeää kotiin (regut, maski, reben keuhkot, aluspuku yms) ja kun tällä kertaa toimisin matkanjohtajan ominaisuudessa päätin noudattaa absoluuttisen tarkkaa linjaa ja tehdä kun tarkistuslistan varusteille ja pakkaamiselle. Noudattaa listaa piirun tarkasti ja heittää mukaan vielä jotain ekstraa kaiken varalle (varamaski, vararegu, kameraan varamuistikortti ja -akku yms). Se kyllä kannatti koska mitään ei unohtunut kotiin ja kaikki tuli tällä kertaa messiin. Kaikki varusteeni mahtuivat Tatonkan kassiini.

Ensimmäistä kertaa edessä oli matkustaminen Turkish Airlinesilla ja lentokentällä olikin hieman säätöä löytää kyseisen yhtiön check-in counter. Eipä siinä kauan mennyt tottuneelta matkailijalta löytää oikea tiski ja edessä oli semisti pitkä jono. Edessä lymyili parisen kymmentä palautettavaa turvapaikanhakijaa ilman passeja ja jonottaminen tiskeille kestikin loppujen lopuksi tunnin verran. Turkishin eduksi pitää sanoa, että kaikki sujui hienosti ja matkatavoitakin saa ottaa 30 kiloa Maléen asti, joten yhdessä kassissa olivat sekä sukekamat, että vaatteet ja muut tilpehöörit.

Turvatarkastus sujui nopeasti ja olin jo varautunut kovaan syyniin sillä käsimatkatavaroissani oli kanisterilamppu. Aikaisemmin olen raijjannut reguja ja isoa kamerasettiä käsimatkatavaroissani, mutta ilmeisesti regujen ottaminen käsiveskaan on kielletty ja omalta kohdalta still-kamera on vaihtunut pieneen GoPro -actionkameraan. En siis joutunut mihinkään syyniin vaan reppu läpivalaistiin ja virkailijan ilmeestä päätellen oli aika siirtyä nopeasti eteenpäin.

Parisen tuntia kentällä kului mukavasti kahvitellen – en ole edelleenkään löytänyt sisäistä kaljanlipittäjää ja hei, olinhan ’töissä’ – ei töissä kaljoitella. 😉
Portilla tapasinkin ensimmäiset ’asiakkaani’ Mirjamin ja Juhan. Heti kättelyssä meillä synkkasi ja tiesin, että tästä tulisi hyvä reissu.
Pääsimme kaikki sisään Istanbulin koneeseen ja henkilökunnan kuulutettua ”boarding completed” päätin ottaa esiin reissukirjaksi ostetun teoksen ”Täältä Pohjoiseen – Sentencedin tarina” kun alkoi tapahtua… Nimittäin yksi koneessa ollut vierasmaalainen henkilö eli ilmeisesti maasta väkisin poistettu lähi-idän kansalainen alkoi silmittömästi riehua. Häntä saattamassa olleet virkavallan edustajat yrittivät aluksi rauhoitella ja kun 10 minuutin raivokkaan piehtaroinnin ja huutamisen jälkeen mitään rauhoittumisen merkkejä ei ilmaantunut, virkavalta nippusiteillä kiinnitti kaverin ja lähti viemään häntä pois koneesta. Epätietoisuus ja rauhattomuus valtasi koneen matkustajakunnan. Seuraavaksi kuulutettiinkin kaikki matkustajia tarkistamaan käsimatkatavaransa ettei mukana ollut mitään sinne kuulumatonta. Pelottavaa. Tämän jälkeen lentoemännät pyysivät jokaista näyttämään oman laukkunsa ja sen sisällön suurpiirteisesti. Todella pelottavaa.
Kone lähti matkaan melkein tunnin myöhässä tämän incidentin vuoksi, mutta pelkoni siirtyi vain takaisin oman fyysisestä kunnostani huolehtimiseen. Tällä lennolla tarjoiltiin hyvä illallinen, mutta jalkatila oli aivan oleton ja 185 cm varteni joutui olemaan melkolailla kippurassa ja ajattelinkin tässä vaiheessa, että mitä hemmettiä on edessä jos Istanbul-Malé koneen jalkatila olisi samanlainen?

Istanbulin kentälle saavuimme siis tunnin myöhässä ja edessä olisi noin 4 tunnin stop-over. Mirjamin ja Juhan kanssa kävimme läpi kentän ostosmahdollisuuksia sekä kävimme nappaamassa virvokkeita. Istanbulin kentän eduksi täytyy sanoa, että kenttä on auki 24/7 sekä myös kaikki ravintolat ja kaikki kaupat ovat kellon ympäri auki. Kenttä on kyllä tietyllä tapaa sekasortoisen oloinen – keskushalli on, josta lähtee kahteen suuntaan ravintolat, joita on kahdessa kerroksessa ja suuntaan toiseen kaupat ja kojut. Kolmanteen suuntaan jakautuen portit. Istanbulin kenttä on todella suuri koska kenttä on solmukohtakenttä Euroopan ja Aasian välillä. Tässä vaiheessa täytyy mainita, että Istanbulin kentällä kaikki on hemmetin kallista: voileipä, kahvi ja vesi 15€. Elektroniikkahintoja tsekkasin sen verran, että esim. Beatsin kuulokkeet olivat vähintään 30 euroa kalliimmat kuin Suomessa tai nettikaupoissa. Alkoholihintoja en tässä vaiheessa syynännyt sillä Malediiveille ei saa viedä alkoholia – maa on islamilainen valtio ja viinapullot olisi takavarikoitu ja maahantulossakin olisi voinut olla jotain säätämistä. Karkkien hintojan tsekkasin koska lapsillehan pitäisi takaisin tullessa viedä pääsiäiseksi esim. Kinder-munia ja 4 kpl pakkaus maksoi ruhtinaallisesti 6 euroa – näitähän saa lähi K-kaupasta alle euron kipale!!!

Kone Istanbulista Maléen lähti 03:05 yöllä (Suomen/Turkin aikaa). Siinä vaiheessa matkanjohtajakin alkoi olla melkolailla väsynyt ja kun yhtälöön nakataan vielä flunssa ja yksi ravintolassa nautittu perinteistä paikallista ohralientä nimeltä Efes, ensimmäinen muistikuva koneessa oli, että simahdin jo ennen kuin kone oli päässyt ilmaan. Lentomatka sujuikin unen rajamailla välillä katsoen entertainment systeemistä uusimpia blockbuster -elokuvia (Star Wars The Force Awakens yms.) Turkishilla on muuten hyvät sapuskat eivätkä mitkään virvoikkeet maksa mitään – tätä eivät olleet virolaiset Volvon työntekijät (n. 100) tajunneet vaan lipittivät taskulämmintä Vana Tallinnaa ja ajoittain kavereilla oli melkoisen kova vauhti päällä. Ilmeisesti nämä volvolaiset olivat palkintomatkalla ja kohteena Sri Lanka Colombo, johon kone Malén jälkeen jatkoi matkaansa. Aikaisemmassa koneessa oli huonosti jalkatilaa, mutta tässäpä sitä oli runsaasti eikä tarvinnut olla ns. ’jalat suussa’ siksi kaiketi pystyin nukkumaan edes muutaman tunnin…

Malén kentälle saavuimme aikataulussa n. 13:30 paikallista aikaa (+3 tuntia Suomeen). Näkymät lentokoneen ikkuinoista ennen laskeutumista olivat satumaisia – atolleja siellä täällä ja turkoosin sinistä vettä – vähän kuin saapuessa Egyptin Hurghadaan, mutta potenssiin kolme. Malen lentokenttä on melko pieni vaikka matkailijoita sen läpi kulkee vuositasolla varmasti miljoonia ellei jopa kymmeniä miljoonia. Kun passitarkastus ja matkatavarat oli noukittu, oli aika ryynätä pois. Se, hetki jolloin poistut ulkoilmaan on aina vaikuttava – kuin kuumalla märällä rätillä olisi lyöty päin näköä ja pikainen hikoilu valtaa melkolailla kahdessa minuutissa – olihan päällä vielä pitkä housut, villasukat sekä huppari ja ulkona lämpötila ihan valehtelematta +34 C varjossa…
Kentällä tapaamispisteeksi oli sovittu Burger King, jossa meitä odotti Jorma, Päivi, Anne ja Janne eli loput asiakkaani. Ainoastaan Jorman tiesin/tunsin ennaltaan ja muut olivat minulle uusia tuttavuuksia. Jälleen kerran hetken keskusteltuani huomasin, että koko porukan kesken meillä synkkasi vallan mainiosti.
Edessä oli puolentoista tunnin odottelu sillä safariveneeltä oli etukäteen ilmoitettu, että noutoaikoja päivässä oli kaksi klo 12 ja klo 16. Kentällä olleet matkalaiset olivat saapuneet jo 3 päivää aiemmin ja majoittuivat lähisaarella. He joutuivat tässä odottelemaan pisimpään koska olivat saaneet kyydin majoitussaarelta huoneiden luovuttamisen jälkeen (klo 12.00) ja olivat jo meitä tuntia aiemmin saapuneet kentälle odottelemaan… No tulipa testattua paikallinen BK ja täytyy todeta, että double whopper ilman pekonia (islamilainen maa – ei possua) on perseestä.

Venematka dhonilla (yhteysalus) safaripaatille, seuraavien 10 päivän ”kämpälle” (Blue O Two:n M/Y Blue Voyager), kesti parisenkymmentä minuuttia. Safarialuksella heti aluksi tehtiin korttien tarkastus, terveystarkaslomakkeiden täyttäminen ja sukelluskokemuksen tarkistaminen. Paperitöiden jälkeen varusteiden kasaaminen ja omaan hyttiin tutustumista. Korttien tarkastus oli rutiininomainen toimenpide, terveystarkastuslomake oli suora kopio PADI:n vastaavista ja kokemuksen tarkistaminen oli yhtäkuin ”kunka monta sukellusta sulla on lokikirjassa ja koska viimeinen merkintä” eli aika peruskauraa. Tosin terveydentarkastamislomake flunssaiselle koitui kimurantiksi – olin parhaillaan Duact-kuurilla ja omasta mielestä en niin fit for diving ja seuraavaksi aamuksi luvassa tarkastussukellus. Koitin sanoa, että en olisi ihan kondiksessa huomenna, mutta ehkä sitten myöhemmin – aluksen toinen brittiopas oli tyly ja kertoi, että jos en menisi seuraavana päivänä tarkastussukellukselle, voisin unohtaa 10 pv:n sukellukset kokonaan. Tämä rasitti ja stressasi mieltäni ja ajattelin, että huomenna olisin varmaan paljon paremmassa terässä kuin nyt väsyneenä, yksivänä, ääni flunssaisena ja nenä räästä juoksevana.

Jatkan seuraavassa osassa sukelluspäivien osalta kohde kohteelta kertomusta, joten stay tuned there’s much more to come…

Jääsukelluskausi on täällä

Posted on 25.1.2016 by garwa

Vastaus

On sukeltajia, joiden sukelluskausi alkaa talven päätyttyä jäiden lähtiessä ja päätty jälleen kun vedet jäätyvät. Tämä ns. avokausi kestää meillä Etelä-Suomessa noin huhtikuusta joulukuuhun eli noin 4-5 kuukautta vuodesta jää peittää vedet ja nämä sukeltajat viettävät väliaikaa joko leppoisasti huoltaen varusteitaan, matkaavat etelään tai osalllistuvat seuran tai jonkun sukelluskeskuksen järjestämiin uimahallivuoroihin sukeltamaan. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla vaan jään allakin voi sukeltaa. Tällaisten sukeltajien sukelluskausi kestää melkolailla ympäri vuoden, muutamaa tosi tosi tosi kylmää viikkoa lukuunottamatta.
On muistettava, että ensinnäkin varusteet pitää olla kunnossa ja kestää kylmää vettä. Tärkeänä pidän myös koulutusta. Sukellussuunnitelmakin pitää olla konservatiivinen koska suoraa pääsyä pinnalle ei ole. Kuitenkin kaikkein tärkeintä on korvien väli. Jos oma pää sanoo, että jääsukeltaminen on epämiellyttävää, ahdistusta tuottava ajatus tai kylmä vesi tuottaa ongelmia niin silloin on kaiketi parasta unohtaa tämä leikki. Kylmän veden ahdistuksen voi vielä kiertää hankkimalla kunnollinen kuivapuku ja erinomainen aluspuku ja/tai lämmitysjärjestelmä. Ja sen ahdistuksen voi voittaa kokeilemalla jäänalla sukeltamista ja jos sen jälkeen homma ei nappa niin ei siinä mitään – kevät ja kesä kuitenkin tulee jossakin vaiheessa ja jäätkin ajanmyötä lähtevät.

PADI-koulutuksessa sekä Sukeltajanliiton koulutuksessa (CMAS) jäänalla sukelletaan vain pintaköydellä (ei parinaru, parinarussa kaksi sukeltajaa on kiinni toisissaan köydessä, jonka keskikohdassa on kelluke). Tämä tarkoittaa sitä, että sukeltaja on köytettynä pintaköyteen, jonka pituus on 30-50 metriä. Avannolla on pintamies ohjaa yhden sukeltajan köyttä ja avustaa sukeltajaa veteen, vedessä ja vedestä pois. Tämä on turvallisin tapa aloittaa sukeltaminen jään alla. Tällä tavalla minäkin aikoinaan aloitin jääsukeltamisen, mutta koin köyden erittäin rajoittavaksi kapineeksi. Jos samassa avannossa sukeltaa muitakin sukeltajia tulee eteen sotkeutumisvaara ja jos turvallisuuden kannalta sukelletaan vuorottain voi se tarkoittaa pitkääkin odotusaikaa pinnan päällä ja tämä voi tarkoittaa paleltumista pinnalla. Ei kiva!
Toinen vaihtoehto on opetella sukeltamaan luolasääntöjen mukaisesti reelinarutusta käyttäen ilman köysikahletta. Valmiita reittejä löytyy esimerkiksi tutusta Hilloisten louhoksesta, jossa aiempina talvina avanto on tehty opasnarun alkupäähän lähelle rantaa. Narua seuraamalla pääsee vaikka koko syvemmän puolen ympäri ja takaisin. Jos valmista opastenarua ei ole, se pitää itse laittaa sukeltaessa paikalle ja takaisin päin tullessa kerätä pois (suositus on kerätä pois eikä jättää paikalleen ellei todella tiedä mitä on tekemässä). Sukellettaessa näin, pitää kuitenkin ehdottomasti muistaa kahdennettu järjestelmä eli tuplasäiliöt sekä kahdet alentimet ja annostimet, kuivapuku (kahdennettuna nostovälineenä) sekä lamppu ja varavalo. Tämä siitä syystä, että jos joku varuste esim. toinen alennin&annostin vikaantuu, voidaan sulkea venttiili ja siirtyä vara-annostimelle. Worst case scenario – Sukellusparilta saa myös apua, narun päässä sukeltaessasi, sukellat yksi ja sinun parisi on pinnalla! Jään alle en siis lähtisi missään nimessä edes pintaköydellä sinkkusäiliöllä ilman kainalopulloa tai stagea.
Myös sukellussuunnitelmassa on käytettävä äärimmäistä konservatiivisuutta. Luolasääntönä tunnetaan ns. ”kolmannekset”. Tämä tarkoittaa sitä, että kun säiliön sisältö jaetaan kolmeen osaan yksi osista on ns. matkakaasua, yksi osa ns. paluukaasua takaisin lähtöpisteeseen sekä turvapysähdykseen ja viimeinen jäljelle jäävä osa reserviä kaiken varalle jos jotain itselle tai kaverille saattuu käymään huonosti. Matemaattisesti kalkulaatio voitaisiin tehdä näin; Täysissä säiliöissä on yhteensä 210 baria hengityskaasua. Kun tämä jaetaan kolmeen osaan niin avannolta voidaan edetä käyttäen maksimissaan 70 baria, tämän jälkeen ehdottomasti pitää palata kun mittari näyttää 140 baria ja kun saavutaan takaisin avannolle ja palataan taas kuivalle on säiliöissä oltava jäljellä vähintään 70 baria hengityskaasua. Tietenkin konservatiisemmin voitaisiin määritellä, että matkakaasuna käytettäisiinkin vain 60 tai jopa 50 baria. Jolloin pinnalla takaisin pinnalla olisi 90 tai 100 baria. Eilen sukeltaessani lähtöpaineeni oli 210 baria. Käännös takaisin avannolle tehtiin 45 barin jälkeen ja pinnalla sukelluksen jälkeen kaasuja oli siis jäljellä 120 baria. Hyvin konservatiivinen suunnitelma ja toteus onnistunut. Sukellus kesti 62 minuuttia joka oli melkoisen pitkä sukellus 4 asteisessa vedessä, ilman lämpötilan ollessa -2 astetta. Eli olosuhteidenkin puolesta oli hyvä sää sukeltaa. Omana henkilökohtaisena rajana minulla on -10 astetta, jonka jälkeen kylmettäminen ennen sukellusta tapahtuu nopeasti ja sukelluksen jälkeen puvun riisuminen kohmeisilla sormilla on epämielyttävää, joskus jopa melkein mahdotonta sekä riisumisessa pitää olla ripeä ennenkuin venttiilit jäätyvät kiinni letkuihin tai säiliöventtiilit ovat niin jäässä, ettei niitä voi sulkea ennenkuin ne sulavat.

Tässä alle viiden minuutin pätkä eilisesti (24.1.2016) sukelluksesta:

Miksi sitten sukeltaa kylmässä ja pimeässä? Tätä käsittelin jo aiemmin blogikirjoituksessani ”Ei mitään nähtävää”. Minulle tärkeintä sukeltamisessa ei ole jonkun kohteen näkeminen tai sen näkemättä jääminen. Vaan koko sukelluspäivä on jo itsessään palkitseva kokonaisuus päästä pois arjen rutiineista tilaan, jossa fokus on juuri siinä kyseisessä hetkessä eikä muita ajatuksia tai huolenaiheita juuri siinä kyseisenä hetenä ei voi olla. On vain se hetki, mitä teen seuraavaksi ja miten sukellusparini voi ja on. Myös painottomuuden tunne yli satakiloiselle jässikälle on aina taianomainen. Kaikki se mitä veden alla on tai näkyy, on toissijaista. Sukellus ei ole suorittamista vaan kokemista!
Onhan se toki hienoa bongata iso kala tai uponnut laiva eli hylky, mutta se ei ole minulle itseisarvo. Myöskään itseni voittaminen tai jonkun asian saavuttaminen (syvyys, sukellusaika tmv) ei minulle henkilökohtaisesti ole se määränpää. Toki uudella kohteella sukeltaminen tai uuden oppiminen tuo aina mukavan lisän, mutta se ei minulle ole tärkeintä.
Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin vesistö, jossa sukellat avoaikaan kesällä, on talvella (yleensä) huomattavasti kirkkaampi eli sateiden ja tuulien sekoittama vesimassa on talvella tyyni ja näin ollen parhaassa tapauksessa vesi on niin kirkasta, että vaakasuora näkyvyys voi olla huikeat 25-30 metriä. Jo sen kokeminen on huikeaa. Kun jään päällä on lunta, ei luonnollinen valo eli auringon valo juurikaan pääse pinnan alle ja vedessä on edettävä lamppua käyttäen. On kuin sukeltaisi yöllä eli tässä tapauksessa voisi sanoa, että saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla – yösukellus ja jääsukellus. Kevät-talvesta kun lumikerros on vähentynyt jään päällä, valoa toki tulee jäänalle jo paljon ja silloin näkee huikeita jääasetelmia. Kalojakin on, mutta säästääksen energiaansa kylmässä vedessä, ne pysyttelevät piiloissa tai ovat kuin hidastetusta filmistä. Eli on monta asiaa miksi myös sinunkin pitäisi edes kokeilla jääsukellusta

Jos tämä luettuasi mielesi tekee kokeilla jään alle menemistä, ota rohkeasti yhteyttä. Go Downin kurssivalikoimaan kuuluu jääsukelluskurssi, joka antaa sinulle puitteet ja lähtökohdat ja toivottavasti myös kipinän alkaa sukeltamaan jäänalla.

Once in a lifetime – Best of Maldives

Posted on 15.1.2016 by garwa

Vastaus

Nyt on tarjolla huippuhyvä reissu maaliskuussa (8.-20.3.2016) tiedossa Malediiveille. 10 päivän liveaboard-safari kaikilla herkuilla. Lähde mukaan metsästämään ”isoa” ja ”lentäviä mattoja” nyt matkamessuhintaan Dive Travel Finlandilta: http://www.divetravel.fi/epages/divetravel.sf/fi_FI/?ObjectPath=%2FShops%2F20130204-11092-187796-1%2FProducts%2Fmalediivit_20160308

Instagram

Posted on 14.10.2015 by garwa

Vastaus

Sukelluskoulu Go Down löytyy nyt myös Instagramista käyttäjänä ”sukelluskoulugodown”. Pistä seuraten ja tägää #sukelluskoulugodown

Suomalaisen journalistiikan taso laitesukelluksesta kirjoitettaessa

Posted on 20.5.2015 by garwa

Vastaus

Tiistaina 19.5.2015 tapahtui Taivassalon Hilloisten louhoksella laitesukellusonnettomuus ilmeisesti johtuen sairaskohtauksesta sukelluksen aikana. Tarkempaa syytä emme lähde edes arvailemaan, koska tarkka syy on tämän kirjoituksen osalta täysin epärelevanttia. Tärkeintä on, että poikkeustilanteeseen pystyttiin reagoimaan koulutuksen mukaisesti tuomalla sukeltaja oikeaoppisesti pintaan, hälyttämällä apua ja aloittamalla välitön hätäensiapu. Toivottavasti uhri toipuu pikaisesti ja täydellisesti!

Hämmästyttävintä ja ikävää oli kuitenkin Turun Sanomien kirjoitus aiheesta painetussa lehdessä 20.5.2015 (linkki). Artikkeli oli kirjoitettu suurimmaksi osaksi journalistisesti hyvin asiallisesti eli objektiivisena kertomuksena tapahtumien kulusta ja taustoista. Mutta sitten artikkelin lopussa kirjoittajien mielestä onnettomuus kuitenkin muistuttaa helmikuun 2014 tapahtumista Norjan Plurdalenin luola-onnettomuudessa, jossa kaksi suomalaista sukeltajaa menetti henkensä. Tämä oli aivan päätön veto muuten asiallisessa kirjoituksessa. Sukeltajina, sukelluskouluttajina ja ensiapukouluttajina voimme vain päätellä kirjoittajien hakevan lisää näkyvyyttä, dramatiikkaa ja keltaisen lehdistön journalistiikan tasoja, jolla jutulle saadaan lukijoita. Jälleen mustamaalataan koko laitesukeltamista suuren yleisön silmissä. Tätä kirjoittamisen tasoa on valitettavasti jouduttu seuraamaan jo useamman vuoden ajan eri yhteyksissä.

Hilloinen on virkistyssukelluskohde, jossa itsekin koulutamme eri tasoisia sukeltajia. Kohteessa ei ole luolia tai onkaloita ja kohteen maksimisyvyys on virkistyssukelluksen peruskurssitason rajamailla eli noin 19 metriä. Näkyvyys on ympäri vuoden hyvä eli vähintään 5 metriä tai jopa erittäin hyvä eli 10 metriä tai enemmän. On siis aivan absurdia vetää viitteitä Plurdalenin luolaan eli paikkaan, jossa sukelletaan ahtaassa tilassa, jossa on virtaavaa vettä ja pilkkopimeää, käyttäen erikoisvarusteita ja luolasukellukseen vaadittavia erikoistekniikoita. Lisäksi Plurdalenissa sukelletaan lähes kymmenen kertaa syvemmällä kuin Hilloisissa. Yhtä kyseenalainen vertaus olisi, jos lehdessä kirjoitettaisiin peltikolarista Turun keskustassa ja sitten toimittaja kertoisi tämän onnettomuuden muistuttavan vuoden 1994 traagisista tapahtumista Imolan GP-kisaviikonloppuna, jossa henkensä menettivät itävaltalainen ja brasilialainen. Yhtä kaukaa haettua, mutta asiaa tuntemattomalle kirjoittajalle kuitenkin autolla ajettuja onnettomuuksia, jolloin senhän on oltava sama juttu.

Samassa yhteydessä on lisäksi pienempi kainalokirjoitus Hilloisten louhoksesta, jossa Saaristomeren Sukeltajien puheenjohtaja Vahteri kuvailee Hilloista erittäin turvalliseksi ja helpoksi kohteeksi (linkki). Tätäkin taustaa vasten jotenkin pistää ihmetyttämään miksi isompaan artikkeliin vedetään mukaan Norjan Plurdalenin onnettomuus?

Peräänkuulutamme journalisteja kirjoittamaan jatkossakin sukellusonnettomuuksista, mutta ilman nykyisen kaltaista revittelyä ja draaman hakemista sekä lukijoiden kalastelua ja kauhun kylvämistä lajiin joka on monimuotoinen ja järki päässä pidettynä hyvinkin turvallista. Vastuuta voisivat myös kantaa kirjoituksista päättävät toimituspäälliköt.

Haastamme artikkelin kirjoittajia tulemaan kokeilemaan laitesukeltamista tai vaikka seuraamaan vierestä laitesukelluksen peruskurssia.

Ville Karvanen
PADI-sukelluskouluttaja
DAN Europe -ensiapukouluttaja
Sukelluskoulu Go Down

Tuomas Joronen
PADI-sukelluskouluttaja
DAN Europe -ensiapukouluttaja
Sukelluskoulu Regulaattori

Järjetön määrä turhia varusteita osa 2

Posted on 13.5.2015 by garwa

Kävinpä tässä sosiaalisessa mediassa pientä keskustelua tai pikemminkin kommentointia. Jälkikäteen tuli hieman huono omatunto kun kohdistin ”someraivoni” erästä sukeltajaa ja erästä liikkeenomistajaa kohtaan, jotka puolustivat italialaisen virkistyssukellusmerkin wing-tyyppistä nosteenhallintavälinettä.

Näin se meni: Liikkeenomistaja X oli someen postannut kuvan ko. italialaisen valmistajan järjestämästä huoltosertifikaatistaan. Hienoa, itsekin olen miettinyt lähteä suorittamaan huoltosertifikaatteja tulevaisuudessa. Sukeltaja A oli tähän kommentoinut ja kiittänyt saman tien, että hyvä kun löytyy huoltoliike hänen juuri ostamalleen liiville. Sehän on hyvä, että huoltoliike löytyy, mutta ”juuri ostamalleen liiville” – se herätti ’raivon’, että miksi ihmiset ostavat liivejä, joihin jo lähtökohtaisesti tarvitsee miettiä huoltoa. Oma kommenttini asiaan oli juurikin minulle tyypilliseen tapaa suora ja mitään kiertämätön. En nimittäin ymmärrä miksi myydään tai ostetaan jo valmiiksi sellaisia varusteita, joissa on ostajankin mietteissä huollon tarvetta. Nyt en siis puhu regulaattoreista, jotka tulee aika ajoin huoltaa virallisella sertifioidulla huoltajalla vaan puhun liivistä, jonka tulisi kestää noin 500-1000 sukellusta ilman suurempia huoltoja. Tämä siis kun liivistä pitää hyvää huolta ja liivi itsessään on laadukas. Kun kyseessä on virkistyssukellukseen tarkoitettu paljon muoviosia sisältävä kapistus, on ilmeistä, että rikkoutuvia muoviosia on paljon; on muovisia D-lenkkejä, muovisolkia, tarranauhaa, integroituja painotaskuja, bungee-naruja säkin ympäri yms. turhaa.

Se, että liivi on wing-tyyppinen, ei tee siitä vielä ylivoimaista kapistusta. Nosteenhallinnan ja sukellusasennon puolesta tietenkin parempi kuin takkiliivi, mutta tämä järjetön määrä muovia ja liikkuvia osia, on se joka pistää miettimään ’miksi?’. Se, että kyseistä liiviä ko. liikkeenomistaja vielä mainostaa hyvänä matkavarusteena painonsa vuoksi on tietenkin tietyllä tapaa hyvä juttu, mutta tässä päästään taas otsikkooni ”turhia varusteita”. Tällainen kulutushysterian hekumoiminen on toisaalta ristiriidassa sukelluskoulutusorganisaation ympäristöystävällisen imagon kanssa pahasti. Nimittäin kun pyritään retail-liikkeen liikevaihtoa ajatellen myymään kuluttajille yhdet varusteet lähisukeltamiseen omassa ympäristössä ja toiset erilliset varusteet tropiikin olosuhteisiin. Tietyllä tapaa loogista (kaupankäynnin näkökannasta), mutta tietyllä tapaa turhaa (luonto). Miksi?
No siksi, että mikäli hankittaisiin modulaarisimmat varusteet, niin sukeltaminen itsessään jo sukellusasennon puolestakin pysyisi lähes samana lisäten nautintoa (vähentäen hämmennystä varusteita vaihtaessa), alkukustannuksetkin olisivat hieman edulliset ja pelkistetyssä mallissa on vähemmän kalliita rikkoutuvia osia ja kaiken voi itsekin vaihdattaa (vähemmän tarvetta itse ”huollolle”). Miten sitten? Itse olen ratkaissut ongelman näin:

Käytän itse pelkistettyä ns. hogarthialaista nosteenhallintasettiä (DIR, Doing It Right) niin tuplasäiliöillä kuin sinkkusetillä sukeltaessa tai kouluttaessa. Kun kyseessä on sinkkupullosetti virkistyssukeltamiseen niin tarvitaan vain yksi wingi, sinkkuadapteri sekä selkälevy hihnastoineen. Tai kaksi selkälevyä; kylmiin vesiin teräksinen levy, jonka paino on 3 KG tai enemmän ja sitten matkoille alumiininen kevyt n. 700 g painava levy. Ei siis tarvita kahta erillistä kokosettiä vaan vain kaksi eripainoista selkälevyä! Hinnan puolesta hogarthialainen off-the-rack -osien hinta on huomattavasti edullisempi vaihtoehto, mutta jos haluaa valmiin setin niin hinta asettuu samoille viivoille. Koh Haa Lagoon, parasta Etelä-Thaimaassa

Painovertailussa alumiininen selkälevy painaa hihnastoineen 1,2 KG, adapteri 800 g, säkki 1,5 KG. Italialaisvalmiste 2,9 KG, joten tässä kohdin muovinen valmiste vie voiton 600 grammalla. Pitää kuitenkin muistaa, että esimerkin alumiinilevy on se isoin ja erityisesti matkakäyttöön varten tehdyt levyt voivat olla vieläkin kevyempiä.

Sukeltaminen; kaksi täysin erilaista välinettä – kaksi erilaista sukellusasentoa. Homma hoituu kokeneelta sukeltajalta, mutta yleensä paljon matkaavat sukeltajat ovat juurikin niitä, jotka sukeltavat meikäläisissä vesissä pari kolme kertaa kesäkaudella ja sitten lähtevät kerran pari vuodessa reissuun. Joten suurin osa sukeltamisesta tapahtuu matkoilla. Miksei sitten panostaisi yhteen tai edes saman tyyppiseen varusteeseen, ettei tule suurta gäppiä?

Kestävyys: metallinen selkälevy – ei kulu. Hihnasto, sen vetolujuus on useita tonneja, se ei kulu ja jos nyt kuluukin, niin uuden hihnan metrihinta on 5 euroa ja sitä on yleensä 3 metriä hihnastossa. D-lenkit ja stopparit voivat vääntyä, mutta näiden hinta on muutamia euroja. Itsellä on yksi ja sama hihnasto kestänyt kohta 10 vuotta satoja sukelluksia. Selkälevyissä ei ole edes naarmuja.
Muovi – kyllä kuluu ja haurastuu. Muovivärkissä on monta dumppivenaa, painotaskut yms.
Kurttuputki + täyttöpää molemmissa on kutakuinkin samaa tekoa.

Mukavuus: Ei hihnasto ole sen enempää tai vähempää epämukavempi kuin pehmustettu kantolaite. Myös hihnastoon on saatavilla pehmusteet.

Helppous: Hihnasto on yksi yhtenäinen 3 metrin pätkä remmiä jonka päässä on yksi solki. Kun hihnasto kerran säädetään oikean mittaiseksi, sitä ei tarvitse säätää tai muutenkaan hiplata. Voisiko olla helpompaa? Toki jos haluaa 4-5 muovisoljella olevat kantolaitteen, tarranauhaa yms niin saahan sitä säätää joka kerta kun sukeltamaan lähtee.
Riisuminen vedessä toki hihnastolla on aavistuksen verran haastavampaa, mutta sitä varten tutustutaan omaan varusteeseen niin, että treenin kautta haaste muuttuu lihasmuistiksi.

Huolto: Selkälevysetti: huuhtelu käytön jälkeen sekä säkin desinfiointi. Huollettavat osat ovat lähinnä dumppivena ja täyttöpää

Sitten vielä jutun kyseinen italialaisvalmisteinen ’wingi’ – miksi sitä en suosittele:

paljon muovia. Muovi haurastuu kuluessaan ja varaosia ei välttämättä ole tai ne ovat kalliita mm. painotaskuja katoaa (vierestä nähneenä) etelänmatkoilla ja jatkossa näistä syntyy mahdollisia lisäkustannuksia
wingisäkki on kiristyskuminauhoilla (bungee) kiristetty. Tässä kohdin tulee vastaa turvallisuusaspekti; mahdollinen takertuminen sekä kiristävä kuminauha luo poimuja jolloin varsinkin ylöspäin tultaessa säkin sisällön laajentuessa saattaa kaasua jäädä träppiin kun ylimääräistä kaasua poistatetaan sisältä ja turvallista ei siis voida suorittaa

Samassa someketjussa eräs tuttu kommentoi minulle, että pitäisihän minun myydä monet varusteet, paljon kursseja, paljon matkoja. Vastasin tuohon, etten olekaan myyjä vaan pääasiallisesti vastuullinen kouluttaja. Tätä pohtiessani, asia ei muuttuisi mitenkään jos omistaisin oman liikkeen ja möisin myös kurssien lisäksi varusteita. En missään nimessä lähtisi myymään mitään millä en itse sukeltaisi enkä haluaisi asiakkaille myydä yhtään enempää turhia varusteita – itse olen kokenut sen ja ostanut läjäpäin ”paskaa”. En näe sitä kovin kauaskantoisena asiakassuhdemallina, että yrittäisin myydä asiakkaille heille huonoja vaihtoehtoja. Tulisivatko he sitten vielä ostamaan, kävisivätkö kursseille tai osallistuisivatko matkoille kun olen pari kolme kertaa myynyt heille sikaa säkissä dollarinkuvat silmissäni? Tuskin.

Nyt kun sinä arvoisa lukija olet päässyt tähän asti – ole ystävällinen ja kommentoi WordPressiin tai Facebook-sivuille omia kokemuksiasi sukellusvarusteistasi!

terveisin,
Vastuullinen itsepäinen ”sometrolli” -kouluttaja

Aida Lights – väreissä on varaa valita

Posted on 12.3.2015 by garwa

Yhteistyökumppani Aida Light on tuonut markkinoille kanisterivalonsa nyt myös eri väreissä. Saatavilla nyt ainakin täysini mustana: musta kanisteri, musta valopää sekä musta goodman handle. Goodman handle saatavana myös pinkkinä ja harmaana. Akkukanisteri nyt myös integroituna valopäähän eli ns. retrokannu. Kysy lisää ja sovi vaikka testistä!

Aida Light on raisiolaisen insinööritoimiston pitkälle mietitty tuote eli periaatteella sukeltajan valo, jonka on suunnitellut sukeltaja sukeltajalle. LED-kanisterivalot ovat erittäin kevyitä ja sopivat mainiosti matkavaloksi. Ergonomia (Goodman handle) on mietitty käteensopivaksi. Valokeila on erittäin kapea ja tiukka (tiukempi kuin esim. NLS:n ledivaloissa), joka sopii myös meikäläisiin pimeisiin ja sameisiin olosuhteisiin. Valoteho on yli 1000 lumenia ja kaiken kruunaa piezo-kytkin – saatavana myös perinteisellä valokytkimellä.

Lisätietoja: http://aidalight.fi/

Täältä Go Down kauppaan!

Malediivit

Reitti

Jaa tämä:

Miksi?

Säiliöt

Regulaattori

Puku

Maski

Räpylät

BCD / Wing+selkälevy+hihnasto

Puukko

Tietokone

Muut

Ensiapulaukku

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä: